Työvoimapalvelujen siirto valtiolta kunnille on valtava muutos ja paluu menneisyyteen
Työvoimapalvelut siirtyivät alkuvuodesta valtiolta kunnille. Samalla kuntien muodostamille työllisyysalueille luotiin taloudelliset kannustimet etsiä työttömille töitä. Uudistuksessa nähdään mahdollisuuksia, mutta alueelliset erot saattavat tulevaisuudessa kasvaa, sillä mitkään konstit ja kannustimet eivät auta, jos töitä ei vain ole tarjolla.
Kuuntele juttu 21:14
TYÖLLISYYSPALVELUIDEN SIIRTO kunnille on mullistava uudistus ja samalla paluu historiaan.
Julkinen työnvälitys alkoi Suomessa yli 120 vuotta sitten juuri kuntien tehtävänä. Päivälehti kirjoitti tammikuussa 1903 uudistuksesta, jossa ensi alkuun seitsemään suureen kaupunkiin perustettiin työnvälitystoimistot. Niitä haluttiin myös muualle:
[…] pienempäinkin kaupunkien edustajat sen pitivät suotavana toivossa, että tällainen toimisto voisi töihin kuntaan taikka sen ulkopuolelle sijoittaa sitä liikaa työväkeä, joka usein on näille kunnille rasituksena. Arveltiin, että kunnallinen työnvälityslaitos pienemmissä kaupungeissa voitaisiin järjestää yksinkertaisemmin ja verrattain huokeasti.
Tuolloin siis mietittiin samaa kuin nyt: erilaiset kunnat voivat järjestää palvelut paikallisesti sopivimmalla tavalla.
Aikojen kuluessa näkemys on muuttunut siitä, millä tasolla työllisyyttä hoidetaan parhaiten. Työnvälitys siirtyi valtiolle vuonna 1961, koska tämän ajateltiin tehostavan toimintaa. Nyt työllisyyden hoitoa halutaan tehostaa palauttamalla se kuntiin.
Toiveet ovat korkealla, sillä työttömyydestä aiheutuu yhteiskunnalle monenlaisia menoja: työttömyysturvan ja työvoimapalvelujen kustannukset, työttömien osuus toimeentulotuen ja asumistuen kustannuksista sekä verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetykset. Laskelmiin liittyy paljon epävarmuuksia, mutta suuruusluokka on selvillä. Pellervon taloustutkimuksen valtioneuvoston kanslialle tekemän raportin mukaan työttömyyden kustannukset olivat vuonna 2016 liki 11 miljardia euroa. Tänä vuonna työttömiä on ollut noin parikymmentä tuhatta enemmän kuin tuolloin.
TYÖVOIMAPALVELUIDEN HAJAUTTAMINEN ei ole uusi ajatus. Sitä on pohdittu viime vuosikymmeninä eri puolilla Eurooppaa. Monissa maissa työllisyyspalveluita on siirretty paikallishallinnolle, kertoo johtava tutkija Kari Hämäläinen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.
Hämäläinen on selvittänyt hajauttamisen työllisyysvaikutuksia ja teoreettisia taustoja ja käynyt läpi kokeilujen tuloksia. Hämäläisen ja Juha Tuomalan artikkeli aiheesta ilmestyi Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa joulukuussa 2024.
Tyypillinen peruste hajauttamiselle on se, että kunnat tietävät valtiota paremmin, miten työttömyyttä omalla alueella on syytä hoitaa. Niillä on paras tieto alueen elinkeinoelämän tarpeista, ja ne voivat innovoida paikallisesti toimivia ratkaisuja.
Teoreettisena taustana on fiskaalisen federalismin eli monitasoisen julkisen talouden teoria, jonka mukaan julkiset palvelut kannattaa tuottaa matalimmalla mahdollisella hallinnon tasolla, jos keskittäminen ei tuo kustannushyötyjä eikä hajauttamisesta synny ulkoisvaikutuksia.
