Vuonna 2018 Labore (ent. PT) perusti oman tohtorihautomon, jossa rahoitetaan jatko-opiskelijoita. Vuonna 2019 valittiin kolme jatko-opiskelijaa hautomopaikoille. Tohtorihautomon keskeinen taustataho ja rahoittaja on Palkansaajasäätiö. Tohtorihautomoon hyväksytyt opiskelijat saavat keskittyä jatko-opintoihin ja väitöskirjan loppuun saattamiseen. Tohtorihautomoon sitoudutaan pitkäjänteisesti. Tutkimuksessa keskitytään soveltavaan tutkimukseen, mutta ei ohjata muutoin väitöskirjan aiheita tarkasti. Opiskelijat saavat työhönsä ohjausta omasta yliopistosta, mutta työtä tukevat myös Laboren omat tutkijat.

Tohtorihautomon jatko-opiskelijat vuonna 2023 ovat Sami Jysmä, Aapo Stenhammar, Sanni Kiviholma ja Outi Jurvanen. He ovat neljännen-kuudennen vuoden jatko-opiskelijoita eri yliopistoista ja tekevät sekä jatko-opintoihin kuuluvia kursseja, että omaan väitöskirjaansa tähtäävää tutkimusta. Kaikki tohtorihautomossa väitöskirjaa valmistelevat tutkijat tekevät myös vuoden mittaisen vierailun korkeatasoisessa ulkomaisessa yliopistossa.

  • SAMI JYSMÄ

    SAMI JYSMÄ on jatko-opiskelija Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt julkistalouteen ja tällä hetkellä Sami tutkii muun muassa makeisveroa Tuomas Kososen (VATT) ja Riikka Savolaisen (Swansea University) kanssa sekä työnantajamaksujen vaikutuksia yrityksiin ja työntekijöihin Youssef Benzartin (UC Santa Barbara) ja Jarkko Harjun (Tampereen yliopisto) kanssa. Lisäksi Samilla on hanke, jossa tarkastellaan tuloverojen progression muodostamaa tulovakuutusta. Sami oli tutkijavierailulla Harvardin yliopistossa ja NBER:llä 2022–2023.

  • OUTI JURVANEN

    OUTI JURVANEN on ensimmäisen vuoden jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa ohjaajinaan Niku Määttänen ja Lassi Ahlvik. Hänen tutkimuksensa yhdistää makro- ja ympäristötaloustiedettä, ja keskittyy vihreän murroksen ajureiden, sekä ilmastopolitiikan seurausten ymmärtämiseen. Hän tutkii muun muassa vihreää tuottavuuskasvua yrityksissä ja siihen vaikuttavia mikrotason tekijöitä.

Yhteyshenkilöt

Tohtorihautomon tutkijat