Haluammeko auttaa vai satuttaa lapsia?
Helsingin sanomat uutisoi jonkin aikaa sitten Hallituksen esityksestä perusopetuslain muuttamisesta koskien niin sanottua osaamistakuuta. Esityksen mukaan oppilaan arvioinnista, vuosiluokalle siirtymisestä ja todistuksista säädettäisiin jatkossa entistä tarkemmin lain tasolla. Opettaja vastaisi edelleen oppilaan arvioinnista, mutta uudet selkeämmät arvioinnin kriteerit perustuisivat tulevaisuudessa entistä tarkemmin oppiaineiden tavoitteisiin ja vähimmäisosaamisen kriteereihin.
Uudistuksen tavoitteena on parantaa oppilaan arvostelun yhdenmukaisuutta. Yhtenäistämällä arviointia ja varmistamalla vähimmäisosaaminen vuosiluokalta toiselle siirryttäessä pyritään myös poistamaan niin sanotut armovitoset.
Äkkiseltään uudistus kuulostaa hyvältä. Kuka nyt ei haluaisi parantaa yhdenvertaisuutta? Tutkimuskirjallisuuden näkökulmasta uudistus voi olla kuitenkin vaarallinen juuri niiden lasten näkökulmasta, joita uudistus tulee eniten koskemaan. On myös todennäköistä, että uudistus käy lopulta valtiontaloudelle kalliiksi.
Arvioinnin kriteerien selkeyttäminen ≠ Arvioinnin yhdenvertaisuuden parantuminen
Uudistuksen tavoitteena on parantaa oppilaan arvostelun yhdenmukaisuutta. Ei ole kuitenkaan mitenkään varmaa, että kriteerien selkeyttäminen parantaa yhdenvertaisuutta. Arvioinnista vastaa edelleen opettaja, ja erilaiset opettajat tekevät työtänsä itsenäisesti omaa harkintaansa käyttäen. Tutkimuskirjallisuuden mukaan opettajien ennakkoluuloista syntyvää arvioinnin epätasa-arvoa on kuitenkin mahdollista korjata oikeanlaisella tiedolla (ks. Alesina ym. 2024).
Julkisella vallalla olisi olut mahdollisuus tuottaa uskottavaa tutkimusnäyttöä aikaisemman uudistuksien yhteydessä. Suomessa otettiin vuonna 2020 käyttöön päättöarvioinnin arvosanakriteerien tarkennukset arvosanoille 5, 7 ja 9 aiemman arvosanan 8 lisäksi. Uudistuksen toteutustapa ei kuitenkaan mahdollistanut luotettavaa vaikuttavuusarviointia siitä, millaisia vaikutuksia arvosanakriteerien tarkentamisella oli arviointikäytäntöihin tai arvosanoihin (ks. Pulkkinen ym. 2024, s. 189).
Joku voisi myös väittää, että vaikuttavuus syntyy siitä, että arvioinnista säädetään nyt lain tasolla. Tämäkään tuskin tuottaa haluttua lopputulosta. Hyvä esimerkki on tästä oppivelvollisuuden pidentämistä koskeva uudistus: vaikka koulutuksen järjestäjien pitäisi lain mukaan pitää huolta, että nuoret pysyvät koulussa, iso joukko nuorista häviä jonnekin muualle (Junttila 2025). Miten julkinen valta aikoo valvoa esityksen mukaisen lain toteutumista, kun valvovalla viranomaisella ei ole näkyvyyttä arviointiprosessiin?
En pidä mitenkään mahdottomana, että kriteerien tarkentaminen heikentää edelleen oppilaiden välistä yhdenvertaisuutta.
Perversio luokalle jättämisestä
Arvosanavaatimusten kiristyminen ja läpipääsyn heikentyminen lisäävät lopulta luokalle jäämisen todennäköisyyttä. Yksilön näkökulmasta kyse on merkittävästä asiasta. Julkisessa keskustelussa unohtuu usein, että luokalle jääminen koskee lasta, joka on jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa eikä välttämättä saa tarvitsemaansa tukea koulusta tai kotoa. Tutkimuskirjallisuuden valossa luokalle jäämisestä mahdollisesti saatavat lyhyen aikavälin hyödyt voivat pitkällä aikavälillä kääntyä haitoiksi, erityisesti silloin, jos luokalle jäänyt oppilas ei saa riittäviä tukitoimia.
