1. T&Y-lehti
2. Nuoren paikka on koulussa

Nuoren paikka on koulussa

Kaikenlainen toisen asteen koulutus ehkäisee nuorten miesten rikollista käyttäytymistä.

Tutkimuspäällikkö Hanna Virtanen Etlasta kertoo:

”Tilastoista nähdään, että matalasti koulutetut ovat yliedustettuina rikollisten joukossa. Käräjäoikeudessa tuomituista 25–40-vuotiaista noin puolet on pelkän peruskoulun varassa ja ehdottomaan vankeuteen tuomituista 75 prosenttia. Koko populaatiossa pelkän peruskoulun suorittaneiden osuus on kuitenkin vain 15 prosenttia. Sama ilmiö on havaittu muissakin maissa. Tiedämme siis, että koulutustason ja tuomioiden välillä on yhteys, korrelaatio.

Meitä kiinnosti se, vähentääkö koulutus rikoksia. Tilastoissa havaittu korrelaatiohan voi johtua myös siitä, että pohjalla on joku yhteinen tekijä, vaikkapa haasteita elämänhallinnassa, minkä seurauksena nuori tekee enemmän rikoksia eikä hanki koulutusta. Tai kyseessä voi olla jopa käänteinen kausaliteetti – jos tulee tehneeksi rikoksen, elämä lähtee alamäkeen eikä koulutusta enää kerry.

Kuvio. Koulutuspaikan vaikutus rikollisuuteen

Kuvio kertoo, mikä osuus vuosina 1996–2003 peruskoulusta valmistuneista miehistä on tullut tuomituksi käräjäoikeudessa 16–21-vuotiaana. Kuvioon merkityn sisäänpääsyrajan ylittäneet nuoret (punaisen pystyviivan oikealla puolella) tulivat valituksi johonkin hakutoiveeseensa, kun taas rajan alapuolelle jääneet nuoret eivät saaneet mitään toisen asteen opiskelupaikkaa. Etäisyyttä sisäänpääsyrajasta mitataan arvosanayksiköillä. Esimerkiksi arvo -1,0 tarkoittaa yhtä kokonaista arvosanaa arvosteluasteikolla 4–10.

Lähde: Huttunen ym. 2023.

Koulutuksen kausaalivaikutuksen selvittäminen auttaisi kertomaan, onko toisen asteen koulutus tehokas keino vähentää rikollisuutta. Kaikkein luotettavimmin sitä voitaisiin tutkia arpomalla nuoret koulutukseen ja sen ulkopuolelle. Näin voitaisiin varmistaa, että koulutukseen osallistuminen ei olisi yhteydessä rikoksentekoriskin kanssa. Tämä ei eettisistä syistä ole mahdollista. Koska satunnaistettu koe on poissa laskuista, mahdollisuudeksi jää hyödyntää luonnollista koeasetelmaa, jossa satunnaisuuden aiheuttaa jokin muu kuin tutkijan luoma kokeellinen tilanne.

Me käytimme tutkimuksessa toisen asteen sisäänpääsyrajoja. Ne luovat satunnaisuutta siihen, kuka hakijoista lopulta päätyy millekin koulutuspolulle. Tutkimusasetelma perustuu ajatukseen, että juuri ja juuri valituksi tulleet nuoret ovat keskimäärin samankaltaisia niiden nuorten kanssa, jotka jäivät niukasti ilman koulutuspaikkaa.

Editorin hyvä ehdotus

Tutkimusprosessi on ollut pitkä. Minä käytin tätä koeasetelmaa jo vuonna 2016 valmistuneessa väitöskirjassani. Sen jälkeen Kristiina Huttunen, Tuomas Pekkarinen ja Roope Uusitalo ehdottivat, että tekisimme samalla asetelmalla tutkimuksen, jossa tarkastelisimme rikollisuutta. Aloitimme yhteisen projektin vuonna 2016.

