1. T&Y-lehti
2. Koulutuksen yhteys sosiaaliseen liikkuvuuteen vahvistuu

Koulutuksen yhteys sosiaaliseen liikkuvuuteen vahvistuu

Suomalaisen yhteiskunnan luokkarakenne on valkokaulustunut viime vuosikymmeninä. Muutos näkyy myös sosiaalisen liikkuvuuden sisällöllisenä muutoksena. Huomattavasti suurempi osa kohorteista syntyy hyväosaisiin perheisiin ja säilyttää tämän aseman itse. Myös aseman heikkeneminen sukupolvien välillä on entistä tavallisempaa. Samalla väestön koulutustaso on noussut. Muutosten myötä koulutuksen yhteys sosiaaliseen liikkuvuuteen on vahvistunut ja sen odotetaan vahvistuvan myös lähitulevaisuudessa. Hyväosainen perhetausta edesauttaa erityisesti vähän koulutettuja lapsia säilyttämään yhteiskunnallisen asemansa.

Suomen väestön koulutustaso on noussut koko itsenäisyyden ajan. Kyseessä ei ole maamme erityispiirre, vaan pikemminkin olemme seuranneet yleistä globaalia trendiä, jossa koulutuksella mitattu inhimillisen pääoman määrä kasvaa lähes kaikkialla. Yhteiskunnat investoivat kansalaistensa koulutukseen osittain siksi, että mahdollisuuksien tasa-arvoa pidetään tärkeänä tavoitteena. Ajatellaan, että kaikilla lapsilla, joilla on samankaltaiset kyvyt ja motivaatio, pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet päätyä eri asemiin yhteiskunnassa – riippumatta siitä, millaiseen perheeseen he ovat sattuneet syntymään.

Koska koulutus on tärkein aikuisiän sosiaalista asemaa selittävä (tai ainakin tärkein muita tekijöitä välittävä) tekijä, on mahdollisuuksien tasa-arvoon helpointa vaikuttaa varmistamalla perhetaustan mukaan tasa-arvoinen pääsy koulutukseen. Koulutuksen tasa-arvoistuminen näyttääkin lisänneen ylisukupolvista sosiaalista liikkuvuutta Suomessa (Erola 2009) sekä muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa (Breen ja Müller 2020).

Hyväosaisuus lisääntyy, etenkin vanhempien joukossa

Sosiaalisen liikkuvuuden rakenteellisissa reunaehdoissa on samaan aikaan tapahtunut Suomessa kuitenkin myös toinen, keskusteluissa huomattavasti vähemmän esillä ollut muutos. Kuten kuviosta 1 näkyy, vanhempien luokkarakenne on muuttunut 1951–1955 syntyneistä kohorteista 1976–1980 syntyneisiin verrattuna jossain määrin jopa enemmän kuin lasten oma yhteiskuntaluokka-asemien jakauma.

Luokkarakenteen valkokaulustuminen on merkinnyt hyväosaisten osuuden kasvua niin vanhempien kuin heidän lastensakin joukossa.

Entistä suuremmalla osalla väestöä on muu kuin maanviljelijä- tai työläistausta. Kaikista hyväosaisimpiin perheisiin (vanhempien yhteiskuntaluokka-asemat I ja II, ylemmät ja alemmat professioammatit, ks. oheinen laatikko) syntyneiden lasten osuus on yli kaksinkertaistunut, nousten noin 16 prosentista 37 prosenttiin. Samanaikaisesti niiden miesten osuus, jotka itse päätyvät näihin hyväosaisimpiin luokkiin on kasvanut 32 prosentista 45 prosenttiin ja naisten vastaava osuus 25 prosentista 45 prosenttiin. Naisten ja miesten välinen ero näkyy yhä siinä, että miehet ovat naisia todennäköisemmin kaikista korkeimmassa professioluokassa (luokka I).

Niin vanhempien kuin lastenkin luokka-asemat ovat parantuneet, koska työmarkkinoiden rakenne on kummankin sukupolven kohdalla niin sanotusti valkokaulustunut ja luokkarakenteessa näkyvä hyväosaisuus monella mittarilla arvioiden lisääntynyt.

Miten koulutuksen ja sosiaalisen liikkuvuuden yhteyden oletetaan muuttuvan?

