Kotitalousvähennys tukee eri perhemuotoja eriarvoisesti
Budjettiriihen lähestyessä kokoomus ja RKP ovat nostaneet pöydälle kotitalousvähennyksen korotustarpeet. Menemättä sen enempää korotustarpeen perusteisiin (joihin voi suhtautua kriittisesti) olisi hyödyllistä ennen mahdollisia korotuspäätöksiä arvioida, miten nykymuotoisen kotitalousvähennyksen tuki kohdistuu erilaisiin kotitalouksiin. Vähennykseen oikeuttaa mm. tavanomainen kotitalous-, hoiva- tai hoitotyö sekä omassa käytössä olevan asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- tai perusparannustyö.
Kotitalousvähennys ei harhaanjohtavasta nimestään huolimatta ole kotitalouksille kohdistuva vähennys. Se on henkilöverotuksessa tehtävä vähennys, jonka kotitalouksille kohdistuva määrä riippuu siitä, minkälaisessa perhemuodossa itse kukin asustaa. Yksin asuvan tai lasten kanssa asuvan yksinhuoltajan kotitalousvähennys on korkeintaan 2 000 euroa vuodessa, kun taas parisuhteessa asuvilla tämä maksimimäärä on 4 000 euroa vuodessa. Kotitalousvähennys tukee siis eri perhemuotoja erisuuruisilla summilla.
Edellä olevaa problematiikkaa voi yrittää vähätellä väittämällä, että yksinkertaistuksen vuoksi yleiset järjestelmät luodaan ”tyypillisille” kotitalouksille ja että yleisissä järjestelmissä on aina pieni vaara, että erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa kansalaisten kohtelu ei ole yhdenvertaista. Sitä, kuinka epätyypillisiä yksin asuvat ja yksinhuoltajat kotitalouksien joukossa sitten ovat, voidaan arvioida Tilastokeskuksen vuoden 2011 perhetilaston lukujen avulla; yksin asuvia tai lasten kanssa asuvia yksinhuoltajaperheitä oli Suomessa 1,23 miljoonaa, ja perheitä, joissa oli kaksi puolisoa (joko lasten kanssa tai ilman), oli 1,28 miljoonaa. Ehkä aivan poikkeuksellisesta ryhmästä ei yksin asuvien ja yksinhuoltajien kohdalla voida puhua.
Lähtökohtaisesti kotitalousvähennyksen logiikka jää hämäräksi. Miksi perheissä, joissa kotitalouden arjesta on huolehtimassa kaksi aikuista, ulkopuolisen avun tarve olisi välttämättä kaksi kertaa suurempi kuin yhden aikuisen kotitalouksissa? Voisi kuvitella, että tilanne olisi päinvastainen. Tuntuisi loogiselta, että esimerkiksi yksinhuoltajilla olisi suurempi tarve palkata kodin ulkopuolista apua lapsiperheen arjen tukemiseen kuin kahden vanhemman lapsiperheillä, joissa on kaksi aikuista arkea pyörittämässä.
Suurempi taloudellinen tuki perheille, joissa on kaksi tulonsaajaa yhden sijasta, tuntuu myös epäloogiselta. Kaksi ihmistä yleensä ansaitsee enemmän kuin yksi. Tarkastellaan tätä problematiikkaa kuvitteellisen esimerkin avulla. Otetaan lähtökohdaksi naapurukset, jotka asuvat yhtä suurissa asunnoissa, olkoot ne vaikka kolmioita. Toisessa naapurissa asuu äiti kahden pienen lapsen kanssa ja toisessa pariskunta myös kahden pienen lapsen kanssa. Naapurusten välit ovat hyvät, ja heidän asuntonsa ovat yhtäläisen, kohtuullisen mittavan peruskunnostuksen tarpeessa. Naapurukset päättävät yhdessä pyytää samalta ennakkoperintärekisteriin kuuluvalta urakoitsijalta tarjouksen asuntojen kunnostustyöstä. Urakoitsija tekee tarjouksen, jossa työpanoksen kustannus per asunto olisi 9 337 euroa. Naapurit tekevät laskelmat siitä, miten kotitalousvähennys voisi kumpaakin perhettä tukea näissä remonttikustannuksissa (taulukko).
