Millaisia olisivat lasten kuplat?

T&Y 1/2023 Kirja-arvio Tuomo Tamminen
Kahdeksan kuplan Suomi

Kahdeksan kuplan Suomi. Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat, Gaudeamus 2022.

On helppo povata jo vajaa vuosi kirjan ilmestymisen jälkeen, että Kahdeksan kuplan Suomesta tulee samanlainen yhteiskunnallinen klassikko kuin esimerkiksi Matti Kortteisen lähiötutkimuksista tai J.P. Roosin töistä suomalaisten elämäkertojen parissa.

Anu Kantolan ja työryhmän kirja tulee tarjoamaan tuleville sukupolville analyyttisen poikkileikkauksen 2010–2020-lukujen taitteen Suomesta. Mitä ajattelivat verojen maksamisesta pienyrittäjät, entä maahanmuuttajista hiljenevän maaseudun asukkaat?

Kirjan selkärangan muodostavat 350 suomalaisen haastattelut, joiden ympärille sosiologipainotteinen kirjoittajajoukko rakentaa tutkimuksen ja tilastojen avulla eheän kokonaiskuvan. Kirjoittajat ovat tähdänneet luettavuuteen, ja haastatteluja ja muita aineistoja yhdistellään paikoin taitavasti, paikoin hieman kömpelömmin. Yhtä kaikki kirjaa on miellyttävä lukea, eikä sen ääressä tarvitse tuntea itseään tyhmäksi, kuten joskus tutkijoiden kirjoittamien tietokirjojen kanssa käy. Monimutkaisistakin asioista voi kertoa ymmärrettävästi ilman jargonia.

Kuuluu itse sitten globaalin talouden etujoukkoon tai lähiöiden sitkeisiin selviytyjiin, tämän kirjan lukeminen voisi auttaa ymmärtämään kanssasuomalaisia. Ongelma vain taitaa olla, että yhä harvempi suomalainen lukee.

Siitä hieman yllätyin, miten vahvasti kirja rakentuu työn ympärille. Vai tämäkö on aikamme kuva?

J.P. Roos totesi jo 1980-luvulla, että sotien jälkeen syntyneille sukupolville työn merkitys oli aiempia sukupolvia pienempi. Kun aineelliset olot kohentuivat, ihmisille jäi enemmän aikaa ”vatvoa” ihmissuhteitaan, kuten Roos kirjoitti.

Roos tutki suomalaisten elämäkertoja, ja Kahdeksan kuplan Suomen kirjoittajia on kiinnostanut se, miten talouden rakennemuutokset ovat jakaneet ihmisiä voittajiin ja häviäjiin. Siitä huolimatta jäin miettimään, olisiko kokonaiskuva muuttunut, jos Suomea olisi katsottu myös lasten ja eläkeläisten näkökulmasta. Tätä huomiota ei ole tarkoitettu kritiikiksi. Kirja vaatii aina rajauksensa. Leikin silti ajatuksella.

Hyvätuloinen konsultti Doris ajattelee, että siivoojien ja lähihoitajienkin lapsilla pitää olla mahdollisuus luokkaretkeen. Erikoissairaanhoitaja Satu kokee riittämättömyyden tunnetta, kun muiden puolisot ovat hyvissä ammateissa ja lapset mukamas huippuälykkäitä. Maalarina työskentelevä yksinhuoltaja Petra nauraa vanhempainiltoihin kotelomekoissa ja puvuissa tuleville äideille ja isille, kun itsellä on naama maalissa ja päällä ”paskaset työvaatteet”. (Lapsista tuntuvat kirjassa puhuvan vain naiset.)

Millaisissa kuplissa heidän lapsensa elävät?

Kirjoittaja