1. T&Y-lehti
2. Sivarin kautta Harvardiin

Sivarin kautta Harvardiin

Mikko Silliman väittelee pian poikkitieteellisestä tohtoriohjelmasta Harvardissa. Samanlaista laaja-alaisuutta hän toivoo myös suomalaiseen koulutustutkimukseen.

Tulee olemaan erittäin kova koulutustutkija”, kehuvat kollegat Suomessa väitöskirjatutkija Mikko Sillimania, joka viimeistelee väitöskirjaansa Harvardin yliopistossa. Voidaan kuitenkin spekuloida, että hänen uransa olisi johtanut aivan muille poluille, ellei tutkimusprofessori Tuomas Pekkarinen olisi ottanut gradua vaille valmista maisteria siviilipalvelusmieheksi Valtion taloudelliseen tutkimuskeskukseen VATTiin.

Sillimanin äiti on suomalainen ja isä intialainen, ja hän on kasvanut ja opiskellut kandiksi asti Yhdysvalloissa. Maisterinopintoja varten hän muutti Suomeen vuonna 2014 opiskelemaan Helsingin yliopistossa yhteiskuntapolitiikkaa. Se osoittautui erilaiseksi kuin hän oli kuvitellut. Häntä kiinnosti etenkin ekonometria, eli tilastotieteen menetelmien soveltaminen taloustieteeseen ja yhteiskuntatieteisiin laajemmin.

”Mutta opiskelu olikin paljon teoreettisempaa siinä mielessä, että luetaan Le­febvreä ja vanhoja filosofeja ja mietitään, miten yhteiskuntapolitiikkaa tehdään. Ekonometriaa ei ollut ollenkaan, ja niitä kursseja luin sitten Aallossa.”

Sillimanin arvosanat olivat parhaat mahdolliset ja hän oli ollut vaihdossa Oxfordissa, mutta harjoittelupaikkaa ei Suomesta ikinä löytänyt. Hän arvelee, että se johtui hänen poikkitieteellisestä otteestaan tai siitä, että kandin tutkinto oli suoritettu ulkomailla.

”Tuntui, että niitä ei osattu arvostaa täällä ainakaan vielä silloin.”

Vatt avasi polun Harvardiin

Silliman on sekä Suomen että Yhdysvaltojen kansalainen. Ilmaisen maisterinkoulutuksen saatuaan hän koki, että hänen pitäisi maksaa toiselle kotimaalleen jotenkin takaisin. Silliman pohti armeijaan menoa, mutta tuntui hassulta lähteä Vekaranjärvelle metsään vuodeksi juuri, kun oli alkanut tutustua ihmisiin Helsingissä. Vaihtoehtona hän alkoi pohtia siviilipalvelusta. Hän oli lukenut Tuomas Pekkarisen artikkeleja ja soitti tälle kysyäkseen sivaripaikkaa.

”Hän oli avarakatseinen ja arvosti sitä, että olen yrittänyt olla poikkitieteellinen ja nähdä asioita eri näkökulmista. Hän otti heti seuraavana päivänä minut haastatteluun, kiinnostui keskeneräisestä gradustani ja sanoi, että tehdään tämä paremmalla datalla. Opin VATTissa käyttämään isoja rekisteripohjaisia aineistoja ja näin, miltä Suomen tutkimuskenttä näytti taloustieteissä. En varmaan olisi ilman tätä kokemusta hakenut tai päässyt Harvardiin. Kiitän siitä Tuomasta tosi paljon.”

Koulutusta tutkinut taloustiede oli kaikkialla Sillimanin mukaan pitkään irrallaan koulujen käytännöistä ja arjesta. Tutkijat nojasivat teorioihin ja yrittivät matemaattisesti mallintaa, mikä on optimaalista käyttäytymistä.

”Maailma on kuitenkin monimutkainen ja vaikea liittää selkeään matemaattiseen malliin.”

Datan ja laskentatehon lisääntyessä taloustiede on päässyt lähemmäs elävää elämää. Jotta tiede saisi paremman kosketuksen oikeisiin kouluihin ja oppilaisiin, Yhdysvalloissa on viime vuosina perustettu monitieteisiä koulutustutkimuksen tohtorikouluja. Yksi niistä on Harvardissa, missä Silliman on tehnyt väitöstään Education Policy & Program Evaluation -ohjelmassa. Vastaavia ohjelmia on Harvardissa myös terveyspolitiikassa ja yhteiskuntapolitiikassa.

Kaksi ensimmäistä vuotta opiskelijat saivat valita kursseja eri tieteenaloilta, jotka tukivat heidän tutkimus­intressejään. Ohjelma sisälsi omia kursseja koulutustaloustieteestä, mutta moni otti kursseja myös esimerkiksi ekonometriasta, mikrotaloustieteestä, työn taloustieteestä, tilastotieteestä, psykometriasta ja kasvatustieteestä.

Väitöstutkimuksen teko aloitettiin kunnolla vasta kolmantena vuonna. Silliman käsittelee artikkeliväitöskirjassaan sitä, miten esimerkiksi ammattikoulun tai lukion käyminen tai julkinen varhaiskasvatus vaikuttavat ihmisen asemaan työmarkkinoilla. Euroopassa vastaavia ohjelmia ei Sillimanin mukaan juurikaan ole – vaikka olisi syytä.

”Vaikuttava tutkimus syntyy yhteistyöstä ja keskusteluista kasvatustieteiden, taloustieteiden, koulutuspoliitikkojen ja koulujen eri toimijoiden kanssa”, hän sanoo.

”Taloustieteilijät viittaavat harvoin keneenkään ei-taloustieteilijään. Tämä pätee tieteessä laajasti, mutta kaikista huonoin tilanne on taloustieteissä. Jos haluaa osallistua julkiseen keskusteluun koulutuksesta, pitää lukea ja kuunnella myös muita tieteenaloja.”

Poikkitieteellisyys ei vielä kanna

Yhdysvalloissakin poikkitieteellisyys toteutuu tosin epätasapainoisesti, Silliman kertoo. Hänelle on tehty selväksi, että väitöksen jälkeen kannattaa profiloitua nimenomaan taloustieteilijäksi. Tämä johtuu osittain siitä, että harvalla yliopistolla on korkeatasoisia poikkitieteellisiä laitoksia: tutkija joutuu päättämään, haluaako perinteiselle kasvatustieteen laitokselle, jotka painottuvat psykologiaan ja sosiologiaan, vai taloustieteen laitokselle.

Vasta sen jälkeen – jos onnistuu saamaan turvatun aseman – voi alkaa tehdä vapaammin poikkitieteellistä tutkimusta.

”Käytännössä seuraavat 10 vuotta minua arvioidaan melkein pelkästään sen perusteella, julkaisenko kovissa taloustieteen lehdissä.”