Determinants of external imbalances between large economies

Muut julkaisut Julia Niemeläinen

Tiivistelmä

Tämä väitöskirja koostuu kolmesta itsenäisestä artikkelista, joissa tutkin talouden ulkoisen tasapainon ja kansainvälisen reaalikoron määräytymistä. Tarkastelen väitöskirjassani erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä vaihtotasetta, joka on ollut pitkään alijäämäinen, sekä kansainvälistä reaalikorkoa, joka on laskenut niin ikään usean vuosikymmenen ajan.

Valtavirtaa edustavan neoklassisen talousteorian mukaisesti pääomien tulisi suuntautua maihin, joissa tuottavuus ja talous kasvavat nopeasti. Kiinan ja Yhdysvaltojen kohdalla on kuitenkin ollut havaittavissa päinvastainen trendi: pääomavirrat ovat suuntautuneet nopeasti kasvavasta Kiinasta ulospäin, ja vaihtotase, joka kuvaa ulkomaisen nettovarallisuuden muutosta, on ollut positiivinen.

Analysoin väitöskirjassani tekijöitä, joiden avulla vaihtotasekehitystä ja samanaikaista reaalikoron laskua voidaan selittää. Vaihtotase muodostuu kotimaisen säästämisen ja investointien erotuksena, ja tutkin väitöskirjassani erityisesti väestön ikääntymisen, eläkejärjestelmän sekä julkisen talouspolitiikan vaikutuksia kokonaissäästämiseen ja sitä kautta vaihtotaseeseen.

Analyysi on toteutettu dynaamisilla yleisen tasapainon malleilla (nk. DSGE-malleilla), joiden tasapaino on johdettavissa yksittäisten talouden toimijoiden käyttäytymisestä. Malleihin sisällyttämäni elinkaarirakenteen vuoksi niillä voidaan tutkia edellä mainittujen tekijöiden vaikutusta yksittäisten kotitalouksien säästämiskäyttäytymiseen elinkaaren eri vaiheissa. Samalla voidaan tutkia näiden tekijöiden vaikutusta eri ikäisistä toimijoista koostuvien kansantalouksien kokonaissäästämisasteisiin.

Ensimmäisessä artikkelissa tarkastelen, miten kahden maan väliset erot väestön ikärakenteessa sekä sosiaaliturvan, julkisen kulutuksen ja julkisen velan tasossa vaikuttavat maiden väliseen vaihtotaseeseen ja reaalikorkoon pitkällä aikavälillä. Korkea elinajanodote, matala sosiaaliturva ja matala julkinen kulutus ja velka ovat tulosten mukaan sidoksissa korkeaan säästämisasteeseen, vaihtotaseen ylijäämään ja matalaan korkotasoon.

Toisessa artikkelissa tutkin, voidaanko kahden maan dynaamisella yleisen tasapainon mallilla mallintaa Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppataseen kehitystä vuosina 1980-2015, kun huomioidaan maiden väliset erot väestörakenteessa ja sosiaaliturvan tasossa. Mallissa Kiinan väestön ikärakenteen nopea vanheneminen sekä matala sosiaaliturvan taso johtavat kiinalaisten kotitalouksien korkeaan säästämisasteeseen, ja Kiinan vaihtotase muodostuu ylijäämäiseksi, vaikka tuottavuuskasvu on kyseisellä ajanjaksolla ollut Kiinassa noin kaksi kertaa Yhdysvaltoja nopeampaa.

Kolmannessa artikkelissa tarkastelen Kiinan julkisen hallinnon harjoittaman makrotalouspolitiikan vaikutusta Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppataseeseen sekä reaalikorkoon 2000-luvulla. Kiinan julkisen hallinnon harjoittamaa talouspolitiikkaa mukaillen kiinalaisen yksityisen sektorin oletetaan olevan estetty pääsystä kansainvälisille rahoitusmarkkinoille. Tämän seurauksena Kiinan julkinen hallinto pystyy määrittämään kotimaisen korkotason vapaasti. Julkisen hallinnon oletetaan myös pystyvän määrittämään vapaasti reaalisen valuuttakurssin tason. Erityisesti 2000-luvulla harjoitettu aliarvostetun valuuttakurssin politiikka on tulosten mukaan parantanut Kiinan kauppatasetta tarkastelujaksolla.

Julkaisun tiedot

Niemeläinen, J. (2020), Determinants of external imbalances between large economies, Publications of the Helsinki Center of Economic Research, No. 1/2020.

  • ISSN: 2323-9786 (painettu), 2323-9786 (verkkojulkaisu)
  • ISBN: 978-952-10-8758-5 (painettu), 978-952-10-8759-2 (verkkojulkaisu)
  • JEL: E21, E22, E43, E62, F21, F32, F41, F42, G28
  • Tiedote