Tutkimusten perusteella ei ole itsestäänselvää, onko kunta vai valtio parempi työllisyyden hoitaja. Olennaista on toteutustapa.
Hämäläisen mukaan tutkimusten perusteella ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, onko kunta vai valtio parempi työllisyyden hoitaja. Olennaista on toteutustapa.
JOENSUUN TORILLA järjestetty työllisyyden letkajenkka kokosi 110 innokasta jenkkaajaa vaikka Eino-myrsky karsikin osallistujia. Kuumaa mehua tarjoiltiin n. 600 henkilölle.
Vuosina 2013–2014, Jyrki Kataisen hallituskaudella, Suomea kiersi tapahtuma, josta luultavasti väännettiin jokunen kitkerä vitsi. Vuonna 2012 Suomen työttömyys oli juuri kääntynyt jyrkkään nousuun. Viestintätempauksen taustalla oli toritapahtumaa merkittävämpi hanke: ensimmäinen työllisyyden kuntakokeilu. Kokeilussa oli 61 kuntaa, kuten Joensuu ja Outokumpu, joiden Facebook-tapahtumasta oheinen päivitys on poimittu.
TE-palveluita oli pitkään haluttu viedä kuntiin. Kataisen hallitusohjelmassa haluttiin löytää malleja pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi. Kuntakokeilu toteutettiin vuosina 2012–2015.
Kokeilu ei mennyt kovin pitkälle. Siinä lähinnä yhdistettiin kuntien tarjoamia pitkäaikaistyöttömien palveluita valtion palveluihin. Kunnat saivat vaikuttaa järjestämiseen, ja ne kehittivät uusia palveluita.
Loppuraportti kuvasi myönteiseen sävyyn, että kokeilussa löydettiin vaikeasti työllistyville työnhakijoille toimivia ratkaisuja ja saatiin näkyvyyttä työllisyysasioille. Hyvistä käytännöistä tehtiin jopa opas nimeltä Työllisyyden keittokirja. Myöhemmän arviointitutkimuksen perusteella työttömyys ei kuitenkaan merkittävästi vähentynyt.
JUHA SIPILÄN HALLITUSKAUDELLA vuosina 2015–2019 hallinnut maakunta-ajattelu tuli myös työttömyyden hoitoon. Hallitus linjasi, että julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirretään maakunnille.
Sipilän hallitus lisäsi työttömien velvoitteita. Aktiivimallissa säädettiin pakolliset TE-toimiston haastattelut kolmen kuukauden välein. Hallitus suunnitteli myös ”aktiivimalli kakkosta”, jossa työttömät olisi velvoitettu hakemaan 12:ta työpaikkaa 3 kuukaudessa. Se jäi Sipilän hallitukselta toteuttamatta.
Vuosina 2017–2018 tehtiin alueellisia työllisyyskokeiluja, joissa kuitenkin toimijoina olivat kunnat. Niissä mentiin astetta pidemmälle kuin edelliskerralla. 23 kunnan asiakkaiksi siirtyi osa työnhakijoista: nuoria, Kelan työttömyysetuutta saavia, pitkäaikaistyöttömiä.
Kokeilut herättivät kiivasta keskustelua. Niitä pidettiin toimivina ja olisi haluttu jatkaakin. Toiset muistuttivat, että todennettua tietoa onnistumisesta ei ole. Helsingin Sanomat kirjoitti helmikuussa 2018: ”Työttömiä alettiin Tampereella kuunnella yksilöllisemmin, ja näin kävi: Työttömyys väheni, byrokratia tehostui ja asiakkaiden syvä ahdistus paljastui.”
Ja saman vuoden syyskuussa: ”Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin?”
