1. T&Y-lehti
2. Miksi järjestäytymisaste laskee ja mitä siitä seuraa?

Miksi järjestäytymisaste laskee ja mitä siitä seuraa?

Suomalaisten into kuulua ammattiliittoon on laskenut jyrkästi 1990-luvun alusta lähtien. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, liittoihin kuuluu pian alle puolet suomalaisista työntekijöistä. Kehitykseen on vaikuttanut ainakin mahdollisuus kuulua työttömyyskassaan ilman ammattiliiton jäsenyyttä, mutta kaikkia vaikuttavia mekanismeja ei vielä ymmärretä. Yleissitovuuden takia työehtosopimusten kattavuus voi silti tulevaisuudessakin pysyä korkeana.

Suomen työmarkkinamallissa työehtosopimusjärjestelmällä on keskeinen rooli palkkojen ja muiden työsuhteen ehtojen määrittelyssä. Laajat ja kattavat työehtosopimukset ovat olleet pitkään niin itsestään selvä osa suomalaisia työelämän käytäntöjä, että työnantajien ja työntekijöiden ammatillisen järjestäytymisen merkitys niiden takana voi helposti unohtua.

Kuten monissa muissa maissa, myös Suomessa työehtosopimusten laaja kattavuus ja koko mallin legitimiteetti uhkaa murentua järjestäytymisasteen laskiessa niin työntekijä- kuin työnantajapuolella. Orpon hallitus valmistelee lakimuutosta, joka poistaisi ammattiliiton jäsenmaksun verovähennysoikeuden. Muutos voimistanee ammatillisen järjestäytymisen laskua. Norjalaisilla aineistoilla tehty tuore tutkimus¹ osoittaa, että vastaava verotuki on lisännyt merkittävästi työntekijöiden halukkuutta liittyä ammattiliittoihin. Sama pätee myös toisin päin: kun jäsenyys menettää taloudellisen houkuttelevuutensa, jäsenmäärät todennäköisesti laskevat ja ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluvoima heikkenee.

Tässä artikkelissa tarkastelemme palkansaajien ammatillisen järjestäytymisen pitkäaikaisia kehitystrendejä Suomessa. Pyrimme lisäksi aiemman tutkimuksen ja ryhmittäisten kehityskulkujen perustella arvioimaan, mitkä tekijät ovat muutosten taustalla.

Ammatillisen järjestäytymisen jyrkkä lasku

Kuten kuvio 1 osoittaa, ammatillinen järjestäytyminen on laskenut Suomessa 1990-luvun alusta lähtien tasaisesti kaikkien aineistolähteiden perusteella. Keskimääräisten vuosittaisten muutosten vaihteluväli eri mittareilla on 0,74–1,04 prosenttiyksikköä. Tämä tarkoittaa, että ammatillisen järjestäytymisen lasku on vuoden 1993 huipusta vuoteen 2025 eri aineistolähteiden perusteella 24–33 prosenttiyksikköä. Koska aineistolähteiden kattavuuksissa on eroja, tämä päätelmä nojaa siihen, että puuttuvien vuosien kehityskulut ovat kullekin mittarille samankaltaisia kuin havaittuina vuosina. Kyseinen oletus ei liene kovin rajoittava trendien ollessa kunkin mittarin kohdalla hyvin tasaisia. Kaiken kaikkiaan eri lähteet antavat ammatillisen järjestäytymisen kehityksestä samankaltaisen kuvan tasoeroista huolimatta.

Kuvio 1. Ammattiliittoon ja työttömyyskassaan kuuluminen Suomessa vuosina 1991–2024

Työttömyyskassaan kuuluvien palkansaajien osuus ei sitä vastoin ole muuttunut juuri lainkaan. Työttömyyskassaan kuuluu edelleen lähes 80 prosenttia kaikista palkansaajista. Kasvava ero työttömyyskassojen ja ammattiliittojen jäsenmäärän välillä selittyy käytännössä lähes kokonaan ammattiliitoista riippumattoman Yleisen työttömyyskassan (YTK) jäsenmäärän voimakkaalla kasvulla. Tähän myös Loimaan kassana tunnettuun työttömyyskassaan kuului syyskuussa 2025 yhteensä 527 000 jäsentä. Se on Suomen suurin yksittäinen työttömyyskassa. YTK on avoin kaikille palkansaajille, ei ainoastaan rajatulle ammattiryhmälle. Kuvion 1 perusteella voidaan päätellä, että suomalaiset palkansaajat haluavat edelleen vakuuttaa itsensä työttömyyden varalta, mutta ammattiliittoon kuuluminen nähdään vuosi vuodelta vähemmän tärkeänä.