Kun luokkarakenne muuttuu keskimäärin suotuisammaksi, mutta lasten luokkarakenne vähemmän kuin vanhempien, tarkoittaa tämä vääjäämättä, että sosiaalisen laskun todennäköisyys yhteiskunnassa lisääntyy ja sosiaalisen nousun mahdollisuudet vähenevät. Mitä tällaisessa tilanteessa tapahtuu koulutuksen ja sosiaalisen liikkuvuuden väliselle yhteydelle?

Yksi mahdollinen vaikutus on, että koulutuksen merkitys sosiaalisessa liikkuvuudessa kasvaa. Korkeimpiin yhteiskunnallisiin asemiin on enemmän tulijoita, koska on enemmän lapsia, jotka haluavat saavuttaa saman korkean aseman kuin vanhempansa, ja asemien saavuttamisen tärkeimpien koulutuksellisten kriteerien merkitys vahvistuu.

Vertailevasta tutkimuksesta löytyykin tukea tälle olettamukselle; kansainvälisesti koulutuksen merkitys ammattiasemaan kiinnittymisessä on kasvanut. Tämä on tapahtunut siitä syystä, että osaamistarpeet ovat työmarkkinoilla nousseet, samoin kuin siksi, että tutkintojen arvostus itsessään on vahvistunut (Bol 2015).

Suomessa koulutukseen pääsy on eriarvoistunut, mikä heikentää sosiaalista liikkuvuutta.

Koulutukseen pääsyn tasa-arvoistuminen on ajanut sosiaalisen liikkuvuuden kasvua (Breen ja Müller 2020). Suomessa kuitenkin koulutuksen eriarvoistuminen näyttää viime vuodet olleen jopa kasvussa (Härkönen ja Sirniö 2020). Lisäksi vertaileva tutkimus eurooppalaisten yhteiskuntien välillä viittaa siihen, että vaikka perhetaustan yhteys kouluttautumiseen näyttää keskimäärin heikentyneen, löytävät kaikkein hyväosaisimmassa asemassa olevat vanhemmat entistä enemmän keinoja vaikuttaa positiivisesti lasten sosiaaliseen kiinnittymiseen muilla keinoin kuin koulutuksen kautta (Pöyliö ym. 2018).

Taustalla on luultavasti kaksi mekanismia, joista ensimmäistä kuvaa niin sanottu suhteellinen riskiaversioteoria. Sen mukaan perheissä kannustetaan lapsia tekemään sellaisia koulutus- ja työuravalintoja, jotka ensisijaisesti varmistavat sosiaalisen aseman pysymisen vähintään yhtä korkeana kuin vanhemmilla ja vasta toissijaisesti tavoittelemaan sosiaalista nousua (Breen ja Goldthorpe 1997).

Toisen, efektiivisesti ylläpidetyn eriarvoisuuden teorian mukaan etuoikeutetussa asemassa olevien vanhempien preferenssit muuttuvat, kun pääsy koulutuksen eri tasoille tasa-arvoistuu siinä määrin, ettei pelkkä korkeakoulutus riitä takaamaan lapsille korkeaa sosiaalista asemaa. Pelkän pitkälle kouluttautumisen sijaan he alkavat painottamaan subjektiivisia eroja lastensa koulutuksessa ja uravalinnoissa (Lucas 2001).

Toisaalta niiden joukossa, jotka saavuttavat korkeakoulututkinnon, vanhempien perhetaustalla on vähiten merkitystä sille, millaiseen ammatilliseen asemaan päädytään – perhetaustan mukaiset sosiaaliset erot näkyvät ennen kaikkea eri koulutustasoille pääsemisessä (Hout 1988). Hyväosaisimmassa asemassa olevista vanhemmista onkin eniten niin sanottua kompensaatioetua silloin, kun lapsen omat kyvyt eivät riitä korkeimmille koulutuksen tasoille korkean sosiaalisen aseman varmistamiseksi (Bernardi ja Ballarino 2016).

Sosiaalisen liikkuvuuden muutos Suomessa

Jaamme sosiaalisen liikkuvuuden tarkasteluamme varten luokat kolmeen:

Keskitymme erityisesti sosiaaliseen pysyvyyteen hyväosaisimmassa ja huono-osaisimmassa luokassa sekä liikkuvuuteen näiden kahden ääripään välillä.

