1. T&Y-lehti
2. Syvän etelän taloushistoriaa?

Syvän etelän taloushistoriaa?

Klassikon uudelleenarviointi nykytutkimuksen valossa.

Mitä yhteistä on Margaret Mitchellin Pulitzer-palkitulla romaanilla Tuulen viemää, George Floydilla ja kapitalismilla? Itse asiassa yllättävänkin paljon.

Yhdysvallat 2020-luvulla on edelleen rodun ja orjuuden merkityksen ymmärtämisen osalta jakautunut yhteiskunta. George Floydin kuolema poliisin brutaalien otteiden johdosta vuonna 2020 käynnisti useiden samankaltaisten tapausten myötä isot mielenosoitukset ja jopa mellakat amerikkalaisissa kaupungeissa. Viesti oli myös harvinaisen selvä: mustien amerikkalaisten asema on monessa mielessä tänäänkin huonompi kuin valkoisten. Kansakunnan eheyttäminen 1860-luvun sisällissodan jälkeen 160 vuoden aikana ei ole onnistunut.

Koko prosessikin on edennyt nytkäyksin. Ensin oli brutaali sisällissota, jossa kuoli arviolta yli 700 000 amerikkalaista. Yksi sodan perimmäisistä syistä oli orjuus, mikä oli erittäin hankala kysymys ratkaista laajenevassa valtiossa.

Miten Tuulen viemää tähän liittyy, etenkään talouden kannalta? Ensinnäkin tämä romaani on yksi amerikkalaisen kaunokirjallisuuden klassikoista, ja siitä tehty elokuva muodostui aikansa Hollywood-spektaakkeliksi. Se on sukupolvien ajan muovannut ihmisten käsityksiä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Georgian osavaltioon sisällissodan aikana ja sen jälkeen, mitä periodia yleisesti kutsutaan nimellä Reconstruction (jälleenrakennus, 1865–1877). Kirjan päähenkilö on yläluokkaisen O’Haran perheen vanhin tytär Scarlett.

Tarina on sisällöltään traaginen rak­kaustarina, missä yhteiskunnan rakenteiden mureneminen ympärillä pirstaloi myös Scarlettin elämän. Se on samalla kuvaus oikukkaasta ja itsekkäästä nuoresta naisesta, jonka kohtalo nivoutuu toisen päähenkilön, Rhett Butlerin, ympärille. Scarlettin mieli vaihtuu moneen kertaan tarinan aikana sen suhteen, kenen miehen kanssa hän haluaisi lopulta viettää elämänsä. Tarinaan sisältyy paljon proosallista kerrontaa Scarlettin perheen traagisista vaiheista. Lopulta tarinalla ei ole onnellista loppua, vaan Scarlett oppii ymmärtämään elämänsä tarkoituksen vasta Rhettin lähdettyä. Päällisin puolin kirjan keskeisin viesti liittyy sisällissodan ja sen jälkeisen ajan traagisiin tapahtumiin, jolloin Syvän etelän (Deep South) yhteiskunta hajosi ihmissuhteiden rinnalla.

Suurimmassa roolissa yhteiskunta sekä sisällissota prosessina.

Suurimmassa roolissa kirjassa on kuitenkin, ainakin taloushistorioitsijan näkökulmasta, kuvauksen taustalla vaikuttava yhteiskunta sekä sisällissota prosessina. Asuin itse 2000-luvulla melkein 15 vuotta Pohjois-Carolinassa, joten tunnistan kuvauk­sessa Georgiasta useita elementtejä kuten Etelän tavat, yhteisöllisyyden, piilotetun rasismin ja esimerkiksi ruokakulttuurin. Kirjan tapahtumia voi peilata myös uudemman talous- ja sotahistorian sisällissodan ja sen jälkeisen ajan tutkimuksella. Sisällissota oli erittäin traaginen konflikti, kuten tämänkaltaiset sodat yleensä.

Vaikka laajemmassa amerikkalaisessa keskustelussa edelleen mainitaan monia syitä sodalle, sen perimmäinen syy oli silti orjuus ja se, mitä se merkitsi etelävaltioille. Kuten tutkijat ovat todentaneet, etelävaltioissa käytetty plantaasitalous ja orjuus olivat taloudellisesti kannattavia, ja ne eivät olisi luopuneet orjuudesta ilman sotaa. Plantaasien tuottavuus oli varsin korkealla tasolla, ja orjuudella oli siinä keskeinen rooli. Orjien tarinat olivat hyvin surullisia, vaikka heidän kohtelussaan oli erilaisia muotoja.

