1. T&Y-lehti
2. Kansainvälinen verosääntely muuttaa valtioiden verotuksellista toimivaltaa

Kansainvälinen verosääntely muuttaa valtioiden verotuksellista toimivaltaa

Verotuksellisessa toimivallassa lähtökohta on, että kukin valtio tai oikeusalue määrittää kansallisessa sääntelyssään, kuka on velvollinen maksamaan valtiossa tai oikeusalueella veroa (verosubjekti), mistä veroa maksetaan (vero-objekti) ja minkä verran. Viime vuosina erityisesti OECD:llä ja EU:lla on ollut hankkeita, joissa on kehitetty uudenlaisia globaaleja tai EU:n laajuisia yritysverosäännöksiä. Näillä hankkeilla on Suomessa vaikutusta veropolitiikkaan, verolainsäädännön sisältöön, kansalliseen verotukselliseen toimivaltaan ja yhteisöverokertymään. Kansainvälisesti toimivien yritysten esimerkiksi digitaalisesta toiminnasta saamien tulojen verotusoikeuden uudelleen jakaminen valtioiden kesken voisi pienentää Suomen yhteisöverokertymää.

OECD:n ja EU:n kansainvälisissä verohankkeissa, joissa myös Suomi on mukana, kehitetään verosäännöksiä, joita on säädetty ja joita on jatkossa edelleen tarkoitus säätää osaksi Suomenkin kansallista verolainsäädäntöä. Sääntelyn tavoitteena on tulon verottaminen siellä, missä se syntyy. Kansainvälisessä yhteistyössä kehitetyillä verosäännöksillä on monia vaikutuksia myös Suomessa.

Valtioiden kesken on muun muassa OECD:ssä tehty pitkään yhteistyötä tuloverotukseen liittyvissä kysymyksissä. Keskeisenä yhteistyömuotona on ollut OECD:n vuonna 1963 julkaisema tulo- ja varallisuusverotusta koskeva malliverosopimus, jota valtiot usein käyttävät kahden tai useamman valtion välisten tulo- ja varallisuusverotusta koskevien sopimustensa (tuloverosopimusten) mallina. Malliverosopimusta ja sen kommentaaria on muutettu useaan otteeseen vuoden 1963 jälkeen. Viimeisin päivitys on vuodelta 2017.

Tuloverosopimusten tarkoituksena on alkuvuosina ollut erityisesti verotusvallan jakaminen sopimusvaltioiden kesken ja kaksinkertaisen verotuksen poistaminen eli yleensä sen estäminen, että samaa henkilöä verotettaisiin samasta tulosta samanlaisella verolla kahdessa eri valtiossa. Verotustietojen vaihdossa eri valtioiden viranomaiset vaihtavat yleensä joko pyynnöstä tai automaattisesti verotustietoja keskenään säännösten asettamissa rajoissa. Tavoitteena on, että tietojenvaihdolla verovelvollisen asuinvaltio saisi tiedon verovelvollisen saamista tuloista silloinkin, kun verovelvollinen ei ilmoita niitä oma-aloitteisesti.

EU:ssa on vuosien varrella hyväksytty direktiivejä, joiden mukaan esimerkiksi rajat ylittävistä yritysjärjestelyistä ei synny verotettavaa tuloa tai tiettyjä tuloeriä kuten osinkoja, korkoja tai rojalteja ei veroteta sekä maksajan valtiossa (lähdevaltio) että tulonsaajan valtiossa (asuinvaltio). Lisäksi EU:ssa on myös muun muassa virka-apudirektiivi (2011/16/EU), jossa säädetään EU-valtioiden toimivaltaisten viranomaisten välisestä avunannosta ja tietojenvaihdosta veroasioissa, finanssilaitosten pakollisesta automaattisesta tiedonantovelvollisuudesta, verotuksellisten ennakkopäätösten tietojenvaihdosta, rajat ylittävien verojärjestelyjen ilmoittamisvelvollisuudesta ja yritysten maakohtaisesta veroraportoinnista. Direktiivit saatetaan kansallisesti voimaan lainsäädännöllä.

Viime vuosien kansainvälisten yritysverotushankkeiden taustalla on aggressiivinen verosuunnittelu.

