1. Julkaisuhaku
2. Suomalaisia koulutusmyyttejä: Perusopetuksen ongelmat ratkeavat lisärahalla?

Suomalaisia koulutusmyyttejä: Perusopetuksen ongelmat ratkeavat lisärahalla?

Heikkenevät oppimistulokset, OECD-maiden suurimmat erot oppilasryhmien välillä ja muut koulumaailman ongelmat ovat herättäneet huolta suomalaisen peruskoulun tilasta. Lääkkeeksi tarjotaan usein lisäresursseja: pienempiä ryhmäkokoja, lisää opettajia ja avustajia sekä kohdennettua lisärahoitusta.

 

Tutkimuksen näkökulmasta ratkaiseva kysymys on kuitenkin toinen: tiedämmekö, että lisäresurssit todella parantavat oppimista, kenelle ja missä olosuhteissa?

Kuinka paljon perusopetukseen panostetaan Suomessa?

Paljon. Tämä voi yllättää monet, kun ottaa huomioon, kuinka usein lisärahaa toivotaan päättäjiltä. OECD julkaisi 29.9. Education at a Glance -vertailunsa. Suomen julkiset menot perusopetukseen olivat 2,6 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2023, kun OECD:hen kuuluvien EU-maiden keskiarvo oli 2,1 prosenttia. BKT-osuuteen vaikuttaa kuitenkin myös se, kuinka suuri osa väestöstä on kouluikäisiä. Siksi parempi mittari on menot oppilasta kohden suhteutettuna tulotasoon eli BKT:hen asukasta kohden.

Kuvio 1 esittää tämän mittarin OECD:hen kuuluvissa EU-maissa ja Iso-Britanniassa. Suomessa perusopetukseen käytettiin oppilasta kohden 26,1 prosenttia BKT:sta asukasta kohden, kun EU-maiden keskiarvo oli 22,8 prosenttia. Vain Portugali käytti enemmän. Ero kärkimaiden välillä on kuitenkin pieni: Itävalta, Puola, Italia ja Viro ovat lähellä Suomea. Opetushallitus päätyi omassa taustamuistiossaan samaan tulokseen: koko OECD:n vertailussa Suomi oli kolmas (Opetushallitus 2026). Vuoden 2023 sijoitusta nostaa osin Suomen talouden supistuminen. Vertailuksi vuonna 2019 kärjen erot olivat yhtä pienet, ja Suomi oli viides.

Kuviossa ala- ja yläkoulu on laskettu yhteen, koska OECD:n erilliset luvut eivät ole vertailukelpoisia, vaikka moni lukujen esittäjä niin hartaasti toivoisi. Valtiokonttori ja Opetushallitus keräävät kustannustiedot Suomessa vain perusopetuksesta kokonaisuutena, eivät erikseen ala- ja yläkoulusta (Opetushallitus 2026). OECD:n tilastoissa näkyvä jako on siis laskennallinen. Siitä seuraa esimerkiksi, että Suomen yläkoulun oppilaskohtaiset menot näyttävät OECD-maiden korkeimmilta, vaikka alakoulu on keskitasoa. Muissakin maissa jako on epävarma: Norjassa ja Islannissa ala- ja yläkoulun oppilaskohtaiset menot ovat tilastoissa täsmälleen samat.

Kuvio 1. Perusopetuksen menot oppilasta kohden, % BKT:sta asukasta kohden, 2023.

Mutta minne raha menee?

Rahaa siis on, mutta todellisuutta on se, että raha menee muuhun kuin opetukseen. Suomessa opettajiin ja muuhun henkilöstöön menee vain 52 prosenttia perusopetuksen menoista, kun EU-maissa osuus on keskimäärin 71 prosenttia. Osuus on EU-maiden pienin. Kuntaliiton mukaan varsinaisen opetuksen osuus perusopetuksen kustannuksista laski vuosina 2015–2023 55 prosentista 51 prosenttiin (Kuntaliitto 2025).[1]

Todellisuudessa emme oikein tiedä mihin rahat menevät, koska perusopetuksen menojen tilastointi on heikkoa. Ala- ja yläkoulun kustannuksia ei eroteta toisistaan (Opetushallitus 2026), eikä koulukohtaisia menoja tilastoida keskitetysti. Koulujen resursseja, kuten opettajia, ei myöskään pystytä yhdistämään oppilaisiin ja heidän oppimistuloksiinsa. Tiedämme siis kootusti hyvin vähän siitä, mitä panoksia opetukseen käytetään, ja tämä hankaloittaa tai jopa estää koulutusjärjestelmän tietoon perustuvan kehittämisen (Karhunen ym. 2026, 8).

Mitä tutkimus sanoo lisärahasta

Vanhojen kuvailevien tutkimusten perusteella koulujen rahoituksella ei näyttänyt olevan juuri yhteyttä oppimiseen (Hanushek 2003). Tulokset perustuivat kuitenkin pitkälti väärin tulkittuihin korrelaatioihin: lisärahaa ohjataan usein kouluille, joilla on ennestään enemmän ongelmia. Kun rahoituksen vaikutus on uudemmissa tutkimuksissa pystytty erottamaan muista tekijöistä, kuva on muuttunut. Yhdysvaltalaisen meta-analyysin mukaan 1 000 dollarin lisäys oppilaskohtaiseen rahoitukseen neljän vuoden ajan paransi koetuloksia keskimäärin varsin vähän, 0,03 keskihajontaa, mutta lisäsi korkeakouluun siirtymistä 2,8 prosenttiyksikköä. Vaikutukset olivat suurimpia pienituloisten perheiden lapsilla (Jackson & Mackevicius 2024).

