1. T&Y-lehti
2. Taloutta korjaava varis tervatulla katolla

Taloutta korjaava varis tervatulla katolla

Viime kevään vaaleja on kuvailtu talousvaaleiksi. Talouden korjaaminen nousi vahvasti esiin monissa puheenvuoroissa. Usein olisi kuitenkin ollut hyvä tarkentaa, puhuttiinko kansantaloudesta vai julkisesta taloudesta.

Kansantalouden remontoijan tilaamassa kuntoarvioinnissa keskityttäisiin ennen kaikkea talouden ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen: kuinka saastuttavaa tuotanto on, mitä on tapahtunut luonnon monimuotoisuudelle, miten työllisyys ja reaalipalkat ovat kehittyneet, mikä on julkisten palvelujen tila ja niin edelleen. Julkisen talouden kestävyyttä arvioidaan sen sijaan julkisen velan suhteella kansantuotteeseen ja tämän suhteen ennakoitavalla kehityksellä.

Monissa vaalikeskusteluissa keskityttiin erityisesti julkiseen talouteen – eikä ihme. Vaikka tehtyjen työtuntien määrä on sekä historiallisesti että kansainvälisesti vertaillen korkea, Suomen julkinen talous on edelleen merkittävästi alijäämäinen. Tulojen kehitys tökkii, ja samalla julkiset menopaineet ovat kasvussa niin, että julkinen velka näyttää jatkavan nousuaan suhteessa kansantuotteeseen. Tällainen kehitys ei voi jatkua loputtomasti – tarvitaan käänne. Kysymys kuuluu, milloin ja miten. Jos käänne lykkääntyy kovin kauas, luvassa on myöhemmin paljon itkua ja hammasten kiristystä.

Tällainen kehitys ei voi jatkua loputtomasti – tarvitaan käänne. Jos käänne lykkääntyy kovin kauas, luvassa on myöhemmin paljon itkua ja hammasten kiristystä.

Huolehtimalla pitkäjänteisesti ja päättäväisesti julkisen talouden tilasta varmistetaan, että hyvinvointivaltion talouden perustukset ovat kunnossa. Silloin valtio pystyy pitämään huolta sekä ihmisten hyvinvoinnista että yritystoiminnan edellytyksistä kestävällä tavalla. Julkisen talouden tiukka huolenpito ei välttämättä haittaa kansantalouden kasvua, siitä rohkaisevan esimerkin antavat Ruotsi ja Tanska. Lopulta ehkä jopa päinvastoin, jos julkista taloutta hoidetaan tiukasti oikealla tavalla ja oikeaan aikaan.

Jotta kansantalouden myönteinen kehitys voisi jatkua, sen molempien siipien, yksityisen ja julkisen sektorin, täytyy kantaa. Usein esitetty kansantalouden muna–kana-kysymys kuuluu: kumpi pitää laittaa kuntoon ensiksi, yritykset vai julkinen sektori?

Evoluutioteorian mukaan oikea vastaus alkuperäiseen muna–kana-kysymykseen on muna, sillä geneettiset muutokset tapahtuvat munavaiheessa. Näiden muutosten ansiosta munasta kuoriutuva lintu on parhaimmillaan lentokykyisempi ja ehkä jopa eri lajia kuin äitinsä. Luomisopin mukaan ensin oli kana eikä kehitystä ole tapahtunut.

Sen sijaan talousteoria ei anna selvää vastausta siihen, nouseeko vahva yksityinen sektori vahvasta julkisesta sektorista vai päinvastoin. Pikemminkin niillä on yksi keskeinen yhteinen tekijä: rationaalinen poliittinen päätöksentekijä. Hän ymmärtää, että keskittymällä vain toiseen käy helposti kuin tervatun katon varikselle. Revittyään raivokkaasti nokkaansa irti tervaan voikin lopulta tarttua sen pyrstö. Kumpikaan ei ole hyvä tilanne: lentoon lähdön edellytykset ovat surkeat. Siksi viisas varis on riittävän kärsivällinen ja varovainen. Sillä tavalla se voi päästä tasapainoon jaloilleen – ja myöhemmin ehkä lentoon.

Suomen yksityisen sektorin kasvulle on mainiot lähtökohdat. Työvoimaa, jolla on kansainvälisten vertailujen perusteella poikkeuksellisen hyvät valmiudet teknologiapainotteisessa ongelmanratkaisussa ja tietoteknologian käytössä. Yrityksiä, joilla on poikkeuksellisen hyvät digivalmiudet.

Kaivataan vielä lisää investointeja aineelliseen ja aineettomaan pääomaan. Siihen yritykset tarvitsevat lisää osaavia johtajia, kekseliäitä työntekijöitä, toimivaa infrastruktuuria sekä vakaita talouden suhdanteita. Järkevällä talouspolitiikalla julkinen valta voi niitä yrityksille tarjota. Vastalahjaksi julkinen sektori saa lisää verotuloja sekä uusia laadukkaita ja tuottavia työpaikkoja.

Näillä eväillä varis pääsee uuteen lentoon!