M&A-podcast: Huokausten silta

Mediatiedote
Helsingissä Kulosaaren silta menee remonttiin, joka kestää ällistyttävät kolme vuotta; Vantaalla virkistysalueen savusauna maksaa 2,2 miljoonaa euroa. Jotain on mätää Suomenmaassa, kun julkisten urakoitten hinnat huitelevat taivaissa ja tärkeät liikenneväylät ruuhkautetaan vuosiksi.
Veronmaksajien Batman, M&A-podcast kysyy milloin kansalaisen menetetylle ajalle aletaan laskea hinta. Samalla esittelemme taikatempun, jolla julkisia urakoita on tehty alle budjetin ja tavoiteajan.
Kuuntele uusin M&A-jakso!
M&A Applen podcasteissa
M&A Spotifyssä

Mika Malirannan ja Matti Apusen talouspoliittinen M&A-podcast ilmestyy joka kolmas perjantai. Ensimmäinen jakso julkaistiin 19. marraskuuta 2021. M&A jatkaa samojen tekijöiden suosittuja A/M ja SPAM -podcasteja. 

M&A on 45 minuutin briketti ajankohtaisia aiheita ja ajattomia talouden kysymyksiä. Podcastissa lähtökohtaisesti eri nurkista lähtevät keskustelijat väittelevät, sopuilevat ja paljastavat yhteiskunnallisen keskustelun silmänkääntötemppuja. 

Ohjelmassa vierailee eturivin ekonomisteja, joiden kanssa käsitellään taloustieteen löydöksiä ja huippuhetkiä. Podcast on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita taloustieteen vaikutuksista lähiympäristöönsä.

 

Tuotantokausi III:

  1. Tuokaa syylliset sisään!
  2. Talouspolitiikan hevoskuiskaajat
  3. Nimi piiloon, kyvyt esiin!
  4. Tuottaako etätyö tulosta vai lurjustelua
  5. Kilpajuoksu kurjuuteen
  6. Huokausten silta

Tuotantokausi II:

  1. Bisnesjohtajan uudet vaatteet
  2. ”Olisko sulla vipata paria miljardia?
  3. Miksi Odysseus piti sitoa mastoon?
  4. Maasta – poistu!
  5. Sähköiskuja kotitalouksille
  6. Kymmenen lääkettä talouden kolotuksiin
  7. Valtiollisia valheita
  8. Den glider in!
  9. Meneekö kone lopullisesti ohi?
  10. “Opettaja, opettaja, täällä viitataan!
  11. Mihin katosi nuorison radikaalius?
  12. Kylmä totuus valtionvelasta
  13. Kuusi kieroa kysymystä
  14. Uusi nousu tuli salaa
  15. Mysteeri nimeltä Säätytalo
  16. Omistajan kuntotesti
  17. Ekonomisti ja journalisti valheenpaljastuskokeessa

Tuotantokausi I:

  1. Pieni palkka, iso haloo!
  2. Paras kokeilla
  3. Avoimen ajattelun pahimmat jarrut
  4. Turmeleeko valta ja mistä syystä?
  5. “Myyty hyväuskoiselle huutajalle eturivissä!”
  6. Sulaa hulluutta vai kylmä laskelma?
  7. Ilmestyskirjan numerot
  8. Kylläpä muuten vituttaa
  9. Ajattelun ansa: tuhoaako omahyväisyysharha politiikan?
  10. Palkankorotusten oikea ja väärä
  11. Usko, toivo ja IT-hankkeet