On hyvä muistaa, että moni palkansaaja ei kuulu ammattiliittoon, mutta hyötyy silti sen tekemistä sopimuksista. Taustalla on työehtosopimuksiin Suomessa liittyvä erga omnes (kaikkia kohtaan) -periaate, jonka mukaan työehtosopimuksen alaisissa yrityksissä työehtosopimukset kattavat kaikki työntekijät riippumatta siitä, kuuluvatko he ammattiliittoon vai eivät. Toisin sanoen liittojen neuvottelemien työehtosopimusten vähimmäisehdot – kuten palkat, työajat ja lomaoikeudet – koskevat myös niitä palkansaajia, jotka työskentelevät järjestäytyneissä yrityksissä mutta eivät itse ole ammattiliiton jäseniä.

Valtaosa palkansaajista työskentelee Suomessa järjestäytyneissä yrityksissä. Mutta myös järjestäytymättömissä yrityksissä työskentelevät palkansaajat voivat saada alan työehtosopimusten määrittelemät vähimmäisehdot työehtosopimusten laajennusmenettelyn, eli yleissitovuuden, kautta. Hayterin ja Visserin (2021) mukaan laajennusmenettely nostaa Suomessa työehtosopimusten kattavuutta noin 14 prosenttiyksikköä.

Ammatillisen järjestäytymisen lasku ja yleissitovuuden romuttuminen on mahdollista nähdä toivottavana kehityskulkuna. Yksinkertaistettuna ajatus menee kutakuinkin näin: yritysten kulut laskevat ja palkkarakenteiden joustavuus paranee, jolloin niillä on paremmat mahdollisuudet kasvaa, työllistää ja ajan kuluessa maksaa korkeampia palkkoja.

Kun työehdot ja palkkataso määräytyvät ennakoitavasti ja oikeudenmukaisesti, yritykset voivat keskittyä kilpailemaan osaamisella ja innovaatioilla sen sijaan, että ne kilpailisivat työehtojen heikennyksillä.

Aiemmin mainitun tutkimusryhmän aiempi tutkimus Norjasta haastaa tämän logiikan. Hyödyntäen verovähennysoikeuden vaihtelua he nimittäin osoittavat, että järjestäytymisasteen nousu kasvattaa yritysten tuottavuutta ja nostaa palkkoja². Tuloksen perusteella näyttää siltä, että kun työehdot ja palkkataso määräytyvät ennakoitavasti ja oikeudenmukaisesti, yritykset voivat keskittyä kilpailemaan osaamisella ja innovaatioilla sen sijaan, että ne kilpailisivat työehtojen heikennyksillä.

Syyt ammatillisen järjestäytymisen laskun takana

Mallia, jossa ammattiliitot hallinnoivat työttömyyskassoja, kutsutaan Ghent-järjestelmäksi. Se on saanut nimensä belgialaiselta Ghentin kaupungilta, missä järjestelmä ensimmäisen kerran otettiin käyttöön. Järjestelmällä on historiallisesti ollut keskeinen rooli korkean ammatillisen järjestäytymisasteen ylläpitämisessä Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa, sillä järjestelmä sitoo ansiosidonnaisen työttömyysturvan maksatuksen ammattiliiton jäsenyyteen. Makrotaloudelliset tutkimukset ovat johdonmukaisesti osoittaneet vahvan yhteyden Ghent-järjestelmän ja korkean ammatillisen järjestäytymisasteen välillä³.

Ammattiliittojen jäsenmäärät ovat laskeneet merkittävästi Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa 1990-luvun alusta lähtien⁴. Norjassa, jossa ei ole Ghent-järjestelmää, ammatillinen järjestäytymisaste on pysynyt melko matalana, mutta se ei ole toisaalta myöskään alentunut. Nämä Pohjoismaiden väliset merkittävät erot korostavat institutionaalisten tekijöiden merkitystä ammatillisen järjestäytymisasteen kehityksessä.

