1. T&Y-lehti
2. Kotiseutu sitoo työttömäksi jääneitä, mutta työmahdollisuudet muualla kutsuvat usein silti enemmän

Kotiseutu sitoo työttömäksi jääneitä, mutta työmahdollisuudet muualla kutsuvat usein silti enemmän

Kun suomalainen menettää työpaikkansa, hänen muuttoalttiutensa kasvaa merkittävästi. Omalta synnyinseudulta läheisten keskeltä ei lähdetä herkästi, mutta eniten ihmisten muuttopäätöksiin vaikuttavat kuitenkin työmahdollisuudet. Työpaikan menettäminenkään ei tyypillisesti saa suomalaista muuttamaan takaisin synnyinseudulleen.

Työttömyyden kasvaminen ja pitkäaikaistyöttömien korkea määrä ovat korostaneet toimivien työmarkkinoiden merkitystä kaikkialla Euroopassa. Työn kysynnän ja tarjonnan heikko yhteensovittaminen on muodostunut yhä merkittävämmäksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi useiden megatrendien, kuten teknologisen kehityksen, globalisaation, vihreän siirtymän ja tekoälyn myötä. Kaikki nämä tekijät aiheuttavat tuntuvia muutoksia ammattirakenteisiin ja eri tehtävien kysyntään. Samalla väestön ikääntyminen ja geopoliittiset epävarmuustekijät uhkaavat rapauttaa entisestään työmarkkinoiden toimintaa.

Perinteisesti on ajateltu, että työmarkkinoiden tehokkaan toiminnan esteenä on se, että huomattava osa työttömistä ihmisistä asuu paikkakunnilla, joilla on tarjolla ainoastaan niukasti avoimia työpaikkoja. Tämän vuoksi asuinpaikka on keskeinen tekijä, joka määrittää yksilöiden työmarkkinamahdollisuuksia ja taloudellista menestymistä. Työmarkkinoille aiheuttaa kitkaa myös se, että avoimet työpaikat vastaavat huonosti työttömien työnhakijoiden koulutusta ja osaamista¹.

Taloudellisiin kannusteisiin reagoiminen tarkoittaa sitä, että ihmisten tulisi muuttaa heikkojen taloudellisten mahdollisuuksien alueilta matalan työttömyyden alueille. Tällainen työvoiman alueellinen liikkuvuus voi mahdollisesti parantaa työmarkkinoiden toimintaa, vähentää työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa sekä alentaa pitkäaikaistyöttömyyttä, mikä on yksi talouspolitiikan keskeisimpiä tavoitteita.

Muuttoliikkeen taloudellisten kannusteiden tutkiminen on ensi­arvoisen tärkeää Suomessa myös siitä syystä, että työttömyydessä on merkittäviä ja pitkä­aikaisia alue-eroja.

Muuttoliikkeen taloudellisten kannusteiden tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää Suomessa myös siitä syystä, että työttömyydessä on merkittäviä ja pitkäaikaisia alue-eroja. Työttömyys on ollut viime vuosina korkea erityisesti Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa (12–13 %) verrattuna esimerkiksi Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueisiin (noin 6 %). Työllisten ja avointen työpaikkojen heikko kohtaanto voi siksi muodostaa merkittävän haasteen työmarkkinoiden toiminnalle Suomessa.

Erityisesti pitkäaikaistyöttömillä on huomattavia työllistymisongelmia kaikilla alueilla. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastella sellaisia työpaikan menettäneitä ihmisiä, jotka ovat aiemmin olleet vahvasti kiinnittyneitä työelämään. Tällaiset henkilöt muodostavat ryhmän, jonka tulisi reagoida suhteellisen voimakkaasti muuttamiseen liittyviin taloudellisiin kannusteisiin. Ihmisten tulo- ja lähtömuuttoon vaikuttavia taustatekijöitä on myös syytä tarkastella erikseen, sillä lähtömuutto ei välttämättä reagoi paikalliseen työmarkkinatilanteeseen, kun taas tulomuutto tyypillisesti vähenee korkean työttömyyden alueille².

