Suomalaiset eivät halua yksityistää julkisia palveluja

Labore-blogit Merja Kauhanen

Yksityisten palveluiden osuus hyvinvointipalveluista on jatkanut kasvuaan 2000-luvulla Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan yksityisten palveluiden osuus on kasvanut sekä henkilöstön määrällä että kuluosuuksilla mitattuna. Vuoden 2008 lopulla sosiaalipalveluissa henkilöstöstä yksityisen puolen osuus oli 31 prosenttia, mikä oli noin kymmenen prosenttiyksikköä suurempi kuin 2000-luvun alussa. Terveydenhoidossa vastaava osuus oli 20 prosenttia, missä kasvua oli kolme prosenttiyksikköä. Sosiaalipalveluiden yksityisten tuottajien suurimpia asiakkaita ovat kunnat, jotka ovat ostaneet valtaosan palveluista.

Huomionarvioista on, että samaan aikaan, kun yksityisten palveluntuottajien merkitys on kasvanut, palveluiden yksityistämisen kannatus ei kuitenkaan ole kasvanut kansalaisten keskuudessa. Johanna Kallio tutki viime vuonna ilmestyneessä väitöskirjassaan kansalaisten asenteita kunnallisten palveluiden siirtämiseen markkinoille ajanjaksolla 1996–2006. Hänen tulostensa mukaan asenteet palveluiden markkinoistumiseen olivat muuttuneet kielteisemmiksi ja kunnallisten palveluiden markkinasuuntausta kannattavien määrä on pienentynyt selvästi 1990-luvulta 2000-luvulle. Kun vuonna 1996 hieman yli puolet vastanneista suhtautui myönteisesti palvelujen markkinoistumiseen, vuonna 2000 vastaava osuus oli vajaa 40 prosenttia ja vuonna 2004 vain noin 30 prosenttia. Kansalaiset näyttävät haluavan pitää kiinni julkisesta palvelutuotannosta, ja tämä pätee varsin laajalti eri kansalaisryhmissä. Myös tämän vuoden keväällä ilmestynyt JHL:n TNS-Gallupilla teettämä kysely tuotti samanlaisen tuloksen. Suomalaiset eivät halua yksityistää julkisia palveluja merkittävästi.

Tulosten taustalla voi olla myös huoli siitä, kuinka kansalaisten tasa-arvo palveluiden saannissa toteutuu, kun julkisia palveluita yksityistetään. Lähtökohtana pitäisi tietenkin olla, että peruspalvelut olisivat kattavasti ja tasa-arvoisesti kaikkien kansalaisten saatavilla. Tasa-arvoon liittyy myös se, että palveluiden hinta ei muodostu niiden käytön esteeksi. Kallion tutkimuksessa ne, jotka olivat eniten riippuvaisia kunnan palveluista, vastustivat muita useammin palvelujen markkinoistumista.

Julkisten palveluiden yksityistämistä ja kilpailuttamista on paljon perusteltu vedoten tehokkuuteen ja kustannussäästöihin. Vastikään Ruotsissa ilmestyi tutkimusraportti “Konkurenssens konsekvenser – vad händer med svenskt välfärd“. Raportissa joukko ruotsalaisia eturivin hyvinvointitutkijoita käy läpi yksityisen palvelutuotannon kehitystä sekä olemassa olevaa tutkimusta liittyen kilpailutuksen vaikutuksiin hyvinvointipalveluiden tuottamisessa eri hyvinvointipalveluiden lohkoilla. Raportin johtopäätöksenä todetaan, että tutkimustieto kilpailutuksen vaikutuksista on edelleen hyvin vähäistä ja on olemassa selvästi tarve lisätutkimukselle. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että raportin mukaan olemassa olevan tutkimustiedon perusteella ei ole näyttöä siitä, että kilpailuttaminen olisi tuottanut suuria laatu- ja tehokkuusvoittoja, jota kilpailuttamiselta toivottiin.