Taulukko. Kotitalousvähennyksen tuoma tuki naapuruksille
| Kokonaisremonttikustannus 9 337 | Yksinhuoltaja (1) | Avio/avopari (2) | Erotus (1)-(2) |
| Kotitalousvähennys, | 2000 | 4000 | -2000 |
| Osuus remonttikustannuksista, % | 21,4 | 42,8 | -21,4 |
| Omavastuu/kotitalous, | 7437 | 5537 | 1900 |
| Omavastuu/henkilö, | 7437 | 2769 | 4669 |
| Omavastuu/henkilön nettotulot, % | 37,2 | 13,8 | 23,3 |
| Oletus: nettotulot per henkilö 20 000 vuodessa | |||
Naapurukset yllättyivät laskelmiensa tuloksesta. Kaikki kokivat olevansa kohtuullisen tasa-arvoisia, sillä sukupuolten välisiä palkkaeroja ei heidän keskuudessaan ollut – kaikkien kolmen aikuisen henkilökohtaiset nettotulot olivat 20 000 euroa vuodessa. Parisuhteesta tai sen puutteesta riippumatta aikuiset myös halusivat vastata omista menoistaan itsenäisesti. He olivat erityisen kiinnostuneita siitä, kuinka suuri kunkin omavastuu tulevasta remontista olisi. Koska kotitalousvähennys ei ole kotitalouskohtainen, sen ansiosta pariskunta sai yksinhuoltajaäitiin nähden verotuksessa kaksinkertaisen tuen suunniteltuun remonttiin. Pariskunnan omavastuu per henkilö jäi 2 769 euroon. Yksinhuoltajan omavastuu sitä vastoin oli 7 437 euroa. Suhteutettuna kunkin nettotuloihin tuli ilmi, että yksinhuoltajan tulisi saada remontin työpanoksen kattaakseen kasaan summa, joka vastaa 37,2 prosenttia hänen nettotuloistaan vuodessa. Pariskunnan kunkin osapuolen tarvitsi säästää samanlaista remonttia varten vain 13,8 prosenttia vuosituloistaan.
Mitä tässä kuvitteellisessa tilanteessa tapahtui? Yksinhuoltajaäiti joutui toteamaan, etteivät hänen rahkeensa riitä remontin tekemiseen. Pariskuntaa remonttikulut kirpaisivat selvästi vähemmän ja he päättivät ryhtyä toimeen. Yksinhuoltajaäiti joutui selittämään lapsilleen, miksi heidän kotiaan ei naapurin perheen tavoin laiteta kauniiksi. Kummallekin perheelle tuli selväksi, että aiemmin kuviteltu tasa-arvo perheiden kesken oli illuusio.
Mitä siis tulisi tehdä vaatimuksille nostaa kotitalousvähennyksen tasoa ensi vuonna? Näissä vaatimuksissa yleensä esitetään, että nykyinen 2 000 euron maksimimäärä kotitalousvähennyksessä tulisi nostaa takaisin viime vuonna voimassa olleeseen 3 000 euroon. Tässä retoriikassa jätetään usein sanomatta, että parisuhteessa elävillä maksimivähennys on tänäkin päivänä kaksinkertainen, 4 000 euroa. Jos vähennystä halutaan 2 000 euron maksimitasosta nostaa, se voidaan järkevimmin tehdä muuttamalla kotitalousvähennys aidosti kotitalouskohtaiseksi. Nostetaan siis vähennyksen maksimitaso vaatimusten mukaan 3 000 euroon, MUTTA per KOTITALOUS. Tällöin yksin asuvilla ja yksinhuoltajilla, jotka tätä tukea eniten tarvitsevat, kotitalousvähennykseen liittyvä maksimituki nousisi 1 000 eurolla ja pariskunnilla maksimituki laskisi 1 000 eurolla.
Edellä esitetty uudistus saattaisi verokertymän osalta olla kustannusneutraali, sillä yksin asuvia ja yksinhuoltajia on suurin piirtein yhtä paljon kuin parisuhteessa eläviä (tämä päätelmä riippuu tietysti siitä, miten paljon erityyppiset kotitaloudet muuttavat vähennyksen vuoksi käyttäytymistään). Kotitalouskohtainen vähennys saattaisi toisaalta nykyistä järjestelmää paremmin tukea työllisyyttä, sillä lisätuki kohdistuisi perheisiin, joiden ulkopuolisen avun tarve on keskimääräistä suurempi.