1. T&Y-lehti
2. Historiallisissa käännekohdissa ennustaminen on vaikeaa

Historiallisissa käännekohdissa ennustaminen on vaikeaa

”Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen”, on tohtori Ahti Karjalaisen tunnetuksi tekemä vanha kansanviisaus. Keynesin pääteoksen suomentajan lausahdukseen sisältyy paljon tervettä epäilyä ja nöyryyttäkin ennusteiden osumatarkkuuden suhteen. Tämä pätee myös jälkikäteiseen talouskehityksen ”ennustamiseen”: Eurostat korjasi Kreikan vuoden 2009 julkisen talouden alijäämää 3 prosentista syksyllä 2009 vaatimattomaan 15 prosenttiin kevääseen 2010 mennessä.

Miten päätöksentekijän kannattaa suhtautua ennustamiseen ja etenkin talousennusteisiin?

Luen ja käytän talousennusteita työkseni melkeinpä päivittäin. Ne ovat rahapolitiikan tekemisessä välttämätön työkalupakki, jonka instrumentit ja kokonaisuus ovat vuosien mittaan olennaisesti kehittyneet. Toisaalta on ymmärrettävä ennusteiden ja ennustamisen rajoitteet, joita on etenkin kaksi. Ensimmäinen on rajallinen kyky tunnistaa epäjatkuvuuksia. Toinen on kaikkeen inhimilliseen toimintaan kuuluva refleksiivisyys, kun ihmiset ja yhteisöt korjaavat kurssiaan ennusteiden antaman informaation pohjalta.

Ennustamisen perusmalli on ekstrapolointi, jossa tulevaa kehitystä ennustetaan historiallisten tai muiden tilastoaineistojen ja tieteellisesti tunnettujen lainalaisuuksien perusteella. Esimerkiksi väestökehityksen, ilmastonmuutoksen tai julkisen talouden velkaantumisen ennustamiseen tämä on aivan kelvollinen menetelmä. Mutta epäjatkuvuuksien ennustamiseen, mikä on tärkeää kansakunnan historiallisissa käännekohdissa, tämä menetelmä ei juurikaan anna vastauksia.

Tämänkin huomioon ottaen ei voi lakata ihmettelemästä, kuinka pieleen ammattiekonomistit ennustivat Suomen taloutta keväällä 1991, kun Esko Ahon hallitusta muodostettiin. Muistini mukaan Suomen Pankin ja VM:n helmikuun ennusteiden keskiarvo käynnissä olleelle vuodelle 1991 oli miinus yhden prosentin verran. Vielä huhtikuussa 1991 VM:n hallitusneuvotteluihin laatimassa raportissa Talouspolitiikan linja ennustettiin, että BKT laskee puoli prosenttia 1991 ja kääntyy 1,5 prosentin kasvuun 1992. Raportin julkaisuhetkellä Suomen kansantalous oli kuitenkin jo noin 6 prosentin syöksykierteessä. Helsingin taksikuskit ja kiinteistönvälittäjät olivat tuolloin huomattavasti paremmin kartalla ja hyödyllisempiä datalähteitä kuin ekonomistien ennusteet. Nykyhetkenkin ennustaminen voi näemmä olla vaikeaa epäjatkuvuuskohdassa.

Ei voi lakata ihmettelemästä, kuinka pieleen ammattiekonomistit ennustivat Suomen taloutta keväällä 1991.

