1. T&Y-lehti
2. Talouskuripolitiikan kyseenalainen puolustusyritys

Talouskuripolitiikan kyseenalainen puolustusyritys

Hallitus haluaa pienentää budjettialijäämää ja vakauttaa julkisen velan. Keynesiläisissä malleissa menoleikkaukset hidastavat talouskasvua enemmän kuin verojen korotus; leikkaus on suoraan pois kokonaiskysynnästä, kun taas verojen korotuksesta vain osa vähentää kulutusta ja osa on pois säästämisestä. Tämä kirja väittää toisin. Menoleikkauksista seuraa paljon pienemmät tuotannon menetykset kuin veronkorotuksista, ja joskus leikkauksista seuraa tuotannon lisäys. Lisäksi veronkorotuksista on usein seurannut velkasuhteen nousu mutta menoleikkauksista sen merkittävä lasku.

Kirjan keskeinen vaikutusmekanismi kulkee kotitalouksien ja etenkin investoijien luottamuksen tai tarkemmin ottaen odotusten kautta: veronkorotukset eivät pysäytä menojen kasvua, joka ruokki odotuksia, että verotus kiristyy jatkossakin, mutta menoleikkaukset takaavat, ettei verotusta tarvitse kiristää. Jälkimmäisessä tapauksessa taloudenpitäjät uskaltavat kuluttaa ja investoida enemmän, mikä vahvistaa talouskasvua ja verokertymiä. Paul Krugman on kutsunut tätä mekanismia ”luottamuskeijuksi”, kuvitteelliseksi satuolennoksi.

Harvardissa työskentelevä Alesina ja italialaisessa Bocconin yliopistossa istuvat Favero ja Giavazzi ovat tutkineet talouskuripolitiikan (”austerity”) vaikutuksia jo vuosikymmeniä. Nyt he käyttävät siihen ennätyksellisen suurta, 1970-luvun lopusta vuoteen 2014 ulottuvaa aineistoa, jossa on 16 OECD-maata, 170 kiristyssuunnitelmaa ja noin 3 500 yksittäistä finanssipoliittista toimenpidettä. He ovat käyttäneet ajanmukaisia tilastollisia menetelmiä ja penkoneet monivuotisten kiristysohjelmien sisältöjä. Tulosten tarkistaminen edellyttäisi vastaavanlaista massiivista tutkimusprojektia, jolle kirjoittajat tarjoavat aineistoaan vapaasti hyödynnettäväksi.

Menoleikkauksien suositteleminen on niiden mieleen, jotka haluavat rajoittaa julkisen sektorin kokoa ja keventää verotusta – ideologisista syistä, oman etunsa vuoksi tai koska heille maksetaan siitä, että he ajavat tätä linjaa. Sinänsä tietysti leikkaukset vastaavat kansan syvien rivien näkemyksiä, kotitalousanalogiaa: jos velkaannutaan liikaa, niin on leikattava menoja. Talouspoliittinen ilmapiiri on kuitenkin muuttunut niin, että ainakaan Euroopassa monet poliitikot eivät enää innostu talouskurista, jolla voi olla taantuman ja eriarvoisuuden kärjistämistä laajempiakin ikäviä seurauksia kuten populismin nousu ja Brexit.

Kirjoittajat ovat kovin varmoja päätuloksistaan, vaikka he toisaalta itsekin myöntävät analyysinsa heikkouksia. Tunnetusti esimerkiksi finanssipolitiikan kerroinestimaatit vaihtelevat laajasti, joten kukin voi uskoa mitä haluaa. He eivät käsittele lainkaan leikkauksia julkisiin investointeihin, jotka vaikuttavat pitkän ajan kasvuun, koska he keskittyvät lyhyeen aikaväliin – mutta velkahan on nimenomaan pitkän aikavälin kysymys! Kirja ei edes pysty selvittämään kuripolitiikan vaikutuksia nykyisen nollakorkorajoitteen vallitessa – eikä kaikkein kärjekkäimmässä Kreikan tapauksessa.

Ei ole todistettu, että velkaantumista olisi parempi hillitä menoleikkauksilla kuin veronkorotuksilla.

Kirjan tapaustutkimukset eivät ole riittävän yksityiskohtaisia sulkeakseen pois muita mahdollisia vaikuttavia tekijöitä. Se kyllä torjuu aikaisemman kritiikin, että rahapolitiikka, valuuttakurssit tai rakenteelliset uudistukset olisivat myötävaikuttaneet tuloksiin. Esimerkiksi Kanadan 1990-luvun kiristyspolitiikan tapauksessa olisi pitänyt huomioida NAFTA-sopimuksen voimaantulo.

Kirjoittajat väittävät, ettei talouskuri ole useinkaan merkinnyt ”kuolemansuudelmaa” politikoille ja pitävät mm. Lipposen hallituksen menestystä vuoden 1999 vaaleissa yhtenä esimerkkinä kuripolitiikan jälkeisestä uudelleenvalinnasta. Tässä ei oteta huomioon Nokia-buumia eikä kansainvälisiä suhdanteita. Onko kirjoittajien perehtyneisyys tosiaankin tätä tasoa?

Kirja väittää, että ilman menoleikkausta menot kasvaisivat jatkuvasti, mikä ruokkii odotuksia jatkuvista veronkorotuksista. Mutta menothan voivat kasvaa bkt:n tahdissa ilman että veroastetta tarvitsisi nostaa. Keynesiläiset ovat varmasti valmiita myöntämään, että kertaluonteinen menoleikkaus aiheuttaa lyhyellä aikavälillä kasvun hidastumisen, mutta sitten sopeudutaan ylöspäin.

Kirjoittajien mukaan noususuhdanteessa meno- ja veropainotteisella kiristyksellä ei ole eroa, ja ne ovat lievästi ekspansiivisia. Tämä tulos on hyvin epäilyttävä: pitäisikö ylikuumenemista hillitä ekspansiivisella politiikalla? No, tuo tulos näköjään pätee vain tietyillä oletuksilla… niin kuin varmasti koko kirjakin.