Ihannoiva ja jopa naiivi kuva perheelle uskollisista orjista.

Kirjan ihannoiva ja jopa naiivi kuva perheelle uskollisista orjista on tämän kuvan valossa erittäin kyseenalainen. Kirjassa ei myöskään mainita fyysisiä rangaistuksia, jotka saattoivat olla varsin brutaaleja. Hahmot kuten Mammy ja Pork ovat epähistoriallisia stereotypioita, joiden olemassaolo esitetään nimenomaan valkoisten elämän ja rationaliteetin kautta. Myös seksuaalinen väkivalta naisorjia kohtaan oli tavallista, samoin perheiden erottaminen. Esimerkiksi tutkijoiden löytämät kuvaukset karanneiden orjien metsästyksestä ja rangaistuksista ovat jyrkästi ristiriidassa kirjan romantisoidun näkemyksen kanssa.

Kirjassa esitetään toki kuvaus yhteiskunnasta nimenomaan valkoisten eliittien näkökulmasta, missä patriarkaalinen suhtautuminen ”yksinkertaisiin” ja apua vaativiin mustiin oli tavallista. Orjat olivat kuitenkin pääosin, niin julmalta kuin se kuulostaakin, työvoimana käytettäviä hyödykkeitä, joita myytiin ja ostettiin plantaasinomistajien ehdoilla.

Debatti orjuuden julmuudesta ja taloudellisista ulottuvuuksista on jatkunut yhteiskuntatieteilijöiden ja historioitsijoiden piirissä ainakin viimeisen 60 vuoden ajan. Taloushistorian klassiset tutkimukset kuten Robert Fogelin ja Stanley Engermanin Time on the Cross (1974) osoittivat jo selkeästi orjuuden taloudellisen kannattavuuden. Heidän argumenttinsa esimerkiksi orjien rangaistusten maltillisesta määrästä ovat tosin kestämättömiä uudemman historiallisen tutkimuksen valossa.

Plantaasitalouden pohja

Orjuuden vaikutus amerikkalaiseen yhteiskuntaan yhtenä määrittävänä rakenteena on ilmiselvä, mutta sen juuret ja laajuus ovat suuren keskustelun kohteena myös nykypäivänä. Esimerkiksi The New York Timesin toimittajien laaja 1619 Project, missä pyrittiin osoittamaan orjuuden kuuluneen olennaisena osana amerikkalaista identiteettiä heti ensimmäisistä uudisasukkaista saakka, on ollut erittäin suuren tieteellisen ja julkisenkin keskustelun kohde. Historiantutkijat ovat kritisoineet projektin liiallisia oletuksia ja heikkoa lähdepohjaa, ja orjuuden rooli oli ilmeisen pieni vielä 1700-luvullakin. Varsinaisen plantaasitalouden pohja luotiin vasta 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, osaksi uusien teknologioiden (esimerkiksi ”cotton gin”, puuvillan poimintaa tehostanut väline) myötä.

Orjuuden vaikutukset ja laajuus ovat myös viimeisen 20 vuoden aikana virinneen uuden tutkimussuuntauksen, New History of Capitalism, keskiössä. Tämän historioitsijoiden dominoiman tutkimuksen keskeisiä piirteitä ovat muun muassa orjatalouden taloudellisen merkityksen ylimitoittaminen (jopa 50 prosenttiin taloudellisesta toiminnasta ennen sisällissotaa) sekä puuvillan maailmankaupan tärkeä rooli orjuuden ylläpitämisessä.

Ensimmäisen väitteistä ovat taloushistorioitsijat osoittaneet vääräksi, sillä taloudelliset vaikutukset olivat kansantalouden tilinpidon mukaan ehkä kymmenesosa väitetystä, mutta toista ei voida kiistää. Puuvillatalous piti Etelän taloutta kannattavana, eikä siihen olisi tullut muutoksia ilman sisällissotaa, kuten esimerkiksi Sven Beckert Empire of Cotton -kirjassaan (2014) toteaa.