Vuonna 2013 OECD:ssä käynnistettiin G20-valtioiden ja OECD-valtioiden yhteishanke Base Erosion and Profit Shifting (BEPS), joka muodostui 15 toimenpiteestä. Hankkeen taustalla oli julkisuudessa esillä olleet tiedot, joiden mukaan eräät kansainväliset suuryritykset eivät maksaneet veroja mihinkään valtioon tai maksettu vero oli vähäinen raportoituun voittoon nähden. Tilanne nousi kansainvälisen politiikan keskustelunaiheeksi hallitustasolla useassa valtiossa ja muun muassa G20-valtioiden tapaamisissa.

Myös EU oli kiinnostunut puuttumaan näihin tilanteisiin. Hankkeiden tarkoituksena oli erityisesti puuttua yritysten ns. aggressiiviseen verosuunnitteluun muuttamalla verosäännöksiä. Ajatuksena oli, että tuloa pitäisi verottaa siellä, missä se syntyy. Käytännössä tulon syntymisvaltion määrittäminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Niin valtioilla kuin verovelvollisillakin on asiasta erilaisia näkemyksiä.

Aggressiivisen verosuunnittelun määritelmä ei ole yksiselitteinen (EU 2015). Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sinänsä laillisia verotuksen järjestelyjä, jotka ovat ristiriidassa lain perimmäisen tarkoituksen kanssa. Kyse voi olla esimerkiksi yritysverotuksessa rahoitusrakenteista, joilla saavutetaan verohyötyjä yhdistämällä eri valtioiden tai lainkäyttöalueiden verosäännöksiä. Säännöksiä yhdisteltäessä esimerkiksi konsernin sisällä meno on voinut olla vähennyskelpoinen yhdessä valtiossa toimivan konserniyhtiön verotuksessa, mutta vastaava tuloerä ei ole veronalaista toisessa valtiossa olevalle toiselle konserniyhtiölle. Tällöin tulon ja menon symmetria ei ole toteutunut rajat ylittävässä tilanteessa.

Kansainvälisillä foorumeilla kehitettävien toimenpiteiden tavoitteena oli verottaa aikaisemmin verottamatta jääneitä tuloja ja sitä kautta kasvattaa verokertymää, joskin sekä OECD että EU pitivät vaikeana arvioida luotettavasti menetettyjen verotulojen määrää. Toimenpiteet voivat kuitenkin myös merkitä verotulojen uudelleenjakoa valtioiden kesken, mikä tarkoittaa verotulojen menetystä niille valtiolle, joilla ei ole enää oikeutta verottaa tuloja. Tavoitteena on kasvattaa verotuloja niissä valtioissa, jotka saavat oikeuden verottaa uusia tuloja. Verotulojen uudelleenjako on ollut erityisesti esillä digitaalisen toiminnan verotuksen muutosehdotuksissa.

OECD:n ja EU:n hankkeisiin sisältyvät toimenpiteet voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:

Kansallinen verotuksellinen toimivalta ja kansainvälinen sääntely

Tuloverotuksessa verovelvollisuus määritetään kansallisesti yleensä oikeusaseman (statuksen) eli valtiossa tai oikeusalueella asumisen (henkilöllinen liittymä), kansalaisuuden (yhteisöjen osalta esim. yhtiöoikeudellisen perustamisvaltion tai johtopaikan perusteella) tai tulon lähteen (taloudellinen liittymä) perusteella. Asumiseen tai kansalaisuuteen liittyvästä verovelvollisuudesta käytetään yleensä nimitystä asuinvaltioverotus (residence taxation) ja taloudellisesta liittymästä lähdevaltioverotus (source taxation).

Suomessa niin luonnollisten henkilöiden kuin esimerkiksi yhteisöjen verovelvollisuus on säädetty tuloverolaissa (1535/1992). Sen mukaan Suomessa asuvat ovat täällä yleisesti verovelvollisia (tax resident) eli verovelvollisia globaaleista tuloistaan, jos esimerkiksi tuloverosopimukset eivät rajoita tulon veronalaisuutta. Yhteisöt, kuten esimerkiksi osakeyhtiöt, ovat täällä yleisesti verovelvollisia, jos ne on perustettu tai rekisteröity Suomen lainsäädännön mukaan. Suomessa yleisesti verovelvollisia ovat siis esimerkiksi suomalaiset osakeyhtiöt. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman mukaan tarkoitus olisi muuttaa Suomen lainsäädäntöä niin, että jatkossa myös ulkomainen yhteisö voisi olla täällä yleisesti verovelvollinen, jos sen tosiasiallinen johtopaikka olisi Suomessa.

