1. T&Y-lehti
2. Mitä voimme oppia sotien taloushistoriasta?

Mitä voimme oppia sotien taloushistoriasta?

Suurvaltojen väliset sodat ovat historian saatossa vähentyneet, mutta teknologinen kehitys on tehnyt konflikteista entistä kuolettavampia – ja kalliimpia. Sotilaiden määrä suhteessa väestöön on pysynyt pitkään samalla tasolla samalla kun puolustusmenot ovat kasvaneet lähes eksponentiaalisesti. Puolustusmenojen nopean kasvun ei kuitenkaan kannata odottaa ruokkivan talouskasvua, sillä puolustusinvestoinnit harvoin hyödyttävät yhteiskuntia laaja-alaisesti.

Sodat ja kriisit ovat arkipäivää suurelle osalle maailman väestöstä, muodossa tai toisessa. Uutismedioiden anti on useimmiten täynnä hirvittäviä kuvia Gazasta, Ukrainasta ja muualta kriisialueilta. Tälläkin hetkellä maailmalla on käynnissä yli 100 erilaista konfliktia.

Sotien vaikutusta on pohdittu viime vuosien aikana enenevässä määrin myös suomalaisessa julkisessa keskustelussa, etenkin Ukrainan konfliktin näkökulmasta. Siinä ovat olleet keskeisinä teemoina talouspakotteet, maailmanpolitiikka, sotatalous, mobilisaatio, kulutussota, sodankäynnin erilaiset muodot, sotateknologian vaikutukset taistelukentällä sekä jälleenrakennuksen mahdollisuudet. Usein tässä keskustelussa on sivuttu myös historiallisia konteksteja ja tapauksia, jolloin nykypäivän tapahtumat on saatu laajempaan yhteiskunnalliseen tarkasteluun.

Näiden lisäksi turvallisuuden ja turvallistamisen teemat ovat nousseet poliittiseen keskusteluun puolustusmenojen ja puolustushankintojen lisätarpeen kautta, mikä koskettaa Suomeakin tuoreena Nato-maana.¹ Tässä keskustelussa historiattomuus on ollut yllättävänkin tavallista, minkä takia aiempien konfliktien, asevarustelun sekä puolustusvälinehankintojen historialliset ”opit” ovat jääneet varjoon.

Julkaisin toukokuussa 2025 kollegojeni kanssa toimittamani kirjan The Routledge Economic History of War², mikä on ensimmäinen laaja yleisesitys turvallisuuden ja maanpuolustuksen taloudellisten teemojen historiasta. Siinä on useita lukuja muun muassa taloudellisen puolustuskapasiteetin kehityksestä, lakien ja yhteiskuntarakenteiden muutoksesta, taloudellisen sodankäynnin vaikutuksista ja tehokkuudesta sekä yritysten ja sotatuotannon taloudellisista rooleista. Tarkastelemme näitä teemoja yli vuosisatojen.

Sotien taloushistoria tarjoaa laajaa ymmärrystä konfliktien syvistä vaikutuksista, jolloin voimme ymmärtää nykyisyydenkin haasteita monipuolisemmin. Esimerkiksi jo käynnissä olevan ja tulevan Ukrainan jälleenrakennuksen yhtenä mallina toimii toisen maailmansodan jälkeinen Marshall­-suunnitelma, mikä osaltaan mahdollisti Euroopan vahvan talouskasvun sodan jälkeisinä vuosikymmeninä.³

Taloushistorioitsijat ja taloustieteilijät ovat myös pyrkineet ymmärtämään syvemmin vaikkapa Naton dynamiikkaa, erityisesti ydinpelotteen vaikutusta liittoutuman jäsenten puolustusmenoihin, sekä yleisemmin asevarustelun prosesseja. Esimerkiksi itse olen tutkinut ensimmäistä maailmansotaa edeltävää asekilpailua, mitä kiihdyttivät suurvaltojen puutteellinen ymmärrys toistensa sotilaallisista kyvyistä ja uuden teknologian edistysaskeleet. Lopputuloksena oli hallitsematon suursota, missä kuoli kymmeniä miljoonia.⁴

Konfliktit nykydatan valossa

Nykytutkimus tarjoaa uudenlaista dataa ja mahdollisuuksia arvioida konfliktien laajuutta, kuolettavuutta sekä niihin liittyvien taloudellisten ja yhteiskunnallisten prosessien erilaisia nyansseja. Onko konflikteissa esimerkiksi kuollut aiempaa enemmän vai vähemmän ihmisiä viimeisten vuosisatojen aikana? Useat tutkijat ovat havainneet sotien määrän ja väkivallan vähentyneen ajassa, ainakin viimeisen 150 vuoden aikana.⁵

Steven Pinkerin (2011) mukaan maailmassa on yleisemminkin havaittavissa laskusuhdanne väkivallan määrässä. Joidenkin tutkijoiden tulkinta on se, että erityisesti demokratioiden määrän kasvu on korreloinut valtioiden välisten konfliktien määrän laskun kanssa.⁶ Toisaalta esimerkiksi taistelukuolemissa aleneva trendi näyttäisi olevan varsin tuore ilmiö, vuodesta 1950 eteenpäin, ja globaalisti on olemassa hirveän suurta vaihtelua väkivallan määrän ja konfliktien tappavuuden osalta.

