1. T&Y-lehti
2. Talouden on otettava oppia luovilta aloilta

Talouden on otettava oppia luovilta aloilta

Nykyinen hallintokulttuuri ja talouspolitiikka ovat osoittautuneet voimattomiksi­ ilmastonmuutoksen ja muiden ihmiskuntaa uhkaavien globaalien kriisien edessä. Ihmiskunta ei selviä niistä vain tehostamalla toimintaansa. Asiat olisi opittava näkemään kokonaan uudessa valossa. Olemme jo oppineet puhumaan luovasta taloudesta, mutta siinä luovuus on kutistettu palvelemaan talouskasvua. Nyt meidän pitäisi oppia käyttämään luovuutta ja luovia aloja voimavarana, joiden avulla taloudellinen järjestelmä uudistetaan perusteita myöten.

Välillä tuntuu siltä, että poliitikot ja taloustieteilijät puhuvat pakkomielteisesti talouden tehokkuudesta, ihmisten työn tuottavuudesta. Eikö elämä koostu muustakin kuin tehokkuudesta?

Epäinhimillisestä sävystä huolimatta tehokkuuden käsite sisältää hyveellisiä tavoitteita.

Mitä tehokkaampi järjestelmä, sitä paremmin se toimii. Parhaassa tapauksessa ”tehokkuus” voi johtaa meidät polulle, jolla voimme irrottautua kaikesta tuhlaavasta ja jopa haitallisesta toiminnasta. Siis korjata ne talouden käyttäytymismuodot, jotka ovat johtaneet meidät aikakautemme suurimpiin haasteisiin: ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja pandemioihin, mainitakseni kolme. Tässä yhteydessä tehokas talous tuottaa myös parempaa terveydenhuoltoa, lastenhoitoa ja tasavertaisuutta. Tehokkuus on siis avain parempaan elämään.

Käsite tuo kuitenkin mukanaan myös pelkoja. Yksi niistä on tunne väistämättömästä marssista kohti tyhjyyttä. Tätä pelkoa tekoälyn ja automaation nousu kiihdyttää entisestään. ”Mitä mun työlle käy?” moni pohdiskelee. Onko niin, että olemme saavuttaneet tehokkuuden huipun, kun meidät kaikki on korvattu?

Vuonna 1966 taloustieteilijät William Baumol ja William Bowen havaitsivat, että talousjärjestelmässä on alueita, joita tehokkuus ja tuottavuus eivät läpäise. Oivallus syntyi tarkastelemalla kulttuuria. He totesivat, että Beethoven-jousikvartettoa soittava kokoonpano on nykyisin kooltaan sama kuin 1800-luvulla: neljä muusikkoa. Tältä osin tuottavuus ei ole lisääntynyt. Näin tunnistettiin taloustieteellinen ilmiö, jota alettiin kutsua Baumolin taudiksi. Se kuvaa sitä, mikä taloudessa ei altistu tehokkuudelle. Eli tässä tapauksessa kulttuuria.

Kun talouden kehitys jatkuu, vapaa-aikaa jää enemmän ja ihmis­kunnan perinteinen tarkoitus muuttuu. Silloin ihmisen on hyvä keskittyä olennaiseen, eli niin sanottuihin elämän taiteisiin.

John Maynard Keynes, makrotalouden isä ja hyvinvointivaltion puolestapuhuja, totesi vuonna 1930 artikkelissaan Economic possibilities for our grandchildren, että talouden kasvava tehokkuus vie meidät kaikki vääjäämättä kohti kulttuuria. Keynesin mielestä ihmiskunnan ensisijainen, kiireellisin ongelma on aina ollut talous ja toimeentulo. Kun talouden kehitys jatkuu, vapaa-aikaa jää enemmän ja ihmiskunnan perinteinen tarkoitus muuttuu. Silloin ihmisen on hyvä keskittyä olennaiseen, eli niin sanottuihin elämän taiteisiin.

Jos nämä maineikkaat taloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että kulttuurissa on jotain pysyvää ja merkityksellistä, miksi kulttuurin ja talouden välinen vuoropuhelu tuntuu niin heiveröiseltä?

Eikö Einstein ollut luova?

Usein ”kulttuuri ja talous” -otsikon alla syntyy keskustelua kulttuurisektorin suhteesta talouteen. Tässä yhteydessä korostetaan kulttuurialojen merkitystä talouskasvussa, ja tällä perusteella kulttuuritoimijoiden puolesta useimmiten lobataan. Tässä yhteydessä ”kulttuuri” supistuu monen silmissä kuitenkin termiksi, joka edustaa vain pienten yhteisöjen omien intressien edistämistä.