Böckerman ja Uusitalo (2006) tutkivat ammatillisen järjestäytymisen muutosta Suomessa vuosina 1989–2004 ja päätyivät tulokseen, jonka mukaan tuon aikavälin laskusta vain noin neljännes aiheutui työvoiman ja työmarkkinoiden muutoksista. Tätä tärkeämpää näytti olleen Ghent-järjestelmän murentuminen, eli mahdollisuus työttömyysvakuutukseen ilman ammattiliittojäsenyyttä. Lainsäädännön muutoksilla ei sen sijaan ole mahdollista selittää ammatillisen järjestäytymisen pitkään jatkunutta laskua. Työttömyyskassojen toimintaa ohjaava, edelleen voimassa oleva vuoden 1984 työttömyyskassalaki ei mainitse erikseen ammattiliittoja.

Aineistolähtöisesti voimme tarkastella eroja ammatillisessa järjestäytymisessä ja sen muutoksessa ryhmittäin. Tätä tarkastelua lähellä olevaa selvitystyötä on tehty myös Tilastokeskuksessa⁵. Taulukossa 1 tämä on esitetty vuosien 2004 ja 2021 lukuina ja näiden vuosien välisenä muutoksena ryhmittäin.

Taulukko 1. Ammattiliittoon kuuluminen Suomessa eri ryhmissä vuosina 2004 ja 2021

Taulukon ensimmäinen havainto on se, että järjestäytymisaste on laskenut kaikissa ryhmissä lukuun ottamatta yli 60-vuotiaita. Lasku on suhteellisesti hyvin samansuuruinen kaikkien alle 50-vuotiaiden joukossa, noin 25 prosenttia. Vuonna 2021 alle 30-vuotiaista enää kolmannes kuului ammattiliittoon ja 30–39-vuotiaidenkin joukossa osuus oli painunut jo lähelle 50 prosenttia. Miesten järjestäytymisaste on molempina vuosina naisia matalampi, mutta ero on kasvanut selvästi 9 prosenttiyksiköstä, eli 13 prosentista, 13 prosenttiyksikköön ja 22 prosenttiin.

Kantasuomalaisten joukossa lasku on ollut huomattavasti pienempi kuin maahanmuuttajilla (18 ja 31 prosenttia). Matalasti koulutettujen järjestäytymisaste on laskenut selvästi enemmän kuin korkeasti koulutetuilla. Kun ero vuonna 2004 oli 12 prosenttiyksikköä, eli noin 16 prosenttia, oli se kasvanut vuonna 2021 jo 16 prosenttiyksikköön ja 26 prosenttiin. Alueittain ja tuloluokittain erot muutoksissa ovat suhteellisesti samanlaisia ja linjassa koko väestön lukujen kanssa – ryhmäjakojen tosin ollessa näissä tapauksissa hyvin karkeita.

Ammattiryhmittäin lasku on ollut suurin, noin 30 prosenttia, rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ja prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden joukossa. Kun järjestäytymisaste näissä ammateissa oli vuonna 2004 selvästi korkeampi kuin esimerkiksi johtajilla ja palvelu- ja myyntityöntekijöillä, loistavat erot poissaolollaan vuonna 2021. Lasku on ollut pienintä, johtajilla, erityisasiantuntijoilla ja asiantuntijoilla.

Toimialoittain rakentaminen ja hallinto- ja tukipalvelutoiminta erottuvat selvästi muista laskun ollessa molemmissa yli kolmanneksen. Muilla aloilla lasku on 10–20 prosenttia. Laajemmin katsottuna ammatillisen järjestäytymisen lasku on ollut selvästi suurempaa yksityisten yritysten kuin julkisyhteisöjen työntekijöiden joukossa.

Taulukon ryhmittelyssä huomionarvoista on se, että monet ryhmäeroista heijastavat samaa asiaa. Esimerkiksi maahanmuuttajat ovat kantasuomalaisia nuorempia, asuvat useammin pääkaupunkiseudulla ja ovat matalatuloisempia ja matalammin koulutettuja. Lisäksi eroja on ammatti- ja toimialarakenteessa. Siispä tämän artikkelin tarkastelu ei tarjoa yksiselitteistä vastausta siihen, mitkä tekijät ovat tärkeimpiä ammatillisen järjestäytymisen laskun selittäjiä.

