1. T&Y-lehti
2. Federalistisesti painottunut katsaus euroalueen ongelmiin ja kehitysvaihtoehtoihin

Federalistisesti painottunut katsaus euroalueen ongelmiin ja kehitysvaihtoehtoihin

Hansjörg Herr, Jan Priewe ja Andrew Watt ovat koonneet euroaluetta tarkastelevista artikkeleista kirjan, jonka johtopäätösosassa euroaluetta halutaan kehittää federalistisempaan suuntaan. Se sisältää alueen neljää suurinta taloutta (Saksaa, Ranskaa, Italiaa ja Espanjaa) käsittelevät luvut ja tulevaisuuden euroaluetta visioivia kirjoituksia. Laadultaan kirjoitukset ovat epätasaisia.

Saksaa tarkasteleva luku keskittyy vaihtotaseen ylijäämään, joka on ylittänyt EU:n makrotaloudellisen tasapainon menettelyssä asetetun kuuden prosentin ylärajan useina vuosina peräkkäin. Vaihtotaseen epätasapainolla on monenlaisia haitallisia vaikutuksia – se esimerkiksi heikentää työllisyystilannetta alijäämäissä maissa ja aiheuttaa deflaatiopaineita − mutta EU:n talouden ohjausjärjestelmässä rajan ylitys ei johda mihinkään liiallisen budjettialijäämän seurauksia vastaaviin sanktioihin.

Johtopäätöksissään teoksen toimittajat tunnistavat euroalueen perusongelmaksi sen, etteivät valtiot voi maksaa velkojaan oman valuutan omaavien maiden tapaan painamalla lisää rahaa. Kuten Peter Bofinger teoksessa huomauttaa, vastaava ongelma on niilläkin valtioilla, joilla on oma valuutta mutta jotka saavat vain ulkomaanvaluuttamääräisiä luottoja. Kriisiytyneiden eurovaltioiden kannalta ongelmaa pahentaa kuitenkin se, että niissä kotimaiset toimijat voivat helposti siirtää rahansa toiseen euromaahan kohtaamatta sitä kurssiriskiä, joka varojen ulkomaille siirtämiseen tavallisesti liittyisi.

László Andor esittää tavanomaisen jäsennyksen, jossa euroalueen ongelmille esitetyt ratkaisut luokitellaan kolmeen ryhmään. Näistä ensimmäiseen, kiristävään vaihtoehtoon kuuluu alkuperäiseen Maastrichtin sopimukseen pitäytyminen ja maakohtaiset sopeutustoimet. Se merkitsee eurokriisiä välittömästi seuranneiden politiikkatoimien jatkamista. Toisena vaihtoehtona on liittovaltiotason instituutioiden vahvistaminen, jolla useimmiten tarkoitetaan ainakin pankkiunionin ”loppuunsaattamista”, EKP:n mandaatin laajentamista ja Euroopan vakausmekanismin kehittämistä. Nämä elementit sisältyvät myös kirjan toimittajien näkemyksiin. He kannattavat myös eurobudjetin luomista ja Euroopan valtiovarainministerin toimen perustamista.

”Kirja havainnollistaa, miksi eurojärjestelmän valuvikojen korjaaminen näyttää mahdottomalta.”

Herr, Priewe ja Watt esittävät, että EKP:n on otettava jäsenvaltioiden viimekätisen luotottajan rooli. Heidän mukaansa EKP:n tavanomaiseen toimintaan pitäisi kuulua valtionvelkakirjojen ostaminen markkinoiden rauhoittamiseksi ja spekulatiivisten hyökkäysten ehkäisemiseksi. Näiden toimien aiheuttamista moraalikadon ongelmista kirjoittajilla on vain vähän sanottavaa. He pitävät niitä koskevaa huolta liioiteltuna.

Kolmantena politiikkavaihtoehtona olisi velkojen ”uudelleenkansallistaminen” ja markkinakuri. Jos euroalueelle luotaisiin toimiva velkajärjestelymekanismi ja euromaat pystyisivät uskottavasti sitoutumaan siihen, etteivät ne maksa toistensa velkoja, eurojärjestelmän pelastamiseksi ”ylijäämämaiden” ei enää tarvitsisi vaatia säästöjä eikä ”alijäämämaiden” tulonsiirtoja. Tällöin markkinat rajoittaisivat ilman poliittisia päätöksiäkin pahoin velkaantuneiden maiden kykyä ottaa uutta velkaa.

Teokseen on sisällytetty myös tiivistelmä neljäntoista tunnetun ekonomistin ryhmän paljon huomiota saaneesta ratkaisumallista, joka yhdistelee riskinjakoa markkinakuriin, ja Peter Bofingerin artikkeli, jossa mallia kritisoidaan tavanomaisin federalistisin perustein. Kritiikin huomionarvoisin kohta on, ettei ryhmän esitys – ns. ”euroraportti” – vastaa tyydyttävästi ns. transitio-ongelmaan; raportin ehdotukset edellyttäisivät velkaantuneimmilta euromailta nykyistä alhaisempaa velkatasoa, mutta se ei selitä tyydyttävästi, miten siihen päästäisiin.

Kirjan korkeatasoisemmat artikkelit tarjoavat hyödyllisen katsauksen euroalueen ongelmiin ja niiden ratkaisuyrityksiin. Samalla kirja havainnollistaa, miksi eurojärjestelmän valuvikojen korjaaminen näyttää mahdottomalta: nykyisellään eurojärjestelmä ei toimi, ja keskustelu tarvittavista uudistuksista kiertää kehää, kun markkinakurin vaatijoilla ei ole vastausta uuteen tasapainoon siirtymisen eikä federalisteilla moraalikadon ongelmiin.