VATTin Kari Hämäläinen kertoo, että kokeilussa oli olennainen puute: kuntien rajallinen taloudellinen vastuu. Työttömyysturva meni valtion pussista sinä aikana, jolloin työtön osallistui aktiiviseen työvoimapalveluun: oli esimerkiksi tuella työllistettynä, työ- tai koulutuskokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa. Kunnilta siis puuttui uskottava budjettirajoite, jota tutkijat pitävät onnistumisen edellytyksenä hajauttamisessa.
Budjettirajoite jää heikoksi, jos paikallishallinto pystyy siirtämään rahoitusvastuuta valtiolle. Seurauksena on helposti liiallinen ja tehoton työvoimapalveluiden tarjonta.
”Budjettirajoite jää heikoksi, jos paikallishallinto pystyy siirtämään rahoitusvastuuta valtiolle. Seurauksena on helposti liiallinen ja tehoton työvoimapalveluiden tarjonta.”
Ehkä ei yllätä, että näin kävi myös kokeilussa. Kunnat alkoivat ohjata ihmisiä ahkerasti esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan, koska saivat siirrettyä talousvastuun valtiolle. Työttömyysluvut kaunistuivat, mutta ihmiset eivät lopulta työllistyneet paremmin.
KEVÄÄLTÄ 2020 ON ENÄÄ vaikea muistaa muuta kuin etäelämään hiljentynyt Suomi ja hallituksen vakava viisikko loputtomissa tiedotustilaisuuksissa.
Sanna Marinin hallituksen työhön kuului kuitenkin muutakin kuin pandemiaa. Hallitus oli jo ennen koronaa päättänyt työllisyyden kuntakokeilusta. Lakiesitys tuli kesäkuun 2020 alussa, mutta se taisi jäädä polttavien puheenaiheiden varjoon.
Uudistamisen oli aloittanut jo Antti Rinteen hallitus vuonna 2019. Tuolloin työllisyyttä edistämään perustettiin ministerityöryhmä ja sille alatyöryhmä, jonka piti valmistella ehdotus kuntien roolien lisäämiseksi.
Kokeilut alkoivat maaliskuussa 2021. Kunnat muodostivat yksin tai yhdessä vähintään 30000 asukkaan kokonaisuuksia. 25 alueella kuntien asiakkaiksi siirtyivät Kelan työttömyysetuutta saavat, alle 30-vuotiaat ja maahanmuuttajataustaiset työnhakijat.
Edellisestä, Sipilän hallituksen kokeilusta poiketen aktiivisten työvoimapalveluiden rahoitus sidottiin kokeilua edeltävän vuoden tasoon. Kunnat tekivät työllistämispäätöksiä valtion lukuun ely-keskuksen jakamalla määrärahalla tai ohjasivat asiakkaitaan valtion hankkimiin palveluihin. Koska kunnat eivät voineet vaikuttaa työttömyyslukuihin aktiivipalveluiden määrällä, kokeilu mittasi ensisijaisesti sitä, miten ne innovoivat paremmin työllistäviä palveluita.
Tämänkin kokeilun vaikutukset jäivät myöhemmän arvioinnin mukaan laimeiksi. Tuloksia ei kuitenkaan jääty odottelemaan. Huhtikuun puoliväliriihessä hallitus linjasi työllisyyspalveluiden siirrosta kuntiin, ja toukokuussa syntyi lainvalmisteluorganisaatio. Kun esitys siirtyi eduskuntaan syksyllä 2022, ministeriö alkoi valmistella toimeenpanoa. Urakkaa hoiti liuta valmisteluryhmiä.
Työ- ja elinkeinoministeriön johtava asiantuntija Tanja Ståhlberg sanoo, että TE-palveluiden siirtäminen oli monien kuntien vahva toive, vaikka kaikki eivät sitä halunneet. Poliittisen päätöksen vuoksi muutos oli lopulta paljon laajempi kuin kokeilut.
”Rinteen hallituksen alainen alatyöryhmä oli tehnyt laajaa esiselvitystä ja skenaarioita: siirretäänkö koko järjestämisvastuu kuntiin vai toimisivatko kunta ja valtio yhteistyössä. Poliittinen linjaus oli sitten se, että tehdään uudistus isosti.”
