Varhaiskasvatuksen tiekartta – miten lisätä osallistumista ja henkilöstön osaamista?

T&Y 4/2017 Artikkeli Kirsti Karila, Tuomas Kosonen, Satu Järvenkallas

Artikkelissa käydään läpi selvityshenkilöryhmämme raportin esittämän varhaiskasvatuksen tiekartan keskeiset sisällöt ja suositukset. Raporttimme perustuu laadukkaimpaan mahdolliseen kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen ja Suomen varhaiskasvatuksen tilannetta koskevaan tietoon. Esitämme suosituksia, jotka tämän tilannekuvan valossa lisäisivät varhaiskasvatuksen laatua ja siten lasten ja perheiden hyvinvointia. Vaikutukset julkiseen talouteen eivät ole täysin neutraaleja, vaan negatiivisia, mutta neutraalia ehdotusta selvitykseltä ei edellytettykään.

Kirsti Karila, Tuomas Kosonen, Satu Järvenkallas
Kirsti Karila (oik.), Tuomas Kosonen ja Satu Järvenkallas korostavat, että varhaiskasvatus tarvitsee johdonmukaista ja pitkäjänteistä kehittämistä. Kuva: Maarit Kytöharju.

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti helmikuussa 2017 tämän artikkelin kirjoittajista koostuneen selvityshenkilöryhmän, jonka tehtävänä oli laatia varhaiskasvatuksen kehittämiseen tähtäävä selvitys. Selvityksessä tuli tarkastella varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamista, varhaiskasvatuksessa tarvittavaa osaamista sekä päiväkotien henkilöstörakennetta ja varhaiskasvatuksen koulutusta. Lisäksi tehtävänä oli koota tietoa varhaiskasvatuksen taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Selvityksessä edellytettiin aiemman varhaiskasvatuksen, yhteiskuntatieteiden ja taloustieteiden tutkimus- ja selvitystyön hyödyntämistä. Kehittämisehdotukset ja politiikkasuositukset tuli laatia lyhyelle ja pidemmälle, vuoteen 2030 ulottuvalle aikajänteelle. Selvitysryhmän kesäkuussa valmistunutta raporttia kutsutaan varhaiskasvatuksen tiekartaksi (Karila, Kosonen ja Järvenkallas 2017).

Varhaiskasvatuksen tiekartta sijoittuu tilanteeseen, jossa varhaiskasvatukseen kohdistunut kiinnostus on lisääntynyt merkittävästi. Kansainväliset organisaatiot kuten Maailmanpankki, OECD, YK ja EU samoin kuin eri maiden hallitukset ovat suunnanneet poliittista huomiota ja taloudellisia voimavaroja varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Kansainvälisessä keskustelussa varhaiskasvatukseen osallistumista ja sen tukemista kansallisissa järjestelmissä on pidetty tärkeänä, koska varhaiskasvatuksen nähdään tukevan lasten suotuisaa kehitystä ja oppimista. Varhaiskasvatus saattaa olla merkityksellinen pitkälle lapsen tulevaisuuteen, minkä vuoksi varhaisvuosiin suunnattuja investointeja voidaan pitää erityisen kannattavina (esimerkiksi Heckman 2011).

Varhaiskasvatus tukee lasten suotuisaa kehitystä pitkälle tulevaisuuteen ja ehkäisee syrjäytymistä.

Varhaiskasvatuksen merkitystä syrjäytymisen ehkäisyssä on myös painotettu. Toisaalta jotkut tutkijat (Morabito ja muut 2013) ovat esittäneet kritiikkiä tätä vallitsevaa investointidiskurssia kohtaan. On huomautettu muun muassa siitä, ettei varhaiskasvatus voi ratkaista kaikkia syrjäytymiseen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi tulevaisuuden hyötyjen korostaminen saattaa jättää huomiotta lasten nykyhetken elämänlaadun ja hyvinvoinnin merkityksen.

