VTM Juho Koistinen aloitti Laboren ennustepäällikkönä

T&Y 1/2024 Laboren uutisia Essi Lindberg
Juho Koistinen
Juho Koistinen (Kuva: Laura Oja)

Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa viimeistelevä VTM Juho Koistinen on aloittanut tehtävässään Laboren ennustepäällikkönä tammikuun alussa. Koistinen tuo Laboren ennustetoimintaan mukanaan syvällisen osaamisen ennustamisesta ja aiheen nykytutkimuksesta. Hän on aiemmin työskennellyt Helsingin yliopistossa sekä Alankomaiden keskuspankissa.

Mediatiedote

LABOREN OMIA JULKAISUJA

  • Takuueläkeuudistus sai työttömät hakemaan enemmän eläkettä

    Lisääkö korkeampi minimieläke eläköitymistä?Tuoreessa Laboren tutkimuksessa tarkasteltiin takuueläkkeen vaikutusta vanhuuseläkkeelle jäämiseen. Tulokset osoittavat, että vuoden 2011 takuu­eläkeuudistus on lisännyt tuntuvasti vanhuuseläkkeen kynnyksellä olevien työttömien eläköitymistä. Takueläkkeen voimaantulo paransi noin 100000 siihen oikeutetun pientuloisen eläkeläisen perusturvaa tuntuvasti, sillä se tarkoitti vähimmäiseläkkeen nousua jopa 17 prosentilla yksin asuville ja 32 prosentin nousua pariskuntana asuville.

    ”Takuueläke on parantanut köyhimpien eläkeläisten toimeentuloa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin eläkkeelle siirtymistä. Vielä tarvitaan jatkotutkimusta, jossa syvennytään siihen, miten takuueläke vaikutti ansioihin”, summaavat kirjoittajat Yanar, Kanninen ja Böckerman.

    Julkaisu:
    Petri Böckerman, Ohto Kanninen & Ozan Yanar: Lisääkö korkeampi minimieläke eläköitymistä? Takuueläkkeen vaikutus vanhuuseläkkeelle jäämiseen. Laboren Raportteja 48.

MUITA JULKAISUJA

  • Tuottavuus kasvoi yrityksissä, jotka hyödynsivät dataa

    Digitalization and ResilienceTyön tuottavuus kasvoi merkittävästi muita enemmän yrityksissä, jotka investoivat ensimmäisenä pandemia­vuonna enemmän ohjelmistoihin, tietokantoihin sekä digitalisaatioon, käy ilmi tuoreesta Etlan ja Laboren yhteistutkimuksesta. Investointien positiivisia tuottavuusvaikutuksia oli kuitenkin havaittavissa ainoastaan palvelusektorilla.

    Enemmän dataan pandemian ensimmäisenä vuonna investoineiden suurien palvelualan yrityksien työn tuottavuus oli muita yrityksiä enemmän kasvussa. Työntekijöiden koulutustasolla nähtiin tähän olevan merkittävä yhteys. Lisäksi yrityksien suuremmat investoinnit dataan vuonna 2020 lisäsivät yrityksien todennäköisyyttä kuulua tuottavuuden eturintamaan.

    Julkaisu:
    Heli Koski & Paolo Fornaro: Digitalization and Resilience: Data Assets and Firm Productivity Growth During the COVID-19 Pandemic. Etla Working Paper 113.

  • Työpaikan menetys voi johtaa pitkäkestoiseen ulosottokierteeseen

    Debt Burden of Job Loss in a Nordic Welfare StateTyöpaikan menettäneillä on suurempi alttius joutua ulosottoon, osoittaa tuore Etlan, Laboren ja Helsinki GSE:n tutkijoiden yhteistutkimus. Vaikutukset ovat suurempia miehillä, vähemmän koulutetuilla sekä henkilöillä, joilla on jo merkittävästi velkaa ennen työpaikkansa menettämistä. Tämä vaikutus oli merkittävä vielä yhdeksän vuotta työpaikan menettämisen jälkeen. Ulosottomerkinnät johtuvat pääosin maksamattomista veroista, sakoista ja esimerkiksi osamaksurästeistä.

    Suomen ulosottojärjestelmä on hyvin tiukka, ja velallisen nettomääräisestä palkasta ja muista toistuvaistuloista voidaan ulosmitata jopa 50 prosenttia 25 vuoden ajan. Työikäisestä väestöstä jopa 15 prosenttia on ulosotossa vuosittain.

    Julkaisu:
    Terhi Maczulskij, Ohto Kanninen, Hannu Karhunen & Ossi Tahvonen: Debt burden of job loss in a Nordic welfare state. Etla Working Paper 115 / Labore Working Paper 339.

  • Koulutus lisää lasten saamista naisilla, mutta ei vaikuta miehillä

    Education, Gender, and Family FormationNaisten kohdalla pääsy jatkokoulutukseen lisää lasten saamisen todennäköisyyttä molemmilla koulutusasteilla, mutta miehillä ei vastaavaa vaikutusta löydetä. Tämä käy ilmi Etlan, Norjan kauppakorkeakoulun, Aalto-yliopiston sekä Laboren tutkijoiden yhteistutkimuksesta. Nämä tulokset haastavat yleistä näkemystä, jonka mukaan koulutus voi vaikeuttaa perheen perustamista naisilla, mutta auttaa miehiä löytämään parisuhteen. Tutkimushankkeen seuraavassa vaiheessa pyritään saamaan parempi ymmärrys siitä, mikä tuloksia selittää.

    “Aikaisempi tutkimuskirjallisuus ei ole kyennyt tutkimaan koulutuksen kausaalivaikutusta yhtä luotettavasti”, toteaa Etlan tutkimuspäällikkö Hanna Virtanen.

    Julkaisu:
    Mikko Silliman, Tiina Kuuppelomäki & Kristiina Huttunen: Education, gender, and family formation. Etla Working Paper 116 / Labore Working Paper 340.