1. T&Y-lehti
2. Työllisyyden ja talouskasvun suhde on muuttunut vahvemmaksi − mutta tarkoittaako se loppua elintason nousulle?

Työllisyyden ja talouskasvun suhde on muuttunut vahvemmaksi − mutta tarkoittaako se loppua elintason nousulle?

Pitkään totuttiin ajattelemaan, että tarvitaan suhteellisen nopeaa talouskasvua estämään työttömyyden nousu. Tähän oli syynä työn tuottavuuden kasvu, joka oli nopeaa varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla. Tuotannon määrän pitää kasvaa työn tuottavuutta nopeammin, muuten tarvittavan työn määrä vähenee. Jos vielä työikäinen väestö kasvaa samaan aikaan, tarvitaan jatkuvaa nopeaa talouskasvua estämään työttömyyden nousu.

Tuotannon kasvun ja työllisyyden välinen riippuvuus oli pitkän aikaa verraten vakaa. Jos esimerkiksi työn tuottavuus kasvoi noin kaksi prosenttia vuodessa, ja jos työikäinen väestö ja työvoiman tarjonta kasvoivat prosentin, merkitsi tämä sitä, että talouden tuotantopotentiaali kasvoi noin kolme prosenttia vuodessa. Tällöin tarvittiin myös kolmen prosentin bruttokansantuotteen volyymin kasvu, jotta työttömyys pysyisi ennallaan.

Näissä perustekijöissä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edes 1990-luvun laman yhteydessä, jolloin Suomessa koettiin ennen näkemättömän suuri bkt:n lasku ja työttömyyden nousu. Työn tuottavuuden kasvu jatkoi vanhalla runsaan kahden prosentin trendillään myös 1990-luvulla. Niinpä lamavuosina 1991–1993 koettu bkt:n supistuminen noin 10 prosentilla aiheutti työvoiman tarpeen supistumisen noin 20 prosentilla, koska työn tuottavuus kasvoi samaan aikaan.

Vuosina 1995−2008 työllisten määrä kasvoi Suomessa noin 500000 hengellä. Työllisyyden ja kasvun suhde pysyi silti ennallaan.   Työllisyyden keskimääräinen vuosikasvu oli noin 1,5 prosenttia. Työn tuottavuus kasvoi edelleen noin kaksi prosenttia vuodessa ja bkt noin 3,5 prosenttia vuodessa.

Pitkään hyvin vakaana säilynyt tuottavuuden kasvu loi kestävät edellytykset reaaliansioiden ja elintason nousulle. Kahden prosentin vuosittainen tuottavuuden kasvu nostaa elintasoa nopeasti; 20 vuodessa tulotaso nousee 50 prosenttia ja 50 vuodessa tulotaso kohoaa jo 2,5-kertaiseksi.

Vakaa tuottavuuden kasvu merkitsi myös sitä, että työttömyyden ja työllisyyden suuria vaihteluita ei voi selittää tuottavuuskasvun muutoksilla tai automaation kiihtymisellä. Paljon yksinkertaisempi ja vakuuttavampi selitys koetuille työttömyyden vaihteluille on bkt:n kasvuvauhdin jyrkkä suhdannevaihtelu, joka näyttää Suomen taloushistorian pysyvältä piirteeltä.

Nopea tuottavuuden kasvu päättyi vuoden 2008 finanssikriisiin

Vuonna 2008 koettu globaali finanssikriisi näyttää muodostavan taitekohdan, joka on Suomessa ja useissa muissa teollisuusmaissa muuttanut kasvun ja työllisyyden suhdetta. Tuottavuuden kasvuvauhti on hidastunut merkittävästi verrattuna finanssikriisiä edeltäneeseen aikaan. Toisaalta muutos on merkinnyt sitä, että taloudellisen kasvun ja työllisyyden välinen suhde on tullut aiempaa vahvemmaksi.

Suomen taloudellinen kehitys oli tuotannolla ja viennillä mitattuna poikkeuksellisen heikkoa vuoden 2008 jälkeen. Kokonaistuotanto supistui vuonna 2009 jopa enemmän kuin edellisenä ennätysvuonna 1991 ja vienti suorastaan romahti. Tästä huolimatta työllisyys ei heikentynyt merkittävästi; työllisten määrä supistui noin neljä prosenttia samaan aikaan kuin kokonaistuotanto aleni lähes 9 prosenttia. Tässä suhteessa tilanne oli täysin päinvastainen kuin vuonna 1991.