Varhaiskasvatuksen positiivisten vaikutusten muodostumisessa sen laadulla on paljonkin väliä. Keskeistä on se, kuinka laadukkaissa varhaiskasvatusympäristöissä lapset pääsevät oppimaan itselleen ja yhteiskunnallisesti merkityksellisiä asioita.

Suomessa kiinnostuksen lisääntyminen varhaiskasvatukseen mukailee monilta osin kansainvälistä kehityskulkua, joskin Suomi kulkee yleisimpiin verrokkimaihinsa nähden hieman jälkijunassa. Kotimaista keskustelua ovat sävyttäneet kiistelyt kotihoidon tai varhaiskasvatuspalveluiden paremmuudesta hyvän lapsuuden rakentamisessa sekä ehdotukset maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Samoin esillä on ollut varhaiskasvatuksen merkitys syrjäytymisen ehkäisyssä. Käyty keskustelu kuvastaa sitä, että varhaiskasvatuksen tehtävät nähdään monin eri tavoin; osa keskustelijoista hahmottaa varhaiskasvatuksen puhtaasti työvoimapolitiikan välineenä, osa taas näkee sen nykyisen varhaiskasvatuslainsäädännön mukaisesti lasten oikeutena siihen (ks. esimerkiksi Karila ym. 2017).

Suomalaista varhaiskasvatusta on kehitetty viime vuosina monin tavoin. Varhaiskasvatuslainsäädäntöä on osin uudistettu, sen hallinto ja ohjaus on siirretty sosiaali- ja terveystoimesta kasvatus- ja opetussektorille, ja opetushallituksen johdolla on valmisteltu palveluiden toimintaa ohjaavat normimuotoiset Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Mainittuja muutoksia on yhdistänyt selkeä linjaus: varhaiskasvatus on nähty osana suomalaista koulutus- ja kasvatusjärjestelmää. Tehdyt hallinnolliset ja ohjaukselliset ratkaisut ovat rakentaneet edellytyksiä tämän kasvatuksellisen ja koulutuksellisen jatkumon muodostumiselle.

“OSALLISTUMINEN VARHAISKASVATUKSEEN JÄÄ SUOMESSA JOPA ALLE OECD-MAIDEN KESKIARVON.”

Samalla kuitenkin osallistuminen varhaiskasvatukseen jää Suomessa jopa alle OECD-maiden keskiarvon, siis huomattavasti alhaisemmaksi kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Osallistumisasteessa on lisäksi suuria alueellisia eroja. Varhaiskasvatuksen tehtävien muuttunut tulkinta ja muuttunut toimintaympäristö asettavat myös uudenlaisia odotuksia henkilöstön osaamiselle ja koulutukselle.

Selvitystyön lähtökohdat

Selvitysryhmän laatima raportti muodostaa tilannekuvan varhaiskasvatuksen laadusta ja osallistumisasteesta. Tilannekuvan muodostamisessa on hyödynnetty laajoja mikroaineistoja varhaiskasvatuksen ja muiden lasten hoitomuotojen käytöstä, maakohtaisia aineistoja yleisemmästä osallistumisasteesta ja luokiteltua tietoa varhaiskasvatuksen henkilörakenteesta. Osallistumisasteen tarkastelussa hyödynnetään SISU–simulaatiomallia, jotta ihmisten päätöksentekoon vaikuttavia taloudellisia kannusteita pystytään kuvaamaan.

Lisäksi raportti luo katsauksen laajaan tutkimuskirjallisuuteen, jossa on tutkittu, mitkä tekijät vaikuttavat osallistumiseen varhaiskasvatukseen sekä miten ja minkälainen varhaiskasvatus vaikuttaa lapsiin. Samoin tarkastellaan tutkimuskirjallisuutta, joka valottaa henkilöstön osaamisen ja koulutuksen merkitystä laadukkaan varhaiskasvatuksen muodostumisessa. Raportin suositukset perustuvat näihin tutkimustuloksiin, ja siinä suositetaan sellaisia toimia, joiden nähdään aiempien tutkimustulosten perusteella lisäävän lasten ja vanhempien hyvinvointia.

