Telakkakriisi jatkuu – hallitus ei toimi

Labore-blogi Eero Lehto

STX:n Turun telakka menetti suuren risteilijätilauksen Ranskaan rahoitusongelmien vuoksi. Aluksi telakkayhtiö (STX Finland) pyysi valtiolta pääomalainaa taseensa vahvistamiseksi ja aluksen rakentamisen aikaisen rahoituksen varmistamiseksi. Sittemmin tämä pyyntö vaihtui anomukseksi 50 miljoonan euron tavanomaisen käyttöpääomalainan myöntämisestä.

Miksi hallitus ei myöntänyt luottoa? Selitykset vaihtelevat. Pääministeri Kataisen ja elinkeinoministeri Vapaavuoren mukaan yhden tukeminen johtaisi loputtamaan tukipyyntöjen jonoon. Tämä selitys ei vaikuta pätevältä, koska mikään muu hanke ei olisi luonut suhteessa (valtion) kustannuksiin niin paljon työpaikkoja kuin menetetty telakkatilaus. On viitattu myös konsulttien riskiarvioon, jonka mukaan riski 50 miljoonan euron mahdollisesta menettämisestä olisi ollut liian suuri. Voidaan kysyä, miten tämä riski muodostuu. Tietääkseni se määräytyy rakentamisaikataulussa ja kustannusraameissa pysymisestä ja siitä, maksaako tilaaja (RCC) laivan, kun se luovutetaan. On vaikea nähdä, että edellä mainitut tekijät olisivat kasvattaneet luoton riskin kohtuuttoman suureksi. Kolmas ilmoitettu syy luoton epäämiseen on, että se olisi vastoin EU:n valtiontukisäädöksiä. Tämä argumentti on painavin, mutta senkään pätevyydestä ei ole vielä täyttä selkoa.

Se kuitenkin tiedetään, että valtio olisi voinut Ranskan valtion tapaan hankkia osuuden telakkayhtiöstä, mikä olisi vahvistanut STX Finlandin omaa pääomaa ja mahdollistanut sen rakentamisen aikaisen rahoituksen saannin. Ranskan valtio sijoitti STX Franceen 83,3 miljoonaa euroa vuonna 2008 ja sai sillä kolmanneksen omistusosuuden. Ranskan valtion tuki on kannustanut korealaista emoyhtiötä myös investoimaan STX Francen tuottavuuden parantamiseksi.

On vaikea sanoa, kuinka paljon Suomen valtion olisi pitänyt sijoittaa. Valistunut arvaus on 50–100 miljoonaa euroa. Olisiko tämä ollut liikaa? Olihan valtio sitoutunut tukemaan Euroopan kriisimaita jo noin 14 miljardilla eurolla heinäkuuhun 2012 mennessä. Näistä sitoumuksista noin 9 miljardia euroa on jo käytössä. Siitä, että valtio on tukenut kriisimaita näin paljon lähes vastikkeettomasti, ei seuraa automaattisesti, että valtion pitäisi tukea STX Finlandia, mutta tämä rinnastus asettaa Turun telakan rahoitusongelmat oikeisiin mittasuhteisiin.

Telakkakriisi ei ole vielä ohi. Turun telakan jo saamat kaksi tilausta TUI-varustamolta uhkaavat peruuntua rahoitusongelmiin. STX Finlandin tappiollisuus on heikentänyt sen tasetta ja tehnyt vaikeaksi saada rakentamisen aikaista rahoitusta edes Finnveralta. STX:n emoyhtiön varapääjohtaja Jeff Roh on vaatinut valtiolta sijoitusta yhtiöön, jotta se saisi rahoituksensa kuntoon. Osin tämä vaatimus selittyy emoyhtiön heikolla tilanteella. Nyt ei voida enää sanoa, että STX:n korealainen emoyhtiö (STX Shipbuilding ) suorastaan kiristäisi Suomen valtiota. Tosiasia on se, että vuosien 2008–2009 globaali talouskriisi romahdutti laivanrakennuksen kannattavuuden hyvin laajalti. Tämän sai tuta myös STX, joka oli investoinut raskaasti Kiinaan. Heikko tilanne kauttaaltaan selittää myös sen, miksi Ranskan valtio ryhtyi tukemaan toimialaa jo 2008.

Helsingin Sanomien Paavo Raution mukaan risteilijöiden rakentaminen on auringonlaskun toimiala, jota ei kannata tukea. Sittemmin tähän arvioon on yhdytty laajemminkin. Jos lähemmin asiaa tarkastellaan, on varsin kyseenlaista leimata risteilijöiden rakentamista niin toivottomaksi toimialaksi, että sen voidaan antaa kaatua. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus 1960-luvun Suomessa käy ehkä esimerkiksi tällaisesta toimialasta. Ammattitaitovaatimukset eivät olleet kummoisia. Etelä-Euroopan houkuttelevuus tuotantopaikkana oli painanut palkat alas, tuntuvasti teollisuuden keskitason alapuolelle. Sitä paitsi etenevä globalisaatio viittasi jo silloin siihen, että ala siirtyy jatkossa yhä matalampien tuotantokustannusten maihin. Risteilijäalusten valmistus sen sijaan rajautuu lähinnä Italiaan, Ranskaan, Saksaan ja Suomeen, ei siis juuri matalapalkkamaihin. Kiinassa on tosin otettu ensiaskelia myös tällä toimialalla. Palkkataso on säännöllisesti korkeampi kuin muussa teollisuudessa, mitä taas selittävät tiukahkot ammattitaitovaatimukset. Sitä paitsi alalle on ominaista hiljaisen dokumentoimattoman tiedon ja taidon kasaantuminen, joka vaikeuttaa tuotannon matkimista sellaisenaan, mikä taas oli ja on edelleen mahdollista elektroniikkalaitteiden kokoonpanolle. Tiukka kilpailu vähistä tilauksista on toki painanut tilausten hintoja alaspäin ja heikentänyt alan kannattavuutta. Mutta onko ala pysyvästi kannattamaton tästä eteenpäin? Eikö suhdanteiden odotettavissa oleva paraneminen jossain vaiheessa kohenna myös tämän alan kannattavuutta?

