1. T&Y-lehti
2. Miksi valtiontaloutta pitää tasapainottaa?

Miksi valtiontaloutta pitää tasapainottaa?

Veronkorotuksille voidaan esittää useita järkeviä perusteluja, mutta EU:n talouden ohjausjärjestelmän alijäämäsääntö ei ole niille kovinkaan hyvä perustelu, Ilkka Kiema kirjoittaa.

Julkisen talouden tasapainottamisen tarvetta koskevassa keskustelussa esiintyy usein käsitteellistä epäselvyyttä. Esimerkiksi Suomen nykyisen hallituksen aiempia säästötoimia on perusteltu valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa vuoden 2022 joulukuussa esitetyllä arviolla. Sen mukaan julkista taloutta on ”tarpeen vahvistaa nopeasti vaikuttavilla toimilla yhteensä kuuden miljardin verran tulevalla eduskuntavaalikaudella ja yhteensä kolmen miljardin verran sitä seuraavalla vaalikaudella”. Näkemys ei perustu talousteoriaan.

JULKISEN TALOUDEN sanotaan olevan rakenteellisesti alijäämäinen, jos muuttumaton politiikka saisi pitkällä aikavälillä julkisen velan kasvamaan bruttokansantuotteen arvoa nopeammin. Jos tällainen kasvuvauhtien ero on pysyvä, muuttumaton politiikka johtaisi lopulta akuuttiin velkakriisiin, jossa valtio ei enää saisi lisää velkaa edes korkealla korolla.

Suomen kansantaloudessa on rakenteellinen alijäämä, ja kun näin on, tasapainottavat toimet ovat välttämätöntä toteuttaa ennemmin tai myöhemmin, jos akuutti velkakriisi halutaan välttää. Sitä vastoin rakenteellinen alijäämä ei luo tarvetta toteuttaa tiettyä määrää tasapainottavia toimia millään tietyllä hetkellä – esimerkiksi supistamaan alijäämää kuudella miljardilla (tai vaikkapa seitsemällä tai viidellä miljardilla) eurolla kuluvan vaalikauden aikana.

Suomen nykyisen hallituksen ohjelmassa esitetään, ettei hallitus päätösperäisesti nosta kokonaisveroastetta. Kokonaisveroasteen ennustetaan kuitenkin alenevan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, jos verotusta kiristäviä päätöksiä ei tehdä. Esimerkiksi Työllisyysrahastolle maksettavat veronluonteiset työnantajien ja työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksut alenevat kuluvana vuonna yhteensä noin prosenttiyksikön viime vuoteen verrattuna, mikä vastaa noin 0,4 prosenttiyksikön alennusta kokonaisveroasteeseen.

Pidemmällä aikajänteellä esimerkiksi bensiinikäyttöisistä autoista luopuminen alentaa kokonaisveroastetta. Valtion kuluvan vuoden talousarvion mukaan energiaverojen, autoveron ja ajoneuvoveron tuoton tämänvuotinen supistuminen viime vuoteen verrattuna vastaa noin 0,1 prosenttiyksikön suuruista kokonaisveroasteen alenemista. Tällainen veroasteen vähittäinen aleneminen jatkuu fossiilisten polttoaineiden käytön menettäessä vähitellen suosiotaan.

RAKENTEELLINEN ALIJÄÄMÄ ja kokonaisveroasteen aleneminen ovat järkeviä perusteluja veronkorotuksille. Viime aikoina julkisuudessa käydyssä keskustelussa veronkorotuksia on perusteltu myös Euroopan unionin talouden ohjausjärjestelmän korjaavaan osaan sisältyvällä julkisen talouden toteutuneen alijäämän rajoitteella.

