Yleisradiolla olisi suomalaiselle audiovisuaaliselle alalle nykyistä enemmän annettavaa
Yleisradiolla on kriittinen merkitys koko suomalaiselle audiovisuaaliselle alalle, mutta jotta se voisi vetää alaa mukanaan, kaupallisten yhtiöitten pitäisi haluta tehdä yhteistyötä, Matti Apunen kirjoittaa.
Yleisradio on Suomen kulttuurimaisemassa mittava hahmo. Koska Yleisradio on julkisesti rahoitettu, sillä on erityinen asema, poikkeuksellisia velvoitteita ja sen on oltava valmis käymään keskustelua itsestään.
”Yleisradio voi olla veturi, joka voi vetää mukanaan koko audiovisuaalista alaa”, sanovat yhtiön puolustajat. He eivät näe mediabisnestä yksittäisten yritysten nippuna, vaan ekosysteeminä. Heille suomalainen kulttuuri ei ole vain joukko yksittäisiä inspiraation leimahduksia, vaan biotyyppi.
”Yleisradio on norsu median posliinikaupassa”, sanovat yhtiön arvostelijat. Heidän mukaansa Yle sotkee jalkoihinsa liiketoimintaa, jota kurittavat tahoillaan sosiaalinen media ja digitalouden alustajättiläiset.
Julkisuuteen tuodut, mittavat leikkaussummat eivät perustu toiminnan analyysiin vaan vaikuttavat enemmän tai vähemmän hihasta vedetyiltä.
Keskustelu Yleisradion asemasta on kulminoitunut eräissä puolueissa vaatimuksiin yhtiön budjetin leikkaamisesta. Julkisuuteen tuodut, mittavat leikkaussummat eivät perustu toiminnan analyysiin vaan vaikuttavat enemmän tai vähemmän hihasta vedetyiltä. Paljon niukemmin käydään keskustelua siitä, mitä Yleisradio tuottaa sillä osuudella, joka sille Yle-verosta siirretään – ja mihin uuteen tämä voisi olla pohjana.
EUROOPAN YLEISRADIOUNIONIN EBU:N tilaston (2021) mukaan Ylen rahoitus on hyvin linjassa muiden Pohjoismaiden kanssa. Ruotsi käytti vertailuaikana julkisen palvelun yleisradiotoimintaan 868 miljoonaa euroa, Norja 591 miljoonaa, Tanska 510 miljoonaa ja Suomi 503 miljoonaa.
Rahoituksen toisessa vaakakupissa on tietenkin se, mitä ihmiset yhtiöstä ajattelevat. Taloustutkimuksen kyselyssä (2022) noin 75 prosenttia vastaajista koki saavansa ”erittäin hyvin tai melko hyvin” vastinetta Yle-verolle.
Yleisradio on suomalaisen kulttuurin kymmenottelija. Se hankkii draamaa, se vahvistaa klassisen musiikin kenttää Radion sinfoniaorkesterin kautta. Se rakentaa alustoja yhteiskunnalliselle keskustelulle ohjelmissa ja yleisötapahtumissa; se tukee vähemmistökulttuurien mahdollisuuksia saada ohjelmia omalla kielellään. Se luo kotimaista lastenkulttuuria.
Yleisradio tuottaa valtavan määrän uutisia ja tietoa sekä kronikoi aikaa ja ihmisiä. Perjantain tavallisten ihmisten silmän tasalta kuvatut minidokumentit ovat jo nyt arvokkaita ajankuvia, 20 vuoden kuluttua ne ovat korvaamattomia. Kirjolla-reality valloitti yleisöt ja sai monet ajattelemaan uudella tavalla autismin muodoista.
Samalla Yle on luovuttanut kaupallisille mediayhtiöille omia, koeteltuja formaattejaan. Näitä ovat esimerkiksi sairaalasarja Syke, Uutisvuoto, urheiluviihdeohjelma Villi kortti, Satuhäät ja SuomiLove, joka aloittaa ensi keväänä MTV:llä nimellä Love.
Yle on luonut kulttuurin alustaksi Areenan, joka yhtenä harvoista on vertailukelpoinen kansainvälisten digijättien tuotteiden kanssa. Mutta Areenakaan ei ole Yle-kriitikkojen tarkoittama norsu. Jos Areena äkisti katoaisi, tutkimusnäytön mukaan se ei merkitse sitä, että katsojat siirtyisivät automaattisesti muille kotimaisille alustoille.
TÄMÄ EI KUITENKAAN ole vielä sitä, mitä tarkoitan veturin roolilla.
