1. T&Y-lehti
2. Pohjoismainen työmarkkinamalli ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Pohjoismainen työmarkkinamalli ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Pohjoismaat eroavat muusta teollistuneesta maailmasta vahvoihin työmarkkina­järjestöihin perustuvan työehtosopimusjärjestelmänsä takia. Malli on taannut nousevat palkat, pienet palkkaerot ja korkean työllisyysasteen, mutta siihenkin kohdistuu muutospaineita talouden rakennemuutosten ja järjestäytymisasteen laskun vuoksi.

Suomen työmarkkinamalli on hakenut muotoaan vuoden 2007 jälkeen, jolloin Elinkeinoelämän keskusliiton aloitteesta luovuttiin tulopoliittisista kokonaisratkaisuista. Tämän jälkeen Suomeen on useaan otteeseen yritetty kehittää ”pohjoismaista” vientivetoista työmarkkinamallia, jossa vientialat määrittelevät palkankorotustason, jota muut alat työehtosopimusneuvotteluissaan seuraavat.

Tällä hallituskaudella tavoite on näkynyt työriitalain uudistamisessa, jossa pyrittiin rajoittamaan valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan sovintoehdotuksia vientinormin mukaisiksi. Lakiuudistuksen taustalla oli vuoden 2022 kunta-alan neuvottelutulos, jossa kunta-alalle luotiin vientialoja korkeammat palkankorotukset takaava palkkaohjelma. Myös monissa muissa hallituksen työmarkkinauudistuksissa on vedottu muiden Pohjoismaiden malleihin. Pohjoismaiseen malliin liittyy siis paljon kiinnostusta, mutta mikä tuo malli oikein on ja mitä tuore tutkimus siitä kertoo?

Pohjoismainen malli on ollut menestys

Pohjoismailla on paljon yhteistä. Ne ovat kaikki menestyviä, poliittisesti vakaita korkean tulotason maita, joissa on laaja hyvinvointivaltio ja kireä verotus. Pohjoismaat sijoittuvat yleensä korkealle myös erilaisissa elämänlaatua ja onnellisuutta koskevissa vertailuissa.

Yksi erityispiirre, joka erottaa Pohjoismaat muusta teollistuneesta maailmasta, on työehtosopimusjärjestelmä. Pohjoismaiseen malliin kuuluu vahvat työmarkkinajärjestöt sekä työntekijä- että työnantajapuolella. Viimeaikaisesta laskusta huolimatta ammatillinen järjestäytymisaste on Pohjoismaissa edelleen korkeampi kuin missään muualla maailmassa. Lisäksi työnantajat ovat laajasti järjestäytyneitä ja työehtosopimukset kattavat valtaosan työvoimasta.

Pohjoismaissa työehdoista on perinteisesti sovittu alakohtaisissa työehtosopimuksissa ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen välillä. Näissä sopimuksissa asetetaan yleensä vähimmäispalkat ammateittain ja määritellään vuosittainen sopimuskorotus, jota sovelletaan kaikkiin alan palkkoihin. Työehtosopimuksissa on sovittu palkkakysymysten lisäksi esimerkiksi työajoista, irtisanomismenettelyistä, lomarahoista, vanhempainetuuksista ja eläkejärjestelyistä. Työehtosopimukset ovat suurelta osin vähentäneet tarvetta säännellä työoloja lainsäädännöllä. Yhdessäkään Pohjoismaassa ei ole minimipalkkalakia, koska vähimmäispalkat on vahvistettu työehtosopimuksissa.

Toinen keskeinen piirre pohjoismaisessa mallissa on palkkaneuvottelujen koordinointi eri sektoreiden välillä. Perinteisesti tämä toteutettiin keskitetyissä neuvotteluissa ammattiliittojen keskusjärjestöjen ja työnantajaliittojen keskusjärjestöjen välillä. Tällä tasolla saavutetut sopimukset ohjasivat ammattiliittojen ja alakohtaisten työnantajajärjestöjen välisiä neuvotteluja varsinaisista työehtosopimuksista.

Viime aikoina tällaiset keskitetyt sopimukset tai tulopoliittiset kokonaisratkaisut ovat poistuneet kaikista Pohjoismaista, mutta tämä ei ole poistanut tarvetta koordinoida eri alojen välisiä palkkaneuvotteluja. Kaikki Pohjoismaat ovat pieniä avoimia talouksia, joissa vientisektorilla on merkittävä rooli. Kustannuskilpailukyvyn säilyttäminen kansainvälisillä markkinoilla on ollut tärkeä yhteinen tavoite palkkaneuvotteluissa. Palkkaneuvottelujen koordinaatiolla on pyritty välttämään palkka-hintakierteitä ja saamaan työmarkkinajärjestöt huomioimaan neuvottelemiensa sopimusten vaikutukset hintoihin.