Ku Klux Klan

Tuulen viemää -kirjassa kuvataan laajalti niin sanottua uudelleenrakennuksen aikaa, mikä on varsin harhaanjohtava termi, sillä ajanjakso koettiin Etelässä sorron ajaksi. Liittovaltion joukot ja poliitikot saapuivat tuhansittain Etelään muokkaamaan niiden politiikkaa ja taloutta sekä liittämään ne takaisin Yhdysvaltoihin. Pohjoisen saarnaajat ja onnenonkijat otettiin, syystäkin, skeptisesti vastaan, sillä he ottivat haltuunsa paljon maata ja muuta omaisuutta. Tätä prosessia kuvataan kirjassakin varsin onnistuneesti.

Uudelleenrakennuksen politiikalta katosi myös poliittinen tuki varsin nopeasti, ja Etelässä nousivat rasismi ja vanha eliitti uudelleen valtaan. Samalla perustettiin muun muassa pahamaineinen Ku Klux Klan. Kun valkoiselta eliitiltä katosi kilpaileva vastapooli, vapautettujen orjien asema huononi jälleen. Sisällissota siis pystyi poistamaan orjuuden instituutiona, mutta se ei 1800-luvulla pystynyt mittavasti parantamaan mustien asemaa yhteiskunnassa. Siihen vaadittiin maailmansodat ja kansalaisoikeusliike sekä viimeisen 50 vuoden aikaiset uudistukset.

Toisaalta mustien yhteiskunnalliset oikeudet ovat edelleen rajoitetut ja osallistuminen niin sanottuun amerikkalaiseen unelmaan hankalaa. Erilaiset köyhyyden ja muiden oikeuksien puuttumisen jatkumot näkyvät vielä tänäkin päivänä Yhdysvalloissa, ja seuraavat mellakat kytevät verhon takana. Uudelleenrakennus oli lopputuloksiltaan laiha ja orjuuden epäkohdat jatkuivat eri muodoissaan seuraavan 150 vuoden ajan, ja jatkuvat varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Konfederaation kannatus

Mainitsen tässä vielä yhden Yhdysvaltojen sisällissotaan liittyvän myytin, eli kuka taisteli Konfederaation puolella. Jotkut aiemmat tutkijat ovat väittäneet sodan olleen eliittien alkama ja köyhien taistelema, ”rich man’s war, poor man’s fight”. Tästä on käyty debattia sisällissodan tutkijoiden piirissä jo vuosikymmeniä.

Uusin tutkimus kuitenkin osoittaa tämänkin pienistä otoksista juontuvaksi harhaksi. Sodassa taisteli Etelävaltioiden puolesta sekä rikkaita, keskiluokkaisia että köyhempiä. ”Etelän asia” koski koko väestöä, ja taistelu ei ollut pelkästään orjuudesta vaan koko yhteiskuntajärjestyksen säilyttämisestä. Rasismi kuului siihen olennaisena osana, etenkin älyllisenä oikeutuksena orjuudelle. Sama mentaliteetti oli tavallista eri länsimaissa ja konkretisoitui 1800-luvun kolonisaatioaallon aikana. Joissakin maissa historiasta on opittu ja yhteiskunta on eheytynyt paremmin, toisissa, kuten esimerkiksi juuri Yhdysvalloissa, Japanissa ja Belgiassa, huonommin.

Onko Mitchellin kirja siis edelleen relevantti ja lukemisen arvoinen? Se on erittäin seikkaperäinen kuvaus sisällissodasta ja Etelästä nimenomaan valkoisen eliitin näkökulmasta. Kannattaa tosin ottaa huomioon, että kirjassa on yli 1 400 sivua. Se ei siis ole mikään kevyt paketti. Proosallinen kuvaus yhteiskunnan romahduksesta ja uudelleenrakennuksesta on eeppinen mosaiikki, missä rakkaustarina on vain osa kokonaisuutta. Vaikka sen kuva orjuudesta ja sen merkityksestä on historiallisesti ja taloudellisesti jossain määrin vääristynyt, kuvaa se silti hyvin etelävaltion valkoisen plantaasiluokan ajattelua.

Samoin sen kautta voi alkaa ymmärtää sisällissodan välttämättömyyttä ja sen seurauksia, etenkin rotuerottelua ja kansalaisoikeuksista taistelua, myös nykypäivänä. Orjuus oli keskeinen ja kannattava osa taloudellista toimintaa, ja sen juuria ei sodalla tai yhteiskunnallisilla uudistuksilla pystytä ratkaisemaan. Tämä on hyvä opetus käyttäytymisen ja instituutioiden jatkumoista myös nykypäivän poliitikoille ja yhteiskuntatieteilijöille.