Talousshokit ja -kriisit hyvinvoinnin haasteena

Muut julkaisut Milla Nyyssölä, Jesse Lastunen, Lauri Heimo, Kristiina Karjanlahti, Nea Tiililä

Tiivistelmä

Luku tarkastelee matalan ja keskitulotason maiden sosiaali- ja talouspolitiikkaa taloudellisten shokkien ja kriisien näkökulmasta. Se kokoaa yhteen tutkimustietoa siitä, millaisia toimia maat ovat käyttäneet koronapandemian ja muiden kriisien aikana, miten nämä toimet ovat vaikuttaneet kotitalouksien toimeentuloon, köyhyyteen ja eriarvoisuuteen sekä millaisia pidemmän aikavälin seurauksia kriisitoimilla voi olla. Luvun keskeinen johtopäätös on, että tehokkaimmat kriisitoimet perustuivat onnistuneeseen kohdentumiseen, riittävään mittakaavaan ja olemassa olevien tukiohjelmien sekä maksujärjestelmien hyödyntämiseen. Samalla luku osoittaa, että sosiaaliturvan kapea kattavuus, epävirallisen työn suuri osuus, velkaantuminen ja heikko veropohja rajoittavat monien globaalin etelän maiden kykyä suojata väestöään talousshokeilta. Kriiseihin varautuminen edellyttää siksi pitkäjänteistä sosiaaliturvajärjestelmien, veropohjan ja julkisten instituutioiden vahvistamista.

Julkaisun tiedot

Lastunen, J., Nyyssölä, M., Heimo, L., Karjanlahti, K. & Tiililä, N. (2026). Talousshokit ja -kriisit hyvinvoinnin haasteena. Teoksessa L. Heimo & R. Lambin (toim.), Globaali sosiaalipolitiikka. Tampere: Vastapaino.