Hallitus suunnittelee myös ulkomaisten yhtiöiden ja muiden yhteisöjen verottamista, jos niitä tosiasiassa johdetaan Suomessa.

Muut verovelvolliset ovat täällä rajoitetusti verovelvollisia (non-resident) eli velvollisia maksamaan veroa vain Suomessa olevasta tulon lähteestä saadusta tulosta. Suomessa olevasta lähteestä saatua tuloa voi olla esimerkiksi kotimaisen osakeyhtiön maksama osinko tai täällä olevasta kiinteistöstä saatu vuokratulo. Tulon verottaminen edellyttää lisäksi, että se on yleensä ottaen säädetty kansallisesti veronalaiseksi.

Silloin kun sekä tulonsaaja (verovelvollinen) että tulonmaksaja ovat samassa valtiossa, esimerkiksi Suomessa, tulo on yleensä helppo säätää tulonsaajalle veronalaiseksi. Lisäksi voidaan haluttaessa yleensä myös säätää, että maksajan verotuksessa vähennyskelpoinen meno on vastaavan tulon saajalle veronalaista tuloa eli että menon ja tulon symmetrinen käsittely toteutuu verotuksessa.

Multilateraaliset vai unilateraaliset säännökset?

Eri valtioiden verojärjestelmien yhteensovittaminen ja siitä saatavien tarkoituksettomien veroetujen estäminen edellyttää yleensä kansainvälistä yhteistyötä eli multilateraalisia toimia. Tilanteeseen voi olla mahdollista puuttua myös unilateraalisilla eli yksittäisen valtion kansallisilla toimilla laajentamalla kansallista verotusvaltaa tuloihin, joita ei ole aikaisemmin verotettu valtiossa.

Tästä esimerkkinä voidaan mainita väliyhteisölainsäädäntö, jonka sisältö vaihtelee valtioittain. Sen perusidea on, että ulkomaisen yhteisön tulos verotetaan osakkaan asuinvaltiossa osakkaan (ei ulkomaisen yhteisön) tulona. Edellytyksenä on usein muun muassa, että ulkomaisen yhteisön kotivaltiossaan maksama vero on matala. Unilateraalisiin toimiin liittyy kuitenkin usein monia haittoja, kuten kaksinkertaisen tai moninkertaisen verotuksen riski sekä kansallisten verojärjestelmien monimutkaistuminen.

OECD:n ja EU:n toimien sitovuus

Arvioitaessa kansainvälisesti laadittujen verosäännösten vaikutusta yksittäisen valtion, kuten Suomen, kansalliseen verotukselliseen toimivaltaan, on tärkeä huomata, että OECD:ssä ei yleensä tehdä toimenpiteitä, jotka velvoittaisivat valmisteluun osallistuneita valtioita juridisesti. Valtiot voivat kuitenkin sitoutua toimenpiteisiin poliittisesti. Esimerkiksi BEPS-toimenpiteisiin sisältyi ns. minimistandardeja, joissa olettama oli, että valtiot saattavat nämä toimenpiteet kansallisesti voimaan. Lisäksi valtioiden välisiin tuloverosopimuksiin sisältyvät muutokset saatettiin voimaan juridisesti sitovalla monenvälisellä yleissopimuksella.

EU:n komissio haluaisi, ettei sen ehdottamien verodirektiivien hyväksymiseen enää vaadittaisi jäsenvaltioiden yksimielisyyttä.

EU:ssa jäsenvaltiot toteuttavat verotusvaltaansa kansallisella lainsäädännöllään, eikä EU:lla ole omaa välittömän verotuksen toimivaltaa. Välitön verotus kuuluu jaettuun toimivaltaan. Komissio voi tehdä välitöntä verotusta koskevia direktiiviehdotuksia. Ehdotusten hyväksyminen edellyttää kaikkien jäsenvaltioiden yksimielistä hyväksyntää, jos ehdotusta ei käsitellä ns. tiivistetyssä yhteistyössä (Malmgrén ja Myrsky 2017, 130). EU:ssa komissio on tuonut esille tiedonannossaan vuonna 2019 (ks. EU 2019), että myös veroasioissa yksimielisyysvaatimuksesta pitäisi siirtyä määräenemmistöpäätöksiin.