Vuoden 2009 syvää taantumaa seurasi talouden lyhyt elpyminen, minkä jälkeen palattiin uuteen taantumaan vuosiksi 2012−2014. Tuotanto supistui uudelleen ja myös työllisyys heikkeni. Työllisyys ei kuitenkaan romahtanut kuten olisi saattanut vanhan riippuvuuden perusteella odottaa. Nyt vuosien 2009−2015 heikko kokonaistuotannon kehitys yhdistyi tuottavuuden kasvun pysähtymiseen.

Suomen talous alkoi kasvaa uudelleen kansainvälisen talouden imussa vuonna 2016. Vuosien 2016−2018 nousukausi ei ollut kasvuluvuilla mitattuna niin voimakas kuin aiemmat 1990-luvun ja 2000-luvun alun nousukaudet. Siitä huolimatta työllisyysaste kohosi muutamassa vuodessa lähes viisi prosenttiyksikköä ja työllisten määrä kasvoi lähes 150000 hengellä.

Näin suuri työllisyyden kasvu oli paljon enemmän kuin kukaan asiantuntija osasi ennakoida vuonna 2015. Lisäksi työllisyyden kasvu oli odottamattoman voimakasta, kun sen suhteuttaa talouden kasvulukuihin. Selityksenä on odottamattoman heikko tuottavuuden kasvu.

Heikon tuottavuuskasvun vuoksi työllisyys ja kokonaistuotanto olivat vuonna 2018 samalla tasolla kuin 10 vuotta aiemmin vuonna 2008. Kumulatiivista tuottavuuden kasvua ei siten tapahtunut 10-vuotiskauden aikana juuri lainkaan. Lisäksi henkeä kohti laskettu kokonaistuotanto jopa hieman supistui.

Toisaalta suomalainen kehitys muistuttaa muiden teollisuusmaiden kehitystä. 2010-luvun talouskehitykselle on ollut tyypillistä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin talouden kehitykseen nähden yllättävän hyvä työllisyyskehitys, jonka taustalta löytyvät heikko tuottavuuden ja reaaliansioiden kehitys.

On tietysti syytä olla tyytyväinen siihen, että työllisyys on kehittynyt hyvin. Tuottavuuden kasvun pitkäaikaisen lamaantumisen pitäisi kuitenkin herättää huolta. Osin Suomen tapauksessa on kyse siitä, että suurta arvonlisäystä tuottanut Nokian menestys lakkasi vuoden 2008 jälkeen, mikä heikensi vientiylijäämää ja alensi suomalaisen työn keskimääräistä tuottavuutta. Nokian jälkeen on kuitenkin löydettävä uusia tuottavuuden kasvun lähteitä.

Tuottavuuslaman taustalla on investointilama

Teknologinen kehitys jatkuu edelleen, ja se tarjoaa lupauksia uusista tuottavuutta kasvattavista innovaatioista. Innovaatioiden käyttöönotto näyttää kuitenkin olevan aiempaa hitaampaa. Nopeampi kehitys edellyttäisi nykyistä suurempia investointeja, joiden avulla tuotanto ja infrastruktuuri voisivat uudistua ja muuttua entistä tehokkaammiksi.

Länsimaiden pitkäaikaiseksi muodostuneen tuottavuuslaman taustalla on kuitenkin yhtä pitkäaikainen investointilama, jonka syyt ovat osin epäselviä. Poikkeuksellisen matala korkotaso kertoo sijoittajien ja yritysten pessimismistä; investoinnit eivät näytä lähtevän liikkeelle, vaikka matalat korot voisivat mahdollistaa suurten investointien toteuttamisen edullisesti. Ilmiön syiden tutkiminen ei ole edennyt vielä kovinkaan pitkälle.

Samaan aikaan investointilaman kanssa on myös syntyvyys kääntynyt laskuun lähes kaikissa teollisuusmaissa – toisin sanoen myös perheiden investoinnit inhimilliseen pääomaan ovat vähentyneet. Syntyvyyden lasku kiihdyttää väestön ikääntymistä. Ikärakenteen muutos puolestaan merkitsee sitä, että tavalla tai toisella ikääntyvän väestön tarpeet vievät jatkossa yhä suuremman osan työikäisen väestön kulutusmahdollisuuksista.

Näiden tarpeiden rahoittaminen olisi helpompaa, jos tuottavuus kasvaisi edelleen samalla tavoin kuin 1900-luvulla. Jos tuottavuuden kasvun hidastuminen tai jopa pysähtyminen on pysyvä ilmiö, edessä on ennen pitkää vaikea nollasummapeli, jossa eri väestö- ja intressiryhmät kamppailevat keskenään niukoista resursseista.