On kuitenkin epäselvää, missä määrin nämä tulokset yleistyvät Suomeen. Norjassa rahoitettiin vuosina 2013–2017 noin 600 lisäopettajaa 166 heikosti menestyneeseen yläkouluun. Oppilaita opettajaa kohden oli 10 prosenttia vähemmän, mutta resurssilisäyksen vaikutus kansallisten kokeiden tuloksiin ja toisen asteen opintojen etenemiseen oli käytännössä nolla (Borgen ym. 2026).

Myös Ruotsin kokemukset eivät nosta mielialaa koulutusinvestoinneille. Vuonna 2017 käyttöön otettu sosioekonomisesti painotettu tasa-arvoavustus kasvoi vuoteen 2024 mennessä 7,5 miljardiin kruunuun vuodessa. Heikoimman oppilaspohjan järjestäjillä rahoitus kasvoi jopa 15 prosenttia oppilasta kohden. Opettajia palkattiin lisää, mutta koetulosten erot eivät keskimäärin kaventuneet. Ainoa vaikutus näkyi yhdeksännellä luokalla, jossa toisen asteen jatko-opintokelpoisuuden ero kaventui runsaat 15 prosenttia (Rosenqvist & Sauermann 2025).

Lopuksi

On varsin todennäköistä, etteivät perusopetuksen keskeiset ongelmat – kuten lasten osaamisen puutteet, suuret oppimistuloserot eri oppilasryhmien välillä ja monia muita maita voimakkaampi koulujen sisäinen segregaatio – ratkeaa lisärahoituksella. Tutkimusten mukaan raha voi parantaa oppimista, mutta ei automaattisesti.

Suomi käyttää perusopetukseen taloutensa kokoon nähden jo enemmän kuin lähes kaikki EU-maat, mutta opetukseen itseensä kohdentuu rahoituksesta poikkeuksellisen pieni osa. Lisärahan ja erilaisten hankerahoitusten jakaminen on päättäjille helppoa politiikkaa. Se ei kuitenkaan korvaa vaikeampia rakenteellisia uudistuksia, joilla olisi edes teoriassa mahdollista puuttua perusopetuksen ongelmien taustalla oleviin syihin.

Suomen peruskoulujärjestelmää leimaavat pitkälle viety desentralisaatio, olematon ulkoinen valvonta ja tulosvastuu sekä opettajien laaja autonomia. Samalla järjestelmään kohdistuu kasvavia paineita kuntien heikosta rahoitusasemasta ja pitkäaikaisesta väestörakenteen muutoksesta. Olennaista onkin kysyä, minkä mekanismien kautta lisärahoituksen voidaan tällaisessa järjestelmässä ja toimintaympäristössä edes ajatella parantavan koulumaailmaa ja oppimistuloksia?

Tämä kirjoitus on toinen osa Suomalaisia koulutusmyyttejä -blogisarjaa. Sarjassa tarkastelen koulutuskeskustelussa usein toistuvia väitteitä ja käsityksiä, joille ei välttämättä löydy vahvaa todellisuuspohjaa. Tarkoituksena ei ole vain myyttien murtaminen, vaan ennen kaikkea tietoperusteisen ja ratkaisukeskeisen keskustelun edistäminen suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.

Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ja tulkinnat ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Laboren kantaa.

Lähteet

Borgen, Nicolai T., Lars J. Kirkebøen, Andreas Kotsadam & Oddbjørn Raaum (2026). Do funds for more teachers improve student outcomes? Journal of Human Resources, tulossa.

Hanushek, Eric A. (2003). The failure of input-based schooling policies. Economic Journal 113(485), F64–F98.

Jackson, C. Kirabo & Claire L. Mackevicius (2024). What impacts can we expect from school spending policy? Evidence from evaluations in the United States. American Economic Journal: Applied Economics 16(1), 412–446.

Karhunen, Hannu, Tiina Kuuppelomäki, Matti Sarvimäki, Tuomo Suhonen & Roope Uusitalo (2026). Perusopetuksen oppimistulokset ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2026. Helsinki: Eduskunta.

Kuntaliitto (2025). Miksi perusopetukseen kuluu aiempaa enemmän rahaa kunnissa? Perusopetuksen kustannuskehitys vuosina 2015–2023. Helsinki: Suomen Kuntaliitto.

Lehtonen, Sanna (2026). Mitä kuntien panostuksilla koulutukseen on saatu aikaiseksi? Kuntaliiton blogi 10.9.2026. https://www.kuntaliitto.fi/blogi/2026/mita-kuntien-panostuksilla-koulutukseen-saatu-aikaiseksi

OECD (2026). Education at a Glance 2026: OECD Indicators. Paris: OECD Publishing. https://doi.org/10.1787/b4968bbc-en

Opetushallitus (2026). Education at a Glance 2026 – taustamuistio. Helsinki: Opetushallitus. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/EAG2026_taustamuistio_OPHpohja.pdf

Rosenqvist, Olof & Jan Sauermann (2025). The effects of increasing compensatory resource allocation on student achievement: Evidence from the Equity grant in the Swedish compulsory school. IFAU Working Paper 2025:15. Uppsala: IFAU.

[1] Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen on kuvannut perusopetuksen tilannetta krokotiilin kidaksi: kustannukset nousevat ja oppimistulokset laskevat (Lehtonen 2026).