Kun tähän kaikkeen lisätään kulttuurin käsitteen määrittämisen vaikeus (onko kyse alasta vai arvomaailmasta ja sen tuottamasta elämäntavasta?), kulttuurin taloudellisen merkityksen määrittäminen lipsuu nopeasti kauas talouskeskustelun ydinkysymyksistä.

2000-luvulla kulttuuri on saanut lisäpanostuksia. Se on kytketty suurempaan käsitteeseen, luovaan talouteen. Käsite luovuudesta ei tosin ole yksiselitteinen. Filosofi tai fyysikko on luova samassa määrin kuin kirjailija tai taiteilija. Ero piilee siinä, miten he työnsä tekevät, eli kyse on erilaisesta luovuudesta. Vai onko joku sitä mieltä, ettei Aristoteles, Albert Einstein tai Marie Curie ollut luova?

Suomi on ottanut mallia muualta

Kulttuurin, luovuuden ja talouden yhteinen tie kohti nykyistä ymmärrystä on ollut pitkä.

Ajatus luovuuden roolista talouspolitiikassa alkoi herätä, kun Australian hallitus julkaisi vuonna 1994 Creative Nation (Luova kansakunta) -selvityksensä. Tämän innoittamana Britannian kulttuuri-, media- ja urheiluministeriö perusti luovien alojen yksikön ja työryhmän vuonna 1997. Samalla syntyi käsitys luovista aloista sekä tapa määrittää luovien alojen rooli ja ymmärtää niiden merkitys taloudessa. Tästä syntyi nykyinen alakohtainen tapa raamittaa kulttuurin ja luovuuden suhdetta talouteen.

Tämän perinnön pohjalta Euroopan parlamentti hyväksyi vuonna 2013 Creative Europe -ohjelman, joka oli ensimmäinen Euroopan laajuinen luovaa taloutta edistävä ohjelma. Suomessakin edistystä on tapahtunut, mutta kuten meille on ehkä luontevaa, se syntyi linjassa muiden maiden kanssa. Tämän seurauksena talouspolitiikka keskittyy meillä edistämään luovien alojen toimintaympäristöä liiketoiminnan kasvun näkökulmasta. Hyvä esimerkki tästä on Creative Business Finland -ohjelma, joka ”edistää viennin kasvua sulauttamalla luovaa osaamista kaikkeen liiketoimintaan”.

Tästä huolimatta luovuus ei ole tapetilla, kun neuvotellaan yhteiskunnallisesti tärkeimmistä asioista, kuten sote-uudistuksesta, julkisesta taloudesta tai ilmastopolitiikasta. Välillä tuntuu, että luova talous on se lapsi, jonka kanssa kukaan ei halua leikkiä, mutta joka on vastentahtoisesti pakko silti huomioida.

Luovan talouden edistämiseksi on tehty paljon, mutta mielestäni keskustelussa ei ole vielä päästy tarpeeksi syvälle. Mikä on luovien alojen suhde talouteen? Onko luovuus tapa tehdä nykyisestä järjestelmästä kuluttaja­ystävällisempi vai onko se strateginen kyky muuttaa talouttamme ohjaavia periaatteita perusteellisesti?

Entinen ei riitä

Elämme suurten muutosten aikaa, jolloin riskit ja mahdollisuudet ovat normaalia suuremmat. Nyt on aika miettiä tarkkaan talouden strategista suuntaa ja sen ohjaavia toimintatapoja.

1. Ensin on tunnistettava, että monet uudet ilmiöt, kuten ilmastonmuutoksen aiheuttamat seuraukset, ovat monimutkaisia, vaikeasti hahmotettavia, nopeasti muuttuvia ja usein vaikeasti ennakoitavissa. Koska nämä ilmiöt kumpuavat nykyisestä talouslogiikasta, meidän on luotava uusi, entistä tarkoituksenmukaisempi talousjärjestelmä ja siirryttävä sitä kohti samanaikaisesti.
2. Koska meillä ei ole toimivia ratkaisuja valmiina, joudumme keksimään ne. Ratkaisut eivät synny vain analysoimalla tarkemmin nykyistä tilannetta tai lähestymällä asioita niin kuin aina ennenkin.
3. Nykyinen talousmalli jalostui 250 vuoden aikana. Nyt muutosta ei mitata sadoissa vuosissa vaan yksittäisissä vuosissa.

Tämä jos mikä on luova haaste!

