1. T&Y-lehti
2. Alityöllisyyteen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota

Alityöllisyyteen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota

Alityöllisyys on tärkeä työvoiman vajaakäytöstä ja työmarkkinoiden toimivuudesta kertova indikaattori työttömyyden ohella. Työaikaan liittyvä alityöllisyys on lisääntynyt monissa EU-maissa. Osa-aikatyötä tekeviä alityöllisiä oli EU28-maissa vuonna 2018 noin 8,3 miljoonaa, ts. 3,6 prosenttia 15-74-vuotiaista työllisistä. Nuoret, naiset ja matalasti koulutetut ovat useammin alityöllisiä. Alityöllisyyden kehitystä selittävät suhdannetekijöiden ohella myös monet rakenteelliset tekijät. Alityöllisyyttä on esitetty selitykseksi myös havaitulle heikolle palkkakehitykselle joissakin maissa. Alityöllisyydellä on väliä, koska alityöllisten on havaittu olevan heikommassa asemassa toimeentulon ja muiden työpaikan laadun piirteiden suhteen.

Työmarkkinoiden toimivuutta tarkastellaan yleisimmin käyttäen indikaattoreina työllisyyden ja työttömyyden kehitystä. Alhaisen työttömyyden tai korkean työllisyysasteen on ajateltu kertovan työmarkkinoiden toimivuuden tehokkuudesta. Näiden indikaattoreiden riittävyys yksistään kuvaamaan työmarkkinoiden toimivuutta ja terveyttä on kuitenkin kyseenalaistettu.

Tutkimuskirjallisuudessa on tuotu esille, että työttömyysastetta parempi ja tärkeämpi mittari kuvaamaan työmarkkinoiden tiukkuutta ja sitä, mitä työmarkkinoilla oikeasti tapahtuu, on alityöllisten määrä, ts. niiden määrä, jotka haluaisivat tehdä enemmän työtunteja samalla palkkatasolla (Bell ja Blanchflower 2018, Blanchflower 2019). Alityöllisyys on kuitenkin saanut julkisessa keskustelussa osakseen paljon vähemmän huomiota kuin työttömyys- ja työllisyysasteet.

Alityöllisyyden mittaaminen ei ole ongelmatonta

Käytettäessä alityöllisyyttä kuvaamaan työmarkkinoiden toimivuutta on syytä ottaa huomioon sen määrittelemiseen ja mittaamiseen liittyvät ongelmat. Alityöllisyys on kirjallisuudessa voitu luokitella muun muassa työaikaan tai taitojen käyttöön liittyväksi.

Alityöllisyys voi tarkoittaa haluttua lyhyemmän työajan tekemistä tai sitä ettei pääse hyödyntämään osaamistaan riittävästi.

Työaikaan liittyvän alityöllisyyden kansainvälinen työjärjestö ILO (2014) määrittelee tilanteeksi, jossa työlliset ovat halukkaita ja käytettävissä tekemään enemmän työtunteja kuin heillä nykyisessä tilanteessaan on mahdollista tehdä. Tällaista työaikaan liittyvää alityöllisyyttä on kutsuttu myös näkyväksi alityöllisyydeksi.

Taitojen käyttöön liittyvä alityöllisyys liittyy siihen, että yksilöt eivät pääse työssään hyödyntämään riittävästi osaamistaan (OECD 1995). Tällaista alityöllisyyttä on kutsuttu myös näkymättömäksi alityöllisyydeksi, ja sitä on erittäin vaikea mitata.

ILOn (2014) mukaan alityöllisyydeksi voidaan laajasti tulkita mikä tahansa työllisyys, jota sen tekijä pitää epätyydyttävänä sen riittämättömien työtuntien, riittämättömän korvauksen tai riittämättömän osaamisen käytön suhteen. Tällaisen laajan käsitteen mukaista alityöllisyyttä on vaikea mitata ja sitä olisi vaikea käyttää kansainvälisissä vertailuissa. Siksi alityöllisyyttä kuvaavissa tilastoissa on päädytty käyttämään kapeampaa, mutta helpommin mitattavaa käsitettä työaikaan liittyvä alityöllisyys, joka kuitenkin tuottaa ILOn mukaan hyödyllistä lisäinformaatiota kunkin maan työmarkkinoiden tehokkuudesta tarjota täystyöllisyyttä kaikille sitä haluaville.