Lähettelimme vuonna 2019 valmistunutta työpaperia tieteellisiin lehtiin, mutta saimme monta hylkäystä. Jokaisen kielteisen päätöksen jälkeen hioimme tutkimusta eteenpäin. Vihdoin Journal of Public Economicsista löytyi editori ja refereet, jotka näkivät tutkimuksemme arvon. Lisäksi saimme editori Christopher Waltersilta vielä mainion ehdotuksen, joka paransi tutkimustamme entisestään niin, että saimme sen lopulta hyväksytyksi tähän hienoon lehteen.

Alun perin olimme katsoneet pelkästään sitä, miten koulutukseen pääsy välittömästi peruskoulun jälkeen vaikuttaa rikollisuuteen. Tutkimuksemme osoitti, että tällä on valtava vaikutus: koulutuspaikan saaminen puolitti poikien todennäköisyyden tulla tuomituksi käräjäoikeudessa peruskoulun päättymistä seuraavien kymmenen vuoden aikana, kun vertailukohtana olivat ne nuoret miehet, jotka jäivät täpärästi ilman opiskelupaikkaa. Tytöillä vaikutuksia ei havaittu.

Vaikka tulokset osoittivat vakuuttavasti sen, että toisen asteen koulutuspaikan saaminen vähensi nuorisorikollisuutta pojilla, avoimia kysymyksiä jäi vielä monia. Johtuiko vaikutus ennen kaikkea koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten kaveripiiristä? Vaikuttiko alun perin saatu hylkäys vaikkapa siihen, mihin kouluihin nuoret lopulta päätyivät opiskelemaan? Vai vaikuttiko peruskoulun jälkeinen välivuosi jollakin muulla tavoin nuoren rikoskäyttäytymiseen?

Editori Walters ehdotti, että hyödyntäisimme tutkimuksessamme myös muita sisäänpääsyrajoja, jotta pääsisimme työssämme eteenpäin. Vinkin saatuamme keskityimme vielä kahteen ryhmään: niihin, jotka olivat hakeneet sekä lukioon että ammatilliseen koulutukseen, ja niihin, jotka hakivat sekä kilpailtuihin että vähemmän kilpailtuihin lukioihin. Kummankin ryhmän lopullinen koulutuspolku määrittyi koulun sisäänpääsyrajojen perusteella.

Nämä tulokset näyttivät, että koulutuksen sisällöllä (lukio vs. ammatillinen), koulutuksen laadulla tai koulukavereilla ei ollut mitään vaikutusta poikien todennäköisyyteen tehdä rikoksia. Tulokset osoittivat, että koulussa olo suojelee poikia rikolliselta käyttäytymiseltä vuosina, jolloin riski tehdä rikoksia on suurimmillaan. Kuusitoistavuotiaiden pitää pysyä koulussa. Missä koulussa – sillä ei ole rikollisen käyttäytymisen kannalta niin väliä. Tulokset antavat tukea pari vuotta sitten tehdylle päätökselle nostaa oppivelvollisuusikää. Tutkimuksen perusteella saadaan lisää tietoa myös koulutuksen ulkoisvaikutuksista: koulutusinvestoinneilla luodaan paljon muutakin hyvää kuin parempaa työllisyyttä ja ansiotuloja.

Neljän tekijän soppa

Meillä oli työssä ehkä liian monta kokkia. Neljä tekijää oli tällaiseen tutkimukseen tosi paljon. Eteneminen oli sen takia varmasti hitaampaa, mutta se oli myös tosi hauskaa, enkä vaihtaisi niitä vuosia ja kiivaitakin keskusteluja mihinkään. Kun ehdollinen julkaisupäätös tuli marraskuun loppupuolella, ehdimme laittaa Whatsappissa kuvat siitä, miten kilistelimme kodeissamme julkaisulle. Oli tarkoitus mennä joulun jälkeen yhdessä syömään ja juhlistamaan sitä, mutta se jäi sitten tekemättä.”