Talousennuste vuosille 2024–2026: Kasvu viivästyy, muttei peruunnu
Tutkimuslaitos Laboren syksyn 2024 suhdanne-ennusteen mukaan Suomen talous supistuu 0,2 prosenttia vuonna 2024. Talouden matalasuhdanne jää ensi vuonna taakse, ja BKT-kasvu on 1,7 ja 1,8 prosenttia vuosina 2025–2026. Kasvua vauhdittavat hidastunut inflaatio ja korkojen lasku, jotka tukevat yksityistä kulutusta ja vientiä. Epävarmuutta suhdannekäänteeseen luo kansainvälinen talous ja etenkin tärkeän vientimarkkinan, Saksan, talouskehitys.
Pitkittyneen matalasuhdanteen vuoksi Laboren ennustetta on tarkistettu alaspäin kuluvan vuoden osalta, sillä keväällä Labore ennusti kasvuksi 0,4 prosenttia. Suhdanteen arvioidaan paranevan kunnolla vuoden 2025 aikana. Keväällä Labore ennusti vuosien 2025–2026 kasvuluvuiksi 2,1 ja 2,0 prosenttia, joita on päivitetty alaspäin julkisen kulutuksen supistuessa osana julkisen talouden sopeutustoimia.
Yhteenveto Laboren syksyn 2024 suhdanne-ennusteesta:
- Laskevat markkinakorot ja hidastuva inflaatio tukevat kotitalouksien ostovoiman positiivista kehitystä ja yksityisen kulutuksen kasvua tulevina vuosina.
- Investoinnit kehittyvät suotuisasti asuinrakentamisen ja julkisten puolustusinvestointien ansiosta.
- Vienti elpyy kansainvälisen suhdanteen kohentuessa, eikä kustannuskilpailukyky muodosta viennin kehitykselle merkittävää estettä. Epävarmuutta liittyy Suomen kannalta merkittävän vientimarkkinan, Saksan, talouden kehitykseen.
- Työmarkkinat reagoivat suhdannekäänteeseen viiveellä, minkä vuoksi työttömyys lähtee laskuun vasta 2025 lopulla. Arvioimme, että työttömyys nousee 8,5 prosenttiin vuonna 2025 ja laskee 8,1 prosenttiin vuonna 2026.
- Julkisen talouden rahoitusasema heikkenee vuosina 2024–2025 valtionvelan korkomenojen ja hyvinvointialueiden kustannusten kasvun vuoksi. Vuonna 2026 menoleikkaukset alkavat vaikuttaa ja julkisen talouden alijäämä pienenee edellisistä vuosista.
Hidas käänne parempaan
Suomen taloudesta on ollut saatavilla varovaisia signaaleja edellistä vuotta paremmasta kehityksestä.
”Suomen talouden matalasuhdanne vaikuttaisi olevan takana alkuvuoden 2024 tietojen perusteella. Mistään jyrkästä suhdannekäänteestä ei voida vielä kuitenkaan puhua. Kotitalouksien ja palkansaajien kannalta iloinen uutinen on se, että inflaatio on hidastunut merkittävästi viime vuosien huippulukemista. Odotamme kehityksen jatkuvan tulevina vuosina,” arvioi Laboren ennustepäällikkö Juho Koistinen.
Kansainvälinen suhdannetilanne helpottaa viennin elpymistä, ja investoinnit elpyvät korkotason laskiessa.
”Vienti on myös elpynyt alkuvuoden notkahduksesta, ja vaikuttaisi siltä, että viennin veto on jatkunut kesän aikana. Asuinrakentamisessa on nähtävillä piristymisen merkkejä kahden hankalan vuoden jälkeen.”
Työmarkkinoiden osalta tilanne on kuitenkin heikko ennustejaksolla.
”Työttömyys on lähtenyt kuluvan vuoden aikana kasvuun, eikä sen odoteta paranevan välittömästi. Kokonaisuudessaan kasvuodotukset ovat siis edelleen melko epävarmalla pohjalla, eikä se kestä negatiivisia yllätyksiä kansainvälisessä taloudessa.”
Laboren syksyn talousennuste vuosille 2024-2026
Julkistamistilaisuuden esityskalvot (PDF)
Laboren syksyn 2024 ennusteen tunnusluvut
- Juho Koistinen
- ennustepäällikkö
- Puh. +358-40 940 2833
- juho.koistinen@labore.fi
- Tutkijaprofiili