Markkinauskon riivaamat
EU velvoitti 1990-luvulla jäsenvaltionsa erottamaan sähköverkon voimalaitoksista. Samalla valtioiden piti yksityistää tai yhtiöittää voimalaitokset luodakseen uusia yrityksiä, jotka kilpailevat keskenään sähkön toimittamisesta. Uskottiin, että tuottajien välinen kilpailu minimoisi tukkuhinnan. Vähittäiskauppiaiden välisen kilpailun uskottiin puolestaan varmistavan, että loppukuluttajat hyötyvät alhaisista hinnoista. Kilpailevia markkinoita simuloivien sähkömarkkinoiden piti varmistaa sähkön vähimmäismäärä verkossa kaikkina ajankohtina ja kanavoida investointeja vihreään energiaan.
Eurooppalaisten sähkömarkkinoiden nykyistä sääntelyjärjestelmää ei suunniteltu sota-ajan olosuhteisiin. Halvan maakaasun loputtua kuluttajat ja yritykset ovat joutuneet maksamaan EU:n omaksumasta huonosta teoriasta.
Euroopan sähkömarkkinat noudattavat marginaalikustannushinnoittelun periaatetta. Tällöin sähkön hinta kuvastaa kalleinta tuotantolähdettä, joka tarvitaan nykyisen kysynnän tyydyttämiseen. Sähkön kalleimman tuotantolähteen hintojen noustessa rajakustannukset ovat nousseet selvästi keskimääräisiä kustannuksia korkeammaksi. Uusiutuvan energian hinta on muuttunut vain vähän. Nyt osa sähköfirmoista tekee valtavia voittoja. Samalla kuluttajien ja yritysten sähkölaskut ovat nousseet jyrkästi.
Marginaalikustannushinnoittelua on perusteltu sillä, että se tarjoaa kannustimia ja että sen tulonjakovaikutukset ovat yleensä pieniä ja hallittavissa normaaliaikoina. Sodan olosuhteissa järjestelmän kannustinvaikutukset ovat vähäiset ja tulonjakovaikutukset valtavat. Suomessa monet ekonomistit, virkamiehet ja energia-alan edustajat ovat olleet huolissaan, ettei vain markkinamekanismiin puututtaisi eli ei poikettaisi marginaalikustannushinnoista. Näin lujassa on markkinausko.
Jo keväällä 2022 olisi pitänyt välittömästi ottaa käyttöön hätäkeinona windfall-vero. Sääntelyjärjestelmän pysyväksi muuttamiseksi olisi pitänyt siirtyä epälineaariseen hinnoittelujärjestelmään.
Tämä järjestelmä säilyttäisi suurimman osan rajakustannushinnoittelun kannustavista vaikutuksista ilman merkittäviä tulonjakovaikutuksia. Järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön kriisiä edeltäneiden sähkönkulutustietojen perusteella. Esimerkiksi kotitaloudet ja yritykset voisivat saada ostaa 90 prosenttia kriisiä edeltäneen ajan tarjonnasta tuon ajan hinnalla ja 91–110 prosenttia tarjonnasta hinnalla, joka olisi esimerkiksi 140 prosenttia kriisiä edeltävän ajan hinnasta. Suurempiin määriin mentäessä kilowattitunnin hinta lähestyisi rajakustannusta.
Asteikon muotoon vaikuttavat julkisen vallan yhteiskunnalliset tavoitteet, sähkön kuluttajien tulonjakauma sekä sähkön hinta- ja tulojousto eri tulotasoilla. Lisäksi epälineaarisen hinnoittelun avulla voidaan voittoja kontrolloida asettamalla voitolle rajoitus. Jo pelkästään voittorajoitus olisi estänyt nyt nähdyt ylilyönnit.
Epälineaarista hinnoittelua voidaan käyttää sähkömarkkinoilla, koska sähkön kuluttajalle ostaminen halvalla ja jälleenmyynti heti ostamisen jälkeen paljon korkeammalla hinnalla ei ole mahdollista. Epälineaarisen hinnoittelun lisäominaisuus on myös se, että eri kuluttajaryhmille voidaan suunnitella erilliset hinta-asteikot.1
Sääntelyjärjestelmän korjaamisen sijasta poliitikot ja monet asianosaiset tahot Euroopassa ja Suomessa näkivät ongelman ratkaisun energian tarjonnan lisäämisessä. Tämä tie on hyvin hidas, kuten Olkiluoto 3:n rakentaminen on osoittanut. Sen sijaan sääntelyn uudelleenrakentaminen, jossa markkinausko jäisi sivuun, voisi tapahtua nopeasti.
MATTI TUOMALA
taloustieteen emeritusprofessori, tutkijana Verotutkimuksen
huippuyksikössä (FIT), TaY
Viite
1 Tätä ideaa on tutkittu artikkelissa Ravi Kanbur, Ritva Tarkiainen ja Matti Tuomala, 2000, Non-linear utility pricing and targeting the poor, Incentives, Organization and Public Economics, Essays in Honour of Sir James Mirrlees,eds., Peter Hammond and Gareth Myles, Oxford University Press.