Pohjoismainen malli on ollut menestys. Pohjoismaissa on onnistuttu yhdistämään reaalipalkkojen nopea pitkän aikavälin kasvu ja pienet palkkaerot. Kaikki Pohjoismaat kuuluvat maailman tasa-arvoisimpien maiden joukkoon. Samaan aikaan työllisyysasteet ovat pysyneet korkeina, ja esimerkiksi sukupuolten väliset palkkaerot ovat verrattain pieniä.

Pohjoismaisen mallin haasteet

Pohjoismainen malli ei ole vailla haasteita. Palkansaajien järjestäytymisaste on laskenut kaikissa Pohjoismaissa 1990-luvun alun huippuvuosien jälkeen. Työehtosopimukset vaikuttavat kuitenkin edelleen useimpien työntekijöiden palkkoihin kaikissa Pohjoismaissa. Tämä johtuu siitä, että Suomessa, Islannissa ja osin Norjassa työehtosopimukset sitovat myös työnantajajärjestöihin kuulumattomia yrityksiä sekä siitä, että järjestäytyneiden työnantajien osuus on suuri Ruotsissa ja Tanskassa.

Myös talouden rakennemuutokset ovat aiheuttaneet paineita pohjoismaisen mallin kehittymiselle. Perinteisesti vientisektori on ollut johtava ala, jonka neuvottelutulos on asettanut palkankorotusten yleisen linjan muillakin aloilla. Suljetun palvelusektorin kasvava merkitys kuitenkin haastaa vientisektorin johtavan aseman. Palvelusektorin kasvava merkitys korostaa myös julkisen sektorin palkanmuodostuksen merkitystä.

Tärkeä kysymys kaikille Pohjoismaille on se, miten koordinoida palkanasetantaa niin, että se ei uhkaa kansainvälistä kilpailukykyä ja että samalla sallitaan muutokset alojen välisissä suhteellisissa palkoissa. Tämä on Suomessakin ollut keskeinen haaste vientivetoisen työmarkkinamallin luomisessa. Julkisen sektorin ammattiliitot eivät hyväksy vientiteollisuuden palkkajohtajuutta, koska pelkäävät sen sementoivan eri alojen väliset palkkasuhteet.

Tämän vuoden Nordic Economic Policy Review’ssä tarkastellaan näitä pohjoismaisten työmarkkinoiden ajankohtaisia kysymyksiä viidessä artikkelissa.

Työehtosopimusneuvotteluiden koordinaatio

Lars Calmfors avaa tämän vuoden julkaisun palkkaneuvottelujen koordinaatiota käsittelevällä artikkelillaan. Kaikissa Pohjoismaissa vientiteollisuus asettaa normin koko talouden palkankorotuksille. Calmfors käsittelee kattavasti näiden järjestelmien toimintaa Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa sekä tarkastelee niiden teoreettista perustaa, käytännön toteutusta ja taloudellisia vaikutuksia. Hän analysoi kriittisesti laajasti jaettua käsitystä, jonka mukaan avoimen sektorin johtamat mallineuvottelut edistävät palkkamalttia ja kansainvälistä kilpailukykyä. Calmfors toteaa, että vientimalliin siirtyminen on tapahtunut samanaikaisesti talouskehityksen vahvistumisen kanssa, mutta huomauttaa, että formaali taloustieteellinen analyysi antaa vain vähän tukea avoimen sektorin johtoaseman paremmuudelle. Pikemminkin mallineuvottelujen koordinointivaikutukset voivat olla avainasemassa.

Tulevaisuutta ajatellen Calmfors korostaa, että väestörakenteen muutokset ja talouden rakennemuutokset saattavat tuoda vaikeuksia nykyiselle järjestelmälle. Väestön ikääntyessä terveydenhuollon ja muiden suljetun sektorin palveluiden kysyntä kasvaa, joten teollisuuteen perustu­vien­ palkkanormien jäykkä soveltaminen voi estää tarvittavan työvoiman uudelleen kohdentumisen.

Julkisen sektorin palkanmuodostus

Mette Ejrnæsin ja Astrid Würtz Rasmussenin artikkelissa tarkastellaan julkisen sektorin palkanmuodostusta Pohjoismaissa, erityisesti Tanskassa.