Koulutuksen merkitystä vertailemme neljässä kategoriassa: korkeintaan perusasteen suorittaneet, toisen asteen koulutuksen suorittaneet (lukio ja ammattikoulut), alimman ja alemman korkea-asteen suorittaneet (ammattiopistot sekä kandin tutkinnot ammattikorkeakouluista ja yliopistoista) sekä ylemmän ja ylimmän korkea-asteen suorittaneet (maisterin tutkinnot ammattikorkeakouluista ja yliopistoista sekä tutkijankoulutus).

On hyvä muistaa muutokset, jotka vaikuttavat tutkittaviin kohortteihin: yhtenäinen peruskoulu, joka laajeni alueellisesti vuosina 1966–70 syntyneiden aikana kattamaan koko maan, toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformit, ml. hakukelpoisuus opistoasteelle 1980-luvulla, ja ammatillisten opistojen (alimman korkea-asteen) muuttuminen ammattikorkeakouluksi 1990-luvun loppupuolella.

Kaikki tuloksemme tulevat kokonaisaineistosta, joka kattaa koko Suomen väestön. Tarkastelemme sosiaalista liikkuvuutta ja sen muutosta viisivuotissyntymäkorttien välillä, vanhimpien syntymäkohorttien ollessa 1951–1955 syntyneitä ja nuorimpien 1976–1980 syntyneitä. Lasten yhteiskuntaluokan (ja koulutuksen) mittaamme heidän ollessaan 35–39-vuotiaita ja heidän vanhempiensa yhteiskuntaluokan, kun lapset olivat 10–20-vuotiaita.

Suurin muutos: pysyvyys hyväosaisimpien luokassa on kasvanut.

Liikkuvuus kolmen luokan välillä on ollut kokonaisuudessaan miehillä noin 54 prosenttia kaikissa kohorteissa, kun taas naisilla siinä on ollut pientä laskua 61 prosentista 58 prosenttiin. Yli puolet näiden ikäluokkien suomalaisista on siis päätynyt eri yhteiskuntaluokkaan kuin omat vanhempansa. Tämä tasaisuus kätkee kuitenkin sisälleen myös vahvaa muutosta. Kuviosta 2 nähdään, miltä liikkuvuus näyttää jokaisen kohortin sisällä erityisesti hyväosaisimman ja huono-osaisimman luokan pysyvyyden ja niiden välisen liikkuvuuden suhteen.

Suurin muutos on tapahtunut hyväosaisimman luokan pysyvyydessä: vanhimmassa kohortissa 10 prosenttia miehistä ja 7 prosenttia naisista oli syntynyt tähän luokkaan ja oli itse samassa luokassa 35–39-vuotiaana, kun taas nuorimmassa kohortissa vastaavat luvut olivat 22 prosenttia miehille ja 21 prosenttia naisille. Tätä muutosta on ajanut erityisesti yllä mainittu, näiden kohorttien perhetaustassa tapahtunut hyväosaisimman luokan vahva kasvu.

Pysyvyys huono-osaisimmassa luokassa on vastaavasti vähentynyt erityisesti naisten keskuudessa, samoin kuin pysyvyys keskimmäisessä luokassa, mitä ei kuviossa näytetä. Nämä heijastavat myös näissä luokissa tapahtunutta rakenteellista muutosta erityisesti perhetaustan suhteen.

Liikkuvuuden suhteen muutosta näkyy erityisesti liikkuvuudessa alaspäin: niiden osuus, jotka syntyvät hyväosaisimpaan luokkaan mutta päätyvät itse huono-osaisimpaan luokkaan, on kasvanut hieman, miehillä enemmän kuin naisilla. Liikkuvuus ylöspäin huono-osaisimmasta luokasta hyväosaisimpaan on miehillä itse asiassa aavistuksen verran laskenut, kun taas naisilla oli ensin kasvua ja sen jälkeen pientä laskua; nuorimmassa kohortissa tätä liikkuvuutta on kuitenkin hieman enemmän kuin vanhimmassa.

Huono-osaisia on noussut hyväosaisten luokkaan aiempaa vähemmän – osin siksi, että huono-osaiset perheet ovat vähentyneet.

Vaikka hyväosaisimmassa luokassa on siis tapahtunut huomattavaa kasvua, se ei ole merkittävästi lisännyt niiden ihmisten osuutta, jotka olisivat syntyneet huono-osaisimpaan luokkaan ja päätyneet itse hyväosaisimpaan luokkaan. Tätä tosin osin selittää huono-osaisten perhetaustan luokkien pienentyminen.