Parlamentaarinen työryhmä määritteli aikanaan Yleisradiolle velvoitteen hankkia sisältöjä ja palveluita kotimaisilta ja eurooppalaisilta riippumattomilta tuottajilta. Lähtötaso oli 48 miljoonaa euroa ja siitä johdettiin vuodelle 2022 ulottuva tavoitetaso, 62–64 miljoonaa euroa. Se saavutettiin ja ylitettiin. Tässä tarkoitettujen hankintojen toteuma viime vuonna oli 79 miljoonaa euroa.
Yleisradiolla on kriittinen merkitys koko suomalaiselle audiovisuaaliselle alalle.
”Kaupallisista suhdanteista ja paineista riippumaton Yle on AV-alan ekosysteemimme ylivoimaisesti suurimpana toimijana erittäin tärkeä stabiloiva osa koko AV-markkinaamme”, arvioi Suomen Warner Brosin toimitusjohtaja Antti Väisänen.
Väisänen sanoo, että Yleä pitää haastaa kasvamaan alan kasvun moottoriksi: ”Kansainvälistyminen, uuden vientikelpoisen kotimaisen IP:n [aineettomien hyödykkeiden] kehittäminen, prosessien tehostaminen ja uudistaminen, läpinäkyvyyden lisääminen ja Ylen merkityksen ymmärtäminen koko markkinan näkökulmasta ovat agendalla lähitulevaisuuteen katsottaessa.”
Mutta jotta Yle voisi täyttää tämän roolin, sen tekemiä kotimaisten esitysoikeuksien ostoja olisi kasvatettava merkittävästi. Jos Yleisradion budjettia leikattaisiin esimerkiksi sillä 140 miljoonalla eurolla – siis reilulla neljänneksellä – jota poliittiset ryhmät ovat enimmillään vaatineet, AV-alan toivoma veturi ei lähde asemalta.
JOURNALISMI ON KULTTUURIN päivittäinen olomuoto.
Mediakaupan norsu Yle on tukenut journalismin ekosysteemiä luovuttamalla kaupallisten yhtiöitten käyttöön esimerkiksi vaalien tulospalvelua ja vaalikoneita, paikallisuutispalvelua ja Voitto-robotin lähdekoodia. Urheilussa arvokisojen esitysoikeuksia on jaettu hyvällä menestyksellä kaupallisten toimijoiden kanssa.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Yleisradio esitti mediataloille idean ”median huoltovarmuusyksiköstä”. Se tarkoittaisi alan yhteistä asiantuntijaryhmää, joka voisi analysoida medioille tarjottua tietoa, varmistua sen aitoudesta ja hakea sen tueksi uutta dataa. Ajatus oli, että Yle tekisi perusinvestoinnin ja vetäisi hankkeen käyntiin. Mukaan pääsisi pienellä osakkuussummalla ja starttivaiheen jälkeen operaation vetäjä voisi olla jokin toinenkin mediatalo.
Tarjous kuitenkin torjuttiin, vaikka keskikokoisillakaan mediayrityksillä tuskin on mahdollisuuksia rakentaa tähän tarkoitukseen omaa toimintaa. Niin tai näin, kutsu on edelleen voimassa.
Mediayhtiöt ovat tehneet Yleisradion sisällöistä EU:n komissiolle kanteluita, jotka ovat lähtökohtaisesti hyvin hitaita ja kalliita. Älkää lukeko tätä väärin: keskustelun Ylen toiminnan rajoista pitää olla aina mahdollista.
Kuitenkin esimerkiksi Sanoman kantelussa esiin nostetut oppimissisällöt ovat erikoinen peruste väitetylle markkinahäiriölle. Ylen ohjelmissa suoraan opetussuunnitelmiin liittyvät sisällöt on jätetty kaupallisten kustantajien hoitoon. Ja toisaalla Yle-laki edellyttää, että yhtiön pitää ohjelmistossaan ”tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen”.
Samaan aikaan Norjassa yleisradioyhtiö NRK, kaupallinen TV2, suurkustantaja Schibsted ja Bergenin yliopisto ovat rakentaneet mittavan yhteistyöhankkeen, jonka nimi on Media City. Se kehittää ja valmistaa media-alan hi-techiä maailman markkinoille. Bergenin keskustassa Media Cityn kahdessa tummanpuhuvassa tornitalossa, ”Mordorissa”, työskentelee lähes 2 000 ihmistä.
Suomessa pitäisi olla oma Mordorinsa, mutta siihen ei keskinäinen luottamuksemme ole riittänyt.
Suomessa pitäisi olla oma Mordorinsa, mutta siihen ei keskinäinen luottamuksemme ole riittänyt. Oi viiltävää ironiaa, koska luottamuspääoma on aina ollut se suomalaisten varjelema kulttuurinen piirre, josta olemme olleet liikuttavan ylpeitä.
Matti Apunen
Kirjoittaja on Yleisradion hallituksen puheenjohtaja.