Kun jäsenvaltiot hyväksyvät direktiiviehdotuksen, se on saatettava kansallisella lainsäädännöllä voimaan direktiivissä mainittuna ajankohtana. Toimivalta direktiivissä olevan sääntelyn osalta siirtyy EU:lle. Jäsenvaltiot eivät voi enää säätää tästä verotuksen osa-alueesta kansallisesti direktiivin vastaisesti. Direktiivejä voidaan muuttaa vain siten, että jäsenvaltiot hyväksyvät muutokset.

Sopimuksessa Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) ja ETA-sopimuksessa on säännökset muun muassa vapausoikeuksista ja valtiontukisäännöksistä. Vapausoikeuksiin kuuluvat tavaroiden, työvoiman ja palveluiden vapaa liikkuvuus sekä sijoittautumisvapaus. Sijoittautumisvapaus tarkoittaa muun muassa vapautta perustaa sivuliike tai tytäryhtiö toiseen jäsenvaltioon. Vapausoikeudet voivat rajoittaa myös kansallisten tuloverosäännösten soveltamista, jos kansalliset säännökset ovat ristiriidassa SEUTin tai ETA-sopimuksen säännösten kanssa eikä kansalliselle sääntelylle ole suhteellisuusperiaatteen täyttävää oikeuttamisperustetta.

Oikeuttamisperusteet ja niiden suhteellisuusperiaatteen mukaisuus ovat EU-tuomioistuimen kehittämiä perusteita ja periaatteita, joiden soveltuessa SEUTin vapausoikeusien vastaista kansallista lainsäädäntöä voidaan kuitenkin pitää EU-oikeuden mukaisena. Kansallista säännöstä voidaan tällöin soveltaa, vaikka se rajoittaisi vapausoikeuksia. SEUTin ja ETA-sopimuksen määräykset yhdenmukaistavat näin jossain määrin jäsenvaltioiden verolainsäädäntöä. Komissio voi myös antaa suosituksia, lausuntoja ja tiedonantoja.

Verojärjestelmän tehtävät ja hyvä verojärjestelmä

Verojärjestelmän perustehtävä on fiskaalinen eli verotulojen tuottaminen veronsaajille. Lisäksi verotuksella voidaan ohjata markkinoita ja toteuttaa tulonsiirtoja. Kansallisen verotuksen tavoitteita määrittää yksittäisen valtion talouspolitiikka, jonka osa veropolitiikka on.

Verojärjestelmää rakennettaessa ideaalimallina voidaan pitää hyvää verojärjestelmää. Hyvän verojärjestelmän ominaisuuksia ovat muun muassa tehokkuus, oikeudenmukaisuus, yksinkertaisuus ja hallinnollinen toimivuus. Oikeudenmukaisuudella voidaan tarkoittaa verotulojen oikeudenmukaista jakamista valtioiden kesken tai oikeudenmukaista verokustannusten jakoa henkilöiden kesken (EU 2014). Hyvän verojärjestelmän kriteerinä voi olla myös neutraalisuus. Neutraalisuuden toteutuessa verotus ei ohjaa verovelvollisen toimintaa.

Verojärjestelmän oikeudenmukaisuus voi tarkoittaa myös verotulojen oikeudenmukaista jakamista valtioiden kesken.

Rajat ylittävissä tilanteissa puhutaan pääomanvientineutraliteetistä ja pääomantuontineutraliteetistä. Pääomanvientineutraliteetissa verotus ei saisi vaikuttaa esimerkiksi siihen, tekeekö verovelvollinen sijoituksia tai työskenteleekö hän asuinvaltiossaan vai sen ulkopuolella. Pääomantuontineutraliteetissa tarkastellaan verotusta valtiossa, josta esimerkiksi maksetaan pääoman tuottoa. Pääomantuontineutraliteetissa lähdetään siitä, että sekä ulkomaisten että kotimaisten toimijoiden lähdeverojen pitäisi olla samanlaiset.

Verolainsäädäntö ja lopulta myös koko verojärjestelmä vaikuttaa valtioiden kilpailukykyyn. Kyse on myös valtioiden välisestä verokilpailusta. Verosäännökset voivat omalta osaltaan vaikuttaa siihen, mihin valtioon yritys sijoittautuu. Tämä voi taas vaikuttaa muun muassa verokertymään ja työllisyyteen.