Ilman veronkorotuksia kokonaisveroaste laskee lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Valtiovarainministeriö julkisti ennen viime vuoden joulua (19.12.2023) talousennusteen, jonka mukaan Suomen julkisen talouden alijäämä kohoaisi 3,5 prosenttiin kuluvana vuonna ja 3,4 prosenttiin ensi vuonna. Vuosina 2026–2028 alijäämä pysyisi kolmessa prosentissa tai hivenen sen alla. Luvut kuvasivat EDP-alijäämää eli Euroopan unionin talouden ohjausjärjestelmän määritelmän mukaista alijäämää, joka ei saisi ylittää kolmen prosentin suuruista viitearvoa. Euroopan komissio julkisti ennusteen maakohtaisille alijäämille edellisen kerran viime syksynä, ja myös sen mukaan Suomen kohdalla viitearvo ylittyy, joskin vähemmän kuin valtiovarainministeriön ennusteessa.

EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 126. artiklan mukaan viitearvon ylittävä alijäämä voi johtaa liiallisen alijäämän menettelyn käynnistymiseen, paitsi jos ”viitearvon ylittäminen on vain poikkeuksellista ja väliaikaista ja osuus pysyy lähellä viitearvoa”.

Käytännössä sopimusta tulkitaan siten, että alijäämän osuus bruttokansantuotteesta on lähellä kolmen prosentin viitearvoa, jos viitearvo ylitetään enintään 0,5 prosenttiyksiköllä. Poikkeuksellisuus ja väliaikaisuus taas yleensä edellyttää, ettei komission ennusteen mukaan tai tosiasiassa alijäämää esiinny kahtena peräkkäisenä vuotena. Jos valtiovarainministeriön tai komission ennuste toteutuisi, osuus siis pysyisi ”lähellä viitearvoa” mutta ylitys ei olisi ”poikkeuksellinen ja väliaikainen” sopimuksen tarkoittamassa mielessä.

Komission ennusteen mukaan alijäämäraja ylittyy tänä vuonna 12 EU-maassa.

Jos liiallisen alijäämän menettely käynnistettäisiin, sen ensimmäisiä seurauksia olisivat komission alijäämän korjaamiseksi tehtäviä toimia koskevat suositukset. Varsinaisia rangaistuksia alijäämästä voisi seurata vain, jos alijäämä ei häviäisi ja jäsenmaa kieltäytyisi noudattamasta sille annettuja suosituksia. Tällöin rangaistuksena voisi olla pakollinen unionille tehtävä talletus, joka voitaisiin muuttaa sakoksi. Mikään EU-maa ei kuitenkaan vielä toistaiseksi ole joutunut maksamaan tällaisia sakkoja. Skenaariota, jossa Suomi joutuisi ensimmäisenä EU-maana maksamaan niitä, voitaneen pitää erittäin epäuskottavana.

Sakkojen sijasta liiallisen alijäämän menettelyn välttämistä kuitenkin yleensä perustellaan menettelyyn liittyvällä mainehaitalla. Mainehaitta riippuu ratkaisevasti siitä, kuinka moni muu maa on samanaikaisesti menettelyn kohteena. Kolmen prosentin alijäämäraja tulisi esimerkiksi Euroopan komission viimesyksyisen talousennusteen mukaan vuonna 2024 ylittymään yhteensä kahdeltatoista EU-maalta.

VERONKOROTUKSIA VOIDAAN PERUSTELLA myös järkevästi, kuten edellä totesin. Sitä vastoin alijäämäsääntöön perustuvat ja valtiovarainministeriön ennusteisiin vetoavat vaatimukset voimakkaista julkisen talouden tasapainottamistoimista tuntuvat kiirehdityiltä ja tarkoitushakuisilta muun muassa siksi, että niiden yhteydessä ei ole tarkasteltu relevanttien vertailumaiden velkaantumiskehitystä kansainvälisten talousennusteiden valossa.

On mielenkiintoista kysyä, voisiko yhtä vähäinen liiallisen alijäämän menettelyyn joutumisen uhka aiheuttaa yhtä suurta huolta missään muussa EU-maassa kuin se on aiheuttanut Suomessa. Koska kysymys kuuluu politiikan tutkimuksen alaan, ekonomistin työkaluin siihen ei ole mahdollista löytää vastausta.