Työaikaan liittyvä alityöllisyys kuuluu ILOn työmarkkinoiden toimintaa kuvaaviin avainindikaattoreihin (ks. ILO 2014), mutta alityöllisyys on mitattu vain niille, jotka työskentelevät maksimissaan 30 tuntia viikossa. Tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä alityöllisyyttä koskeva tieto rajautuu osa-aikatyötä tekeviin.

Myös OECD (2019) on omissa julkaisuissaan esittänyt alityöllisyyslukuja, jotka perustuvat määritelmään, jossa alityöllisiä ovat työlliset, jotka tekevät osa-aikatyötä (30 viikkotuntia tai vähemmän) ja jotka ilmoittavat joko haluavansa kokoaikatyön tai että he haluaisivat tehdä lisätunteja työssään.

Euroopan unionin tilastoviranomainen Eurostat on tuottanut vuodesta 2008 lähtien tilastotietoa alityöllisyydestä eri EU-maissa. Tämä alityöllisyyttä koskeva mittari puolestaan kuvaa vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevien osuutta työllisyydestä, ts. niiden osa-aikaisten osuutta, jotka haluaisivat kokoaikatyötä. Vastaavantyyppistä tilastotietoa alityöllisyydestä tuottaa myös Yhdysvaltain Bureau of Labor Statistics. Yhdysvalloissa tämä tilastotieto koskee niitä, jotka tekevät osa-aikatyötä taloudellisista syistä.

Eurostat on julkaissut tietoja alityöllisyydestä nimikkeen ”työttömyyttä täydentäviä indikaattoreita”¹ alla vuodesta 2008 alkaen. Eurostatin alityöllisyyttä mittaava indikaattori onkin rakennettu kuvaamaan ensisijaisesti sitä, miten paljon työvoimaa on osittain käyttämättä. Yhdessä työttömyyden ja työvoiman ulkopuolella olevien kanssa alityöllisyys antaa kuitenkin paremman kuvan työmarkkinoiden hyödyntämättömästä kapasiteetista.

Liittyen Eurostatin alityöllisyysmittariin Bell ja Blanchflower (2018) toteavat, että tämä alityöllisyysmittari ei kuitenkaan täysin kuvaa työllisten tyytymättömyyttä työtuntien määrään, koska se keskittyy vain vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekeviin eikä kaikkiin työllisiin. Heidän oma alityöllisyysindeksinsä sitä vastoin ottaa huomioon kaikkien työllisten halukkuuden muuttaa työtuntiensa määrää nykyisellä palkkatasolla. Korkeampi alityöllisyysindeksin taso tarkoittaa sitä, että millä tahansa työttömyysasteen tasolla työttömyyden alentaminen on vaikeampaa, koska työlliset haluavat myös lisätunteja, ts. työllisten keskuudessa on liikakapasiteettia.

Kaikkiaan alityöllisyys on moniulotteinen ja kompleksinen käsite. Siksi kun tarkastellaan alityöllisyyttä ja sen kehitystä, on hyvä pitää mielessä, että käytettävän alityöllisyyden määritelmällä on merkitystä siitä saatavaan kuvaan². Seuraavassa alityöllisyyden kehitystä kuvaavissa tarkasteluissa käytetään pääasiassa Eurostatin tuottamia tilastoja alityöllisyydestä.

Alityöllisten määrä on EU28-maissa edelleen korkeampi kuin finanssikriisin alussa

Eurostatin tilastojen mukaan alityöllisten määrä mitattuna vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevillä oli EU28-maissa vuonna 2018 noin 8,3 miljoonaa, ts. 3,6 prosenttia 15–74-vuotiaista työllisistä³. Alityöllisyys koskettaa siis merkittävää osaa työllisistä EU-maissa. Alityöllisten määrä oli vuonna 2018 edelleen korkeampi kuin finanssikriisin alussa vuonna 2008, jolloin EU28-maissa oli 7,7 miljoonaa osa-aikatyötä tekevää alityöllistä.

