Onko meillä malttia kuluttaa kulttuuria?
Miksi tarttua Miki Liukkoseen, jos tarjolla on tuttua ja turvallista Ilkka Remestä? Ihmiset ovat malttamattomia kulttuurinkuluttajia, minkä takia meiltä jää paljon kokematta.
”Sun pitää grindaa, sul pitää olla malttii”, laulaa nuori räppäri Adi biisissään Asioit.
Internet kertoo, että grindaamisella tarkoitetaan sinnikästä yksitoikkoisten asioiden tekemistä tai työn painamista, uurastamista. Entiseltä nuorelta vaatii grindaamista ja malttia selvittää tämän ja muiden hänelle entuudestaan tuntemattomien sanojen merkitys. Nykyinen nuori taas on oppinut nämä sanat ikäluokkansa kulttuuria seuratessaan.
Keskeistä on se, että vasta ilmaisut tuntemalla voi biisin sanoman kunnolla ymmärtää, ja sen myötä saada tästä kulttuurituotteesta paljon enemmän irti.
Yleisemminkin kulttuurille on leimallista se, että aiempi kulttuurituotteiden kuluttaminen tai muulla tavoin kulttuuriin perehtyminen tekee tuotteista palkitsevampia kuluttaa. Mutta kuluttajalle tuntemattomamman tai astetta vaativamman kulttuurituotteen kuluttaminen voi olla jopa työlästä tai tylsää – ainakin verrattuna tuttuun ja helppoon – ja siksi on aiheellista kysyä: onko meillä malttia kuluttaa kulttuuria?
KUN TALOUSTIETEILIJÄLTÄ kysytään, pitäisikö jotakin tuotannollista toimintaa tukea julkisin varoin, todennäköisin vastaus on ei. Vastaus perustuu yksinkertaiseen teoreettiseen malliin, jonka mukaan hyödykemarkkinoilla myydään ja ostetaan juuri sitä, mitä kuluttajien yhteenlasketun hyvinvoinnin maksimoimiseksi tuleekin. Jos taloustieteilijä kuitenkin puoltaa julkista tukea, yleisin syy siihen lienee tuotannosta tai kulutuksesta syntyvät positiiviset ulkoisvaikutukset.
Positiiviset ulkoisvaikutukset ovat siis sellaisia tuotannon tai kulutuksen positiivisia vaikutuksia, joita tuottajat ja kuluttajat eivät ota huomioon tehdessään tuotanto- ja kulutuspäätöksiään. Kulttuurin tukia koskevassa keskustelussa puhutaan kyllä ulkoisvaikutuksista, mutta niiden laajamittaisesta olemassaolosta on tuskin kyetty vakuuttamaan keskustelun kaikkia osapuolia.
En ole julkisessa keskustelussa esiin nostettujen ulkoisvaikutusten asiantuntija. Pohdin tässä kulttuuria ja sen ulkoisvaikutuksia sen takia erään tutkimusaiheeni, malttamattomuuden ja itsekontrollin, näkökulmasta.
Toisaalla tässä lehdessä totean kollegoideni kanssa, että tutkimuksissa ihmisten on todettu olevan laajalti malttamattomasti käyttäytyviä. Malttamattomuus vaikuttaisi olevan usein seurausta hetkessä toteutuvista vaikeuksista harjoittaa itsekontrollia ja siten noudattaa tehtyjä suunnitelmia.
ALUSSA ESITTÄMÄNI ajatuksen valmiiksi tuttujen kulttuurituotteiden nautittavuudesta ovat esittäneet George Stigler ja Gary Becker jo vuoden 1977 taloustieteellisessä artikkelissaan, jossa he kuvasivat aiempaa kulttuurin kulutusta investointina, joka kerryttää eräänlaista ”kulutuspääomaa”. Kulutuspääoman kertymisestä taas seuraa niin kutsuttu suotuisa addiktio kyseiseen tuotteeseen tai tuoteryhmään. Siltä osin kuin kuluttaja ei huomioi tätä kulttuurin kulutuksen tulevaa suotuisaa vaikutusta päätöksenteossaan, kyseessä voidaan katsoa olevan eräänlainen positiivinen ulkoisvaikutus.
Ihmisten malttamattomuus voi johtaa nimenomaan siihen, että rahaa, aikaa ja vaivaa uhrataan liian vähän investointiluonteisiin satsauksiin, koska tulevat hyödyt eivät näyttäydy erityisen merkityksellisinä. Tämä koskee myös kulttuurituotteiden kuluttamista siltä osin kuin sillä kerrytetään näihin tuotteisiin liittyvää kulutuspääomaa.
Sopivaa hetkeä kuluttaa toistaiseksi tuntematonta tai muuten vaikeampaa kulttuuria ei kunnianhimoisista suunnitelmista huolimatta tulekaan.
Arjessa tämä näkyy käytännössä niin, että sopivaa hetkeä kuluttaa toistaiseksi tuntematonta tai vaikeampaa kulttuuria ei kunnianhimoisista suunnitelmista huolimatta tulekaan. Sen sijaan päädytään toistuvasti viettämään aikaa muulla tavoin tai kuluttamaan tuttua ja helppoa kulttuuria.
Pitäkäämme esimerkkinä henkilöä, joka nauttisi suuresti nykytaiteesta, kunhan olisi siihen ensin riittävän monessa näyttelyssä tutustunut. Jos tällä henkilöllä ei ole riittävästi malttia tutustua, jäävät nykytaiteen tarjoamat nautinnot häneltä kokematta, ja hän tyytyy koko elämänsä ajan vaillinaisiin nautintoihin.
Tästä seuraa se johtopäätös, että kulttuuria kulutetaan yleisesti liian vähän, ja tämä johtuu malttamattomuudesta yhdessä kulttuurituotteiden ominaispiirteiden kanssa. Tämän vuoksi taloustieteilijä voisi puoltaa kulttuurin tukemista ja perustella tuen kulttuurin kuluttamisesta tulevilla positiivisilla ulkoisvaikutuksilla.
Toisin sanoen: suotuisan addiktion syntymistä kannattaa tukea julkisin varoin siinä missä haitallisen addiktion syntymistä kannattaa verottamalla ehkäistä.
Jani-Petri Laamanen
yliopiston lehtori
Tampereen yliopisto