Aiemmat tutkimukset ovat antaneet ristiriitaisia tuloksia

Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa on käsitelty kattavasti niitä tekijöitä, jotka ovat yhteydessä alueelliseen muuttoliikkeeseen. Tyypillisesti alueelliset erot ansaintamahdollisuuksissa vaikuttavat merkittävästi henkilön muuttoalttiuteen³, ja eritysesti asuntomarkkinoiden kitkatekijät ja omistusasuminen vähentävät muuttamisen todennäköisyyttä⁴. Suomessa myös ansiosidonnainen työttömyysturva ja korkeammat asuntojen hinnat tuloalueella ovat yhteydessä heikentyneeseen muuttoalttiuteen⁵. Työpaikkansa menettäneiden muuttoliikettä jarruttavat kouluikäiset lapset, pienemmät lapset eivät niinkään.⁶

Ansaintamahdollisuuksista on tarkasteltu erityisesti työpaikan menettämisen vaikutuksia. Taloustieteellisessä tutkimuksessa on pyritty syy-seuraussuhteiden määrittämiseen hyödyntämällä tietoja toimipaikkojen sulkemisista ja joukkoirtisanomisista. Aikaisempi eurooppalainen tutkimuskirjallisuus antaa ristiriitaista tietoa työpaikan menettämisen vaikutuksista henkilöiden muuttoalttiuteen. Tutkimustulokset Norjasta ja Saksasta osoittavat, että jos ihminen menettää työpaikkansa, hän on alttiimpi muuttamaan toiselle alueelle⁷. Työpaikkansa menettäneet pyrkivät siis etsimään töitä asuinpaikkansa ulkopuolelta. Toisaalta Ruotsia koskeva tutkimus osoittaa päinvastaisia havaintoja⁸, kun taas Tanskassa työpaikan menetys lisää pendelöintiä⁹.

Kattavan kirjallisuuden perusteella ihmisten muuttopäätökseen näyttäisivät kuitenkin vaikuttavan myös ei-taloudelliset syyt, erityisesti sosiaaliset verkostot¹⁰. Alueelta poismuutto on epätodennäköisempää, mikäli samalla seudulla asuu ihmisen lähipiiriä. Lähipiirillä voidaan tarkoittaa vanhempia, sisaruksia, opiskelukavereita tai vanhoja kollegoita. Toisaalta ihmiset muuttavat todennäköisemmin alueille, joilla jo valmiiksi asuu heidän lähiomaisiaan. Myös paluumuutto kotiseudulle on hyvin yleistä. Pohjoismaisille ihmisille suunnattu kattava kysely myös osoitti, että sosiaaliset suhteet vaikuttivat muuttopäätökseen työmarkkinamahdollisuuksia enemmän¹¹. Sosiaaliset verkostot vaikuttavat paitsi henkiseen hyvinvointiin, myös auttavat uusien työmahdollisuuksien hankinnassa.

Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään kuitenkin varsin vähän siitä, miksi osa työpaikan menettäneistä ihmisistä jää asumaan asuinpaikkaansa työpaikan menettämisestä huolimatta. Hypoteesi on, että erityisesti perhesiteet ja synnyinaluemieltymykset jarruttavat muuttoliikettä. Tämän lisäksi on syytä tutkia monipuolisesti sitä, miten sosiaaliset verkostot vaikuttavat siihen, minne ihmiset muuttavat.

Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella toimipaikan sulkeutumisesta aiheutuvan työpaikan menettämisen vaikutuksia alueellisen liikkuvuuteen Suomessa. Tavoitteena on tarkastella erityisesti sitä, miten muuttopäätökset riippuvat perhe- ja aluesiteisiin liittyvistä taustatekijöistä. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat:

1. Lisääkö työpaikan menettäminen alueellista muuttoliikettä Suomessa?
2. Jarruttavatko perhesiteet ja synnyinaluemieltymykset alueellista muuttoliikettä?
3. Muuttavatko ihmiset alueille, joissa asuu jo valmiiksi perheenjäseniä?
4. Suosivatko ihmiset paluumuuttoa synnyinalueilleen?
5. Tekevätkö ihmiset taloudellisesti rationaalisia päätöksiä valitessaan asuinpaikkansa työpaikan menettämisen seurauksena?

Aineistossa yhdistetään kattavasti rekisteritietoja

Tämän kirjoituksen tutkimustulokset perustuvat hiljattain julkaistuun vertaisarvioituun artikkeliin¹². Tutkimuksessa hyödynnetään Tilastokeskuksen keräämiä yksilötason aineistoja, jotka on liitetty toisiinsa käyttäen salattuja henkilö- ja toimipaikkatunnisteita. Tutkimusaineisto sisältää yksityiskohtaisia henkilötason tietoja palkoista, työllisyydestä, koulutuksesta sekä toimipaikkojen keskeisistä muuttujista. Henkilön työnantaja tunnistetaan toimipaikkatunnuksen perusteella.

Tutkimusaineisto sisältää yksityiskohtaisia henkilö­tason tietoja palkoista, työllisyydestä, koulutuksesta sekä toimipaikkojen keskeisistä muuttujista.

Muuttoliikettä määrittävien aluetekijöiden arvioinnissa hyödynnetään työssäkäyntialuetta. Vuoden 2019 luokituksen mukaisesti Suomi jakaantuu kaikkiaan 34 työssäkäyntialueeseen. Työssäkäyntialue muodostuu keskuskunnasta ja siihen vähintään 10 prosentin osuudella pendelöivistä kunnista. Ne kattavat siis hyvin paitsi suoran alueellisen työssäkäynnin, myös pendelöintikäyttäytymisen.

