1. T&Y-lehti
2. Löysäläinen ja hyvinvointivaltio

Löysäläinen ja hyvinvointivaltio

Eino Leinon kirjaton, karjaton mies ei vielä tuntenut isänmaallisuutta, mutta pian Suomi muuttui.

EINO LEINON Löysäläisen laulu on kiistatta Suomen runouden klassikkoja. Vesa-Matti Loirin tulkinta runosta – Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin säveltämänä – on vuonna 1980 ilmestyneen Leino 2 -levyn avauskappale.

Runo on pahasti alkoholisoituneen ja voimiaan jo menettäneen runoilijan myöhäiskauden helmiä. Suomen kansakunta oli toipumassa vuoden 1918 poik­keuksellisen verisestä sisällissodasta. Kansakunta oli riekaleina, eivätkä talouskasvun näkymät olleet lupaavat. Oli aika alkaa rakentaa vahvaa valtiovaltaa, joka tukee talouskasvua ja yhteiskunnallista kehitystä.

Kuten vuoden 1993 talousnobelisti Douglass C. North (1990) kuuluisassa kirjassaan Institutions, Institutional Change and Economic Performance korostaa, talouskasvuun tarvitaan toimivat muodolliset instituutiot, kuten lainsäädäntö, hallinto- ja oikeusjärjestelmä, omistusoikeudet ja sopimusinstituutiot sekä poliittiset instituutiot. Tarvitaan myös markkinoiden toimivuutta edistäviä instituutioita, kuten kilpailuvirasto.

North korostaa myös epämuodollisten instituutioiden merkitystä. Ne ovat kirjoittamattomia sääntöjä, normeja, arvoja ja käyttäytymismalleja, jotka muokkaavat ja ohjaavat toimintaa yhteiskunnassa. Ne eivät perustu lakiin, vaan sosiaaliseen hyväksyntään, moraaliin, perinteisiin tai kulttuuriin.

Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Kruununkin kyyti
liika ois hälle kenties,

AVAUS HETI KERTOO, ETTÄ runossa käsitellään köyhyyttä ja osattomuutta. Runon päähenkilö on ”kirjaton”, joka viittaa niukkaan inhimilliseen pääomaan, ja ”karjaton”, eli hänellä ei ole myöskään tuotantopääomaa. Hän on irrallinen, yhteiskunnan ulkopuolella elävä ihminen. Hän ei auta valtiota, eikä valtio häntä.

Tämä todetaan lyyrisesti:

outoja hälle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
Puolue, perhe ja muu,
verot, verka ja velka ja ies.
Kuntahan, yhteiskuntahan
kuulumaton,
huonoin hän kansalaisista
kaikista on,
ellei hän kuulunekin
elon varmemman valtiohon,
jonka lie linnat ja maat
liki taivahan auringon.

Tällaiselta kansalaiselta on turha odottaa isänmaallisuutta. Kun kansalaisilta puuttuu isänmaallisuutta, valtiovallan mahdollisuudet huolehtia ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta ovat heikolla tolalla. Suomalaisessa keskustelussa on usein tuotu esiin näkemys, että valtiovallan sosiaalipoliittiset panostukset sisällissodan jälkeen vahvistivat Suomen puolustuskykyä. Se oli tarpeen kommunistisen Neuvostoliiton hyökätessä 1939.

Bruno Caprettinin ja Hans-Joachim ­Vothin tutkimus presidentti Franklin D. Rooseveltin 1930-luvulla toteuttamasta New Deal -reformista antaa tutkimuksellista tukea tälle näkökannalle. Reformilla vauhditettiin Yhdysvaltojen toipumista suuresta lamasta. Tämän lisäksi reformi tutkitusti lisäsi kansalaisten isänmaallisuutta. Niin sanottua luonnollista koeasetelmaa hyödyntämällä voitiin vahvistaa, että kyse oli nimenomaan kausaalisuhteesta: kansalaisen saama tuki valtiolta lisäsi hänen isänmaallisuuttaan, ja vaikutus ulottui vuosikausiksi eteenpäin. Tämä oli tarpeen, kun imperialistinen Japani hyökkäsi Yhdysvaltoihin vuonna 1941. Aapo Stenhammar kirjoitti perusteellisemman kuvauksen kyseisestä tutkimuksesta T&Y:n numerossa 4/2025.

Vei elon viima mun kukkani.
Jäljelle jäi vain työ
päivien päättymätön,
sydäntuskani talvinen yö.
Järjestykää, polot järjet,
tai Taivahan leimaus lyö:
Miekkoinen nainen ja mies,
ens syksynä leipää ken syö.