Keskeiset suositukset

Osallistumisaste
Selvitysryhmän raportti esittää suosituksia varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseksi. Suositukset perustuvat yllä kuvatulla tavalla tutkimuskirjallisuuteen sekä tilannekuvaan instituutioista ja varhaiskasvatuksen osallistumisesta eri ryhmissä. Tässä kuvataan ensin lyhyesti taustakuva ja sitten itse suositukset.

Aiemmassa kirjallisuudessa on tutkittu muun muassa, miten varhaiskasvatuksen maksut, paikkojen saatavuus ja sille vaihtoehtoisten hoitomuotojen tuet vaikuttavat sen käyttöön. Suomesta tämänkaltaista tutkimusta on lähinnä kotihoidon tuesta. Muut tutkimukset, joita katsauksessa painotetaan, perustuvat norjalaisiin, ruotsalaisiin ja saksalaisiin aineistoihin ja asetelmiin. Tiivistetysti tulos tästä kirjallisuudesta on, että lasten hoitomuotoihin ja samalla vanhempien työllisyyteen voidaan vaikuttaa varhaiskasvatuksen maksuilla ja tuilla. Nämä keinot eivät ole kuitenkaan aina tehokkaita, vaan yleinen osallistumistilanne ja muut samoihin päätöksiin vaikuttavat tuet tulee ottaa huomioon.

Varhaiskasvatuksen maksuilla ja tuilla voidaan vaikuttaa lasten hoitomuotoihin ja samalla vanhempien työllisyyteen – mutta ei aina.

Yksi suomalaisessa keskustelussa esiin nostettu kysymys on varhaiskasvatuksen vaikutus eri-ikäisiin lapsiin. Oman äidin antama kotihoito nähdään tässä keskustelussa monesti parempana vaihtoehtona nimenomaan lapsen kehityksen kannalta. Toisaalta viimeistään esiopetuksessa ja koulussa kaikki lapset osallistuvat kasvatukseen, jota ei juurikaan kyseenalaisteta. Siten kysymys on itse asiassa sopivasta iästä, jona lapset voisivat osallistua varhaiskasvatukseen.

Tämä kysymys on asetettu myös monissa tutkimuksissa. Niissä on tutkittu eri-ikäisten lasten osallistumista varhaiskasvatukseen jonkin politiikkamuutoksen seurauksena, ja miten tämä on vaikuttanut esimerkiksi lasten myöhempään koulumenestykseen tai aikuisiän ansioihin. Kirjallisuudesta ei voi vetää täysin suoraviivaisia johtopäätöksiä, sillä eri tutkimuksissa päädytään hieman erilaisiin tuloksiin. Joitain yhtenäisiä tuloksia kuitenkin voi vetää, esimerkiksi sen, että osallistuminen varhaiskasvatukseen vaikuttaa positiivisesti lasten kehitykseen sitä varmemmin mitä lähempänä he ovat kouluikää. Toisaalta joissakin ryhmissä osallistuminen varhaiskasvatukseen vaikuttaa positiivisesti myös jo alle kolmivuotiaiden ryhmissä. Todennäköisimmin positiivisia vaikutuksia ilmenee sellaisten lasten kohdalla, jotka tulevat alhaisen sosioekonomisen aseman omaavista perheistä.

Eniten varhaiskasvatuksesta hyötyvät lapset, jotka tulevat alhaisen sosioekonomisen aseman omaavista perheistä…

Suomessa osallistuminen varhaiskasvatukseen on kansainvälisessä vertailussa yllättävän alhaista. Tämä pätee tarkasteltaessa niin 1–2-vuotiaita kuin 3–5-vuotiaitakin. Suomi ei sijoitu osallistumisasteessa pelkästään muita Pohjoismaita paljon alemmalle tasolle, vaan myös kauas OECD-maiden keskiarvon alapuolelle.