UUDISTUS EI YLLÄTTÄNYT, sen laajuus kyllä, sanoo VATTin Hämäläinen. Kuntien vastuulle siirtyivät kaikkien työttömien palvelut ja työnantajien yrityspalvelut. Siirto korvataan täysimääräisesti valtionosuustehtävänä. Hämäläinen epäilee, että isompaan muutokseen harpattiin siksi, että kokeiluissa työllisyysvaikutukset jäivät heikoiksi.
”Kokeiluista myös varmasti opittiin kiinnittämään huomiota siihen, että kunnat eivät pysty toimenpiteisiin ohjaamalla siirtämään rahoitusvastuuta valtiolle.”
Kuntakenttä jakautuu 45 työllisyysalueeseen, joista yksinään toimivat Helsinki, Vantaa, Lahti ja Kouvola. Niiden rahoitusvastuu laajenee työmarkkinatuen lisäksi ansiopäivärahan perusosaan ja peruspäivärahaan. Vastuu alkaa sadan työttömyyspäivän jälkeen, jolloin työllisyysalueen osuus työttömyyden kustannuksista on 10 prosenttia. Osuudet nousevat portaittain 700 työttömyyspäivään asti, jolloin kulut jakautuvat puoliksi valtion kanssa.
Hämäläisen mukaan kannustimet ovat oikeansuuntaiset. Rahoitusvastuu säilyy myös silloin, kun työtön osallistuu aktiivipalveluun. Tämä pakottaa kunnat pyrkimään aitoon työllistämiseen. TE-palveluiden kulut korvataan kunnille peruspalveluiden valtionosuudessa täysimääräisesti ja tarkistetaan vuosittain. (Tosin samanaikaiset valtionosuuksien leikkaukset vetävät mattoa TE-palveluiden alta, toteaa Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja Irma Hirsjärvi sivulla 22.) Työttömyysetuuksien kulut kuitenkin maksetaan könttäsummana, joka on laskettu vuoden 2023 tiedoilla ja johon lisätään indeksikorotus. Kun kunnalle korvattavien etuuskulujen määrä ei muutu työttömien määrän muuttuessa, se palkitsee työllistämisessä onnistuvia kuntia.
Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan apulaisprofessori Satu Ojala tosin epäili Helsingin Sanomissa loppuvuonna 2024, että uudistus uhkaa ajaa työttömät ”kehnoihin töihin”. Rahoitusmallin takia kunnille on edullisinta, että työttömät löytävät nopeasti mitä vain työtä, vaikka huonosti palkattua ja lyhytaikaista. Monelle lisäkoulutus olisi tilapäistöitä hyödyllisempää, jos osaamiselle ei löydy kysyntää tai tutkinto puuttuu.
”Näkemykset riippuvat siitä, miten hyödyllisiksi aktiivitoimenpiteet uskotaan. Kunnilla on kannustimet miettiä, millä palveluilla ihmiset pääsevät työmarkkinoille. Itse en näe sitä huonona asiana. Palvelun ei pitäisi olla tavoite vaan sen, mitä tulee palvelun jälkeen”, Hämäläinen sanoo.
VIELÄ ON KYSYMYSMERKKI, onko budjettirajoite uskottava. Jos kunnat eivät saa ihmisiä työllistymään paremmin, joutuuko valtio lopulta apuun? Iso kysymys on se, kuinka paljon paremmin kunnat lopulta voivat vaikuttaa työllistymiseen. Uudistusta on perusteltu sillä, että toimet voidaan sovittaa paikallisiin tarpeisiin, mutta tätä on tehty jo ennen TE-palvelujen siirtoa kunnille.
”Jo aiemmin on ollut valtavia eroja aktiivipalveluissa, ja erot ovat olleet hirveän pysyviä. Jos palvelut jo heijastelevat alueen tarpeita, palettia on vaikea parantaa”, Hämäläinen sanoo.
