Tuottavuuden kasvu uudessa ympäristössä. Miten vihreä siirtymä ja geopolitiikka vaikuttavat tuottavuuteen

Arviointijulkaisut Mika Maliranta, Ilkka Kiema, Janne Huovari, Seppo Kangaspunta, Natalia Kuosmanen, Olli Palmén, Juuso Vanhala

Tiivistelmä

Tuottavuuskasvun hidastuminen on ollut yksi Suomen keskeisimmistä taloudellisista haasteista finanssikriisin jälkeen. Vaikka työn tuottavuuden kasvu on hidastunut länsimaissa yleisesti, ero tuottavuuden turintamamaihin on viime vuosina kasvanut.

Tuottavuuden lisäksi palkat ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden ajan verrokkimaita hitaammin, joten tuottavuuskasvun ongelmat eivät ole muodostuneet kustannuskilpailukykyongelmiksi.

Tuottavuuskasvun hidastuminen on seurausta useista tekijöistä, jotka liittyvät globaalin toimintaympäristön muutoksiin ja kotimaisiin rakenteellisiin ongelmiin. Suomen taloudessa on kuitenkin lupaavia merkkejä. Yritysten investoinnit aineelliseen pääomaan eivät yritysten rakennetilastojen perusteella eroa merkittävästi verrokkimaiden tasosta. Lisäksi pienten ja keskisuurten yritysten panostukset T&K-toimintaan ovat kansainvälisesti korkealla tasolla. Haasteena T&K-toiminnan kasvulle on koulutetun työvoiman saatavuus.

Suomen talous kohtaa myös nousevia globaaleja haasteita, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen ja sen torjuntaan sekä muuttuvaan geopoliittiseen ympäristöön. Näihin haasteisiin vastaaminen voi heikentää tuottavuuskehitystä, jos niihin ei vastata tehokkaasti. Vihreällä siirtymällä voi olla myös työn tuottavuutta parantavia vaikutuksia. Myös teollisuuspolitiikkaa voidaan tarvita vihreän siirtymän ja geopoliittisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Asiasanat: tuottavuuslautakunta, talouspolitiikka, tuottavuus, talouskasvu, teknologinen kehitys, kilpailukyky, lautakunnat, yritykset, kansantalous, osaaminen, koulutus, tutkimus- ja kehittämisstoiminta.

Valtiovarainministeriön julkaisuja 2024:47
ISBN pdf 978-952-367-836-1
ISSN pdf 1797-9714

Julkaisu