Verotus ei kuitenkaan yleensä ole pääasiallinen syy yrityksen sijoittautumisvaltion valintaan, vaan vaikutusta on monella muulla tekijällä, kuten markkinoilla, raaka-aineiden saatavuudella, työvoimalla jne. Sijoittautumisvaltion valintaan vaikuttavien tekijöiden painoarvo vaihtelee myös toimialoittain.

Valtio voi verojärjestelmällään vaikuttaa ainakin osittain yritysten sijoittautumisvaltion valintaan. Veropoliittisilla valinnoilla voidaan ohjata myös yritysten toimintaa. Veropolitiikka ja olemassa oleva verojärjestelmä vaikuttavat verokertymään.

Kansainvälisillä verosäännöksiä muovaavilla yhteishankkeilla voi olla vaikutusta kansallisiin veropoliittisiin tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen. Yksittäisten valtioiden, kuten Suomen, onkin tärkeä osallistua aktiivisesti hankkeisiin ja myös miettiä omia kansainvälisiä aloitteita sääntelyn kehittämiseksi. Osallistuminen on tärkeää myös siksi, että näin voidaan vaikuttaa siihen, että kansainvälisesti valmistellut säädökset sopivat yhteen kansallisen olemassa olevan verojärjestelmän kanssa. Muutettaessa säännöksiä kansallisesti ja kansainvälisessä yhteistyössä olisi tärkeää ottaa huomioon hyvän verojärjestelmän kriteerit.

Kansainvälisessä yhteistyössä kehitetyillä säännöksillä voi olla hyvin erilaisia vaikutuksia eri valtioissa verokertymään ja muutoinkin. Niin kansainvälisessä säännösvalmistelussa kuin tämän kansallisessa arvioinnissakin olisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa selvitettävä säännösten taloudellisia vaikutuksia, mukaan lukien vaikutukset verokertymään sekä yritysten ja viranomaisten hallinnollisiin kustannuksiin. Taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa olisi otettava huomioon myös mahdolliset vaikutukset yritysten sijoittautumisvaltion valintaan niin EU:ssa kuin globaalistikin. Huomioon olisi otettava muutosten vaikutus EU:n kilpailuasemaan suhteessa EU:n ulkopuolisiin valtioihin.

Erityisesti EU:ssa yhteistä säädösvalmistelua vaikeuttaa se, että EU:lla ei ole yhteistä veropolitiikkaa. Viime vuosina ehdotettuihin ja hyväksyttyihin yritysverodirektiiveihin on vaikuttanut voimakkaasti G20-valtioiden ja OECD:n BEPS-hanke. Sen pohjalta jäsenvaltiot ovat löytäneet yhteisen tavoitteen ja yhteisymmärryksen. Tältä pohjalta komission tekemiä direktiiviehdotuksia on hyväksytty.

Kansainvälisesti yhdenmukainen verosääntely voi pienentää monikansallisten yhtiöiden kustannuksia.

Yritysverotussääntelyn kehittäminen kansainvälisillä foorumeilla vaikuttaa myös yrityksiin. Mikäli kansainvälisesti valmisteltu sääntelyn muuttaminen johtaa yhdenmukaiseen sääntelyyn eri valtioissa, se voi säästää monikansallisten yhtiöiden kustannuksia. Säädöspohja voi tällöin olla ainakin osin samanlainen eri valtioissa. Hyötyjen syntyminen ja suuruus riippuu siitä, miten samanlainen kansallisesti toteutettu kansainvälisesti valmisteltu sääntely lopulta on ja miten sitä tulkitaan eri valtioissa.

Osa yksittäisten yritysten käyttämistä verosuunnittelukeinoista ei ole esimerkiksi BEPS-lähtöisten muutosten jälkeen mahdollisia, kun niistä on säädetty kansallisesti. Muutokset saattavat nostaa monikansallisten konsernien efektiivistä veroastetta. Muutoksilla voi myös olla vaikutusta sijoittautumisvaltion valintaan ja edelleen työllisyyteen sekä yritysverojen – lähinnä yhteisöverojen – sekä palkasta ja kulutuksesta maksettavien verojen kertymään sijoittautumisvaltiossa. Osa erityisesti menettelyllisistä verosäännöksistä lisää yritysten hallinnollista taakkaa.

Mitä on odotettavissa lähitulevaisuudessa?

