Ammattiliitot kakun kasvattajana ja jakajana

Labore-blogi

Ammattiliitot ovat usein estradilla epäedullisessa valossa. Mainetta varjostavat väitteet, joiden mukaan liitot puskevat vähimmäispalkkoja ylöspäin sillä seurauksella, että työvoimaa suistetaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Järkevän paikallisen sopimisen esteeksi niitä myös monesti moititaan. Toimintaan tulee jäykkyyttä, mikä heikentää tehokkuutta. Näin väitetään. 

Syytökset ovat vakavia. Hyvinvointivaltio rakentuu työnteolle ja kansalaisten hyvinvointi kansantalouden korkealle tuottavuudelle. Soimaukselle perustetta tarjoaa työmarkkinoiden yksinkertaisin malli. Siinä vähimmäispalkkojen kohottaminen lisää työttömyyttä. Anekdootit kertovat, että taipumaton edunvalvonta on johtanut tehottomuuteen tai peräti toiminnan lopettamiseen. 

On myös toisenlainen näkemys. OECD (2018) on ollut huolissaan ammattiliittojen jäsenmäärien vähenemisestä. Sen mukaan parhaimmillaan ammattiliittojen ja kollektiivisen sopimustoiminnan ansiosta kansantalouteen luodaan enemmän ja parempia työpaikkoja. Eli vahvistetaan hyvinvointivaltion taloudellisia perustuksia sekä parannetaan kansalaisten hyvinvointia. Taloustieteen professori Daron Acemoglu ja politiikan tutkija James Robinson (2019) puolestaan ovat korostaneet ammattiliittojen merkitystä osana kansalaisyhteiskuntaa, joka tasapainottaa ja täydentää valtiovaltaa talouden kehitykselle suotuisten instituutioiden rakentamisessa. 

Kumpaa roolia Pohjoismaiset ammattiliitot ovat näytelleet – ”hyvistä” vai ”pahista”? Tutkimuskysymys on tärkeä ja vaikea. Kausaalivaikutuksen arvioimiseksi tarvitaan taitavaa tilastollista analyysiä. Tuoretta sellaista on tarjolla Norjasta.  Barthin, Brysonin ja Dale-Olsenin (2019) tutkimus osoitti, että ammattiliittojen jäsenyyteen kannustava verouudistus kohottaa kausaalimielessä työntekijöiden keskimääräisiä ansioita — mutta vielä merkittävämmin yritysten tuottavuutta.

Ammattiliittojen heikkenemisestä voivat kärsiä sekä työntekijät että työnantajat! 

Dale-Olsenin tutkimus (2020) jatkoi analyysiä. Taas havaittiin, että ammattiliittojen vahvistuminen kohottaa palkkoja. Työpaikkojen tuho myös yltyy. Monet toimipaikat vähentävät henkilökuntaa. Jotkut suljetaan. Mutta myös kansantalouden tuottavuus kohoaa. Osin siksi, että jatkavien yrityksien tuottavuuskasvu kiihtyy ja osin siksi, että tehottomat yritykset poistuvat markkinoilta. Eli ammattiliitot vahvistavat luovaa tuhoa. 

Järjestäytymisen havaitaan vahvistavan tuottavuutta ennen kaikkea tuottavimpien yritysten joukossa. Vaikutukset näyttävät esiintyvän erityisesti niissä yrityksissä, joissa ammattiliiton äänivalta on ylittänyt tietyn kynnyksen. Jonkin rajapyykin jälkeen ammattiliitosta näyttää tulevan jonkinlainen työantajan kumppani, jonka kanssa yhteistyössä kehitetään yrityksen organisointia ja tuotantokoneistoa yrityksen tehokkuutta edistävällä tavalla. Parhaimmillaan organisoitunut ay-liike on siis eräänlainen anti-luddiitti. Se ei odota, että kakku tuodaan pöytään jaettavaksi vaan se osallistuu koko ajan myös kakun kasvattamiseen.  

Kaikkien yritysten tuottavuus ei kuitenkaan kohoa. Ammattiliitoilla näyttää olevan yritysten tuottavuushajontaa kasvattava vaikutus. Silloin kun kilpailupaine on päällä, tuottavuudessa muiden jälkeen jääneiden yritysten kohtalona on tuhoutuminen. Ammattiliitot saavat siis aikaan myös työpaikkojen tuhoa tehottomien yritysten keskuudessa.    

Entä kansalaisten hyvinvointi? Monet työntekijät hyötyvät, koska tuottavuuden ja palkkojen kasvu nopeutuvat. Toisaalta useampi irtisanotaan. Pääosa löytää kuitenkin uuden työpaikan. Työttömyys ei lisäänny. Työn hinnan kohoaminen rasittaa yrityksiä, mutta tuottavuuskasvun kiihtyminen korjaa tilannetta. 

Parhaimmillaan ammattiliitot voivat siis vahvistaa tuottavuuden kasvua sekä pitää huolta työllisyydestä. Samalla ne kuitenkin kiihdyttävät luovaa tuhoa. Lopullinen hyvinvointivaikutus riippuu paljon siitä, miten valtiovalta käyttää sille virtaavia luovan tuhon hedelmiä (so. verovaroja) koulutukseen, tutkimukseen, aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja sosiaaliturvaan (ks. esim. Aghion ym. 2016). 

 

Viitteet: 

Acemoglu, D., & Robinson, J. A. (2019). The narrow corridor: States, societies, and the fate of liberty.  

Aghion, P., Akcigit, U., Deaton, A., & Roulet, A. (2016). Creative destruction and subjective well-being. American Economic Review, 106(12), 3869-3897. https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/aer.20150338 

Penguin. https://news.mit.edu/2019/narrow-corridor-acemoglu-liberty-0924 

Barth, E., Bryson, A., & Dale-Olsen, H. (2020). Union Density Effects on Productivity and Wages. The Economic Journal, 130(631), 1898-1936. https://doi.org/10.1093/ej/ueaa048   

Dale-Olsen, H. (2021). Do unions contribute to creative destruction? PloS one, 16(12), e0261212.  https://doi.org/10.1371/journal.pone.0261212 

OECD (2018), “The Role of Collective Bargaining Systems for Good Labour Market Performance”, Chapter 3, Employment Outlook 2017, 73–122. https://www.oecd-ilibrary.org/employment/oecd-employment-outlook-2018/the-role-of-collective-bargaining-systems-for-good-labour-market-performance_empl_outlook-2018-7-en 

 

Tämä on hieman laajennettu versio kolumnista, joka on alun perin julkaistu Demokraatti-lehdessä 13.1.2022