Alhainen osallistumisaste on merkittävä yhteiskunnallinen piirre, koska se liittyy lasten laadukkaaseen kasvatukseen tärkeässä ikävaiheessa, vanhempien työllisyyteen ja tätä kautta sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Erityisesti ongelmalliseksi voi nähdä sen, että varhaiskasvatukseen osallistumisaste on alhaisin niissä ryhmissä, jotka sinne osallistumisesta eniten hyötyisivät yllä kuvatun tutkimuskirjallisuuden mukaan.

Raportissa alhainen osallistumisaste liitetään vanhempien taloudellisiin kannustimiin osallistua töihin. Näitä puolestaan aiheuttaa erityisesti pienituloisilla varhaiskasvatusmaksut. Lisäksi muut tuet vaikuttavat huonoihin kannustimiin, joista yksi merkittävä on toimeentulotuki ja sen piirre, että pienen suojaosan jälkeen tuki peritään työtulojen myötä pois yksi yhteen lisätulojen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa 100 prosentin rajaveroastetta.

…joiden lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen kaikkein vähiten.

Kaikissa tuloryhmissä lasten kotihoidon tuki ohjaa voimakkaasti kotihoitoon. Siten se ei ole pelkästään tulonsiirto niille perheille, joissa lapset hoidetaan kotona, vaan sillä on myös voimakkaita käyttäytymisvaikutuksia. Se lisää kotihoitoa ja samalla alentaa osallistumista varhaiskasvatukseen. Kotihoidon tuen keskeinen haitallinen piirre onkin, että se on sidottu lasten kotihoitoon. Pelkästään tulonjakoon puuttuminen kannattaisikin hoitaa tukimuodoilla, jotka eivät ole sidottuja kotihoitoon. Oikeus kotihoidon tukeen päättyy nuorimman lapsen täyttäessä kolme vuotta, mutta se voi myös vähentää yli kolmivuotiaiden osallistumista varhaiskasvatukseen, koska vanhempia sisaruksia saatetaan hoitaa kotona nuorimman sisaruksen nauttiessa kotihoidon tukea.

TIEKARTTA SUOSITTELEE VARHAISKASVATUKSEN MAKSUJEN ALENTAMISTA JA LASTEN KOTIHOIDON TUEN KESTON LYHENTÄMISTÄ.

Varhaiskasvatuksen tiekartan suositukset osallistumisasteen nostamiseksi ovat alentaa varhaiskasvatusmaksuja, lyhentää lasten kotihoidon tuen kestoa ja harkita maksuttoman esiopetuksen laajentamista koskemaan viisivuotiaita. Lisäksi raportissa kehotetaan pohtimaan kunnallisen päätöksenteon piirissä olevia seikkoja, kuten palvelukseen ohjausta, varhaiskasvatuksen eduista tiedottamista ja kunnallisten lisien sisältöä.

Varhaiskasvatusmaksujen alennukset tulisi toteuttaa niin, että maksut kasvaisivat nykyistä loivemmin tulojen myötä. Nykyään ensimmäisestä lapsesta maksu kasvaa alarajan mukaisesti melkein 12 prosenttia suhteessa tuloihin, ja esitämme että ne kasvaisivat vain 6 prosentin vauhtia. Syksyn hallituksen budjettiesityksessä varhaiskasvatusmaksuja kyllä esitettiin alennettavaksi, mutta tämä tapahtuisi lähinnä nostamalla alarajaa, josta maksut lähtevät kertymään.