Kuvio 1 esittää tämän määritelmän mukaiset alityöllisten osa-aikatyötä tekevien osuudet kaikista työllisistä kussakin EU-maassa vuosina 2008 ja 2018. Kuvion mukaan alityöllisyyden yleisyys vaihtelee maittain. Suurimmat alityöllisten osuudet olivat Espanjassa, Kreikassa ja Kyproksella, joissa osa-aikatyötä tekevistä työllisistä noin 6–7 prosenttia oli alityöllistettyjä. Alhaisimmat alityöllisten osuudet löytyivät Itä-Euroopan maista Tshekistä, Bulgariasta ja Unkarista. Suomessa osa-aikatyötä tekevien alityöllisten osuus oli vuonna 2018 neljä prosenttia, mikä on enemmän kuin EU28-maissa keskimäärin. Alityöllisten osuus oli Suomessa myös korkeampi kuin yhdessäkään muussa Pohjoismaassa.

Suomessa alityöllisten osuus kaikista työllisistä on korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa ja EU28-maissa.

Verrattuna finanssikriisin alkamisen vuoteen 2008 alityöllisten määrä oli vuonna 2018 korkeampi valtaosassa EU-maista. Alityöllisten osuudet ovat jääneet selvästi korkeammalle tasolle finanssikriisistä kärsineissä Etelä-Euroopan maissa kuten Kreikassa ja Espanjassa, mutta vuoden 2018 taso oli myös moninkertainen Belgiassa ja Alankomaissa verrattuna vuoteen 2008. Saksa ja Ruotsi erottautuivat maina, joissa alityöllisten määrä oli laskenut.

OECD (2019) on esittänyt vastaavia alityöllisten osuuksia palkansaajille OECD-maissa ja laskien vastentahtoista osa-aikatyötä tekevien lisäksi alityöllisiin ne osa-aikatyötä tekevät, jotka haluaisivat tehdä lisää työtunteja. Laajemmalla alityöllisyyden määritelmällä ja suhteutettuna alityölliset ainoastaan palkansaajiin alityöllisten osuudeksi saadaan selvästi korkeampia lukuja joidenkin maiden kohdalla ja maiden välinen järjestys vaihtuu. Tässä vertailussa Suomen alityöllisyysaste (5,3 % vuonna 2017) oli hieman alle OECD-maiden keskimääräisen tason (5,4 % vuonna 2017), ja Suomea korkeampi alityöllisyysaste oli kymmenessä EU-maassa.

Nuoret, naiset ja matalasti koulutetut ovat useammin alityöllisiä

Kun katsotaan alityöllisten osuuksia henkilöiden ominaisuuksien mukaan, havaitaan, että alityöllisyys kohdistuu myös eri tavoin eri ryhmiin. Sukupuolen mukaan alityöllisyys kohdistui vuonna 2018 selvästi voimakkaammin naisiin kuin miehiin miltei kaikissa EU-maissa (kuvio 2). Ainoastaan Bulgaria ja Romania muodostavat poikkeuksen. Koko EU-maiden tasolla naisten osuus alityöllisistä osa-aikaisista oli noin 66 prosenttia vuonna 2018. Tässä yhteydessä on hyvä myös ottaa huomioon, että EU-maissa valtaosa osa-aikatyötä tekevistä on naisia.

”Suomessa miehistä alityöllisiä oli 2,8 prosenttia työllisistä ja naisista 5,3 prosenttia vuonna 2018.”

Naisista osa-aikatyötä tekevien alityöllisten osuus oli vuonna 2018 suurin Espanjassa (noin 10 prosenttia), mikä oli lähes kolme kertaa suurempi kuin espanjalaisilla miehillä. Keskimäärin alityöllisten osuudet olivat naisilla noin kaksi kertaa suuremmat kuin miehillä EU28-maissa. Suomessa miehistä alityöllisiä oli 2,8 prosenttia työllisistä ja naisista 5,3 prosenttia vuonna 2018.