Kirjoittajat analysoivat Tanskan julkisen sektorin nykyistä palkkarakennetta Tanskan palkkarakennekomitean viimeaikaiseen työhön perustuen. Tanskassa julkisen sektorin palkat on kytketty yksityisen sektorin palkkakehitykseen ja palkkaneuvottelut ovat hyvin koordinoituja. Vaikka tämä lähestymistapa on edistänyt talouden vakautta, kirjoittajat tuovat esiin ongelmia, kuten palkkojen jäykkyyden eri ammateissa ja mahdolliset rekrytointihaasteet tietyissä julkisen sektorin ammateissa.

Kirjoittajat tarkastelevat tulevaisuutta ajatellen mahdollisia uudistuksia, joilla voitaisiin lisätä julkisen sektorin palkkojen joustavuutta ja samalla säilyttää pohjoismaisen mallin keskeiset periaatteet. He keskustelevat Tanskan viimeaikaisista poliittisista aloitteista, joilla pyritään ratkaisemaan rekrytointiongelmia terveydenhuollossa ja muilla aloilla.

Työehtosopimusten yleissitovuus

Antti Kauhanen analysoi artikkelissaan yleissitovuuden vaikutuksia pohjoismaisilla työmarkkinoilla. Artikkelissa analysoidaan kansainväliseen tutkimukseen perustuen sitä, miten työehtosopimusten yleissitovuus vaikuttaa palkkoihin ja työllisyyteen. Yleissitovuus herättää Suomessa paljon keskustelua, ja viime aikoina se on noussut tärkeäksi aiheeksi myös muissa Pohjoismaissa, joissa perinteisesti ei ole ollut yleissitovuutta. Tämä johtuu lähetettyjen työntekijöiden määrän kasvusta ja sen luomasta paineesta taata riittävät työsuhteen ehdot Pohjoismaissa toimivissa yrityksissä. Artikkeli keskittyy erityisesti Norjaa ja Suomea koskeviin tutkimuksiin, sillä muissa Pohjoismaissa yleissitovuutta ei ole.

Keskeinen tulos tutkimuksista on se, että yleissitovuus nostaa hieman palkkoja, erityisesti matalapalkkaisilla työntekijöillä, mutta johtaa myös työllisyyden heikkenemiseen. Artikkelissa tarkastellaan myös sitä, miten työmarkkinoita koskevat muutokset, kuten lähetettyjen työntekijöiden määrän kasvu sekä järjestäytymisasteen lasku, vaikuttavat yleissitovuuteen.

Järjestäytymisaste Pohjoismaissa

Anders Kjellberg analysoi artikkelissaan työntekijöiden järjestäytymisasteen muutoksia Pohjoismaissa. Hän korostaa aluksi Pohjoismaiden poikkeuksellisen suurta, 50–70 prosentin järjestäytymisastetta muihin maihin verrattuna. Sen jälkeen hän analysoi Pohjoismaiden työmarkkinamallin piirteitä, jotka ovat historiallisesti tukeneet korkeaa järjestäytymisastetta.

Kjellbergin mukaan korkea järjestäytymisaste perustuu työmarkkinaosapuolten itsesäätelyyn valtion sääntelyn sijaan. Järjestäytymisastetta nostaa myös Tanskan, Suomen ja Ruotsin Ghent-järjestelmä, jossa ammattiliitoilla on tärkeä rooli työttömyysturvan järjestämisessä. Kjellberg korostaa myös ammattiliittojen jakautumista työntekijä- ja toimihenkilöliittoihin ja toteaa suuren julkisen sektorin nostavan järjestäytymisastetta, koska julkisen sektorin työntekijät kuuluvat yksityisten alojen työntekijöitä useammin ammattiliittoon.

Pääosa artikkelia tarkastelee sitä, miten muutokset näissä piirteissä yhdessä muiden tekijöiden, kuten maahanmuuttajien määrän kasvun ja nuorten työllisyysrakenteen muutoksen, kanssa auttavat selittämään Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa viime vuosikymmeninä havaittua merkittävää järjestäytymisasteen laskua. Norjan suhteellista vakautta peilataan muiden Pohjoismaiden maiden kehitykseen.

