Kuntakokeilut: kolmas kerta, samat ongelmat
Tänä vuonna alkavan uuden työllisyyden kuntakokeilun lakiluonnos on nähtävillä otakantaa.fi -palvelussa. Valitettavasti näyttää siltä, että arvioinnin mahdollistavaa tutkimusastelemaa ei tälläkään kertaa olla kirjaamassa kokeilulakiin. Tutkimusasetelman puute on pettymys, sillä työvoimapalveluiden järjestämistä kunnissa kokeillaan jo kolmatta kertaa, minkä lisäksi uutta kokeilua suunniteltaessa korostettiin, kuinka tutkijat haluttaisiin mukaan suunnitteluun. Arvioinnin suunnittelu jäi nyt kuitenkin vain puheiden tasolle, eikä tutkijoiden ehdotuksia ole tämän hetkisessä luonnoksessa otettu huomioon.
Mikä on pielessä?
Tälläkin kertaa, kuten aikaisemmissa kahdessa kokeilussa, näyttää siltä, ettei kokeilujen vaikuttavuutta pystytä luotettavasti arvioimaan kokeilun jälkeen. Jos jotain, on alkava kokeilu jopa huonompi kuin aiemmat, sillä nyt mukana on vielä enemmän kuntia, mukaan lukien lähes kaikki suuret kaupungit. Tässä tilanteessa ei jää jäljelle soveltuvia verrokkikuntia, joihin kokeilukuntien työllisyyden kehitystä voitaisiin verrata. Ongelmaa pahentaa se, että TEM valitsi kokeiluun hakeneista kunnista mielestään parhaat hakijat, jolloin verrokeiksi jäisivät heikoimmat kunnat. Lisäksi ongelmana on kohderyhmien valinta kunnissa: kokeiluun osallistuvia henkilöitä ei olla valitsemassa satunnaisesti, ja kohderyhmään kuuluu suurin osa koekuntien työttömistä.
Kunnat työvoimapalveluiden järjestäjinä
Työllisyyspalveluiden siirto kuntien vastuulle seuraisi monissa muissa maissa tehtyjä uudistuksia, joissa työvoimapalveluja on alueellistettu. Talousteorian avulla voidaan argumentoida sekä alueellistamisen puolesta että sitä vastaan. Yhtäältä kunnat tuntevat asukkaat ja paikalliset olot keskitettyä toimijaa paremmin, jolloin ne voivat osata antaa parempaa palvelua, mutta toisaalta kuntien tavoitteet saattavat erota keskushallinnon tavoitteista: kunnat saattavat esimerkiksi pyrkiä siirtämään kustannuksia valtion vastuulle. Empiirisesti työvoimapalveluiden alueellistamisen vaikutuksista ei ole kovin paljon näyttöä, mutta Mergelen ja Weberin (2020) mukaan Saksassa alueellistaminen vähensi työllistymistä! Heikon olemassa olevan tutkimusnäytön takia olisi hyödyllistä, jos Suomen kuntakokeilujen avulla olisi mahdollista saada tietoa vaikutuksista.
Vaikuttavuudesta ei todisteita
Alkava kuntakokeilu on kohderyhmältään samankaltainen kuin vuosien 2017–2018 alueellisen kokeilun osana järjestetty Pirkanmaan työllisyyskokeilu, jota on hehkutettu monissa puheenvuoroissa. Pirkanmaan työllisyyskokeilun ylistäminen ei kuitenkaan perustu tietoon sen vaikuttavuudesta, sillä kokeilu ei alentanut laajennettua työttömyysastetta (Arnkil ym. 2019). On ristiriitaista, että Tampereen alueen kokeilusta puhutaan erinomaisena työttömyyden vähentäjänä, samaan aikaan kun työllisyysvaikutuksia kokeilulle ei ole pystytty osoittamaan.
Mitä pitäisi tehdä?
Kuntakokeilun kanssa ei kannattaisi kiirehtiä, sillä tärkeintä olisi saada edes jotain tietoa sen sijaan että tehdään jälleen kerran kokeilu, josta ei opita mitään. Vähintäänkin osallistuvat kunnat tulisi valita hakijoista satunnaisesti, mutta paras tapa olisi valita sekä osallistuvat kunnat että kokeiluun koekunnissa osallistuvat henkilöt satunnaistamalla. Vaikka satunnaistamista yksilötasolla ei olisi mahdollista toteuttaa, voisi asetelmaa parantaa esimerkiksi erilaisten rajojen asettaminen, joiden toisella puolella kaikki osallistuisivat kokeiluun ja toisella puolella olevat eivät osallistuisi. Toinen keino olisi esimerkiksi vaiheistaminen, joka kuitenkin vaatisi mahdollisesti pidempää kokeiluaikaa. Jonkinlainen asetelma olisi kuitenkin hyvä saada, ettei kokeilu ja siihen käytettävät rahat mene hukkaan kuten aiempien kokeilujen tapauksessa.
Viitteet
Arnkil, R., Spangar, T., Jokinen, E. (2019), Kohti laajaa ja ihmisläheistä työvoimapalvelujen ekosysteemiä. Pirkanmaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisen kokeilun tutkimus, Tampereen kaupunki. Tutkimukset 1/2019.
Mergele, L., Weber, M. (2020), Public employment services under decentralization: evidence from a natural experiment, Journal of Public Economics, Vol. 182, 104–113.