Kunnat eivät voi vaikuttaa huonoon työllisyystilanteeseen, joka johtuu suhdanteista. Toisaalta voi tulla myös yllättäviä ”myönteisiä shokkeja”, kun uusi iso työllistäjä sijoittuu alueelle.
Palvelutaso eriytyy varmasti, koska rahoitusta saa kohdistaa myös muihin kunnan peruspalveluihin kuin työvoimapalveluihin, kunhan täyttää lakisääteiset velvoitteet.
Ehkä nähdään uusia työllistämisen innovaatioita.
”Aiemmasta tutkimuksista käy kuitenkin ilmi sellainenkin mahdollisuus, että alueet jäävät odottamaan, että joku muu keksii jotain. On myös mahdollista, että joka alueella keksitään sama pyörä, jolloin resurssit ovat vajaakäytössä.”
TYÖLLISYYSPALVELUJEN UUDISTUS ajaa asiakkaita ahdinkoon (HS 12.2.2025).
Kuukauden vanha uudistus ajaa asiantuntijat piippuun – ”Olen niin kuormittunut, etten osaa ajatella” (HS 10.2.2025).
Alkuvuodesta otsikoissa ovat olleet käynnistysvaikeudet, kun noin 4400 ammattilaista siirtyi valtiolta kuntien työntekijöiksi. Työllisyysalueiden johtajat kertovat, että tekniset pulmat oli nopeasti selätetty.
Helsingin työllisyyspalveluiden toimitusjohtaja Annukka Sorjonen sanoo, että ennakkovalmisteluista huolimatta muutos on silti koetellut sinnikkyyttä. Työkulttuuria vasta rakennetaan. Henkilöstön sijoittumista käsittelevät yt-neuvottelut ovat aiheuttaneet epävarmuutta, vaikka ketään ei irtisanota. Työnhakijoita on tällä hetkellä valtavasti.
”Onhan tämä huikea muutos historiallisessakin mielessä. Nyt muutos vasta alkaa.”
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen johtaja Riikka Vartiainen kertoo, että kalenterit ovat olleet täynnä ja sopeutumista on paljon. On ollut perehdytyksiä uusiin toimintatapoihin, vaikka perustyö on tuttua. On tullut toimipaikan muutoksia ja uutta asiakaskuntaa.
Kaikesta huolimatta Sorjonen ja Vartiainen suhtautuvat innostuneesti tulevaan.
”Alun perinkään ajatus ei ollut, että siirretään samoja palveluita paikasta toiseen. Pääsemme tekemään uudella tavalla paikallisista lähtökohdista”, Sorjonen sanoo.
Vartiaisen mukaan Pohjois-Karjalassa mietitään esimerkiksi uudenlaisia vaikeasti työllistyvien työmarkkina-asemaa parantavia toimia palkkatuen tilalle. Palkkatuki eli työnantajalle työllistämisestä maksettu tuki siirtyi kuntien vastuulle muttei ole kunnille kannattavaa, koska se tulee kalliimmaksi kuin työttömyysetuuksien kustannukset. Myös palkkatuen vaikuttavuus kustannuksiin nähden on heikko.
Sorjonen mainitsee, että huomion täytyy työnhakijoiden lisäksi kohdentua riittävästi työnantajien tarvitsemaan tukeen, jotta tekijät ja tarjoajat voivat kohdata. Helsingissä tehdään ennakoivaa työtä työnantajien ja oppilaitosten kanssa: halutaan auttaa työttömyydelle alttiita ihmisiä jo ennen kuin he päätyvät työnhakijoiksi.
TYÖLLISYYSJOHTAJAT PITÄVÄT kunnille asetettuja rahallisia kannustimia oikeina. Sorjosen mukaan pelkkä taloudellinen paine työllistää ei silti tee ihmeitä, kun rakennetyöttömyys on pitkän ajan ongelma.