RUNOSSA KERROTAAN, MITÄ ihan kenelle tahansa voi elämässään tapahtua: ihmis­elon kyyti voi olla niin kylmää ja tuskaisaa, että elämänhallintakin saattaa pettää. Elämä on epävarmaa.

Taloustieteilijä ymmärtää, että riskeihin varautuminen on rationaalista. Ongelmana on, että yksityiset vakuutusmarkkinat ovat monella tapaa epätäydelliset. Ne eivät tarjoa vakuutusta siltä varalta, että sattuu olemaan luonnoltaan maanisdepressiivinen tai että parisuhteen ongelmat johtavat sellaisiin elämänhallintaongelmiin, että tulonhankkimiskyvyt lamaantuvat.

Hyvinvointivaltion sosiaalivakuutusjärjestelmä paikkaa tätä markkinapuutetta. Teoreettisia perusteluja tälle löytyy filosofi John Rawlsin teoksesta Theory of Justice (Oikeudenmukaisuusteoria). Hänen esittämänsä ajatuksen mukaan yhteiskunnan perusrakenteet tulisi suunnitella niin, että ihmiset valitsevat ne tietämättä omaa asemaansa yhteiskunnassa. Ainutkertainen elämä on hauras, ja moni asia voi mennä pieleen ilman ihmisen omaa vaikutustakin. Siksi moni varmasti valitsisi syntyä hyvinvointivaltioon – maahan, jossa kaikkein heikoimmistakin pidetään huolta.

Asialla on käytännöllisempikin puoli. Kansalaisten osattomuus ja elämänhallintaongelmat tulevat myös valtiolle kalliiksi. Hulttiot särkevät paikkoja. Omaisuuden suojelu ja korjaaminen ei ole halpaa. Osattomat kansalaiset eivät myöskään innovoi, joten talouden kasvumahdollisuuksia jää hyödyntämättä. Taloustieteellisessä huippututkimuksessa on todettu, että Yhdysvalloissa on menetetty kenties miljoonia innovaattoreita viimeisen viiden vuosikymmenen aikana eriarvoisuuden takia. Suomi on pärjäillyt paremmin.

DYNAAMISESSA TALOUDESSA tarvitaan paitsi innovaatioita myös työntekijöiden riskinottokykyä ja liikkuvuutta työpaikkojen välillä. Acemoglu ja Shimer (2000) esittävät tutkimusnäyttöä siitä, että hyvin suunniteltu ansiosidonnainen työttömyysvakuutusjärjestelmä voi tukea tuottavuuskasvua. Kun työntekijöillä on riittävä ansioturva, he uskaltavat helpommin siirtyä uusilla innovaatioilla luotuihin alussa epävarmoihin työpaikkoihin. Ja kun innovaattorit tietävät, että työvoima uskaltaa liikkua työmarkkinoilla, heillä on suuremmat kannustimet innovoida, koska onnistuessaan he tietävät työvoimaa olevan tarjolla.

Myös yrittäjät ja innovaattorit hyötyvät sosiaaliturvasta. Eräs menestyksekäs suomalainen startup­-yrittäjä totesi kerran, että Suomessa on hienot olot yrittää. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Suomessa ei tarvitse miettiä, käyttääkö niukkoja rahavaroja investointiin vai yksityiseen sairausvakuutukseen. Toisin sanoen hyvinvointivaltiossa yrittämisen riski ei sentään tarkoita omalla hengellä leikkimistä. Lisäksi yrittäjä korosti luottamuksen merkitystä. Kun riski tulla petetyksi on pieni, dynaamiselle yrittäjyydelle on hyvät lähtökohdat.

Vaan mua naurattaa,
mua itkettää iki, ain,
heikkous heltymätön
sanan, vapauden vainoajain.
Minkä he mahtavat?
Pikkuisen piinata vain,
pitkittää, mikä on
kuitenkin täyttymys lain.

EINO LEINON LAATIESSA runoaan Suomen kansakunta oli siis rikki. Kapinan kukistanut valtaeliitti oli vahvoilla ja vastapuoli kahleissa. Toisaalta eliitin vastapuolella, eli ”kansalla”, oli vahvuuksia: se oli kansainvälisestikin vertaillen poikkeuksellisen lukutaitoinen. Kyky omaksua uusia ajatuksia kirjoista ja lehdistä kasvattaa kansan vapauden kaipuuta.

Eino Leinon laatiessa runoaan Suomen kansakunta oli rikki. Kapinan kukistanut valtaeliitti oli vahvoilla ja vastapuoli kahleissa.