Kuvio 1. Kuolemat globaaleissa konflikteissa suhteutettuna väkilukuun vuosina 1400–2000

Kuten kuviosta 1 voidaan päätellä, taisteluissa kuolleiden suhteellisessa määrässä ei kuitenkaan ole tapahtunut selkeätä vähentymistä. Itse asiassa 1900-luvun maailmansodat näyttäytyvät tässä varsin poikkeuksellisen kuolettavina konflikteina, ehkä jossain määrin verrattavissa Ranskan vallankumoussotiin, Napoleonin sotiin ja 30-vuotiseen sotaan. Vaikka suurvaltojen väliset suoranaiset sodat ovat vähentyneet ajassa, teknologiset muutokset ovat tehneet sodankäynnistä yhä tehokkaampaa ja kuolettavampaa. Tämä näkyy myös Ukrainassa rintamalla, missä ohjuksilla ja drooneilla on keskeinen rooli sodan eri areenoilla. Tästä trendistä kertoo myös kuvio 2, missä 1900-luku näyttäytyy erityisen väkivaltaisena. Useissa aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty nimenomaan länsimaihin ja niitä koskevaan dataan, jolloin on muodostunut selkeä harha yhteiskuntien kehittymisestä väkivallattomampaan suuntaan.

Kuvio 2. Konflikteissa kuolleet suhteutettuna konfliktien määrään globaalisti vuosina 1400–2000

Kuvio 3. Maailman kiinteähintaiset puolustusmenot suhteutettuna väestöön sekä sotilashenkilöiden määrä suhteutettuna väestöön vuosina 1816–2000

Sotien taloudelliset vaikutukset sekä sotiin valmistautumisen skaala ovat myös kasvaneet lähes eksponentiaalisesti viime vuosisatoina. Kuten kuviosta 3 voidaan havainnoida, koko maailman puolustusmenot ovat kasvaneet huomattavasti viimeisen 200 vuoden aikana, vaikka inflaatiokin otetaan huomioon. Puolustusmenojen kasvu on myös suuntautunut yhä enenevässä määrin erilaisiin teknologioihin, joiden tappavuus on kasvanut sekin voimakkaasti. Tätä kuvataan usein englanninkielisellä käsitteellä ”bang for the buck”. Sotilashenkilöiden suhteellinen määrä maailmassa on ollut maailmansodat pois lukien hyvinkin vakaa. Konfliktien tuhovoima liittyy siis pääosin kiihtyvään teknologiseen kehitykseen, mikä perustuu voimakkaaseen talouskasvuun maailmassa samalla ajanjaksolla.⁷

Kolonialismin ja suur­valtakilpailun vaikutukset ovat näkyneet erityisen brutaalisti juuri Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa.

Samalla kun puolustusmenojen ja konfliktien suhteelliset kustannukset ovat laskeneet länsimaissa toisen maailmansodan jälkeen, globaalissa etelässä niiden osuudet ovat lähinnä nousseet. Kolonialismin ja suurvaltakilpailun vaikutukset ovat näkyneet erityisen brutaalisti juuri Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa. Kuten taulukko 1 osoittaa, suurin muutos globaalien puolustusmenojen kehityksessä on tapahtunut Aasiassa, missä isojen talousmahtien nousu on johtanut myös suurin puolustusinvestointeihin. Samoin diktatuurien halukkuus osallistua sekä kansainväliseen varustelukilpailuun että oman väestön kurinpitoon on selkeästi vahvistunut Neuvostoliiton romahdusta seuranneen lyhytaikaisen optimismin jälkeen.