Raportin esityksen etuna on, että se lisäisi huomattavasti kannusteita ansaita lisätuloja alhaisilla tulotasoilla. Korkeat maksujen nousuprosentit haittaavat lisätulojen hankkimiskannusteita erityisesti, kun on muita tulosidonnaisia ja samaan suuntaan vaikuttavia tukia, kuten asumistuki. Esityksemme mukaiset alennukset maksaisivat julkiselle sektorille noin 100 miljoonaa euroa. Koska nykyään maksuilla kerätään noin 400 miljoonaa euroa, emme esitä kaikkien maksujen poistamista liian kalliina ja tehottomana keinona varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseksi.

Lasten kotihoidon tuki aiheuttaa nykyisen järjestelmän suurimmat käyttäytymisvaikutukset siihen suuntaan, että lapset eivät osallistu varhaiskasvatukseen ja samalla toinen vanhemmista, yleensä lapsen äiti, ei osallistu töihin. Lasten saamisen yhteydessä vanhempainvapaa ja töistä pois oleminen on luonteva ajatus, mutta lasten hoitovapaan ja kotihoidon tuen pitkä kesto ja korkea taso ovat kansainvälisesti erittäin poikkeuksellisia. Suosittelemme näiden voimakkaiden vaikutusten hillitsemiseksi, että kotihoidon tukea ja lasten hoitovapaan kestoa lyhennettäisiin nykyisestä kolmesta vuodesta ainakin vuodella. Tämä olisi julkisen sektorin talouden näkökulmasta edullisempaa kuin varhaiskasvatusmaksujen alentaminen ja lisäisi osallistumisastetta huomattavasti enemmän.

Raportti esittää myös maksuttoman esiopetuksen ulottamista viisivuotiaisiin. Tämä nähdään varteenotettavana ratkaisuna edettäessä kohti maksutonta varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Kuusivuotiaiden lasten esiopetuksen kokemusten perusteella esiopetukseen osallistuminen näyttää olevan vanhempien keskuudessa laajasti hyväksytty ratkaisu. Siten voidaan ennakoida, että vanhemmilla on varsin matala kynnys hyödyntää viisivuotiaiden maksutonta esiopetusta. Ehdotetun ratkaisun arvioidaan turvaavan myös tutkimuskirjallisuudessa tunnistettujen laatutekijöiden, kuten henkilöstön riittävän osaamistason, toteutumisen. Lapsille viisivuotiaiden maksuton esiopetus tarjoaisi mahdollisuuden ja oikeuden saada oikea-aikaista tukea oppimiselleen ja kasvulleen.

“Raportti esittää myös maksuttoman esiopetuksen ulottamista viisivuotiaisiin.”

Osaaminen, henkilöstörakenne ja koulutus
Varhaiskasvatus on työvoimaintensiivinen ala. Henkilöstön osaaminen on johdonmukaisesti todettu varhaiskasvatuksen keskeiseksi laatutekijäksi lukuisissa tutkimuksissa ja kansainvälisten organisaatioiden suosituksissa. Ammattilaisten osaamisen ja koulutuksen taso sekä sisällölliset painotukset ovat merkityksellisiä myös sen kannalta, kuinka yhteiskunnan varhaiskasvatukselle asettamien tehtävien toteutuminen mahdollistuu.

Selvityshenkilöryhmä nojautui varhaiskasvatuksen osaamista ja henkilöstöä koskevissa esityksissään tutkimustiedon ohella keskeisten kansainvälisten organisaatioiden henkilöstön osaamista ja laatua koskeviin suosituksiin sekä Suomessa aiemmin tehtyihin teemaa koskeviin selvityksiin. Merkittävin jälkimmäisistä oli Korkeakoulujen arviointineuvoston ja Koulutuksen arviointineuvoston toimeksi annosta vuonna 2013 tehty varsin mittava varhaiskasvatuksen koulutuksen arviointi (Karila ym. 2013). Siinä analysoitiin kaikkien varhaiskasvatuksen koulutusta antavien yksiköiden opetussuunnitelmat, koulutusyksiköiden itsearviointiraportit sekä työelämän eri koulutuksia koskevat arviot. Arviointiraportti nosti esille eri koulutusten (toinen aste, ammattikorkeakoulut ja yliopistot) vahvuuksia ja kehittämisen kohteita. Se totesi, että koulutukset toimivat hyvin erillisinä ja yhteistyötä niiden kesken on vähän. Arviointiraportti totesi myös tarpeen selkiyttää lastentarhanopettajan tehtäviin kelpoistavien korkea-asteen tutkintojen – yliopistojen kasvatustieteiden kandidaatti ja ammattikorkeakoulujen sosionomi – profiileja.