Tarkastelen parhaassa työiässä (25–55-vuotiaat) olevien henkilöiden muuttoalttiutta vuosina 1997–2018. Erityiskysymyksinä tutkin työpaikan menetyksen vaikutusta muuttoliikkeeseen yksilötasolla ja sitä, kuinka perhesiteet ja kotipaikkamieltymykset mahdollisesti vaikuttavat tähän asuin­aluepäätökseen. Työpaikan menettäneillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka menettävät työpaikkansa toimipaikan sulkeutumisen seurauksena. Toimipaikka viittaa taloudellisen tuotannon maantieteelliseen sijaintiin.

Keskityn yksityisen sektorin työntekijöihin, jotka olivat vahvasti kiinnittyneitä työelämään ennen työpaikan menetystä. Tällä tarkoitetaan kokoaikaisia työntekijöitä, joilla oli vähintään kahden vuoden työkokemus kyseisessä toimipaikassa. Analyysissa tutkin työpaikan menettämisen vaikutusta henkilön muuttoalttiuteen kaksi vuotta työpaikan menettämisen jälkeen. Koeryhmänä tilastollisessa analyysissa ovat siis työpaikkansa menettäneet ihmiset, ja heitä verrataan muuten samankaltaisiin ihmisiin, jotka eivät menettäneet työpaikkaansa toimipaikan sulkemisen seurauksena (nk. verrokkiryhmä).

Malleissa vakioidaan henkilöiden keskeisiä taustatekijöitä (ikää, sukupuolta, koulutusta, avioliittostatusta, omistusasumista, lasten lukumäärää ja aiempaa muuttokäyttäytymistä), sekä aluetason tekijöitä. Tutkimusaineistoon liitetään tieto läheisten perheenjäsenten (vanhemmat ja sisarukset) asuinpaikasta sekä tietoja henkilön synnyinkunnasta.

Läheiset jarruttavat muuttohaluja

Keskeiset tutkimustulokset on koottu kuvioon 1. Tulosten perusteella ihmisen kokema työpaikan menetys lisää muuttoalttiutta verrattuna muuten samankaltaisiin henkilöihin, jotka eivät menetä työpaikkaansa. Tutkimustulos on siis sopusoinnussa aiempien havaintojen kanssa, jotka koskivat norjalaisia ja saksalaisia työmarkkinoita. Tämän perusteella ihmiset näyttäisivät siis reagoivan taloudellisiin kannustimiin muuttamalla pois alueelta mahdollisesti uusien työmahdollisuuksien perässä. Toisaalta perhesiteet ja synnyinaluemieltymykset jarruttavat ihmisten muuttohalukkuutta merkittävästi, työpaikan menetyksestä huolimatta.

Kuvio 1. Työpaikan menettämisen vaikutus yksilön muuttoalttiuteen eri ryhmissä

Työpaikan menettämisen vaikutus muuttoalttiuteen on suurin ryhmällä, joka ei asu synnyinalueellaan ja jolla ei myöskään havaita lähisukulaisia samalla alueella. Tuloksen mukaan näillä henkilöillä on liki 130 prosenttia suurempi todennäköisyys muuttaa toiselle työssäkäyntialueelle kuin muuten samankaltaisella verrokkiryhmällä, joka ei menettänyt työpaikkaansa. Muuttoalttius laskee noin 80 prosenttiin, mikäli yksilön lähisukulaisia asuu samalla alueella. Lähisukulaisista äidin tai sisaren maantieteellinen sijainti on isän sijaintia merkittävämpi tekijä muuttopäätöksessä. Työpaikan menettämisen vaikutus muuttohalukkuuteen laskee entisestään noin 60 prosenttiin, mikäli henkilö asuu synnyinalueellaan, mutta hänellä ei asu lähisukulaisia samalla alueella.

Työpaikan menetys lisää yksilöiden muuttotodennäköisyyttä enää noin 40 prosentilla, mikäli ihminen asuu synnyin­alueellaan, jolla myös asuu joitakin lähisukulaisia.

Tulosten perusteella kotipaikkamieltymys on siis perhesiteitä tärkeämpi. Tämä voi osin heijastaa paitsi halukkuutta asua juuri tietyllä alueella, mutta kertoa myös muista sosiaalisista siteistä, joita emme voi luotettavasti havaita rekistereistä. Näihin sosiaalisiin siteisiin kuuluvat esimerkiksi muut sukulaiset (kuten serkut, tädit ja sedät) tai ystävät. Työpaikan menetys lisää yksilöiden muuttotodennäköisyyttä enää noin 40 prosentilla, mikäli ihminen asuu synnyinalueellaan, jolla myös asuu joitakin lähisukulaisia. Heikentynyt työmarkkinatilanne siis kannustaa suomalaisia muuttamaan uuden työn perässä, mutta sukulaisuussuhteet ja synnyin­aluemieltymykset jarruttavat tätä muuttopäätöstä merkittävästi.