Vartiainen sanoo, että alueella on osaavia työttömiä, joille ei vain ole työpaikkoja.
Tässä suhdanteessa ja Pohjois-Karjalan muutenkin vaikeassa työttömyystilanteessa kuntia tulevat todennäköisesti kurittamaan uudenlaiset sakkomaksut.
”Palveluihin voi panostaa, mutta osa tarvitsisi vain sen työn. Tässä suhdanteessa ja Pohjois-Karjalan muutenkin vaikeassa työttömyystilanteessa kuntia tulevat todennäköisesti kurittamaan uudenlaiset sakkomaksut.”
Kaikesta huolimatta Sorjonen ja Vartiainen uskovat, että vähitellen päästään aidosti parempaan työllistämiseen.
”Se on maali, vielä ei olla siellä. Pitää etsiä uusia keinoja. Vanhoilla eväillä ei työllisyyttä todennäköisesti paranneta”, Sorjonen sanoo.
Vartiainen toivoo lisää vapautta kuntiin.
”Nykyinen asiakaspalvelulainsäädäntömme on aika ohjaava. Tietojärjestelmä on valtion ylläpitämä. Olemme osin saaneet valtion toimintatapaa kuntiin sopeutettavaksi, mikä ei ehkä ole ihan sitä, mitä kuntapuoli on uudistuksella hakenut. Kunhan lainsäätäjä ja valtio alkaisivat luottaa meihin kuntiin, olisi liikkumatilaa enemmän.”
TEMIN STÅHLBERGIN MUKAAN uudistus kunnissa on edennyt hyvin, joskin eritahtisesti. Toiset valmistelivat siirtoa ennakoiden, mutta kaikilla siihen ei ollut resursseja.
Jatkossa työtä on tarkoitus tehdä joustavammaksi. Pohjoismaista asiakaspalvelumallia aiotaan keventää. Sitä on kritisoitu kaavamaiseksi ja tehottomaksi, koska kaikille samat haastattelut ja määrälliset työnhakuvelvoitteet eivät ota huomioon yksilöllisiä tilanteita: jotkut pärjäisivät vähemmälläkin ja toiset tarvitsisivat enemmän tukea. Hallituksen on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle ensi syksynä.
Kuntien vapauksia on vielä tarpeen selventää. Ståhlbergin mukaan joillekin kunnille on ollut epäselvää, mikä on mahdollista esimerkiksi jos kunta hankkii työvoimapalveluita ulkopuoliselta toimijalta.
”Olemme kuulleet kunnista, että pitäisi purkaa jotain sääntelyä, jotta päästään kokeilemaan asioita. Kun perataan asiaa auki, käy usein ilmi että se onkin tehtävissä jo nyt.”
Väliaikaisiin talouden suhdanteisiin kunnat eivät voi vaikuttaa. Ne joutuvat katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen, kun ne pohtivat eri toimien kustannuksia ja vaikutuksia. Ståhlbergin mukaan ministeriö myös sparraa työllisyysalueita yhteistyöhön.
”Kokeilussa tuli esiin, että kunnat eivät välttämättä mielellään jakaneet kehittämiään ajatuksia. Jos joku keksii hyvän jutun, voitaisiin miettiä, miten sitä voisi skaalata.”
Uudistuksen on tarkoitus myös mullistaa tiedolla johtamista työllisyyspalveluissa. Lakisääteinen arviointi- ja seurantavastuu on annettu valtion virastolle, KEHA-keskukselle.
Arviointi ja tiedolla johtaminen -yksikön päällikkö Santtu Sundvall sanoo, että aiemmin valtion TE-palveluiden systemaattinen seuranta oli vähäistä. KEHA-keskus seuraa, arvioi ja vertailee työllisyysalueiden toimien vaikuttavuutta kattavan datan avulla.