Keskeisiä syitä järjestäytymisasteen laskulle ovat Ghent-järjestelmän vaikutusten heikkeneminen, nuorten työntekijöiden ja maahanmuuttajien järjestäytymiseen liittyvät haasteet sekä työntekijöiden ja toimihenkilöiden järjestäytymisasteiden välisen kuilun kasvu Ruotsissa. Lopuksi hän korostaa ammattiliittojen työpaikkatason toiminnan merkitystä korkean järjestäytymisasteen ylläpitämisessä.

Ammattiliittojen talousvaikutukset

Julkaisun päättävässä Harald Dale-Olsenin artikkelissa tarkastellaan ammattiliittojen vaikutuksia työntekijöihin, yrityksiin ja laajasti ottaen talouteen, keskittyen erityisesti vertailemaan Norjasta ja Yhdysvalloista saatuja tuloksia. Kirjoittaja analysoi tuoreiden empiiristen tutkimusten pohjalta, miten ammattiliitot vaikuttavat palkkoihin, tuottavuuteen, innovaatioihin ja tuloeroihin.

Artikkelin alussa käydään läpi järjestäytymisasteen ja työehtosopimusjärjestelmän kehitystä Norjassa ja Yhdysvalloissa. Sen jälkeen tarkastellaan teoreettisesta näkökulmasta ammattiliittojen taloudellisia vaikutuksia ennen kuin syvennytään empiirisiin tutkimuksiin. Painopiste on tutkimuksissa, joissa hyödynnetään Norjan ammattiyhdistysjäsenmaksujen muutoksia luonnollisina kokeina ammattiliittojen kausaalisten vaikutusten arvioimiseksi.

Norjassa ammattiyhdistysjäsenmaksujen verovähennysoikeutta on korotettu useita kertoja, mikä on vaikuttanut ammatilliseen järjestäytymiseen. Järjestäytyminen puolestaan vaikuttaa Norjassa työehtosopimusten kattavuuteen, sillä alakohtaisia työehtosopimuksia täytyy noudattaa vain yrityksissä, joissa riittävän suuri osuus työntekijöistä kuuluu ammattiliittoon. Norjaa koskevat tulokset osoittavat, että ammattiliitoilla on tyypillisemmin myönteisempiä vaikutuksia kuin Yhdysvalloissa. Norjalaisissa tutkimuksissa työpaikoilla toimivien ammattiliittojen on havaittu johtavan tuottavuuden ja palkkojen nousuun, eriarvoisuuden vähenemiseen ja tuoteinnovaatioiden lisääntymiseen. Vaikutukset vaihtelevat kuitenkin eri aloilla ja työntekijäryhmissä.

Artikkelissa tarkastellaan myös sitä, miten ammattiliitot muokkaavat yritysten teknologisia valintoja ja markkinavoimaa. Näiden tulosten perusteella kirjoittaja tekee useita johtopäätöksiä, jotka koskevat ammattiliittojen tukemista, työehtosopimusneuvottelujen rakenteita ja strategioita ammattiliittojen myönteisten ja kielteisten vaikutusten tasapainottamiseksi.

Jotain uutta, jotain vanhaa

On mielenkiintoista verrata tämän vuoden Nordic Economic Policy Review’tä Lars Calmforsin 35 vuotta sitten toimittamaan kirjaan Wage Formation and Macroeconomic Policy in Nordic Countries (Calmfors 1990). Tuolloin käytiin vilkasta keskustelua siitä, voisiko keskitetty työehtosopimusneuvottelujärjestelmä selittää alhaista työttömyyttä Pohjoismaissa.

Kirjassa analysoitiin palkkojen muodostumista Pohjoismaissa käyttämällä aikasarjaregressiota ja maakohtaisia paneeliaineistoja, jotka perustuivat silloisiin teoreettisiin ammattiliittomalleihin. Kirja sisälsi sekä teoreettisia että empiirisiä puheenvuoroja, joissa tutkittiin neuvottelujärjestelmää Pohjoismaissa.

Kirjan kirjoittamisen jälkeen monet asiat ovat muuttuneet. Pohjoismaat ovat kokeneet kaksi vakavaa taantumaa, joissa työttömyysasteet ovat nousseet historiallisen korkeiksi. Ruotsi ja Suomi ovat liittyneet Euroopan unioniin. Suomi on ottanut euron käyttöön, ja Tanska on sitonut valuuttansa euroon. Ruotsi ja Norja ovat siirtyneet sidotuista valuuttakursseista vapaasti kelluviin valuuttoihin. Globalisaatio haastaa kaikkien Pohjoismaiden työmarkkinat.

