Minkä puolesta olisimme valmiita sotaan?
MONI EUROOPAN PARLAMENTISSA on kiinnostunut Suomesta, kun keskustellaan turvallisuuspolitiikasta. Siksi olen usein saanut toistaa, miten suomalainen turvallisuusajattelu rakentuu kokemukselle jostain puolustamisen arvoisesta.
Tämä näkyy myös presidentti Sauli Niinistön laatimassa EU-turvallisuusraportissa: siinä varautuminen on lopulta sitä, että ihmiset kokevat yhteiskunnan suojelemisen ja puolustamisen arvoiseksi.
Niinistö kirjoittaa ilmasto- ja ympäristökriiseistä sekä muiden aikamme tapahtumien aiheuttamasta epävarmuudesta. Yhteinen uhka ei hänen mukaansa pysähdy valtioiden rajoille. Keskeisenä viestinä on se, että turvallisuus on monen asian tulosta. Inhimillinen hyvinvointi on siinä avainasemassa.
MUTTA ONKO SUOMI unohtanut nämä opetukset? Hyvinvointia tuovat muun muassa mielekäs työ ja toimeentulo, pääsy terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä riittävä ravinto ja kohtuuhintainen asuminen. Tätä vasten nykyisen hallituksen veronkorotukset sekä historiallisen kovat sosiaaliturvaleikkaukset ovat laittaneet monien ihmisten uskon tulevaisuuteen koetukselle.
Tätä uskoa koetellaan myös muualla. YK:n tuoreimmassa sosiaalista kehitystä koskevassa raportissa nostetaan esille ihmisten keskinäisen luottamuksen vähäisyys ja sen jatkuva väheneminen. Yli puolet maapallon väestöstä luottaa vähän tai ei ollenkaan omaan hallitukseensa.
Tämä luottamus on laskenut jokaisessa ikäluokassa 1930-luvulla syntyneistä aina 1990-luvulla syntyneisiin asti. Vähemmän kuin kolmannes maailman väestöstä ajattelee, että toisiin ihmisiin voi luottaa. Samalla maailmassa on enemmän aseellisia konflikteja ja niissä kuolevia kuin vuosikymmeniin.
Tutkimus osoittaa myös, miten voimakkaista tunteista lähtevä polarisaatio on lisääntymässä. Ihmiset suhtautuvat myönteisesti samalla tavalla ajatteleviin ja negatiivisesti kaikkiin muihin. Negatiiviset tunteet saavat myös ajattelemaan, että vastakkainasettelu on rajumpaa kuin se todellisuudessa on – kierre on valmis.
Muun muassa Maailman Talousfoorumi on nostanut yhteiskuntien polarisaation maailman kolmen suurimman turvallisuusriskin joukkoon.
IHMISTEN LUOTTAMUS toisiinsa ja instituutioihin linkittyy vahvasti taloudelliseen eriarvoisuuteen ja kokemukseen hyvinvoinnista. Tätä taustaa vasten nykyinen keskustelu kasvavista puolustusmenoista ja niiden rahoittamisesta näyttäytyy erityisen näköalattomana.
Tällä hetkellä vastuullisin ja kriisitietoisin päättäjä on se, joka laittaa eniten miljardeja pöytään – kuin huutokaupassa. Puolustusmenojen arvioidaan tuplaantuvan lähivuosina, mikä tarkoittaa noin seitsemän miljardin lisäystä vuodessa, eikä niiden rahoittamisesta keskustella uskottavasti.
Jos velka tai veronkorotukset eivät käy ja talouskasvu matelee, on vaihtoehtona vain useiden miljardien lisäleikkaukset.
Se on kuitenkin selvää, että jos velka tai veronkorotukset eivät käy ja talouskasvu matelee, on vaihtoehtona vain useiden miljardien lisäleikkaukset. Sillä olisi erittäin kauaskantoiset kielteiset vaikutukset tasa-arvoon, luottamukseen sekä suomalaisen yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen ja koheesioon.
Siksi hyvinvointi ja turvallisuus kuuluvat yhteen – on korkea aika nostaa tämä näkökulma esille suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa.
LI ANDERSSON
europarlamentaarikko, Vasemmistoliitto
