Kokoomuksella on ketunhäntä kainalossa

Labore-blogi Heikki Taimio

Minulla on teoria, poliittinen sellainen. Ei tosin ole ollut tapana, että Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijat puhuvat politiikkaa, paitsi talouspolitiikkaa. Mutta sallittaneen tällaisen poliittisesti sitoutumattoman ekonomistin tilapäinen interventio maailmaan, joka oikeasti kuuluu valtio-opin tutkijoille. Puhun loppujen lopuksi kuitenkin vain siitä, mitä itse pidän oikeana ja mitä mielipidetiedustelujen mukaan 80 prosenttia kansalaisistakin kannattaa – työllisyyden ja hyvinvointivaltion puolesta.

Poliittinen teoriani lähtee oletuksesta, että kokoomus on pohjimmiltaan aivan samanlainen peruskonservatiivipuolue kuin esimerkiksi veljespuolueensa Yhdysvalloissa, Reaganin ja Bushin republikaanit. Sen mielestä valtion ja kuntien roolia taloudessa on supistettava ja luotava tilaa yksityisyrittäjille. Tätä tarkoitusta palvelee veroasteen jatkuva alentaminen – paitsi että se lisää kuluttajien käytössä olevia tuloja markkinoilla se myös pakottaa ennen pitkää supistamaan julkisia menoja, koska muuten valtion velka riistäytyisi käsistä. Aina parempi vielä, jos veronkevennykset painottuvat puolueen peruskannattajakuntaan eli suurituloisiin.

Suomessa konservatiivipuolueen poliittinen liikkumavara on kuitenkin paljon kapeampi kuin Yhdysvalloissa. Niinpä vaikka tavoitteet ovat samat, niiden tavoitteleminen pitää verhota retoriikkaan tai suoranaiseen sumutukseen. Pitää pystyä luomaan mielikuva, että kokoomus on monien eri kansalaisryhmien asialla, jopa tavallisen palkansaajan. Tällainen ketunhännän kainalossa pitäminen on puoluejohdon ja sen käyttämien asiantuntijoiden päätehtävä.

En tiedä, mitä valtio-oppineet minun teoriastani ajattelisivat. Itseäni kuitenkin kiinnostaa ennen muuta, löytyykö sitä tukevaa evidenssiä, ja sellaistahan tulee lähes päivittäin.

Kokoomuspoliitikot eivät esimerkiksi vahingossakaan lausu sanaa hyvinvointivaltio, vaan he puhuvat hyvinvointiyhteiskunnasta. Jälkimmäinen käsite pitää sisällään ajatuksen, että valtiolla (ja kunnilla) ei ole viimekätinen vastuu hyvinvointipalveluista, vaan jos kansalaiset eivät syystä tai toisesta itse niitä osta, niin tehtävä kuuluu erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille ja omaisille. Toki julkisessa keskustelussa vältetään sanomasta suoraan, että valtion ja kuntien järjestämiä palveluja halutaan ajaa alas, vaikka niin todellisuudessa tehdäänkin. Niiden rahoituspohjan heikentäminen verotusta keventämällä on tärkeimpiä keinoja. Tällainen linja on jyrkässä ristiriidassa kansalaisten valtaenemmistön tahdon kanssa.

Toimittajat ovat olleet valitettavan kyvyttömiä haastamaan kokoomuksen sen harrastamasta sumutuksesta. Sähköinen media lieneekin pitkälti jo menetetty mahdollisuus. On kuitenkin mielenkiintoista, kuinka Helsingin Sanomat on viime päivinä näyttänyt laittavan kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen tiukoille elvytyspolitiikasta. Katainen lienee vaistonnut heti, että epäonnistuminen valtalehden testissä voisi tietää hänelle ja kokoomukselle alamäen alkua. Kun hän ei saanut kokonaisia vastauksiaan läpi lehteen, hän lähetti ne Hesarin keskustelupalstalle. Aika tavatonta, sanoisin.

