Euroalueen inflaatioankkuri on pohjassa
Äskettäin päästiin todistamaan jotain poikkeuksellista, kun Saksan valtion 10 vuoden lainakorot noteerattiin markkinoilla negatiivisina. Toisin sanoen sijoittajat ovat valmiita maksamaan siitä, että Saksan valtio pitää heidän rahojansa 10 vuoden ajan. Miinuksen puolella ovat tällä hetkellä myös Japanin ja Sveitsin 10 vuoden valtionlainojen korot, puhumattakaan lyhyemmistä velkakirjoista.
Samoin Suomen valtion lainakorot ovat hyvin matalalla tasolla. 10 vuoden valtion obligaatiokorko oli tätä kirjoittaessani (16.6.) 0,35 prosentin tuntumassa. Samaa suuruusluokkaa ovat valtionlainojen korot monessa muussakin euromaassa, vaikka Kreikka on toki oma tarinansa ja riskiä hinnoitellaan myös Portugalin valtionlainoihin.
Mitä tämä sitten kertoo talouden nykytilasta ja odotuksista tästä eteenpäin? Ainakin se kertoo siitä, että tarve löytää turvallisia sijoituskohteita – niin turvallisia, että siitä ollaan valmiita jopa maksamaan – on sijoittajien keskuudessa kova. Riskiä kammoksutaan: tällä hetkellä sijoittajien stressiä lisäävät myös pelot Iso-Britannian EU-erosta, mikä osaltaan painaa valtionlainakorkoja alaspäin.
Eräs analyysi nykyisestä hyvin poikkeuksellisesta tilanteesta on, että rahan välittyminen markkinoilla on talousprofessori Bengt Holmströmin sanoin jollain tapaa ”rikki” (Talouselämä 13/2016), ja sen sivujuonteena kysyntä suuntautuu poikkeuksellisen voimakkaasti turvallisina pidettyihin kohteisiin, kuten moniin valtionlainoihin. Tietysti nykytilanteeseen vaikuttaa paljon sekin taustatekijä, että monet suuret länsimaiset keskuspankit ovat aktiivisina hääräämässä rahoitusmarkkinoiden ostolaidalla määrällisen keventämisen ohjelmineen.
Osaltaan negatiiviset valtionlainakorot kertovat myös siitä, että rationaaliset sijoittajat eivät odota juuri mitään inflaatiolta, eivätkä myöskään talouskasvulta. Jos euroalueen deflaatio ja heikohko kasvu – yhdistettynä vielä rahoitusmarkkinoiden kasvaneeseen volatiliteettiin – jatkuvat, saattaa nyt ostettu Saksan 10 vuoden valtionobligaatio osoittautua jopa aivan järkeväksi sijoituskohteeksi.
Mitä euroalueen vaatimattomat talouskasvunäkymät ja odotukset jopa deflaation jatkumisesta tarkoittavat sitten Suomen kannalta? Ainakin sitä, että yritykset vahvistaa Suomen hintakilpailukykyä painamalla palkka- ja kustannustasoa alaspäin käyvät entistä vaikeammiksi. Yksi nollainflaation (tai deflaation) suurimmista riesoista samalla valuutta-alueella onkin se, että se pakottaa hintakilpailukykyään menettäneen maan sopeutumaan negatiivisen hinta- ja ansiotasokehityksen kautta, minkä toteuttaminen on tunnetusti hankalaa. Suomen kannalta muun euroalueen nykyistä selvästi nopeampi inflaatio olisikin hyvin tarpeellinen. Mutta nähtäväksi jää, miten euroalueen inflaatioankkuri saadaan revittyä ylös pohjamudista, jonne se näyttää nyt ikävästi juuttuneen.