Selvityshenkilöraportti sisältää tutkimustietoon ja alan tuntemukseen perustuvan osaamisen jäsennyksen. Siinä tunnistetaan varhaiskasvatuksen moninaiset ulottuvuudet ja niistä nouseva tarve niin lapsen kehitystä ja oppimista, varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa kuin lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja hoitoa koskevalle osaamiselle. Henkilöstön tulee ymmärtää myös muuttuvaa yhteiskunnallista ja kulttuurista ympäristöä, jossa lapset kasvavat. Lasten kehitystä ja oppimista sekä varhaiskasvatusta koskevan tiedon jatkuva lisääntyminen yhdistyneenä moniin yhteiskunnallisiin muutoksiin merkitsee myös sitä, että varhaiskasvatuspalveluita tulee jatkuvasti kehittää ja uudistaa. Siksi osaamisessa painottuu vahvasti arviointi- ja kehittämisosaaminen.

VARHAISKASVATUKSELLE ASETETTUJEN TEHTÄVIEN TOTEUTUMINEN EDELLYTTÄÄ OIKEITA SISÄLLÖLLISIÄ PAINOTUKSIA JA HENKILÖSTÖN KORKEAA OSAAMISTASOA.

Tiekartta esittää henkilöstön koulutustason nostamista, koska varhaiskasvatuksen tehtävät ovat muuttuneet edellä kuvatusti aiempaa vaativammiksi. Nykyisin valtaosa henkilöstöstä on toisen asteen koulutuksen saaneita, mitä ei voida tutkimustiedon ja kansainvälisten suositusten perusteella pitää riittävänä varhaiskasvatuksen nykyisiin tehtäviin suhteutettuna. Esitetyssä uudessa henkilöstörakenteessa enemmistö päiväkotien työntekijöistä olisi korkea-asteen koulutuksen suorittaneita, joko yliopistoista valmistuneita varhaiskasvatuksen opettajia tai ammattikorkeakouluista valmistuneita varhaiskasvatuksen sosionomeja.

Selvityshenkilöryhmä esittää, että päiväkotien henkilöstön enemmistöltä vaadittaisiin korkeakoulututkinto.

Selvityshenkilöryhmä painottaa sekä laatimassaan osaamisen jäsennyksessä että ehdottamassaan päiväkotien henkilöstörakenteessa moniammatillisuutta. Varhaiskasvatuksen tehtävien ja sen suomalaisen tulkinnan nähdään olevan siinä määrin vaativat, että tarvitaan erilaista, toisiaan täydentävää osaamista. Jotta moniammatillisuus voisi toteutua arjen työssä, on eri tavoin koulutettujen ammattilaisten kuitenkin tärkeää tunnistaa oman osaamisensa vahvuudet. Mielekäs vastuiden jako selkeyttää myös arjen sujuvuutta ja tukee kaikkien ammattilaisten työssä jaksamista.