En ihmettele, miksi juuri Katainen on valittu kokoomuksen johtoon, sillä hänen sumutustaitonsa ovat häkellyttävän hyvät. Vain kokenut ekonomisti tai muuten poikkeuksellisen talousvalistunut lukija pystyy näkemään hänen sumutuksensa taakse. Sieltä kuitenkin paljastuu selkeä suhdanteista ja elvytystarpeista riippumaton peruslinja: valtion menojen kasvua kavahdetaan ja veroja kevennetään. Kun hän haluaa todistella niin sanotun veroelvytyksen etevämmyyttä, kaikki keinot ovat sallittuja – kuten vetoaminen tähän Suomen tilanteeseen soveltumattomiin tutkimuksiin ja mm. IMF:n, OECD:n ja EU:n komission päinvastaisten näkemysten mainitsematta jättäminen. Menoelvytys on 3–4 kertaa veroelvytystä tehokkaampaa. Suomessa tällainen arvio löytyy PT:n viime helmikuussa julkaiseman ennusteen sisältämästä mallilaskelmasta.

Toisin kuin Katainen väittää, menoelvytystä ei voi torjua sillä, että Suomi on ”jo ylivelkaantumisen rajoilla”, koska tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Suomi on EU:n vähiten velkaantuneita jäsenmaita, ja muutkin velkaantuvat kovaa vauhtia ilman, että siitä vielä mitään mainittavia ongelmia olisi seurannut. Sitä paitsi menoelvytykselle olisi löytynyt jo silläkin tavalla tilaa, että veroja olisi kevennetty vähemmän. Torjunnaksi ei myöskään kelpaa, että menohankkeet veisivät paljon aikaa, kun taas veronkevennykset toimivat heti. Eihän veronkevennyksiä toteutettu heti eikä seuraavana päivänäkään, ja iso osa menoelvytyksestä olisi voinut mennä kuntien tukemiseen ja valtion henkilöstövähennysten perumiseen. Katainen varmasti tiesi, että kunnat reagoivat ahdinkoonsa osittain kiristämällä kuntaveroa, vaikka toiveena tietysti oli, että ne leikkaisivat menojaan enemmän. Kumpikin keino joka tapauksessa mitätöi melkoisen osan valtion elvytyspolitiikasta. Täysin järjetöntä on tässä tilanteessa hirttäytyä valtion tiukkoihin menokehyksiin, jotka on tehty aivan toisenlaisia aikoja varten.

Kokoomuksen talouspoliittisista asiantuntijoista tärkeimmät ovat VM:n alivaltiosihteeri Martti Hetemäki ja Veronmaksajien Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. Jälkimmäinen todistelee todistelemasta päätyäänkin, kuinka meillä palkansaajien verotus on muita maita kireämpää mutta unohtaa aina mainita, että pääomatulojen verotus on keveää ja että vahva hyvinvointivaltio edellyttää korkeampaa veroastetta kuin niissä maissa, joissa se on heikko.

Hetemäki turvautuu Hesarin tämänpäiväisessä Vieraskynässään erikoiseen keinoon puolustella elvytyspolitiikan painottumista veronkevennyksiin: ne ovatkin vain 15–30 prosenttia Suomen koko elvytyksestä, jos mukaan lasketaan sellaisia eriä (kuten valtiontakausten lisäys), joita ei missään muualla ole otettu huomioon elvytyslaskelmia tehtäessä. Tämä on melko sofistikoitu silmänkääntötemppu, jolla hämärretään se tosiasia, että Suomi erottuu useimmista muista maista juuri elvytyskeinojen painottumisella veronkevennyksiin.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen viime kevään ja syksyn talousennusteiden yhteydessä julkaistujen laskelmien mukaan Suomen finanssipolitiikka on tänä vuonna vain lievästi elvyttävää ja ensi vuonna jo kiristävää. Laskelmat ovat täysin ekonomistien kansainvälisen käytännön mukaisia. Kataisen, Hetemäen ja kumppanien on kuitenkin mahdoton niellä niitä, koska kokoomuksen ideologia ja edunvalvontapolitiikka vaatii aivan muuta.