”Valtiojohtoisilla TE-toimistoilla ei ollut selkeää rahallista kannustinta kehittää työvoimapalveluita. Kuntakentällä on aivan eri tilanne. Varmasti tulemme näkemään hyvin mielenkiintoisia avauksia. Kustannustehokkaiden ratkaisujen hakeminen nousee etusijalle.”
Sundvallin mukaan valtion ja työllisyysalueiden yhteistyö kaipaa vielä vahvistamista. Tiedontuotanto saatetaan tulkita valtion tai jopa KEHA-keskuksen pyrkimykseksi ohjata itsehallinnollisia kuntia. Sundvallin mukaan arvioinnin tehtävä ei ole ohjata alueita valtion määrittämään muottiin, vaan oppia ymmärtämään, miten työllistämistulokset syntyvät.
HELSINGIN TYÖLLISYYSPALVELUIDEN toimitusjohtajan Annukka Sorjosen mukaan iso ongelma on puutteellinen tietopohja. Sorjonen sanoo, että kunnat eivät saa tarvitsemaansa tietoa, jotta ne voisivat kohdentaa oikea-aikaisia toimia työnhakijoille.
Sorjonen sanoo, että kunnat eivät saa tarvitsemaansa tietoa, jotta ne voisivat kohdentaa oikea-aikaisia toimia työnhakijoille.
”Emme näe organisaation tasolla asiakastietoa ollenkaan. Henkilötasolla nähdään, mutta jos haluamme kohdentaa palvelua tietyille asiakasryhmille, vaikka korkeakoulutaustaisille, siinä on haasteita.”
Sundvallin mukaan ei pidä paikkaansa, ettei tietoa annettaisi alueille. Niille toimitetaan käytännössä päivittäin laajoja datapaketteja alueiden asiakkaista ja palveluista.
”Sisällöiltään datapaketit ovat suurempia kuin vanhoille TE-toimistoille on ikinä toimitettu. Raakadatan lisäksi KEHA-keskus on rakentanut vuodesta 2023 eteenpäin digitaalisia seurantasovelluksia, joita työllisyysalueet voivat vapaasti hyödyntää toimintansa tukena.”
Sundvallin mukaan eräs aihe, josta kaupunkien kanssa on keskusteltu, on tulorekisterin käyttö. KEHA-keskus hyödyntää tulorekisteriä, kun se arvioi rahoitusmallin vaikuttavuutta. Palkkasaatavista voi seurata, millaisiin ja kuinka pysyviin töihin ihmiset työllistyvät. Tätä dataa ei lain mukaan voi yksilöitynä luovuttaa kuin ministeriölle. Työllisyysalueet pääsevät tämän vuoden aikana tietoon käsiksi valtakunnallisten sovellusten kautta.
Sorjosen mukaan tulorekisteritieto olisi tarpeen myös kunnille, jotta ne voivat seurata työnhakijoiden työllistymistä. Sorjonen sanoo, että KEHA-keskus toimittaa kyllä kuntiin valtavia datapaketteja, mutta hyvin vaikeasti käytettävässä muodossa.
”Kunnissa joudutaan tekemään valtavasti eri työvaiheita, että järjestelmän osasista saadaan yhdistettyä yhden asiakkaan tiedot. Asiakastieto on muuttuvaa, ja kun datamassat kasvavat jatkuvasti, tietorakenteiden puuttuminen käytännössä estää tiedon hyödynnettävyyttä.”
Sorjosen mukaan yhdessä kuntien kanssa tulisi ratkaista, miten järjestelmästä saadaan mahdollisimman helposti hyödynnettävää dataa.
Tiedolla johtaminen on iso mahdollisuus, jos se saadaan toimimaan. Parhaimmillaan data palvelee aidosti työllistämistä tulevaisuudessa. Datan käytön ei kuitenkaan tule viedä kohtuuttomasti työntekijöiden aikaa: se on suoraan pois asiakkaiden palvelusta.
