Meneekö meillä huonommin kuin vanhemmillamme? Mitä tuloliikkuvuuden lasku kertoo hyvinvoinnistamme
Tuoreessa Social Sustainability in Ageing Welfare States -kirjassa käsitellään sosiaalista kestävyyttä eri näkökulmista. Laboren tutkijat Toni Juuti ja Ohto Kanninen avaavat omassa kirjaluvussaan, mitä tuloliikkuvuuden lasku kertoo hyvinvoinnistamme ja tyytyväisyydestämme elämään. Tämä Toni Juutin Labore-blogi keskustelee samasta teemasta.
Vuosikymmenten ajan keskeinen osa “amerikkalaista unelmaa” on ollut usko siihen, että jokainen sukupolvi elää paremmin kuin edeltäjänsä. Mutta mitä tapahtuu, kun tuo unelma alkaa hiipua – ei vain Yhdysvalloissa, vaan koko kehittyneessä maailmassa?
Viimeaikainen tutkimus osoittaa, että yhä harvempi tienaa tänä päivänä enemmän kuin vanhempansa samassa iässä. Tätä ilmiötä kutsutaan absoluuttiseksi sukupolvien väliseksi tuloliikkuvuudeksi, ja se on ollut laskussa 1900-luvun puolivälistä lähtien. Onko tämä yhteydessä ihmisten onnellisuuteen tai siihen kuinka tyytyväisiä he ovat elämäänsä?
Liikkuvuus laskee – entä sitten?
Yhä harvempi ylittää vanhempiensa tulotason Japanissa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Muutos on suurin Japanissa, jossa yli 90 prosenttia vuonna 1950 syntyneistä tienasi enemmän kuin vanhempansa – vuonna 1980 syntyneistä enää noin 55 prosenttia.
Useissa maissa syynä on hitaampi talouskasvu. Joissakin maissa puolestaan tuloerot selittävät ilmiötä.
Mutta tekeekö tämä meistä onnettomampia? Näyttää siltä, että ei.
Onnellisuus ei riipu vain siitä, ylitätkö vanhempiesi tulotason
Yhdessä Ohto Kannisen kanssa osoitamme, että koettu hyvinvointi – se, kuinka onnellisiksi tai tyytyväisiksi ihmiset itsensä tuntevat – ei ole laskenut liikkuvuuden mukana. Aineistomme mukaan esimerkiksi Japanissa, jossa liikkuvuus on romahtanut, ihmisten tyytyväisyys elämään on pysynyt vakaana tai jopa kasvanut.
Miksi näin? Mahdollisia selityksiä on ainakin kolme. Vanhempien tulotaso ei välttämättä ole ihmisille tärkein vertailukohta, ja arjen vertailut kavereihin saattavat vaikuttaa enemmän. Materiaalinen elintaso on muuttunut, eli samalla tulotasolla voi nykyisin saada parempaa teknologiaa, terveydenhuoltoa ja viihdettä. Kulttuuriset ja sosiaaliset arvot muuttuvat, joten hyvä elämä tarkoittaa eri asioita eri aikakausina.
Miten tämä kaikki mitataan?
Käytössämme on ollut aineistoja kymmenestä kehittyneestä maasta, joissa vertaamme absoluuttista liikkuvuutta kyselyaineistoihin onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä elämään. Tuloksina emme havaitse vahvaa yhteyttä liikkuvuuden laskun ja hyvinvoinnin heikkenemisen välillä. Joissakin maissa (esim. Japani) hyvinvointi kasvoi samalla kun liikkuvuus laski. Talouskasvu on toki yhteydessä hyvinvointiin, mutta vanhempien tulojen ylittäminen ei automaattisesti takaa sitä.
Tuloksemme haastavat yleisen oletuksen siitä, että sukupolvien välinen taloudellinen pysähtyneisyys johtaa väistämättä yhteiskunnalliseen pahoinvointiin. Todellisuudessa ihmisten onnellisuus voi olla joustavampaa ja monisyisempää kuin yleensä uskotaan.
Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tuloeroilla ja hitaalla kasvulla olisi merkitystä. Mutta se, että harvempi nuori tienaa enemmän kuin vanhempansa, ei itsessään tarkoita sosiaalista romahdusta.
Laboren johtava tutkija Ohto Kanninen ja erikoistutkija Toni Juuti ovat julkaisseet tämän blogin aihetta käsittelevän luvun “The fall in absolute intergenerational mobility: consequences for subjective well-being“ kirjassa Vaalavuo, M., Nelson, K., & Kuitto, K. (Toim.). (2025). Social Sustainability in Ageing Welfare States. Cheltenham, UK: Edward Elgar Publishing.
Kirjoittaja Toni Juuti on Laboren erikoistutkija. Alkuperäinen teksti on julkaistu SustAgeable-hankkeen sivuilla. Linkki alkuperäiseen blogiin: https://www.sustageable.fi/meneeko-meilla-huonommin-kuin-vanhemmillamme-mita-tuloliikkuvuuden-lasku-kertoo-hyvinvoinnistamme/
Linkki Juutin ja Kannisen kirjan luvun tiivistelmään.