Elinkeinoministeri Vapaavuori ja nyt myös valtiovarainministeri Urpilainen ovat torjuneet sen, että Suomen valtio voisi sijoittaa STX:ään Ranskan valtion tapaan. Viimeisen 20 vuoden aikana on linjana kuulemma ollut se, ettei valtio osallistu omistajana tuotannollisten yritysten tukemiseen. Tämä puhdasoppisuus vaikuttaa tekohurskaalta juuri nyt, kun eurokriisin hoidossa on romutettu kaikki mahdolliset ortodoksiat.

Tässä yhteydessä on hyvä myös kiinnittää huomiota siihen, mitä muualla maailmassa on tehty finanssikriisin seurauksena vaikeuksiin joutuneen kuljetusvälineteollisuuden pelastamiseksi. Vuosina 2008–2009 autoteollisuus joutui kriisiin lähes kaikissa maissa. USA:ssa kolme suurinta yhtiötä uhkasivat ajautua konkurssiin. Sen jälkeen kun liittovaltio oli tukenut General Motorsia ja Chrysleriä 80 miljardilla dollarilla, USA:n valtio pakotti General Motorsin anomaan konkurssisuojaa ja myymään keskeiset osansa valtiolle yhtiön pelastamiseksi. Nyttemmin valtio omistaa yhtiöstä 60 prosenttia. Koko USA:n autoteollisuus, myös General Motors, on sittemmin päässyt pahimman yli. Voidaan sanoa, että onnistuminen tässä operaatiossa takasi presidentti Obaman uudelleenvalinnan. Euroopassa autoteollisuutta tuettiin kriisivuosina 2008–2009 monin tavoin, muun muassa veroeduin. Saksan apupaketti autoteollisuuden tukemiseksi vuonna 2009 oli 1,5 miljardia euroa. Euroopassa varsinkin Italian valtio telakkayhtiön Finncantierin omistajana, Ranskan valtio STX Francen ja Airbusin omistajana ja Espanjan valtio Airbusin omistajana ovat vahvasti mukana kuljetusvälineteollisuudessa.

Suomen hallituksen linja STX Finlandin vaikeuksia kohtaan on ollut poikkeuksellisen tyly. Päätösten perusteluissa ontuu ennen kaikkea se, ettei minkäänlaista pyrkimystä aitoon kustannushyöty-analyysiin ole ollut. On vedottu virkamiesten arviointeihin. Finnveran ja Solidiumin virkamiehiltä ei kuitenkaan voida odottaa vastauksia tämän varsin poikkeuksellisen ongelman ratkaisemiseksi. Virkamiehet haluavat noudattaa sääntöjä ja totuttuja rutiineja. Ei heidän tehtävänä ole ratkoa vaikeita elinkeinopoliittisia ongelmia. Keskeinen kysymys on edelleen se, onko risteilijöiden rakentaminen tästä eteenpäinkin kannattamatonta Suomessa. Jos mitään toivoa ei ole, ei alaa kannata auttaa pääsemään pahimman yli.

Mielestäni risteilijöiden rakentaminen ei kuitenkaan ole bulkkitoimintaa, joka sellaisenaan olisi siirrettävissä matalan tuotantokustannusten maihin ilman merkittävämpiä ongelmia. Kansainvälisen suhdanteen parantuessa laivojen kysyntä kasvaa, mikä kohentaa telakoiden kannattavuutta. On erikoista, että kun vielä joulun alla hallituksenkin piirissä annettiin ymmärtää, että risteilijöiden rakentamisella on tulevaisuutta Suomessa, niin parissa viikossa tarina muuttui toiseksi. Nyt risteilijöiden rakentamisen pitemmän aikavälin näkymiä pidetään heikkoina ja sen merkitystä kansantaloudelle vähätellään.

Solidium on valtion omistama osakeyhtiö, jonka tehtävä on muun muassa vahvistaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä. Toisaalta Solidiumin tekemiin sijoituksiin ei saa liittyä elinkeinopoliittisia syitä. Tätä taustaa vasten ymmärrän tämän yhtiön lakimiehen nurjan suhtautumisen STX Finlandiin sijoittamiseen. Herää kuitenkin kysymys, mihin tällaista yhtiötä tarvitaan, jos sen sijoituksissa ei saa olla kysymys elinkeinopolitiikasta. Mutta valtiolla on omistusta myös Solidiumin ulkopuolella ja valtion omistajapolitiikkaa koskevassa valtioneuvoston periaatepäätöksessä (marraskuulta 2011) todetaan, että ”valtion aktiivisella omistajapolitiikalla tuetaan kasvua ja työllisyyttä edistäen näin yhteiskunnan kokonaisetua.” Olisi hyvä, että hallitus miettisi tätä kohtaa omasta päätöksestään ja alkaisi vihdoin arvioida asioita vähän laajemmin. Toistaiseksi näyttää siltä, että tunteenomainen provosoituminen on ottanut ylivallan STX:ää koskevassa päätöksenteossa.