Onko Laborella ja Etlalla tulevaisuutta?
TÄSSÄ SITÄ MUINA PORVAREINA kirjoitellaan umpivasemmistolaisen propagandapajan lehteen. Sellaiseksihan oman puolueeni kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti luonnehti taannoin Laborea internetissä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on sekin saanut kuulla kunniansa somessa. ”Kaikille lienee selvää, ettei Etlaa voi pitää vakavasti otettavana tutkimuslaitoksena vaan pikemmin elinkeinoelämän lobbaustoimistona […]”, tykitteli nykyinen SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà.
Hupaisa somekeskustelu heijastaa aitoa ongelmaa. Laboren taustalla on ammattiyhdistysliike, Etlalla elinkeinoelämän järjestöt. Tutkimuslaitosten asema perustuu siihen, että ne tuottavat ja niiden uskotaan tuottavan taustayhteisöistään riippumatonta tutkimusta. Niiden on kuitenkin entistä vaikeampi ylläpitää uskoa riippumattomuuteensa polarisoituneessa ilmapiirissä. Ajatus siitä, että aatteellisesti sitoutunut taho haluaisi rahoittaa propagandan sijasta riippumatonta tutkimusta on somen pauhaajille vieras.
Osa taustavoimista näyttää myös epäilevän riippumattomuuden hyötyjä. Näyttävin esimerkki tästä oli liikemies Björn Wahlroosin uudehkossa kirjassaan kuvaama tapahtumasarja. Wahlroos kertoo tyytyväiseltä kuulostaen, kuinka Etlan johto vaihdettiin, kun yritystukitutkimuksen tulokset eivät miellyttäneet vuorineuvoksia.
LABORELLA ON OLLUT samansuuntaisia kokemuksia. Hyvin koulutettujen keskusjärjestö Akava vetäytyi Laboren tai oikeammin sen edeltäjän rahoittamisesta. Silloisen puheenjohtajan Sture Fjäderin puheiden perusteella on ilmeistä, että vetäytymisen syynä oli tyytymättömyys tutkijoiden Akavan linjasta poikkeaviin näkemyksiin.
Labore ja Etla kokevat siis painetta kahdesta suunnasta. Yleisöä ja päättäjiä on yhä vaikeampi vakuuttaa riippumattomuudesta. Osa rahoittajista haluaisi taas laitosten tukevan suoraan omia edunvalvonnallisia tavoitteitaan.
Kehitys on huolestuttava. Akateemisesti korkeatasoinen Suomen työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän tutkimus on keskittynyt Etlaan ja Laboreen. Muualla tätä kansallisen itseymmärryksen kannalta olennaista tutkimusta tehtäisiin ehkä yliopistoissa. Meillä se on paljolti tutkimuslaitosten varassa.
Wahlroos ja Fjäder eivät myöskään tunnista tutkimuslaitosten taustayhteisöilleen tuottamaa arvoa. Pidemmällä aikavälillä on hyödyllistä, että omia tärkeitä asioita pitää esillä riippumattomaksi tunnettu taho.
Tutkimuslaitokset voivat toimia luotettuina todenpuhujina rahoittajilleen. Ne auttavat varmistamaan, etteivät pohatat ja ay-pamput ala liikaa uskoa omia juttujaan.
Tutkimuslaitokset voivat myös toimia luotettuina todenpuhujina rahoittajilleen. Ne auttavat varmistamaan, etteivät pohatat ja ay-pamput ala liikaa uskoa omia juttujaan.
NYKYINEN LABOREN johtaja Mika Maliranta kuului niihin yritystukitutkijoihin, joiden näkemyksien vuoksi Etlan johto meni vaihtoon. Hänen T&Y:n pääkirjoituksessa esittämänsä analyysi jupakasta oli optimistinen. Malirannan mukaan Wahlroos teki palveluksen nostamalla tutkimuslaitosten aseman keskusteluun. Kohu myös vei ”useisiin suuntiin oppia siitä, miten suhteita tutkimuslaitoksiin hoidetaan asiallisesti”.
Haluaisin uskoa, että ”useat suunnat” ovat tosiaan ottaneet opiksi. En kuitenkaan voi olla huolestumatta Laboren ja Etlan tulevaisuudesta. Yhteiskunnallisen keskustelun muutos on tehnyt niistä aiempaa hauraampia.
Toivon, että T&Y-lehden vaikutusvaltaiset lukijat vaalivat kumpaakin näistä instituutioista omasta poliittisesta kannastaan riippumatta.
Heikki Pursiainen
ekonomisti, VTT