Koulutuksen yhteys sosiaalisen nousuun ja laskuun Suomessa

Edellä kuvattuja muutoksia kohorttien välillä yhdistää siis kaksi yleisemmän tason trendiä. Ensinnäkin hyväosaisimmat yhteiskuntaluokat kasvavat muiden luokkien pienentyessä. Toiseksi vanhempien luokkien jakauma muuttuu enemmän kuin lasten luokkarakenne. Tarkastellaan seuraavaksi, miten nämä trendit näkyvät sosiaalisen liikkuvuuden ja koulutuksen välisessä yhteydessä.

Kuviossa 3 miehille ja kuviossa 4 naisille esitetään todennäköisyys päätyä hyväosaisimpaan ja huono-osaisimpaan luokkaan huomioiden perhetausta (ja kohortti) jokaisella neljällä koulutusasteella.

Kuvioista voi tehdä monia mielenkiintoisia havaintoja. Jos aloitamme ylimmästä koulutustasosta, huomaamme, että ylemmän korkea-asteen tutkinnon hankkineet päätyvät yleisesti ottaen noin 90 prosentin todennäköisyydellä hyväosaisimpaan luokkaan, oli heidän perhetaustansa mikä vain, ja tässä on tapahtunut ajallisesti hyvin vähän muutosta. Vastaavasti todennäköisyys päätyä huono-osaisimpaan luokkaan korkeimmalla koulutuksella on pysytellyt pitkälti 1–2 prosentin tienoilla perhetaustasta huolimatta. Koulutusinflaatiota ei siis ole tällä mittarilla nähtävissä.

“Ylemmän korkea-asteen tutkinnon hankkineet päätyvät yleisesti ottaen noin 90 prosentin todennäköisyydellä hyväosaisimpaan luokkaan, oli heidän perhetaustansa mikä vain.”

Alimman ja alemman korkea-asteen kohdalla taas on nähtävissä hieman enemmän eroa sekä perhetaustan perusteella että kohorttien välillä – ja myös miesten ja naisten välillä. Tällä koulutustasolla on huomattavasti pienempi todennäköisyys päätyä hyväosaiseksi kuin ylemmän korkea-asteen tutkinnolla ja korkeampi todennäköisyys päätyä huono-osaiseksi. Miehillä hyväosaisimpiin asemiin nousun ja niissä pysymisen todennäköisyys on hieman laskenut, ja näiden väliin on avautunut neljän prosenttiyksikön ero hyväosaisimmasta perhetaustasta tulevien eduksi. Naisten kohdalla hyväosaisimmassa asemassa pysymisen ja sinne nousun todennäköisyys on puolestaan noussut. Naisten kohdalla hyväosaisimmassa asemassa pysyminen on kuitenkin pysynyt vajaa kymmenen prosenttiyksikköä todennäköisempänä kuin huonoimmista asemista sinne nouseminen.

Siirryttäessä koulutuksessa alemmas todennäköisyys päätyä hyväosaisimpaan luokkaan putoaa huomattavasti ja todennäköisyys päätyä huono-osaisimpaan luokkaan kasvaa. Siinä määrin kun ajallista trendiä on nähtävissä, tukee se ajatusta koulutuksen merkityksen kasvusta. Todennäköisyys päätyä huono-osaisimpaan luokkaan toisen asteen tutkinnolla on kasvanut hieman, miehillä enemmän kuin naisilla. Ero hyväosaisista ja huono-osaisista perheistä tulevien välillä on miehillä hieman alle ja naisilla hieman yli kymmenen prosenttiyksikköä. Todennäköisyys päästä hyväosaisimpaan luokkaan toisen asteen tutkinnolla on jopa kaksinkertainen hyväosaisista perheistä tulevilla verrattuna huono-osaisista perheistä tuleviin.

Trendit ovat suurilta osin samankaltaiset enintään perusasteen tutkinnon suorittaneilla. Mahdollisuus päästä hyväosaisimpaan luokkaan tosin on jossain määrin epätodennäköisempää kuin toisen asteen tutkinnolla ja todennäköisyys päätyä huono-osaisimpaan luokkaan on jossain määrin todennäköisempää. Naisten kohdalla näkyy myös suurta vaihtelua näissä todennäköisyyksissä erityisesti vanhimpien kohorttien välillä.

