Jäivätkö tuloerot vuoteen 2007?

Labore-blogi Ilpo Suoniemi

Tuore vuoden 2008 tulonjakotilasto kertoo, että tuloerot supistuivat. Edelliseen vuoteen verrattuna käytettävissä olevien tulojen eroja mittaava Gini-kerroin laski 28 prosentista 26,8:an. Gini-kertoimen arvo on samalla tasolla kuin 2000-luvun alussa. Tämä taso saavutettiin kansainvälisestikin ennätysnopean tuloerojen kasvun jälkeen. Tällöin vuodesta 1995 alkaen Gini-kertoimen arvo nousi prosenttiyksikön vuodessa. Samanaikaisesti ylimmät tulo-osuudet ja erityisesti huipputuloisten, ylimmän prosentin, tulot kasvoivat voimakkaasti. Tuloerojen kasvuun liittyi myös suhteellisen köyhyyden lisääntyminen, syventyminen ja pitkittyminen.

Vuoden 1993 verouudistus oli tärkein syy huipputulojen kasvulle. Suurituloiset pystyivät muuntamaan aiemmin korkealla rajaveroasteella verotetut ansiotulonsa omaisuustuloiksi ja heille lievemmän omaisuustuloverotuksen piiriin yhtiöittämällä toimintaansa. Tämä ei koskenut kaikkia. Vain hyvin varakkailla pörssin ulkopuolisten osakeyhtiöiden omistajilla on mahdollisuus vaikuttaa tulojensa koostumukseen. Vähitellen, suurten tulojen siirryttyä yhä laajemmin omaisuustuloverotuksen piiriin, on myös verotuksen progressiivisuus, siis sen tulonjakoa tasoittava vaikutus, heikentynyt. Ylimpiä bruttotuloja saavassa väestöprosentissa kehitys on ollut vielä tätäkin kärjekkäämpää. Vuonna 1990 ryhmän keskimääräinen veroaste oli yli 40 prosenttia, mutta vuonna 2000 ylimmän prosentin veroaste oli jo painunut 28 prosenttiin.

1990-luvun laman jälkeen lähes koko ylimmän prosentin tulojen kasvu on tullut omaisuustuloista, ja omaisuustulojen osuus heidän kaikista tuloistaan oli yli 60 prosenttia vuonna 2007. Vuonna 2008 suurituloisimman väestökymmenyksen reaalitulot laskivat keskimäärin 5,5 prosenttia edellisvuodesta, kun taas mediaanitulot vielä kasvoivat noin prosentilla. Omaisuustulojen kokonaismäärä supistui reaalisesti 14,6 prosenttia ja tämä oli syynä suurituloisten tulokehitykseen. Suurituloisin väestökymmenys sai edelleen valtaosan kaikista omaisuustuloista. On odotettavissa, että tämä kehitys näkyy myös tulojakauman huipulla (ylintä prosenttia koskevia lukuja ei ole vielä käytössä), mutta tuloerojen supistuminen oli seurausta pelkästään taloustaantumasta ilman syvempiä politiikan muutoksia.

Yhteiskunnan instituutiot, kuten progressiivinen verotus, julkiset menot, sosiaaliturva, tulopolitiikka ym. vaikuttavat tulonmuodostukseen ja muovaavat tulonjakoa. Muutosvoimat kuten koulutettuja suosiva tuotantoteknologian muutos, kansainvälisen kaupan ja rahoituksen laajentuminen ja kasvu, yksityistäminen ja sosiaalisten normien muuttuminen, vaikuttavat instituutioiden puitteissa. Sama koskee talouden heilahteluja ja vakavia häiriöitä. Taantuman jälkeen tuloerojen kasvu jatkuu, ellei instituutioita muokata. Nopea tuloerojen kasvu uhkaa pohjoismaista hyvinvointimallia, johon liitetään laaja sosiaaliturva, kattavat julkiset palvelut ja pienet tuloerot. Instituutiot syntyvät ja muuttuvat poliittisen toiminnan tuloksena, ja pohjoismainen malli voi näin myös säilyä.

Vaikka juuri ilmestynyt OECD:n talouskatsaus varoittaakin julkisen talouden epätasapainosta ja suosittaa menoleikkauksia patenttilääkkeenä ilman sivuvaikutuksia, on hyvä muistaa, että huhtikuisessa Suomen maaraportissa esille nostettiin myös eriarvoisuuden kasvu. Tämä nähtiin uhkana Suomen hyvinvointimallille ja vaadittiin tarkistuksia eriytettyyn pääomatuloverotukseen. Myös jälkimmäinen neuvo olisi hyvä muistaa vaadittaessa menoleikkauksia ja korostamalla verojen kiristysten haitallisia vaikutuksia (eikö niin, Raimo ja Teemu?).