Lisäksi artikkelissa tarkastellaan sitä, miten työpaikan menettäminen vaikuttaa siihen, minne henkilöt muuttavat. Vaikka perhesiteet ja synnyinaluemieltymykset näyttäisivät vähentävän ihmisten halukkuutta muuttaa pois alueelta, nämä samat tekijät eivät kuitenkaan houkuta ihmisiä muuttamaan tietyille alueille. Tulosten mukaan työpaikan menetyksen seurauksena yksilöt muuttavatkin epätodennäköisemmin alueille, joilla asuu jo valmiiksi heidän lähisukulaisiaan. Toisaalta ihmiset eivät myöskään suosi mahdollista paluumuuttoa. Sen sijaan he muuttavat todennäköisemmin sellaisille työssäkäyntialueille, jotka eivät ole heidän synnyinalueitaan, tai joissa ei jo valmiiksi asu heidän lähisukulaisiaan. Tämä tulos voi vaikuttaa epäintuitiiviselta, mutta selittynee yksilön tekemillä taloudellisesti rationaalisilla päätöksillä.

Tulosten mukaan ei-muuttaneilla on paremmat vuositulot, mutta erityisesti parempi kiinnittyminen työelämään.

Lopuksi tarkastelenkin sitä, kuinka muuttopäätös on yhteydessä työpaikan menettäneiden ansio- ja työmarkkinakehitykseen. Tässä on tarkasteltu yksilöiden vuosiansioita ja työllisyyskuukausia kaksi vuotta työpaikan menettämisen jälkeen. Tulosten perusteella ihmisten ansio- ja työllisyyskehitys eroaa merkittävästi sen mukaan, minkälaiselle alueelle he ovat asettuneet kaksi vuotta työpaikan menettämisen jälkeen. Tulosten mukaan ei-muuttaneilla on paremmat vuositulot, mutta erityisesti parempi kiinnittyminen työelämään. Alkuperäiselle asuinpaikalle jääneet työskentelevät 0,5–2 työkuukautta enemmän vuodessa poismuuttaneisiin verrattuna.

Alueellinen muuttoliike ei siis aina kannata, työpaikan menetyksestä huolimatta. Tämä voi selittyä sillä, että ihmiset tuntevat kotiseutunsa työmarkkinamahdollisuudet paremmin, ja lisäksi jo olemassa olevat sosiaaliset verkostot voivat antaa paremmat edellytykset työllistyä uudelleen. Esimerkiksi entiset kollegat tai opiskelukaverit voivat auttaa työpaikkansa menettäneitä uuden työpaikan löytämisessä.

Toisaalta muuttaneiden ryhmässä ihmisen kokema taloudellinen tappio on pienin, mikäli hän on muuttanut sellaiselle työssäkäyntialueelle, jossa hänellä ei ole olemassa perhe- tai alueellisia siteitä. Yksilöiden kokema taloudellinen hyöty voi siis olla perhesiteisiin liittyvää ei-taloudellista hyvinvointitappiota suurempi.

Suomalaiset reagoivat taloudellisiin kannustimiin muuttopäätöstä tehdessään

Suomalaisia työmarkkinoita koskevat tutkimukset osoittavat, että yksilöiden muuttopäätös reagoi voimakkaasti taloudellisiin kannustimiin¹³. Näihin liittyy erityisesti äkillinen työpaikan menetys, mutta myös muut tekijät kuten asuntomarkkinoiden toiminta ja asuntojen hinnat. Vaikka perhesiteet ja synnyinaluemieltymykset jarruttavat ­alueellista muuttoliikettä merkittävästi, ne eivät kuitenkaan kokonaan selitä alueellisen muuttoliikkeen kitkatekijöitä.

Lisäksi suomalaisten tulomuutto alueelle näyttäisi ensisijaisesti perustuvan korkeampiin työmarkkinamahdollisuuksiin, ei perhe- ja aluesiteisiin. Suomalaiset näyttäisivät siis reagoivan taloudellisiin kannustimiin, eikä alueellinen muuttoliike aina edes takaa parempia työmarkkinamahdollisuuksia. Tutkimustulokset viittaavatkin siihen, että suomalaisia työmarkkinoita mahdollisesti haittaava heikko työmarkkinoiden kohtaanto selittyy sillä, että avointen työpaikkojen tehtävävaatimukset eivät vastaa työttömien työnhakijoiden osaamista.