1. T&Y-lehti
2. Pienillä eroilla on suuri merkitys koulutusvalinnoissa

Pienillä eroilla on suuri merkitys koulutusvalinnoissa

Yllättävän monet tärkeät asiat elämässäni, kuten nykyinen ammattini ja ystäväpiirini, ovat muotoutuneet pitkälti nuorena tekemieni koulutusvalintojen seurauksena. Niinpä hirvittääkin ajatella, kuinka vajavaisen tiedon pohjalta ja sattuman kautta valintoja tuli tehtyä. Yliopiston pääaineestani, taloustieteestä, satuin kuulemaan ensimmäistä kertaa ja kiinnostumaan lukion valinnaisella taloustiedon kurssilla, ja Jyväskylän yliopisto valikoitui opinahjoksi pääasiassa sen tuttuuden ja läheisyyden vuoksi.

Tutkimusten valossa en ole suinkaan ainoa, jonka koulutusvalintoja ovat ohjanneet pieniltä vaikuttavat tekijät. Esimerkiksi vain niukasti pienemmät korkeakoulujen hakemuskustannukset tai vanhemman sisaruksen pääseminen rimaa hipoen tiettyyn opiskelupaikkaan voivat vaikuttaa merkittävästi nuoren korkeakoulutukseen osallistumiseen tai korkeakoulu- ja alavalintoihin (Pallais 2015, Altmejd et al. 2020). Pienet tuuppaukset näyttävät vaikuttavat eniten nuoriin, joiden perhetausta ja muut taustatekijät ennustavat alhaista osallistumistodennäköisyyttä.

Koska erityisesti heikommasta asemasta ponnistavien nuorten koulutusvalinnat vaikuttavat herkiltä erilaisille tiedon saatiin ja hakemiseen liittyville esteille, tulisi yhteiskunnan suhtautua vakavasti pelikentän tasoittamiseen tällaisten tekijöiden osalta. Esteitä madaltavat toimenpiteet ja muutokset koulutusjärjestelmän pelisääntöihin voivat maksaa itsensä monikertaisesti takaisin paremman mahdollisuuksien tasa-arvon muodossa.

Mitkä kuviteltavissa olevat koulutusjärjestelmämme uudistukset sitten voisivat edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa? Eräs itseäni kiinnostava kysymys liittyy toisen ja kolmannen asteen koulutuksen tutkintorakenteen rooliin. Suomen nykyinen varhaiseen erikoistumiseen perustuva duaalimalli pakottaa koulutukseen hakevat nuoret tekemään jo hakuvaiheessa hankalia päätöksiä, joilla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Opiskelupaikan saaminen lukiosta tai ammattikoulusta, yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta tai tietyltä opintoalalta voi olla ratkaisevaa nuoren lopullisen koulutustason ja erikoistumisalan määräytymisen kannalta.

Kun nuori joutuu tekemään hakupäätöksiä epävarmana eri vaihtoehtojen soveltuvuudesta omiin kykyihin ja tarpeisiin, virheen mahdollisuus on erityisen suuri, mikäli tietyn koulutussektorin tai -alan valintaan liittyy paljon kitkaa esimerkiksi heikkojen taustatietojen tai opiskelupaikan etäisyyden takia. Tästä syystä nykymallimme voi olla ongelmallinen yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Nuorten tulisi saada kypsytellä lopullista koulutusvalintaansa pidempään kuin nykyisin on mahdollista.

Vaihtoehtona olisi ns. anglosaksisen mallin tapaan ottaa nuoret sisään nykyistä yleissivistävämpiin oppilaitoksiin ja antaa heidän kypsytellä lopullista koulutusvalintaansa pidempään. Muun muassa Bordon ja Fu (2015) ovat Chilen järjestelmään liittyvässä tutkimuksessaan arvioineet anglosaksisen mallin johtavan yhteiskunnan kokonaisedun ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta parempaan lopputulokseen.

Viitettä nykyisen tutkintorakenteemme ongelmallisuudesta antaa se, että perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaihe sekä myöhemmät korkea-asteen valinnat jakavat voimakkaasti nuoria akateemisille ja ammatillisille koulutuspoluille perheen koulutustaustan mukaisesti (Härkönen ja Sirniö 2020). Eri yliopistoalojen maantieteellinen saavutettavuus on myös ollut merkittävässä yhteydessä nuorten alavalintoihin (Suhonen 2014). Näiden tulosten perusteella ei voida antaa varmoja politiikkasuosituksia, mutta ne kielivät järjestelmän kyvyttömyydestä tasoittaa eroja koulutusvalinnoissa erilaisista perheistä ja eri alueilta tulevien kesken.

Mikäli nykyistä tutkintorakennetta päädyttäisiin uudistamaan joustavampaan suuntaan, mitä tarkemmin ottaen kannattaisi tehdä? Ehkäpä yksinkertaisinta olisi lähteä liikkeelle kokeilemalla korkeakoulutuksen duaalimallin purkamista teknillisellä ja kauppatieteellisellä alalla, joilla erot yliopisto- ja ammattikorkeakoulusektorien välillä ovat jo nykyisellään pieniä. Jo nyt AMK-tutkinnon suorittaneet voivat hakea näiden alojen maisteriohjelmiin yliopistoissa. Päätyminen yliopiston kauppatieteen tai tekniikan kandidaattilinjalle tarjoaa kuitenkin edelleen tradenomi- ja insinööriohjelmiin nähden merkittävän ohituskaistan ylimpiin koulutusasteisiin.

Nähdäkseni harppaus yhdenmukaisempiin, esimerkiksi yliopisto- ja AMK-sektorin yhteistyössä järjestämiin kaupallisteknillisiin kandidaattiohjelmiin ei olisi suuren suuri. Yliopisto-opiskelijoiden ohituskaistan purkamista edesauttaisi myös eri oppilaitoksista valmistuneiden kandidaattien asettaminen kilpailemaan keskenään maisteriohjelmiin pääsystä keskitetyn hakujärjestelmän kautta.

Vielä pidemmälle viedyssä mallissa opiskelijoiden annettaisiin valita pääaineensa kaupallisten ja teknillisten aineiden joukosta opintojen kuluessa. Tämäkään ei olisi kovin radikaali muutos. Ovathan kauppatieteiden ja tekniikan alan ohjelmat jo nykyisellään saman katon alla monissa korkeakouluissa, ja kauppatieteellisellä alalla viivästetyllä pääaineen valinnalla on pitkät perinteet.

Onko historian saatossa rakentuneiden, suhteellisen hyvin toimivien koulutusinstituutioiden myllääminen edellä kuvatulla tavalla järkevää, mikäli sillä saavutetaan lähinnä pientä parannusta ylimpien koulutusasteiden saavutettavuuteen? Tässä voi hyvinkin olla järkeä: kuten edellä pyrin osoittamaan, pienilläkin eroilla voi olla suuri merkitys, kun puhutaan koulutusvalinnoista.