Ikäryhmittäin katsottuna alityöllisiä on selvästi eniten nuorissa työllisissä lähes kaikissa EU-maissa (kuvio 3). Kreikassa, jossa nuorten alityöllisten osuus oli vuonna 2019 EU28-maista korkein (noin 16 %), alityöllisten osuus oli noin 2,5 kertaa korkeampi kuin 25–54-vuotiaiden keskuudessa ja noin 4,4-kertaa korkeampi kuin vanhimmassa, 55–74-vuotiaiden ikäryhmässä. Suomessa alityöllisten osuus oli kolmisen kertaa suurempi nuorilla kuin 25–54-vuotiaiden ja 55–74-vuotiaiden keskuudessa.

Alityöllisyydessä on eroja myös koulutustason mukaan. OECD:n (2019) ja MacDonaldin (2019) OECD-maiden palkansaajia koskevien tarkastelujen mukaan alityöllisyys on yleisintä matalasti koulutettujen keskuudessa ja vähäisintä korkeasti koulutettujen keskuudessa.

Alityöllisyyden kehitystä selittävät sekä suhdannetilanne että rakenteelliset tekijät

Monissa maissa työttömyysasteet ovat alhaisimmilla tasoillaan sitten finanssikriisin alkamisen, mutta alityöllisyys on laskenut hitaammin kuin työttömyys. Tämä näyttäisi viittaavan siihen, että suhdannetilanteen ohella⁴ rakenteellisilla tekijöillä on merkitystä alityöllisyyden yleisyyteen ja kehitykseen (OECD 2019, MacDonald 2019, Valletta et al. 2020).

Alityöllisyyteen vaikuttavina rakenteellisina tekijöinä on nostettu esiin muun muassa palvelusektorin kasvu, matalapalkkaisten ammattien työllisyysosuuksien kasvu ja sellaisten epätyypillisten työsuhteiden määrän kasvu, joissa ei ole työtuntitakuuta, kuten nollatuntisopimukset ja kutsutyö. MacDonaldin (2019) mukaan rakenteellisten tekijöiden vaikuttaessa alityöllisyyteen politiikkatoimet, joilla alennetaan työttömyyttä, eivät välttämättä ole riittäviä alityöllisyyteen puuttumiseksi.

Miksi alityöllisyydellä ja sen kehityksellä on merkitystä?

Viimeaikaisessa tutkimuksessa alityöllisyyttä on tarjottu myös selitykseksi reaalipalkkojen heikolle kasvulle. Monissa maissa kuten Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa työttömyysasteet ovat painuneet ennätyksellisen alas, mutta reaalipalkkojen kehitys on tästä huolimatta ollut hyvin heikkoa finanssikriisin jälkeen.

Selityksenä tai puuttuvana linkkinä tälle ”mysteerille” Bell ja Blanchflower (2018), Blanchflower ja Bryant (2019) sekä Blanchflower (2019) tarjoavat alityöllisyyden korkeaa tasoa, minkä takia palkat eivät ole reagoineet työttömyyden laskuun. Alityöllisten määrä kertookin finanssikriisin jälkeen heidän mukaansa työttömyyttä paremmin työmarkkinoiden tiukkuudesta kuin työttömyys. Molemmissa indikaattoreissa pitäisi päästä alemmalle tasolle, jotta palkat alkaisivat nousta. He esittävät palkkojen hitaalle kasvulle näissä maissa myös muita selityksiä, kuten alhainen järjestäytymisaste, globalisaation eteneminen sekä työnantajien monopsonivoiman kasvu, jotka ovat heikentäneet työntekijöiden neuvotteluvoimaa.

Alityöllisyyden korkea taso saattaa hidastaa reaalipalkkojen nousua.