Taulukko 1. Puolustusmenojen suhteelliset osuudet globaalisti alueittain 1990–2023

Globaalista etelästä löytyvät myös suurimmat (lähinnä länsimaisten) aseiden ja tuhoisien teknologioiden ostajat. Suurimmat aseiden ja asejärjestelmien tuottajat tulevat Yhdysvalloista ja muista OECD-maista. Ukrainan sota on ollut niille suuri taloudellinen mahdollisuus, sillä venäläisten aseiden tehottomuus on ollut useille asiantuntijoillekin yllätys.⁸

Kuvio 4. Asetuonti maailmassa kokonaisuudessaan sekä alueittain vuosina 1960–2023

Kuviossa 4 näkyvät aseiden tuonnin muutokset 1960-luvulta eteenpäin maailmassa. Kylmä sota on selkeä tuonnin kasvun kausi, jonka loppuvaiheessa alkoi laskeva trendi. Tilanne muuttui 2010-luvulla, ja viimeistään 2020-luvulla maailmassa on ollut selvä asevarustelun kausi käynnissä. Donald Trumpin toisen kauden tuoma maailmanpolitiikan epävarmuus ja populismin nousu ovat jatkoa jo pidemmälle trendille kohti lisääntynyttä populismia, uusien taloudellisten ja turvallisuuspoliittisten blokkien muodostumista sekä sotilaallista kilpailua vallasta ja resursseista. Aasian ja Lähi-idän valtioiden asetuonti on säilynyt vahvana, mikä tulee jatkumaan vielä pitkään.

Talouspakotteet toimivat hitaasti

Löytyykö näistä isommista trendeistä ja tutkimuksesta yleisemmin pohdittavaa Suomelle tai laajemmin EU:ssa vuonna 2025? Haluan tarkastella kolmea keskeistä teemaa:

1. talouspakotteiden vaikutuksia,
2. puolustusmenojen kasvupaineita sekä
3. puolustusvälinehankintojen taloudellisia ja teknologisia näkökulmia.

Historian ja taloustieteen tutkimus tarjoaa poliittisille päättäjille työkaluja, joilla voi tehdä paremmin informoituja päätöksiä. Se, miten niitä sovelletaan, ei tietenkään ole enää tutkijoiden päätettävissä. Kriiseistä ja konflikteista oppiminen on tärkeää yhteiskunnan resilienssille.⁹

Talouspakotteita on käytetty läpi historian erilaisissa konflikteissa, ja tulokset ovat olleet hyvin samankaltaisia. Talouspakotteet ovat varsin hidas painostusinstrumentti, ja niitä on vaikea kohdistaa tehokkaasti. Tämä on nähty myös Venäjään kohdistetuilla pakotteilla.

Yksin talouspakotteilla ei ole pystytty lopettamaan konflikteja. Ne ovat olleet tehokkaimmillaan silloin, kun ne ovat olleet osa laajempaa taloudellista sodankäyntiä ja sotilaallista strategiaa. Esimerkiksi toisessa maailmansodassa molempien osapuolien pakotteet ja taloudellinen sodankäynti aiheuttivat suuria ongelmia vastustajan kyvylle ylläpitää sotateollisuutta.

Samalla talouspakotteet aiheuttavat aina vastareaktioita. Yhdysvaltojen suorittama Japanin sulku johti Japanin tekemään taktiseen hyökkäykseen Pearl Harboriin joulukuussa 1941. Mussolinin Italialle asetetut pakotteet Abyssinian raakuuksista 1930-luvulla johtivat diktatuurin suosion kasvuun, mikä näkyi vaikkapa Benito-nimisten lasten määrän huimassa kasvussa.¹⁰ Pakotteilla ei myöskään murreta vihollisen taistelukykyä, mitä esimerkiksi Venäjä ei ole oppinut nykyisessä konfliktissa Ukrainassa. Edes erityisen tuhoisat palopommitukset Saksassa vuonna 1944 eivät murtaneet natsi-Saksan taistelutahtoa – sen sijaan selkeästi ylivertaisen tuhovoiman käyttö Hiroshimassa ja Nagasakissa 1945 pakotti Japanin antautumaan.¹¹

Vastapakotteetkin saattavat olla erityisen tehokkaita, kuten erityisesti energiariippuvaiset EU-valtiot ovat kokeneet Ukrainan sodan aikana. Vaikka kaikista näistä vaikutuksista on kattavaa tutkimustietoa, jostain syystä tieto tulee lähes aina yllätyksenä poliittisille toimijoille. Kyseessä lienee jonkinlainen ”this time it’s different” -harha, eli historiaa ei ymmärretä jatkumona rakenteita ja tapahtumia.¹²

Puolustusmenot kasvavat vielä kauan

Puolustusmenojen globaalissa kehityksessä on menossa kasvuvaihe, joka tulee jatkumaan jopa vuosikymmeniä. Epävarmuus kasvaa voimakkaasti eri puolilla maailmaa, jolloin kylmän sodan kaltainen kilpailuasetelma tulee mahdolliseksi.

