Ay-liikkeen vaikeat valinnat
Esipuhe
Maassamme ovat puhaltaneet liberalistiset tuulet. Markkinavoimille on tarkoitus raivata lisää tilaa mm. Suomen EU-integraation nimissä. Tämä on merkinnyt pääsääntöisesti hyökkäystä pikemminkin joitakin markkinoiden institutionaalisia reunaehtoja vastaan kuin pyrkimystä aidosti lisätä kilpailua. Näistä reunaehdoista merkittävimpiä ovat hyvinvointivaltiomme nykyisessä laajuudessaan ja ammattiyhdistysliike.
Hyvinvointivaltion purkamiselle on esitetty taloudellisia perusteluja, eikä ole sattuma, että poliittinen vyörytys iskee samanaikaisesti suomalaiseen ay-liikkeeseen. Onhan vahva ay-liike ollut niin meillä kuin muissakin Pohjoismaissa hyvinvointivaltion keskeisimpiä arkkitehtejä. Likipitäen jokainen tulopoliittinen ratkaisu vuodesta 1969 lähtien on sisältänyt jonkin koko maamme väestöä hyödyttävän sosiaalisen reformin. Kiitos valtiokorporatistisen neuvottelumekanismin ay-liike Suomessa on tinkinyt palkankorotusvaatimuksistaan yleisen hyvinvoinnin kohentamisen, kollektiivisen “hyvän” lisäämisen nimissä.
Ay-liikkeen uudistuskyky on kuitenkin kuihtunut 1990-luvun alussa samalla, kun hyvinvointivaltiota on ryhdytty karsimaan ja liikkeen itsensä on ollut tyytyminen palkkavaatimuksissaan maltillisiin, lamavuosina jopa palkkoja alentaviin ratkaisuihin. Pari vuosikymmentä jatkuneen offensiivin jälkeen ay-liike Suomessa kuten muuallakin on saanut havaita ajautuneensa laajamittaiseen puolustustaisteluun, joka koskee suoranaisesti sen olemassaolon ehtoja.
Ay-liikkeen itsepuolustus ei tapahdu vain yhdellä rintamalla. Se joutuu nykyään enemmän kuin milloinkaan perustelemaan olemassaoloaan myös jäsenille samalla, kun sen pitää neuvotella työnantajapuolen ja hallituksen kanssa. Vaikka jäsenmäärät ay-liikkeessä ovat laman aikana pysyneet ennallaan tai jopa aavistuksen kasvaneet, jäsenten suhde ay-liikkeeseen on tutkimusten mukaan jatkanut jo nousukaudella alkanutta muutosta. Tämä näkyy mm. siinä, että ay-aktiiveja vetäytyy toiminnasta ja uusia ei ilmaannu tilalle.
Kasvava paine suomalaista ay-liikettä kohtaan kasaa pilviä sen tulevaisuuden horisonttiin. Ammattiyhdistysliikkeen asema suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole enää itsestäänselvä. Edessä on monia muutoksia, jotka ovat jo näkyvissä kansainvälisessä kehityksessä. Tämä tekee ay-liikkeen nykyisyyden kartoittamisesta haastavan tutkimustehtävän.
Käsillä olevassa työssä keskitymme yhtäältä viitekehyksen luomiseen työmme jälkiosia varten. Toisaalta pyrimme kartoittamaan mahdollisimman perinpohjaisesti sekä ay-liikkeen ulkopuoliset, sille keskeiset yhteiskunnalliset muutostekijät että ay-liikkeen toiminnan sisäisen dynamiikan. Täsmällisemmin ilmaisten tarkoituksemme on selvittää kulttuuris-taloudellisen modernisaation syvenemisen, lähinnä 1) yksilöllistymisen, 2) työmarkkinoiden uudelleenmuotoutumisen sekä 3) työelämän organisaatioiden ja työelämän suhteiden neuvottelujärjestelmän muutoksen vaikutusta a) suomalaiseen ay-liikkeeseen kokonaisuutena sekä b) jäsenten ja ayliikkeen väliseen suhteeseen. Esityksemme on yleinen ja teoreettista viitekehystä etsivä, tutkimuksen ensi vaihe.
Prof. Kaj Ilmonen on vastannut luvuista I–III sekä luvusta VI ja luvun VII alajaksoista 1–4, 7. Valt. lis. Kimmo Kevätsalo on puolestaan vastannut pääsääntöisesti luvuista IV–V ja luvun VII alajaksoista 5–6. Olemme kuitenkin kommentoineet toistemme tekstejä työn aikana ja käyttäneet osia toistemme teksteistä omia jaksojamme kirjoittaessamme.
Olemme saaneet työssämme jatkuvasti apua Palkansaajien tutkimuslaitoksen ammattitaitoiselta henkilökunnalta ja uusinta tietoa sekä ammattiliitoilta että ammatillisilta keskusjärjestöiltä. Tekstimme kommenteista olemme puolestaan kiitoksen velkaa Jorma Antilalle, Raija Julkuselle ja Jouko Nätille. Rahoituksen työmme ensivaiheeseen on antanut Työsuojelurahasto.
Helsingissä 15.10.1995
Kaj Ilmonen
Kimmo Kevätsalo
- ISSN: 1236-7176
- ISBN: 951-9282-90-4