Alityöllisyys on myös haaste, koska alityölliset työntekijät ovat huonommassa asemassa työmarkkinoilla mitä tulee työpaikkojen laatuun (OECD 2019). MacDonaldin (2019) kolmea maata (Saksa, Yhdysvallat ja Australia) koskevan tutkimuksen mukaan alityölliset saavat huonompaa palkkaa ja heidän työolonsa ovat heikommat kuin samanlaisilla työntekijöillä kokoaikaisissa työsuhteissa tai vapaaehtoisesti osa-aikatyötä tekevillä.

MacDonaldin (2019) mukaan alityöllisten kokema työn epävarmuus on suurempaa, he tekevät enemmän yksitoikkoista työtä ja heidän mahdollisuutensa oppia uutta työssä on vähäisempää. Vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevien heikommasta työpaikkojen laadusta on saatu näyttöä myös suomalaisilla työmarkkinoilla (Kauhanen ja Nätti 2015). Jos alityöllisyys koskettaa enemmän tiettyjä ryhmiä, se voi entisestään lisätä työmarkkina-asemien eriytymistä työmarkkinoilla ja aiheuttaa pidempikestoisiakin seurauksia esimerkiksi palkkakehitykseen (esim. Foster 2012; Verbruggen et. al. 2015).

Ojalan ym. (2015) suomalaisella aineistolla saamien tulosten mukaan vastentahtoista osa-aikatyötä tehneiden myöhempi työllisyyskehitys työkuukausien määrällä mitattuna oli heikompaa kuin ominaisuuksiltaan samankaltaisilla kokoaikatyötä tekevillä palkansaajilla. Vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevillä oli myös enemmän työttömyyskuukausia kuin muutoin samankaltaisilla kokoaikatyötä tekevillä.

Paitsi että tutkimuksissa on havaittu alityöllisyyden yhdistyvän negatiivisiin vaikutuksiin toimeentuloon ja työpaikkojen laatuun myös muilla laadun piirteillä mitattuna, alityöllisyydellä on havaittu olevan negatiivisia vaikutuksia yksilöiden kokemalle hyvinvoinnille. Eri tutkimuksista on saatu näyttöä siitä, että vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevien kokema hyvinvointi on alhaisempi kuin kokoaikatyötä tekevillä ja vapaaehtoisesti osa-aikatyötä tekevillä (Wilkins 2007, Maynard et al. 2006, Oguz 2013).

Mousteri et al. (2020) havaitsivat, että alityöllisyys ennustaa psykologisen ahdistuneisuuden lisääntymistä ja että vaikutus poistuu, kun alityöllistetyt löytävät kokoaikaista työtä. Kun mittarina on käytetty preferoituja työtunteja, on havaittu, että mitä enemmän tehdyt työtunnit poikkeavat halutuista työtunneista, sitä matalampi on koettu hyvinvointi (Bell ja Blanchflower 2018). Alityöllisyydellä on havaittu olevan samantyyppisiä tilastollisesti merkitseviä negatiivisia vaikutuksia henkilöiden kokemaan hyvinvointiin kuin työttömyydelläkin – joskaan ei suurusluokaltaan yhtä suuria (Bell ja Blancflower 2018).

Lopuksi

Työttömyyden lailla alityöllisyys on työvoiman alikäyttöä työmarkkinoilla kuvastava indikaattori. Työmarkkinoiden toimivuudesta kertovana indikaattorina se on kuitenkin jäänyt melko vähälle huomiolle ottaen huomioon, että se koskettaa merkittävää osaa työllisiä eri EU-maissa ja että siihen yhdistyy monia negatiivisia seurauksia toimeentulon, muiden työpaikan laadun piirteiden ja yksilöiden kokeman hyvinvoinnin suhteen. Alityöllisyyttä sen eri muodoissaan, siihen vaikuttavia tekijöitä ja sen seurauksia olisi tärkeä ymmärtää, jotta voitaisiin suunnitella politiikkatoimia työvoiman tehokkaamman käytön, työpaikkojen laadun ja työmarkkinoiden tasa-arvon parantamiseksi (OECD 1990).