Nykyisen talouden hallintotavat ja kulttuuri eivät sovellu tähän tehtävään. Kyse ei ole nykyisen toimintatavan tehostamisesta, vaan meidän on löydettävä uusi toimintatapa, joka soveltuu paremmin tähän uuteen toimintaympäristöön. Joko toimimme entistä luovemmin tai sitten teemme asiat niin kuin aina ennenkin. Se on meistä kiinni.

Suomessa terveydenhuolto ja vanhusten hoito ovat pahasti kriisiytyneet. Asiat eivät olennaisesti parane yhdistämällä hyvinvointialueita tai tehostamalla hoitajamitoituksia. Kun juusto on vanhentunut, se ei pilkkomalla tai höyläämällä parane. Tarvitaan uusi toimintatapa, mikä vuorostaan vaatii uudenlaista ajattelua.

Mitä jos ikääntyvä yhteiskunta nähtäisiin talousrasitteen sijasta mahdollisuutena talouskasvuun? Eläytymällä ikääntyvän yhteiskunnan mahdollisuuksiin luomme uudenlaisen toimintaympäristön, josta syntyy uudenlaisia palveluja, tuotteita, hallintotapoja ja asumismuotoja.

Tämä ei ole yksinomaan suomalainen haaste, vaan maailmanlaajuinen trendi. Uusi kasvava markkina on synnytettävä.

Oppia luovilta aloilta

Monty Pythonista tuttu brittikoomikko John Cleese kiteytti hyvin: ”Luovuus ei ole lahjakkuutta. Se on tapa toimia.” Mitä toimintatapoja luovat alat voisivat tarjota nykymaailman kipeiden ongelmien ratkaisuun? Listaan muutaman:

Järjestelmällisyys. Kaikista hyvistä ideoista ei synny hyvää kokonaisuutta. Päinvastoin. Rakennukset ja kaupungit ovat kompleksisia, moniulotteisia systeemejä. Esimerkiksi arkkitehtuuri pyrkii huomioimaan jatkuvasti eri tarpeet, arvot, ristiriidat, toimialueet sekä mittakaavat, jotta syntyisi ehyt uusi kokonaisuus.

Nykyisten ongelmien tai tilastojen analysointi ei aina määrittele tulevaa ratkaisua. Henry Ford ei keksinyt autoa tutkimalla hevosen ominaisuuksia.

Näkemyksellisyys. Nykyisten ongelmien tai tilastojen analysointi ei aina määrittele tulevaa ratkaisua. Henry Ford ei keksinyt autoa tutkimalla hevosen ominaisuuksia. Kysymällä ”mitäs jos?” muotoilija muuttaa mahdollisen ja mahdottoman välistä häilyvää rajaa ja luo tulevaisuutta.

Vuorovaikutteisuus. Aidosti uusi maailma syntyy reaali­aikaisen toteutuksen ja suunnittelun yhteispelinä. Kirjailija kirjoittaa ymmärtääkseen. Toteutus ja suunnittelu, tai kirjoittaminen ja ajattelu, syntyvät samanaikaisesti ennalta arvaamattomalla tavalla, mutta samalla määrätietoisesti.

Visuaalisuus. Muuttamalla ideat näkyviksi ne muuttuvat myös ymmärrettäviksi. Elokuvan keinoin voimme tuntea ja kokea tuntemattoman, jopa tulevaisuuden. Parhaimmillaan se luo yhteiskunnallisia kokemuksia, jotka luovat pohjan yhteiselle, uudelle ymmärrykselle. Yhteinen ymmärrys on avain yhteiselle toiminnalle.

En ole ehdottamassa taiteilijoita toimitusjohtajiksi tai muotoilijoita ministereiksi. (Vaikka miksei?) Väitän kuitenkin, että toimitusjohtajien ja ministerien pitäisi ottaa luovilta aloilta oppia. Hyvän hallinnon, johtamisen ja talouspolitiikan toimintatapojen ja kulttuurin on muututtava kohti uudenlaista, luovaa osaamista, mikäli haluamme selvitä edessämme häämöttävistä ongelmista.

Useimmat talouden keskeiset instituutiot on kuitenkin suunniteltu epäluoviksi. Chicagon yliopiston psykologian professori Mihály Csíkszentmihályi on todennut, että “on helpompaa kehittää luovuutta muuttamalla ympäröiviä olosuhteita kuin yrittämällä saada ihmisiä ajattelemaan luovemmin”. Jos näin on, millä rakenteilla ja millä kulttuurilla syntyy tarvitsemamme uusi luovuus?

Ehkä luovan talouden edistämisen keinojen lisäksi meidän pitäisi alkaa keskustella taloudellisen luovuuden keinoista.

Löytyisikö tästä uudenlainen suhde kulttuurille ja taloudelle?