Taloustieteen muutokset ovat olleet yhtä suuria. Maaregressiot ja vuosittaista dataa käyttävät aikasarjaregressiot ovat pääosin kadonneet tieteellisistä aikakauskirjoista. Institutionaalisten muutosten kausaalivaikutusten arvioimiseen suhtaudutaan paljon aiempaa vakavammin. Nykykäytäntö on käyttää mikroaineistoja, eli yksilö- ja yritysdatoja, ja rakentaa tutkimusasetelmia, jotka mahdollistavat uskottavia vastauksia syy- ja seuraussuhteita koskeviin kysymyksiin.

Silti tuon 35 vuotta sitten kirjoitetun kirjan teemat ovat edelleen ajankohtaisia. Palkanmuodostuksen vaikutus makrotaloudelliseen suorituskykyyn on edelleen tärkeä, vaikka keskitetyt neuvottelut on korvattu koordinoiduilla neuvottelujärjestelmillä kaikissa Pohjoismaissa. Mielenkiintoista on myös se, että kyseisen kirjan johdannossa käsitellään julkisen sektorin palkkaneuvottelujen merkityksen kasvua ja sen vaikutusta keskitettyyn palkkaneuvottelujärjestelmään. Kirjan kirjoittamisen jälkeen julkisen sektorin työllisyyden merkitys on kasvanut huomattavasti.

Myös ammattiliitot ovat edelleen tärkeitä pohjoismaisilla työmarkkinoilla, mutta niitä koskeva tutkimus on siirtynyt pois teoreettisista ammattiliittomalleista uusiin kysymyksiin, kuten ammattiliittojen vaikutukseen tuottavuuteen ja innovaatioihin. Erityisesti Norjassa tehdään paljon ammattiliittojen laajempia vaikutuksia koskevia tutkimuksia. Osin nämä yhdistyvät malleihin, joissa sekä työntekijä- että työnantajapuolella on monopoli- tai monopsonivoimaa, ja esimerkiksi ammattiliittojen vaikutus palkkatasoon riippuu siitä, miten keskittyneitä markkinat ovat. Tähän mennessä työnantajien markkinavoiman vaikutuksia palkkatasoon on tutkittu lähinnä teollisuudessa, ja tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia myös julkista sektoria, jossa työnantajilla voi olla jopa enemmän markkinavoimaa kuin teollisuudessa.

Ulkoisen toimintaympäristön muutokset ovat myös herättäneet uusia kysymyksiä, kuten miksi Pohjoismaiden historiallisesti korkea järjestäytymisaste on alkanut laskea joissakin Pohjoismaissa ja minkälaisilla politiikkatoimenpiteillä onnistutaan torjumaan EU:n työvoiman vapaan liikkuvuuden aiheuttamaa sosiaalista dumppausta työmarkkinoilla. Tähän mennessä työvoiman vapaa liikkuvuus on vaikuttanut palkkoihin erityisesti rakennusteollisuudessa.

Uusien menetelmien ja aineistojen ansiosta vanhoihin ja uusiin kysymyksiin voidaan vastata aiempaa uskottavammin.

Uusien menetelmien ja aineistojen ansiosta vanhoihin ja uusiin kysymyksiin voidaan vastata aiempaa uskottavammin. Yhteiskunnalliset muutokset luovat myös jatkuvasti uusia kysymyksiä, joihin on vastattava.

Pohjoismaisen mallin tulevaisuus?

Pohjoismainen työmarkkinamalli on muuttunut vuosikymmenten aikana vastauksena yhteiskunnallisiin muutoksiin. Mallin on muututtava myös tulevaisuudessa, jotta se pysyy elinvoimaisena. Tällä hetkellä malli toimii kohtuullisen hyvin, eikä mallille ole ehdotettu vakavasti otettavaa korvaajaa. Järjestäytymisasteen lasku kuitenkin uhkaa mallin tulevaisuutta. Esimerkiksi Ruotsissa käydään aktiivista keskustelua siitä, miten ruotsalaista työmarkkinamallia ylläpitävät työnantajat, jotka kuuluvat usein työnantajajärjestöihin. Järjestäytymisasteen lasku tarkoittaa myös ammattiliittojen voiman heikkenemistä, mikä saattaa tulevaisuudessa näkyä myös työnantajien järjestäytymisessä. Jos järjestäytyminen rapautuu sekä palkansaaja- että työnantajapuolella, voi pohjoismaisen työmarkkinamallin tulevaisuus olla uhattuna.