Suomessa jo varsin pitkään peräänkuulutettua osaamisen ja vastuiden selkeyttämistä varten selvityshenkilöryhmä esittää ammattinimikkeiden muuttamista ja ammatillisten profiilien selkeyttämistä. Esityksessä lähdetään siitä, että varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen tulee toteutua yliopistoissa muun opettajankoulutuksen yhteydessä. Ratkaisun arvioidaan tukevan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadukkaan jatkumon rakentamista. Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänimike on uusi, ja tämä tehtäväprofiili rakentuu vahvaan sosiaalialan osaamiseen, jota ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan tutkinnot voivat parhaimmillaan tuottaa. Toisen asteen koulutuksen suorittaneiden osaamisen vahvuudeksi esitetään terveyden ja hoidon kysymykset.

TIEKARTTA ESITTÄÄ VARHAISKASVATUKSEN ALALLE MITTAVAA LISÄPANOSTUSTA YLIOPISTOJEN KOULUTUSTARJONTAAN JA TÄYDENNYSKOULUTUKSEEN.

Tehty ehdotus sisältää myös arviot eri henkilöstöryhmien määrällisestä koulutustarpeesta vuoteen 2030 saakka sekä koulutuksen sisällöllisen kehittämisen painopisteistä eri koulutuksissa. Arvio painottaa tarvetta lisätä erityisesti yliopistojen koulutustarjontaa, koska pedagogisen koulutuksen saaneista lasten kehitystä ja oppimista tuntevista varhaiskasvatuksen opettajista on erityinen pula. Koska henkilöstön peruskoulutuksen kautta tapahtuvat muutokset ovat varsin hitaita, esitetään myös mittavaa panostusta henkilöstön täydennyskoulutukseen.

Lopuksi

Varhaiskasvatuksen tiekartta tuottaa varhaiskasvatuksen poliittiseen ja hallinnolliseen kehittämiseen tutkimustietoon ja suomalaiseen tilanneanalyysiin pohjautuvia suosituksia. Joiltakin osin raportin suosituksia on jo ryhdytty toteuttamaan. Varhaiskasvatusmaksuja on jonkin verran alennettu, on päätetty rahoituksesta maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun, yliopistoissa tapahtuvan varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen aloituspaikkoja on lisätty ja rahoitusta on osoitettu monikulttuurisuutta koskevan erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Monet raportin ehdotuksista ovat pidemmällä aikajänteellä toteutuvia ja odottavat vielä poliittisten päätöksentekijöiden kannanottoja.

Julkaisu PDF-muodossa

Kirsti Karila

professori
TAMPEREEN YLIOPISTO
kirsti.karila at uta.fi

Tuomas Kosonen

tutkimusjohtaja
PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS
tuomas.kosonen at labour.fi

Satu Järvenkallas

varhaiskasvatusjohtaja
satu.jarvenkallas at gmail.com

Kirjallisuus

Heckman, J.J. (2011), The Economics of Inequality: The Value of Early Childhood Education, American Educator, 35:1, 31–47.

Karila, K. & Eerola, P. & Alasuutari, M. & Kuukka, A. & Siippainen, A. (2017), Varhaiskasvatuksen järjestämisen puhekehykset kunnissa, Yhteiskuntapolitiikka, 82, 392–403.

Karila K. & Harju-Luukkainen H. & Juntunen A. & Kainulainen S. & Kaulio-Kuikka K. & Mattila V. & Rantala K. & Ropponen M. & Rouhiainen-Valo T. & Siren-Aura M. & Goman J. & Mustonen K. & Smeds-Nylund, A.-S. (2013), Varhaiskasvatuksen koulutus Suomessa – Arviointi koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista, Helsinki: Korkeakoulujen arviointineuvosto, Julkaisuja 2013:7.

Karila, K. & Kosonen, T. & Järvenkallas, S. (2017), Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030. Suuntaviivoja varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseen sekä päiväkotien henkilöstön osaamisen, henkilöstörakenteen ja koulutuksen kehittämiseen, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:30.

Morabito, C. & Vandenbroeck, M. & Roose, R. (2013), ‘The Greatest of Equalisers’: A Critical Review of International Organisations’ Views on Early Childhood Care and Education, Journal of Social Policy, 42, 451–467.