Suomen sisällissodan jälkeenkin peli oli siis niin sanotusti edelleen kesken. Kyse oli kakun kasvattamisesta ja jakamisesta valtaeliitin ja kansan välillä. Eliitillä oli poliittinen kyky ottaa välittömästi iso pala kakusta. Luovuttamalla valtaa kansalle se sen sijaan menetti osan kakusta. Toisaalta kompromissit vastapuolen kanssa estävät tulevia kapinayrityksiä ja saattavat myös johtaa pitkän aikavälin talouskasvuun, eli isompaan kakkuun. Silloin kumpikin voi lopulta saada enemmän kakkua.

Acemoglu, Robinson ja Torvik (2020) ovat analysoineet tätä peliä taloustieteellisen formaalisti. Vaikka Löysäläisen laulun kertojalla on vahva näkemys talouden lakien sanelemasta vääjäämättömästä lopputuloksesta, tutkijoiden analyysin johtopäätös on epäileväisempi. Monessa maassa peli on sujunut paljon huonommin. Kansalaisyhteiskunta ei ole vahvistunut tasapainoisesti valtiovallan kanssa.

Vuoden 2024 talousnobelistien Acemoglun ja Robinsonin (2019) kielikuvaa käyttäen: yhteiskunnallinen kehitys ei ole kulkenut despoottisen valtiovallan ja anarkian välissä kulkevaa ”kapeaa käytävää” pitkin. Näitä esimerkkejä löytyy niin idästä kuin lännestä.

Myöhemmin runossa todetaan:

Sentään ma, ah, häpeäisin
häntä, ken leipäänsä syö,
kun isän, äidin ja lapsen
ja kullankin kuolema lyö.

HYVINVOINTIVALTION YKSI HAASTE on, että se voi houkuttaa vapaamatkustamiseen, ”löysäläisyyteen”. Epämuodollisilla instituutioilla voi olla tärkeä paikkaava rooli tässä. Sosiaalinen paine, maine ja tavat saattavat ylläpitää suurta työn tarjontaa korkeista veroasteista huolimatta. Häpeän välttäminen on tärkeä motivaattori.

Kansakunnan homogeenisuus voi olla joissakin tilanteissa vahvuus. Alesina, Glaeser ja Sacerdote (2001) osoittavat, että etninen ja kulttuurinen heterogeenisyys heikentävät kansalaisten halukkuutta tukea tulonsiirtoja ja julkisia palveluja. Tällaisissa oloissa on vaikeampi rakentaa kattava hyvinvointivaltio. Ihmiset eivät luota siihen, että resurssit hyödyttävät ”meitä” eivätkä ”heitä”.

Runon viimeinen säkeistö kutoo runon säikeet hienosti yhteen:

Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Maan vai taivahan laps?
Tai helvetin hehkuun on ties!
Outoja sulle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
puolue, perhe ja muu:
on sulla sun itsesi ies.

Taloustieteen oppikirjan mukaan talouskasvun ansio on siinä, että kansalaisilla on yhä enemmän mahdollisuuksia tehdä valintoja, eli todellinen vapaus lisääntyy. Hyvinvointivaltion idea on pyrkiä varmistamaan, että tämä koskee kaikkia kansalaisia. Tätä on korostanut muun muassa vuoden 1998 talousnobelisti Amartya Sen.

Neuvostoihminen eli valtiota varten. Hyvinvointivaltion ihminen sen sijaan on vapaa valitsemaan itse elämänsä suunnan, työnsä, arvonsa ja identiteettinsä. Vapaudella on kuitenkin hintansa. Kehitys ei mene kohti taakattomuutta: vaikka kansalaisen vapaus kasvaa, on hänellä yhä painavampi taakkansa – nimittäin hän itse, ”on sulla sun itsesi ies”.

Kun kommunismi romahti, moni kommunististen maiden kansalainen joutui tuskaisesti kohtaamaan tuon totuuden. Kaikki eivät kestäneet ajatusta selvinpäin. Humalainen kansalainen ei piittaa, kuka hallitsee. Se kyllä sopii monelle vallanpitäjälle. Punk-bändi Eppu Normaalin Kaljanlanttauslaulussa (sanat Mikko Saarela) huomautetaan:

Jos haluatte pitää vallankahvasta
Niin älkää herättäkö rahvasta

Kommunismissa vallanpitäjällä ei ole intressiä kouluttaa kansaa eikä lantrata olutta.

Vapauden mukanaan tuomia pahoinvoinnin oireita nähdään hyvinvointivaltiossa kaikkialla. Tekisi mieli tokaista, kuten moni on tehnyt, että ”valitettava tapaus, sellaista on vapaus”. Siihen ei tarvitse antautua. Hyvinvointivaltion kehittäminen on loputonta taistelua hyvinvoinnin puolesta ja pahoinvointia vastaan – vapauden huumassa se saattaa joskus unohtua.