Jotkin keskeiset rakenteelliset taustatekijät ovat Suomessa muuttuneet paradoksisesti tavalla, jonka voitaisiin odottaa kasvattavan ammatillista järjestäytymisastetta. Esimerkiksi suomalaisten keskimääräisen koulutustason nousun olisi pitänyt taulukon 1 tunnuslukujen perusteella johtaa ammatillisen järjestäytymisasteen kasvuun, koska useimmista muista maista poiketen Suomen korkeasti koulutetut palkansaajat kuuluvat matalasti koulutettuja palkansaajia huomattavasti todennäköisemmin ammattiliittoihin. Palkansaajakunnan koulutustason nousu on heijastunut ennen kaikkea Akavan jäsenmäärän kasvuna, joten koulutustason nousu on muuttanut lähinnä palkansaajien keskusjärjestöjen valtasuhteita.

Työehtosopimusten kattavuus on Suomessa OECD-maiden korkeimpia

Vaikka työntekijöiden järjestäytymisaste on laskenut, työehtosopimusten kattavuus on pysynyt Suomessa korkealla tasolla. Vuonna 2022 työehtosopimusten piirissä oli OECD:n mukaan 88,8 prosenttia palkansaajista⁶. Osuus on yksi OECD-maiden korkeimmista. Julkisella sektorilla kattavuus on 100 prosenttia ja yksityisellä sektorilla 84 prosenttia.

Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa on tuotu esille, että työehtosopimusten kattavuus on yleensä korkea ja vakaa maissa, joissa on käytössä kollektiivinen työehtosopimusjärjestelmä (multi-employer bargaining)⁷. Maissa, joissa alakohtaiset työehtosopimukset ovat laajasti käytössä – usein vahvojen työnantajajärjestöjen tukemina – työehtosopimusten kattavuus pysyy laajana, vaikka ammattiliittojen jäsenmäärä olisi alhainen⁸. Suomessa kollektiivisella alakohtaisella sopimisella ja työnantajien kansainvälisesti korkealla järjestäytymisasteella on merkitystä työehtosopimusten korkealle kattavuudelle sekä työehtosopimusten yleissitovuuden toteutumiselle monilla aloilla.

Ero kehityskuluissa palkansaajien järjestäytymisasteen ja työehtosopimusten kattavuuden välillä selittyy sekä erga omnes -lausekkeilla että työehtosopimusten laajennusmenettelyllä, eli yleissitovuudella. Yleissitovuuden myötä alakohtaiset työehtosopimukset ulotetaan järjestäytymättömiin yrityksiin ja niiden työntekijöihin, jos sopimus on valtakunnallinen ja riittävän edustava. Edustavuuden ehdon on tavallisesti katsottu täyttyvän, kun noin puolet alan työntekijöistä työskentelee järjestäytyneiden työnantajien palveluksessa. Arvion ja vahvistuksen tekee sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimiva Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta. Yleissitovuus on ollut osa Suomen lainsäädäntöä vuodesta 1970. Suomessa on noin 160 yleissitovaa työehtosopimusta, joista julkisen sektorin työehtosopimukset ovat määritelmällisesti jo lähtökohtaisesti kaikkia viranhaltijoita koskevia ilman erillistä vahvistamismenettelyä⁹.

Laajennusmenettelyn on arvioitu tasoittavan pelikenttää, kun yritykset tai työntekijät eivät voi kilpailla polkemalla työehtoja¹⁰. Laajennusmenettely saattaa vaikuttaa myös työnantajien ja yritysten kannustimiin järjestäytyä. Yritysten kannustimet järjestäytyä saattavat kasvaa, kun työehtosopimukset koskevat niitä joka tapauksessa ja koska järjestäytymällä yritykset pääsevät vaikuttamaan työnantajaliiton neuvottelukantoihin. Työntekijöiden järjestäytymisen kannusteita laajennusmenettely voi vähentää, koska he saavat työehtosopimusten edut hyväkseen joka tapauksessa¹¹.

Työehtosopimusten säännöiltään erilaisia laajennusmekanismeja on käytössä myös monissa muissa maissa, kuten Italiassa ja Ranskassa, joissa työehtosopimukset ulottuvat automaattisesti kaikkiin työntekijöihin siitä huolimatta, että palkansaajien järjestäytymisasteet ovat hyvin matalia (noin 30 prosenttia Italiassa ja 10 prosenttia Ranskassa)¹². Sen sijaan Norjassa, jossa järjestäytymisaste on selvästi korkeampi, yli 50 prosenttia, laajennusmekanismi on rajallinen. Työehtosopimusten kattavuus on siellä vain hieman yli 70 prosenttia¹³.