Kiinan johtama blokki ei ole kovin yhtenäinen, etenkään sotilaallisesti, ja BRICS-maiden ryhmä tarjoaa hedelmällisimmän tavan lisätä samanmielisten valtioiden taloudellista yhteistyötä. Sotilaalliset jännitteet esimerkiksi Kiinan ja Intian välillä eivät ole vähentyneet. Sen sijaan länsi on yhtenäisempi, vaikka Natoon ja taloudelliseen yhteistyöhön kohdistuvat haasteet ovat lisääntyneet vuoden 2025 aikana.

Blokkiutuminen ja asevarustelu ovat jossain määrin ennustettavissa, aiempien varustelukilpailujen dynamiikan kautta. Samoin puolustusmenojen kasvu johtaa kipuiluun budjettiratkaisuissa. Kylmän sodan ensimmäiset vuosikymmenet olivat lännessä todella voimakkaan talouskasvun aikaa, jolloin voitiin samanaikaisesti luoda hyvinvointivaltioiden perustat ja ylläpitää puolustusmenot totuttua korkeammalla tasolla. Nyt talouskasvu on ollut esimerkiksi EU:ssa heikompaa jo pidemmän aikaa.

Puolustusmenoilla on taloudellisesti sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Taloustieteellisen tutkimuksen pohjalta ei voida odottaa niistä tulevan EU-valtioiden talouden vetureita – puolustusinvestoinnit hyödyttävät vain tiettyjä talouden osia. Ja jos länneltä puuttuu Yhdysvaltojen kaltainen luotettavan ydinpelotteen ja sotilaallisen tuen tuottava liittolainen, jollainen se oli kylmän sodan aikana, liittoutuman muut maat joutuvat investoimaan enemmän omaan puolustukseensa.

Tutkimuksessa usein viitataan niin sanottuun ”guns versus butter” -ilmiöön, jossa puolustusmenot saattavat kasvaa sosiaalimenojen kustannuksella. Yleensä näin ei historiassa suoraan ole tapahtunut, sillä budjettiprosessit ovat monimutkaisia, ja tyypillisimmillään molemmat ovat kasvaneet samanaikaisesti, mikä on johtanut valtion taloudellisen roolin kasvuun.¹³ Nykyisessä budjettitilanteessa Suomessa tämänkaltainen mekanismi voi kuitenkin jossain muodossa toteutua.

Rauhanajan yhteiskunta on innovatiivisin

Nato-maiden tavoite puolustusmenojen suhteellisen osuuden nostamisesta viiteen prosenttiin BKT:sta tuottaa siis haasteita Suomessakin, vaikka 1,5 prosenttia voidaan suunnata niin sanotusti pehmeämpään kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen. Suomen päättäjät joutuvat myös miettimään, miten saada näkyviin vaikkapa asevelvollisuuden oikeat kustannukset, mikä nostaisi puolustusmenojen suhteellista osuutta 2,5 prosentista yli 3 prosentin.

Kun puolustusmenoja nostetaan nopeassa tahdissa, nähdään Eisenhowerin mainitseman ”Military-Industrial Complex” -ilmiön erilaisia muotoja. Hän varoitti tulevia päättäjiä jo 1950-luvulla siitä, että sotilaallisten ja taloudellisten toimijoiden yhteiset intressit vaarantavat oikeusvaltion toiminnan, mikä voi johtaa korruption lisääntymiseen. Tätä nähtiin myös Suomessa sata vuotta sitten, kun uuden itsenäisen valtion instituutiot olivat vielä lapsenkengissä.

Suurten voittojen houkutukset antavat puolustusvälineteollisuudelle kannustimia pyrkiä vaikuttamaan poliittisiin prosesseihin. Samalla poliittiset toimijat katsovat usein sormien välistä mahdollisia väärinkäytöksiä kansallisen turvallisuuden nimissä. Tämän riskin minimointi vaatii oikeusvaltion vahvistamista turvallisuuden rinnalla.

Tutkimus osoittaa myös sen, että investoinnit puolustusteknologiaan eivät ole välttämättä taloudellisesti kovin kestäviä. Esimerkit, kuten tutka ja internet, ovat poikkeuksia innovaatioiden historiassa. Rauhanajan yhteiskunta, missä valtio ei pyri suuntaamaan investointeja, on kaikkein innovatiivisin. Tämän on osoittanut esimerkiksi Yhdysvaltojen toisen maailmansodan aikaista sotataloutta tutkinut Alexander Field (2022). Yhdysvaltojen mobilisaatio oli ehkä historian kokonaisvaltaisin ja tehokkain, mutta valtion johtamat tai ohjaamat investoinnit pääosin epäonnistuivat.

Puolustusvälinehankintojen nopea lisääminen vaatii perusteellista pohdintaa ja erilaisten asiantuntijoiden roolitusta valvonnassa. Se on välttämätöntä myös demokratian ja oikeusvaltion uskottavuuden näkökulmasta.