Tutkimukset osoittavat, että luokalle jäämisellä voi olla kauaskantoisia kielteisiä seurauksia ja että osa aiemmasta tutkimusnäytöstä saattaa olla harhaista (Berne ym. 2026). Tämä johtuu siitä, että luokalle jäämisen kynnyksellä olevat oppilaat saavat usein ylimääräistä tukea riippumatta siitä, jäävätkö he luokalle vai eivät. Tällöin havaitut myönteiset vaikutukset selittyvät pikemminkin tukitoimilla kuin itse päätöksellä jättää lapsi luokalle.
Lisäksi tutkimusnäyttö luokalle jäämisen pitkän aikavälin haitoista on vahvistunut. Luokalle jääminen on yhteydessä heikompiin työtuloihin aikuisuudessa (Zhong 2024; ter Meulen 2023) sekä kohonneeseen rikollisuuteen (Eren ym. 2022). Tämä korostaa tarvetta arvioida kriittisesti luokalle jäämistä koulutuspoliittisena keinona ja siirtää painopistettä varhaiseen ja riittävään tukeen.
Lopuksi
On helppo ajatella, että luokalle jäämisen uhka saisi lapset tekemään ahkerammin koulutehtäviä tai että opettajille annetut tarkemmat ohjeet arviointiin automaattisesti lisäisivät oppilaiden yhdenvertaisuutta. Nämä oletukset eivät kuitenkaan välttämättä toimi käytännössä toivotulla tavalla. Oppiminen ja motivaatio eivät synny uhkailun kautta, etenkään silloin, kun lapsella on jo valmiiksi oppimisvaikeuksia tai puutteellista tukea arjessaan. Ja opettajilla on oma vakiintunut tapansa hoitaa omaa työtänsä.
Tiedämme myös, että yksi lisävuosi peruskoulutusta ei ole kansantaloudelle ilmainen (kannattaa muuten katsoa kuinka “perusteellista” valmistelua HE:ssä on tehty taloudellisten vaikutusten osalta). Ihanteellisemmassa tilanteessa oppimisvaikeudet tunnistettaisiin varhain luotettaviin ja monipuolisiin osaamisen arviointeihin perustuen, ja lapset saisivat tarvitsemansa tuen ilman luokalle jättämistä koskevaa päätöstä. Tämä lähestymistapa voisi olla paitsi inhimillisempi myös kustannustehokkaampi kuin hallituksen esityksessä kaavailtu keppiratkaisu.
Viitteet
Alesina, A., Carlana, M., La Ferrara, E., & Pinotti, P. (2024). Revealing stereotypes: Evidence from immigrants in schools. American Economic Review, 114(7), 1916-1948.
Berne, J. S., Jacob, B. A., Weiland, C., & Strunk, K. O. (2026). Assessing the impact of grade retention: A cautionary tale of exclusion restriction violations. Journal of Public Economics, 253, 105534.
Eren, O., Lovenheim, M. F., & Mocan, H. N. (2022). The effect of grade retention on adult crime: Evidence from a test-based promotion policy. Journal of Labor Economics, 40(2), 361-395.
Junttila, J. (2025). Oppivelvollisuusiän korotuksen vaikutuksista. DATAHUONE-RAPORTTI 5/2025.
Pulkkinen, J., Hildén, R., Ketonen, L., Khawaja, A., Kotila, J., Mäkipää, T., … & Tammelin-Laine, T. (2024). Arviointiuudistuksen alkutaipaleella: Perusopetuksen päättöarviointitutkimuksen loppuraportti. Opetus-ja kulttuuriministeriön julkaisuja. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-723-9
ter Meulen, S. (2023). Long-term effects of grade retention (No. 10212). CESifo Working Paper. (paperi on R&R lehdessä The Economic Journal)
Zhong, J. (2024). Early grade retention harms adult earnings. American Economic Journal: Applied Economics.
