Raha pilaa Lasse Rantasen maailmassa kaiken

T&Y 2/2025 Kirja-arvio Juho Saari

Kuuntele juttu 04:12

Raha pilaa kaiken

Lasse Rantanen: Raha pilaa kaiken. Kriittisen ajattelijan kuvakirja. Docendo, 2024.

LASSE RANTANEN ON vuosikymmeniä auttanut suomalaisia muistamaan asioita oivaltavalla kettuilulla. Raha pilaa kaiken -kuvakirjassa hän yhdistää kuvittajan ja kirjoittajan taitojaan näköisekseen provokaation ja analyysin yhdistelmäksi. Kuvitukset ja tekstit liittyvät Rantasen uskomusjärjestelmiin, henkilökuviin ja yhteiskunta-analyyseihin.

RANTANEN ON VUOSIEN mittaan kehittänyt itselleen johdonmukaisen uskomusjärjestelmän, jonka suhteen hän ei horju ja jonka puitteissa hän heiluu kirjassa kohteesta toiseen. Uskomusjärjestelmän ytimessä on näkemys maailmasta eri sortin ketkuilijoiden hallitsemana häsläämönä. Sitä pyörittävissä eliiteissä yhdistyy yksityinen ahneus ja yhteiskunnallinen vastuuttomuus varsin saumattomasti tavalla, joka tuhoaa yhteisöt ja luonnon. Näihin nähden hänen työnsä asettautuu silmiä avaavaksi vastavoimaksi.

Rantasen uskomus­järjestelmän ytimessä on näkemys maailmasta eri sortin ketkuilijoiden hallitsemana häsläämönä.

Ahneuden analyysissä hän tukeutuu Nobel-palkitun taloustieteilijän Robert Solow’n näkemykseen, jonka mukaan johdon palkkausta ei ohjaa johtajan tuottavuus ja tuloksellisuus, vaan naapuriyhtiön johtajan palkka. Suomalaisista yritysjohtajista Rantanen listaa lukijan iloksi ja ärsytykseksi suurimpia suuripalkkaisia tunareita. Tunarointia ovat hänelle esimerkiksi epäonnistumiset maailmanvalloitukseen tähtäävissä investoinneissa, joissa herrat ovat ostaneet arvottomaksi osoittautunutta ilmaa tai ruostunutta rautaa. Erillinen tunaroinnin kategoria on ympäristötuhoon johtava yritystoiminta, joka näyttää menneen Lappiin tykästyneen Rantasen ihon alle erityisellä tavalla.

Suuri osa näistä johtajista on kohtuullista suuremmalle eläkkeelle jäätyään siirtynyt lämpimämpiin maihin ”henkilökohtaisista syistä”. Ennen johdon henkilökohtaisen ongelman ytimessä oli hallitsematon päihdeongelma ja turvonnut ego. Nyt johtajat ovat olleet fyysisesti hyväkuntoisempia ja enimmäkseen aikaisempaa raittiimpia. Uudeksi henkilökohtaiseksi ongelmaksi on Rantasen maailmankuvassa noussut rajaton ahneus. Tästä aiheesta kirjassa on useita piirroksia.

YRITYSJOHTAJIEN OHELLA Rantasen kiivas kynä piirtää kuvia enemmän tai vähemmän ohuessa yläpilvessä olevista populisteista ja miljardööreistä. Hänelle he näyttäytyvät vastuuttomina vallanpitäjinä, jotka apureineen manipuloivat kansalaisia ja lobbaavat poliittista järjestelmää mieleisekseen. Rantaselle maailma olisi parempi paikka ilman heitä. Hän kirjoittaa Trumpista sen verran suorasukaisesti, että Trumpin paluu toisen kauden presidentiksi ei ole tainnut parantaa visuaalisen journalistin elämänlaatua.

Rantasen tulkinnat edellä olevista ilmiöistä ja hahmoista perustuvat muutamaa säännön vahvistavaa poikkeusta lukuun ottamatta hänen varsin kriittiseen uskomusjärjestelmäänsä, jota yksittäiset tapaukset ja journalistiset jutut täydentävät ja muokkaavat taiteellis-tieteelliseksi kokonaisuudeksi. Näiden ohella teoksessa on lukuisia yksittäisiin kuvituksiin liittyviä henkilöjuttuja. Näiden sävy ja väritys on tietysti henkilökohtaisempi, ja hän kertoo myös läheisiltään ja kohteiltaan saamastaan palautteesta.

Omat kokonaisuutensa saavat enemmistöstä poikkeavat persoonallisuudet, kuten Päivi Räsänen ja Björn Wahlroos, joihin liittyviä tekemisiään Rantanen reflektoi yksityiskohtaisesti. Suomessa vieraillut lauluntekijä Jimmy Webb on saanut muistoksi empaattisen kuvan ja kivan kertomuksen.

RANTASEN YHTEISKUNTA-ANALYYSIT ovat johdonmukainen kokonaisuus, jota ei kannata tässä alkaa sen enempää haastaa. Hänen mielestään on perusteltuja syitä epäillä, että bruttokansantuotteen kasvattaminen ei ole tapa kammeta maailmaa parempaan asentoon, ei varsinkaan, jos siihen pyritään vapaakauppaa lisäämällä.

Rantaselle talouskasvusta aiheutuvat ulkoisvaikutukset ovat hallitsemattoman suuria, joskin hänellä on myös ollut valmiutta kuunnella päinvastaisia argumentteja ympäristöä vähemmän kuormittavasta kasvumallista. Syntisten listalle pääsevät kansantuotteen ohella muun muassa kaupunki-, kaivos- ja koronapolitiikka. Sankaria lähimmäksi kirjassa asettuu suomalainen hyvinvointivaltio.

Juho Saari

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Tampereen yliopistossa.