Näillä kahdella matalimmalla koulutusasteella on selkeästi nähtävissä luokkien välinen ero. Hyväosaisesta perhetaustasta tulevat miehet ja naiset välttävät huono-osaisimpaan luokkaan päätymisen ja onnistuvat pääsemään hyväosaisimpaan luokkaan matalasta koulutustasostaan huolimatta huomattavasti suuremmissa määrin kuin huono-osaisista perheistä tulevat. Hyväosaisista perheistä tulevilla on siis koulutuksesta riippumattomia väyliä ylläpitää sama luokka-asema kuin omilla vanhemmilla ja minimoida alaspäin suuntautuva sosiaalinen liikkuvuus.

Tästä huolimatta koulutus on kokonaisuudessaan merkittävässä roolissa sosiaalisen liikkuvuuden saavuttamisessa – ja toisaalta myös sosiaalisen pysyvyyden takaamisessa. Tarkastelun alla olleiden hyväosaisimman ja huono-osaisimman luokan välinen jakolinja kulkee erityisesti toisen asteen ja korkea-asteen välillä. Toisaalta myös perusasteen ja toisen asteen välinen ero on selkeä, erityisesti miehille – ja korkea-asteen sisällä alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon välillä erityisesti naisille.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan tuloksemme tukevat aiemman kansainvälisen tutkimuksen havaintoa kompensaatioedusta. Niiden keskuudessa, jotka saavuttavat vain matalan koulutustason, hyväosaisesta perheestä tulevat voivat päästä hyväosaiseen asemaan ja välttää huono-osaisen aseman todennäköisemmin kuin huono-osaisesta perheestä tulevat.

Hyväosaiset vanhemmat voivat tarjota lapsilleen etuja, jotka takaavat hyväosaisen ammatin näiden matalasta koulutustasosta huolimatta.

Kompensaatioetua on selitetty muun muassa hyväosaisten vanhempien laajemmilla sosiaalisilla verkostoilla ja lasten ei-kognitiivisilla taidoilla. Nämä edesauttavat pääsyä ammatteihin, jotka eivät välttämättä vaadi korkeaa akateemista osaamista, mutta joissa esimerkiksi vuorovaikutustaidoilla on tärkeä rooli, ja jotka kuitenkin takaavat hyväosaisen ammatin. Tällaisia tehtäviä on perinteisesti löytynyt myynnin, markkinoinnin ja mainonnan aloilla, mutta niiden merkitys on korostunut myös muilla sektoreilla.

Korkeaa osaamista vaativien ammattien työmarkkinoiden uskotaan olevan meritokraattisemmat kuin matalaa osaamista vaativien ammattien. Tämä näkyy tuloksissamme siinä, että korkeakoulutuksen hankkineiden joukossa perhetaustalla on vähän merkitystä sen suhteen, millaisiin asemiin lapset itse päätyvät.

Mielenkiintoista on huomata, että koulutusekspansio ei näytä juuri vaikuttaneen tähän yhteyteen Suomessa. Ainoat viitteet tämänkaltaisesta kehityksestä ovat luokkaerojen kasvu hyväosaisimpaan luokkaan pääsemisessä alimman ja alemman korkea-asteen tutkinnon hankkineilla miehillä sekä aivan nuorimmassa kohortissa ylemmän korkea-asteen tutkinnon hankkineilla naisilla.

Entä saammeko nähdä suurempia muutoksia lähitulevaisuudessa? Vanhempien aseman lapsien asemia nopeampi paraneminen on pääosin selittynyt maanviljelijöiden osuuden nopealla pienentymisellä vanhempien joukossa. Nyt tarkastelluista nuorimman syntymäkohortin kohdalla tuon luokan osuus vanhemmissa on jo erittäin pieni, eikä sillä ole enää merkitystä muutoksille liikkuvuudessa. Samaan aikaan koulutuksen periytyvyys näyttää vahvistuvan. Näin ollen matalista sosiaalisista asemista nouseminen tulee luultavasti entistä vaikeammaksi etenkin ilman koulutusta. Ennakoitavissa onkin koulutuksen merkityksen vahvistuminen sosiaaliselle liikkuvuudelle lähivuosikymmeninä.