1. Julkaisuhaku
  2. Talouspoliittisia johtopäätöksiä

Talouspoliittisia johtopäätöksiä

Ennustejulkaisut Talousennusteet Politiikkasuositukset Mika Maliranta
Mika Maliranta (Kuva: Maarit Kytöharju)

Julkinen talous

Suomen talous näyttää olevan korkeasuhdanteessa vielä ensi vuonnakin, joten elvyttävälle finanssipolitiikalle ei ole nyt perusteita. Julkisen talouden rasitteeksi on kuitenkin tullut uusia välttämättömiä menoja. Venäjän sotaisuuden vuoksi on syytä lisätä julkisia menoja puolustuskyvyn, kyberturvallisuuden sekä huoltovarmuuden vahvistamiseksi. Lisäksi tarvitaan lisäpanostusta, jotta fossiilisten polttoaineiden käytöstä voidaan irtautua nopeutetulla aikataululla, vahvistetaan omavaraisuutta ja kiihdytetään ympäristöystävällistä teknologista murrosta. Energian ja ruoan hintojen nousun vuoksi on myös aikaisempaa suurempi tarve lisätä tulonsiirtoja pienituloisille.

Monet näistä menonlisäyksistä koskevat useita tulevia vuosia, joten ne muodostavat merkittävän lisärasitteen jo entuudestaan vaikeasta rakenteellisesta alijäämästä kärsivälle julkiselle taloudelle. Tilanteen korjaamiseksi tulevina vuosina tarvitaan menoleikkauksia, veronkorotuksia sekä julkisen sektorin tuottavuutta vahvistavia toimia. Korkeasuhdanne on oikea ajankohta aloittaa nämä korjaustoimet.

Yritysten kannattavuutta parantavat yritystuet on esimerkki tähän tilanteeseen sopivasta leikkauskohteesta. Yritysten tukien leikkaukset ja verohelpotusten karsinta vahvistaisivat julkista taloutta. Yritysten palkanmaksukyvyn kasvua hillitsevät politiikkatoimet hillitsisivät myös työmarkkinoiden kuumenemista. Tälle olisi tarvetta tilanteessa, jossa yritykset kilpailevat erityisesti osaavasta työvoimasta yhä kiivaammin ja palkkainflaation kiihtyminen uhkaa.

Talouden pitkän aikavälin kasvu

Talouden pitkän aikavälin kasvun nopeutuminen korjaisi julkisen talouden rakenteellista alijäämää. Se edellyttäisi tuottavuuskasvun pysyvää vahvistumista, mihin puolestaan tarvittaisiin lisää innovointia ja talouden uudistumista. Julkinen valta voi edistää tätä politiikkatoimilla, jotka lisäävät ennen kaikkea radikaaleja innovaatioita sekä vahvistavat yhteistyötä ja tiedon leviämistä yritysten ja yliopistojen välillä. Tukea tällaiselle politiikkalinjalle tarjoaa myös tuottavuuslautakunnan viimeisin raportti, jonka mukaan Suomen tuottavuuden ongelmana ei ole niinkään matalan tuottavuuden yritysten suuri määrä, vaan korkean tuottavuuden yritysten liian pieni määrä.

Sellaiset tukitoimet, jotka kannustavat yrityksiä lisäämään ennen kaikkea niiden itsensä kannalta hyödyllisiä kehityshankkeita, rasittavat julkista taloutta, mutta vaikutus kansantalouden tuottavuuden kasvuun on vähäinen. Samalla ne lisäävät yritysten välistä kilpailua jo entuudestaan niukoista tutkimus- ja kehitystoiminnassa tarvittavista osaajista, mikä johtaa lisääntyviin palkkainflaatiopaineisiin. Lisääntyvät inflaatiopaineet ja heikkenevä julkinen talous eivät sopisi nyt suhdannepoliittisesti yhteen eikä myöskään edistäisi talouden pitkän aikavälin kasvua.