Sopimusten kattavuus voi säilyä korkeana laskevasta järjestäytymisasteesta huolimatta

Ennustaminen on tunnetusti haastavaa, mutta yllä esitellyt kehityskulut antavat osin selkeitä näkymiä tulevaan. Ghent-järjestelmän maissa ammatillinen järjestäytymisaste on historiallisesti noussut merkittävästi taloudellisten taantumien aikana, koska työntekijät liittyvät ammattiliittojen ylläpitämiin työttömyyskassoihin saadakseen ansiosidonnaista työttömyysturvaa työttömyysriskin kasvaessa. Tämä yhteys on nyt pitkälti murentunut yksilön pystyessä vakuuttamaan itsensä työttömyyden varalle liittymättä ammattiliittoon. Työttömyysriskin kasvu talouden taantuessa ei siten enää merkittävästi kasvattane ammattiliittojen jäsenmääriä.

Nuoret ikäluokat kuuluvat harvemmin ammattiliittoihin kuin vanhemmat. Mielenkiintoista kuitenkin on, että E2 Tutkimuksen vuonna 2021 tekemän kyselytutkimuksen¹⁴ mukaan 69 prosenttia nuorista piti ammattiliittojen roolia tärkeänä palkansaajien etujen ajamisessa, ja vain 12 prosenttia ei pitänyt liittojen toimintaa merkittävänä. Kyselyssä kävi samalla ilmi, että yli puolet nuorista koki tuntevansa ammattiliittojen toiminnan vain heikosti tai ei lainkaan. Nuorten alhaista järjestäytymisastetta voikin asenteiden ja arvojen lisäksi selittää tiedon ja henkilökohtaisten kokemusten puute liitoista¹⁵. Tiedon ja näkyvyyden lisääminen voisi siten olla yksi keino lisätä nuorten kiinnostusta ammattiliittoihin kuulumiseen.

Hiljalleen lasku voi vaikuttaa yhteiskunnassa vallitseviin sosiaalisiin normeihin, ja matalampi ammatillinen järjestäytymisaste voi vakiintua uudeksi yhteis­kunnalliseksi tasapainoksi.

Koska nuoret ikäluokat liittyvät ammattiliittoihin huomattavasti harvemmin kuin vanhemmat ikäluokat, ammatillisen järjestäytymisen lasku jatkunee nuorten vähitellen korvatessa vanhemmat työntekijät, ellei suuntaa saada käännettyä. Hiljalleen lasku voi vaikuttaa yhteiskunnassa vallitseviin sosiaalisiin normeihin, ja matalampi ammatillinen järjestäytymisaste voi vakiintua uudeksi yhteiskunnalliseksi tasapainoksi. Etätyön yleistyminen voi osaltaan heikentää perinteisiä työpaikkanormeja, jotka ovat historiallisesti tukeneet korkeaa ammatillista järjestäytymisastetta.

Myös työnteon muotojen monimuotoistumisella ja palkka- ja yrittäjätyön rajapinnan hämärtymisellä tässä yhteydessä voi olla vaikutusta ammatilliseen järjestäytymiseen. Maahanmuuttajien osuus työvoimasta kasvanee tulevina vuosikymmeninä, ja jos he nykytilanteen mukaisesti kuuluvat liittoon kantaväestöä harvemmin, kohdistuu järjestäytymisasteen laskuun painetta myös tätä kautta. Tätä ennustusta haastaen Norjassa on havaittu maahanmuuttajien järjestäytymisen kasvaneen maassaoloajan pidentyessä¹⁶.

Tulevaisuuden kehitys ei kuitenkaan ole ennalta määrätty, vaikka järjestäytymisen laskuun kohdistuukin edellä lueteltuja paineita. Kansainvälisessä vertailussa Suomen sopimusjärjestelmää on määrittänyt työntekijä- ja työnantajajärjestöjen molemminpuolinen sitoutuneisuus, minkä päättymisestä ei ole takeita. Ja vaikka työntekijöiden järjestäytyminen jatkaisi laskuaan, työehtosopimusten kattavuuden ja yleissitovuuden kannalta keskeistä on työnantajien järjestäytyminen. Näin ollen on mahdollista, että työehtosopimusten kattavuus säilyy korkeana työntekijöiden matalasta ammatillisesta järjestäytymisestä huolimatta.