Palveleeko terveydenhuoltoa parhaiten markkinaehtoisuus vai keskittäminen?
Suomen terveydenhoitojärjestelmän kehittämisessä on lyhyessä ajassa siirrytty valinnanvapauden ja kilpailun korostamisesta palvelutuotannon keskittämiseen.
SUOMEN TERVEYDENHUOLTOJÄRJESTELMÄÄ on uudistettu reilun kymmenen vuoden aikana potilaan valinnanvapauteen ja markkinaehtoisuuteen pohjautuen.
Valinnanvapaudella ja markkinaehtoisuudella oli keskeinen rooli myös Juha Sipilän hallituksen nyt jo kuopatussa sote-uudistuksessa. Mallia uudistuksiin on haettu esimerkiksi Isosta-Britanniasta ja muista Pohjoismaista.
Potilas voi nykyisin valita hoitopaikakseen minkä tahansa Suomen julkisista terveysasemista ja sairaaloista. Kantava ajatus tämän periaatteen taustalla on yksinkertainen: toimivilla markkinoilla kuluttajilla on vaihtoehtoja ja valinnanvapautta, mikä voi parhaimmillaan edistää kilpailua sekä kannustaa tuottajia toimimaan tehokkaasti ja kuluttajien eduksi.
Harvat markkinat toimivat täydellisesti – varsinkaan terveydenhuollossa.
Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi, koska harvat markkinat toimivat täydellisesti – varsinkaan terveydenhuollossa. Syitä voi olla useita: valinnanmahdollisuudet ovat rajalliset, tieto riittämätöntä, ja kilpailu on puutteellista eikä tuota potilaan tai yhteiskunnan kannalta haluttuja lopputulemia. Markkinaehtoisista uudistuksista voi olla hyötyä terveydenhuollossa, mutta harvoin nekään toimivat aukottomasti kuten Sipilän jo kuopattu sote-uudistuskin osoitti.
Julkisen talouden velkaantuessa hyvinvointialueet ja valtiovalta aikovat muuttaa terveydenhuoltojärjestelmää hyvin toisenlaisin keinoin: palvelutuotantoa keskittämällä. Keskittämisen myötä toimintayksiköiden määrä luultavasti vähenee sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa.
KESKITTÄMISELLÄ ON mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä päällekkäisiä toimintoja, kuten toimitiloja ja laitteistoja, karsimalla. Palveluiden keskittäminen voi tuoda mukanaan myös mittakaavaetuja, kun palveluverkkoon jääneet sairaalat saavat hoitaakseen aiempaa suurempia potilasmääriä. Tällöin esimerkiksi kalliiden laiteinvestointien kannattavuus paranee: samalla laitteella voidaan hoitaa useampia potilaita ja kustannus per potilas pienenee.
Toisaalta keskittäminen vähentää potilaiden mahdollisuuksia löytää ja valita juuri heidän omiin tarpeisiinsa parhaiten sopiva palveluntuottaja tai terveydenhuollon toimintayksikkö. Kun palveluntuottajia on vähemmän, hoitoon pääsy saattaa vaikeutua ja matkustusetäisyydet voivat pidentyä.
Ulkomaiset tutkimukset viittaavat myös siihen, että palvelutuotannon keskittäminen saattaa vähentää tuottajien välistä kilpailua julkisessa terveydenhuollossa. Kilpailullisen paineen puute voi puolestaan heikentää tuottajien kannustimia kehittää toimintaansa. Käytännössä tämä voi näkyä pitkinä jonotusaikoina, huonona johtamisena tai viime kädessä heikompana hoidon laatuna.
Keskittäminen voidaan siten nähdä eräänlaisena vastakohtana potilaan valintoja ja markkinaehtoisuutta painottaville uudistuksille.
JULKINEN TALOUS JA terveydenhuolto ovat merkittävien vaikeuksien edessä. Budjetit ovat tiukoilla, ja väestön ikääntyminen kasvattaa terveydenhuoltopalvelujen tarvetta ja menoja entisestään.
Vaikea taloudellinen tilanne on pakottanut hyvinvointialueet pohtimaan säästökohteita ja keinoja hillitä terveydenhuollon kustannusten kasvua. Olen seurannut tutkijana sote-uudistusten valmistelua ja vaikutuksia, enkä usko, että tilanteeseen on olemassa yksinkertaisia ratkaisuja.
Palveluverkon karsiminen on yksi vaihtoehto, mutta säästötoimenpiteiden ohella tulisi huolehtia hoitoon pääsystä väestön hyvinvointia ja terveyttä edistävällä tavalla. Myöskään valinnanvapautta ja tuottajien kannustimia toimintansa kehittämiseen ei saisi unohtaa.
TERVEYDENHUOLTOMARKKINOIDEN toiminnasta ja tuottajien kannustimista tarvitaan lisää luotettavaa tutkimustietoa. Tätä tarvetta korostavat paitsi puutteellisesti toimivat terveydenhuoltomarkkinat myös keskittämisen myötä muuttuva toimintaympäristö.
Suomalaiset terveysrekisterit tarjoavat terveydenhuoltomarkkinoiden toiminnan tarkasteluun hyvän mahdollisuuden. Kansallisesti yhtenäinen, kattava ja helposti saatavilla oleva tieto tuottajien toiminnasta, kuten jonotusajoista tai laatumittareista, tukee osaltaan potilaiden valintoja.
Tuottajien ja koko markkinoiden toimintaa koskeva tieto hyödyttää myös terveydenhuoltojärjestelmää koskevaa päätöksentekoa – oli kyse sitten keskittämisestä tai markkinaehtoisista uudistuksista.
TANJA SAXELL
erikoistutkija, VTT
VATT