Tällä hetkellä OECD:ssä keskeinen yritysverotuksen substanssihanke on digitaalisen talouden verotus. Kysymys on siitä, edellyttääkö digitaalinen talous yritysverosäännösten muuttamista, rajoitetaanko muutos vain digitaaliseen talouteen sekä miten muutos pitäisi toteuttaa.

EU:ssa seurataan OECD:n digitaalisen talouden verotushankkeen etenemistä. EU:ssa käsitellään myös edelleen komission ehdotuksia direktiiveiksi yhteisestä yhteisöveropohjasta (COM(2016) 685 final) ja yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (COM(2016) 683 final). Nämä tarkoittavat toteutuessaan Suomessa muutoksia lakiin elinkeinotulon verottamisesta (360/1968). Mikäli ehdotukset hyväksyttäisiin, niillä olisi vaikutuksia verokertymään Suomessa.

Verokertymän muutoksiin vaikuttaisi se, miten ehdotukset lopulta toteutetaan. Oletettavaa on, että digitaalisen talouden veroehdotuksista ehdotus, jossa kulutusvaltion verotusoikeutta laajennettaisiin, pienentäisi Suomen verokertymää. OECD:n helmikuussa 2020 julkaiseman alustavan taloudellisen vaikutusarvion mukaan digitaalisen toiminnan veroehdotukset (Pilar I ja Pilar II) kasvattaisivat globaalisti yhteisöjen nettotuloveroja neljä prosenttia. Tämä tarkoittaisi 100 miljardia USD:a vuositasolla. Vaikutusten arvioidaan olevan laajasti ottaen samanlaisia korkean, keskimääräisen ja matalan tulon talouksissa. Alustavista arvioista eivät vielä käy ilmi maakohtaiset vaikutukset verokertymään. Pilar II:n mukaiset muutokset kasvattaisivat verotuloja merkittävästi ja rajoittaisivat voiton siirtoa. Samoin aikaisemmin on arvioitu, että yhteinen yhdistetty yhteisöveropohja pienentäisi Suomen verokertymää. Arvioon vaikuttaa kuitenkin merkittävästi se, millä perusteella eri jäsenvaltioissa toimivien yhtiöiden yhteenlaskettu veropohja jaettaisiin toimintavaltioihin verotettavaksi.

Lisäksi EU:ssa mietitään komission vuonna 2019 antaman tiedonannon pohjalta sitä, siirrytäänkö EU:ssa veroasioista päätettäessä jäsenvaltioiden yksimielisyysvaatimuksesta määräenemmistöpäätöksiin. Kysymys yksimielisyydestä tai määräenemmistöstä on tärkeä, koska määräenemmistön päättäessä verosääntelystä valtioiden erilaisia lähtökohtia ei välttämättä oteta enää riittävästi huomioon. Pahimmassa tapauksessa enemmistö voisi päättää verotuksen substanssisääntelystä, jonka seurauksena verokertymä pienenee valtiossa, joka ei sitä kannata, ja jota ei voida yhteensovittaa voimassa olevaan kansalliseen verojärjestelmään ilman suuria muutoksia. Digitaalisen toiminnan verotus, direktiiviehdotukset yhteisöveropohjasta säätämisestä ja yksimielisyydestä luopuminen veroasioista päätettäessä EU:ssa ovat EU:n vuonna 2019 aloittaneen komission puheenjohtajan poliittisessa ohjelmassa (von der Leyen 2019).

Yritystoiminnan ja yritysten tuloverosäännösten sekä tiettyjen menettelysäännösten kansainvälistyminen asettaa paineita ja rajoja myös Suomessa kansalliselle verotukselliselle toimivallalle. Tällä on vaikutuksia kansalliseen talous- ja veropolitiikkaan sekä kansallisiin verokertymiin. Säännösten kehittäminen kansainvälisillä foorumeilla edellyttää valtioilta vahvaa osallistumista kehitysprosessiin ja arviota siitä, miten hankkeet sopivat yhteen kansallisen veropolitiikan ja olemassa olevien erilaisten verojärjestelmien kanssa. Osana tätä arvioita on otettava huomioon muun muassa vaikutukset yritysten efektiiviseen veroasteeseen, sijoittautumisvaltion valintaan ja hallinnollisen taakan kasvuun. Kaiken kaikkiaan on kyettävä arvioimaan hankkeiden hyödyt ja haitat globaalisti ja kansallisesti.