Epäjatkuvuuksien ennakoimiseksi ei ole mitään ihmelääkettä, mutta valtio-opin, taloushistorian ja muiden yhteiskuntatieteiden sekä käyttäytymistieteiden harrastamisesta tuskin on haittaa. Niistäkin tiedetään, että poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset muutokset etenevät eri aikajänteillä. Vaikka taloudellista ja teknologista kehitystä voi vielä kohtuudella ennakoida tulkitsemalla vallitsevien trendien kehityssuuntia, on poliittisten käänteiden ennustaminen vaikeampaa. Valtiollisessa elämässä pitkät tasaisen kehityksen jaksot voivat yllättäen katketa, kun yhteiskunnalliset paineet purkautuvat. Näitä epäjatkuvuuskohtia on vaikeaa ellei mahdotonta ennustaa. Vaikka itse kehityssuunta voitaisiin ennustaa, niin ajankohtaa yleensä ei. Neuvostoliiton romahdus on tästä tunnettu esimerkki. Moni on sanonut ennustaneensa sen, jälkikäteen.

Taloudellinen ja teknologinen kehitys etenee vakaammin ja jatkuvammin. Pitkällä aikavälillä se noudattaa Schumpeterin kuvaamia teknologisten innovaatioiden, niiden vakiinnuttamisen ja kasvun kausia. Lyhyellä tähtäyksellä sitä leimaavat kysynnän ja tarjonnan vaihtelut, joihin Keynes etsi lääkkeitä. Arvot ja asenteet puolestaan ovat suhteellisen pysyviä ja pikkuhiljaa muuttuvia. Ihmisen kulttuuriperusta kun muuttuu hitaasti.

Ennusteet laaditaan yleensä käyttäen tilastollisia malleja, jotka kuvaavat yhtäältä reaalitaloutta ja rahoitusmarkkinoita sekä toisaalta talouden eri tahojen – kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin – omaa toimintaa ja niiden keskinäisiä kytköksiä ja vuorovaikutusta. Talousjärjestelmä on kuitenkin niin monimutkainen, ettei kaikkia sen osia voida tuskin koskaan kuvata täysin tarkasti. Pätevä malli pyrkii kuvaamaan kaikki tärkeät ja ennusteen kannalta keskeiset kansantalouden ominaisuudet. Mallin tärkein ominaisuus on systemaattisen, loogisen tarinan kertominen.

Taloutta koskevat läpinäkyvät arviot mahdollistavat sen, että päätöksentekijät voivat keskustella talousnäkymistä ja talouspolitiikan toimista mielekkäästi, kun tiedetään mistä luvut ovat tulleet. Lyhyen ajan ennusteissa lähtökohdan eli vallitsevan taloustilanteen arvio on avainasemassa – ja mitä pidemmälle ajallisesti skenaario ulottuu, sitä tärkeämmiksi mallia koskevat oletukset tulevat.

Vallitsevan taloustilanteen arvioimiseen on kehitetty ns. nowcasting-malleja. Nämä hyödyntävät laajasti uutta käytettävissä olevaa tietoa sitä mukaa kun sitä on saatavilla. Koronapandemian alkaessa sellaiset nowcasting-mallit, jotka reagoivat herkästi nopeasti edenneeseen kriisiin, olivat hyödyllisiä päätöksenteon kannalta, kun jouduttiin arvioimaan taantuman syvyyttä ja siitä toipumisen vauhtia.

Yhtä kaikki ennusteiden tekemisen ja yleensäkin skenaarioiden laatimisen merkitystä ei missään tapauksessa pidä väheksyä.

Dwight D. ”Ike” Eisenhower, Yhdysvaltain presidentti ja merkittävä sotilasjohtaja, lohkaisi taannoin, että ”suunnitelmat ovat arvottomia, mutta suunnittelu on kaikki kaikessa”. Eisenhower oli suunnilleen puoliksi oikeassa. Kyllä suunnitelmia tarvitaan, sillä ne antavat suuntaa ja ryhtiä organisaation toimintaan. Mutta strateginen suunnittelu ja sen osana ennusteiden ja skenaarioiden hyödyntäminen lienee vieläkin tärkeämpää, etenkin kriisiaikana, kun pyritään nopeasti hahmottamaan erilaisia politiikkavaihtoehtoja ja joudutaan tekemään usein vaikeitakin päätöksiä.