Velkaantuneet hulttiot riemuitsivat keisari Neron talouspolitiikasta
Mika Waltari kuvaa tarkkanäköisesti, miten valtion raha-asiat huolestuttivat jo Rooman valtakunnassa.
Ihmiskunnan viholliset. WSOY 1964.
Mika Waltarin Ihmiskunnan viholliset julkaistiin vuonna 1964. Se on tutkielma pahuuden ja mielivallan voimista keisari Neron Roomassa. Se on myös analyysi Rooman valtakunnan hallinnosta ja varsinkin sen kansantaloudesta. Jo Rooman valtakunnassa vallitsi huoli valtakunnan raha-asioista.
Neron aikana valtion budjetin tasapainottamisen vaatimus ja verotulojen varmistaminen joutuvat ankaran kiistan kohteeksi. 25 vuotta valtion budjettipäällikkönä vaikuttanut kreikkalainen vapautettu orja Pallas pakotetaan väistymään riippumatta suosiostaan Neron äidin Agrippinan silmissä ja sylissä. Hänelle itselleen oli kertynyt 800 vapautettua, ja hänen yksityisomaisuutensa huhuttiin olevan 300 miljoonaa sestertiusta.
Filosofi Seneca laatii suunnitelman valtion raha-asioista. Seuraa kriisi. Neron vastaisessa salaliitossa menehtyvän Senecan valtaisat sijoitukset joutuvat Neron haltuun. Tämän jalolle taiteilijaluonteelle ei kuitenkaan koronkiskonta sovi. Suuressa hyvyydessään hän muuttaakin oitis lainat nollakorkoluotoiksi.
WALTARI ERITTELI taloudellisia ilmiöitä tarkkanäköisesti jo vuonna 1945 ilmestyneessä ja maailmanmaineeseen yltäneessä kertomuksessa lääkäri Sinuhen elämästä faaraoiden Egyptissä vuosina 1390–1335 eKr. Tämä johtui siitä, että Waltari opiskeli sivuaineena taidehistorian ohella kansantalousoppia.
Näkemys sijoitusten hajauttamisesta riskien hallinnassa oli kirkas. Waltari antaa Sinuhen kertoa, miten tämä sijoittaa ansaitsemansa kullan Simyran kauppahuoneisiin, jotka lähettävät laivoja Egyptiin, Välimeren saarille ja Khattien maahan. Sinuhella on osuus monessa laivassa, milloin sadasosa, milloin viidessadasosa. On laivoja, jotka eivät milloinkaan palaa. Mutta useimmat palaavat. Ja silloin Sinuhen kulta merkitään kauppahuoneen kirjoihin kaksin- tai kolminkertaisena.
Riskisijoituksia koskeva talousteoria kehitettiin USA:ssa 1950–60-luvuilla. Keksijät palkittiin vuonna 1990 taloustieteen Nobel-palkinnolla.
Waltarin kuvaus spekulatiivisista markkinoista on taloustieteilijällekin huima. Sinuhen omat elämänratkaisut välittävät sanomaa lämpimästä humanismista ja eettisesti vahvoista arvoista. Keinottelijan roolin Waltari varaa Kaptahille, Sinuhen yksisilmäiselle, omaatuntoa vailla olevalle palvelijalle.
Kaptah hankkii Theban riemukkaissa kapakoissa sisäpiiritietoa siitä, että rikkaat ovat lopettaneet sijoittamisen Ammonin temppelin rahastoon ja että temppeli suunnittelee maan myyntiä. Kaptah laskee, että Theban kiinteistöjen hinnat tulisivat asuntojen liikakysynnän seurauksena nousemaan ja että kiinteistöt ovat oivallisia spekulatiivisten sijoitusten kohteita. Hän suojaa nerokkaasti sijoituspolitiikkansa riskit viljan termiinisopimuksilla. Kaptahin huikea älykkyys riittää tekemään Sinuhesta Egyptin rikkaimman miehen kahteen eri otteeseen. Waltarin erittely on vertaansa vailla oleva analyysi vuorovaikutussuhteessa olevien spekulatiivisten markkinoiden toiminnasta ja hinnanmuodostuksesta.
ROOMAN VEROTULOT koottiin hyödykeveroina muun muassa orjakaupassa. Myös vedenheitosta ja julkisten käymälöiden käytöstä oli maksettava veroa. Murhautettuaan äitinsä Nero ehdottaa senaatissa kaikkien verojen poistamista, mutta kerää rikkailta könttäsummaveroja. Hän käy lävitse maakuntien veroluetteloita niistä rikkaista, joiden omaisuuden saattaa takavarikoida. Aina löytyy tietty ilonilmaisu, Neron syntymäpäivän unohtaminen tai pahimpana rikoksena hänen lauluäänensä halveksiminen. Ei kenenkään rikkaan omatunto toki koskaan voi olla täysin puhdas. Varminta on myös pysytellä haukottelematta Neron esiintyessä teatterissa.
Tulevan Parthian sodan rahoittamiseksi Nero kuitenkin joutuu määräämään ylellisyyshyödykkeille liikevaihtoveron. Ylellisyyshyödykkeet olivat turhamaisten roomalaisten yhteiskunnassa kovin kysyttyjä, siis matalan kysyntäjouston hyödykkeitä. Nero tulee tietämättään soveltaneeksi veropolitiikassaan Frank Ramseyn vuonna 1927 muotoilemaa optimiverosääntöä. Sen mukaan matalan kysyntäjouston hyödykkeiden verottamiseen ei liity käyttäytymisen muutoksia eikä siksi hyvinvointitappioita.
Rooman paloa seuraavat rakennusprojektit merkitsevät Nerolle rahapulaa. Hän “lainaa” Rooman jumalilta näiden kultaiset ja hopeiset vihkilahjat ja lyötättää uusia kulta- ja hopearahoja, joissa on aitoa kultaa ja hopeaa viidennes vähemmän kuin ennen.
Rahanvaihdoksen vaikutukset inflaatioon Waltari on kuvannut modernin kvantiteettiteorian hengessä. Näkemys esiintyi jo Mikael Karvajalassa, jossa Waltari selittää 1500-luvun Unkarin inflaatiota.
HINTOJEN NOUSU käynnistyy rationaalisten odotusten takia. Nero reagoi kuten monet hallitukset 1970-luvulla ja turvautuu hintasäännöstelyyn. Kiskureille säädetään rangaistuksia. Sen seurauksena tavarat häviävät kaupasta. Nero oli kuvitellut keräävänsä omaksi voitokseen viidenneksen kaikesta liikkeellä olevasta rahasta. Hän kuitenkin yliarvioi voittonsa eli inflaatioveron tuoton.
Rahanvaihdoksen tulonjakovaikutukset ovat virallisen propagandan vastaiset. Pikkuvarakkaat, vähittäiskauppiaat, käsityöläiset, lääkärit ja muut vaatimattomat ammatinharjoittajat joutuvat eniten kärsimään. Yksinkertaiset maalaiset ovat viisaampia ja piilottavat osan vanhasta rahastaan. Ovelatkin liikemiehet kärsivät termiinikauppojensa takia kirveleviä tappioita. Waltari oivaltaa aivan oikein, että velkaantuneilla hulttioilla sen sijaan on aihetta riemuun: heidän velkansa reaaliarvo putoaa.
Vesa Kanniainen
Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori, sotatieteiden tohtori ja kauppatieteiden tohtori.
Kirjallisuus
Kanniainen, V. (1992), “Mika Waltari – Suomen merkittävin taloustieteilijä?”, Kanava 1992 (4), s. 198–203.
